M arraskuun eka kouluvaaripäivä sovittiin perjantaiksi. Pesti alkoi klo 9 ja päättyi klo 12.15.
Koululla oli vielä yksi parkkipaikka vapaana. Yes. Sitten lasten kanssa pihalta jonossa luokkaan .
Klo 9 tsekattiin päivän ohjelma. Tänään oli taas luvassa herkkulounas: kananugetteja. Ja kivaa ohjelmaa.
Ekatunti oli kuvista. Nyt tehtiin kortti isälle tai kenelle vaan. Mallikortissa (paita) piti leikata, piirtää ja liimata. Jopa nappeja. Jos halusi sai tehdä ihan muunlai-senkin kortin. Muutamalla oli ihan omia ideoita.
Kello 9.45. välitunnille pihalle ja 10.15 takaisin sisälle. Kouluvaari kävi sillä välin kahvilla. Uusi palapeli on jo pitkällä. Koulujen budjetti-tilanteesta vaihdettiin toiveita.
Sitten kaikki sisään. Kädet pestiin ja jonoon. Koululounas maistui, kuten arvata sopii. Vaihtoehtona kananugeteille oli jalopenalla maustettu kasvisversio. Ja miten herkullista majoneesikastike olikaan.
Klo 10.40 osa oli ehtinyt jo syödä, joten kouluvaarin johdolla mentiin heidän kanssaan omaan luokkaan. Loput tulivat opettajan kanssa, kun olivat syöneet. Luvassa oli tuokio omia hommia. Sai piirtää tai lukea tai...
Työn ohessa tehtiin luokkahyvinvointikysely. Yläluokan avulias oppilas juoksutti kännykkää oppilaalta toiselle ja luki kysymykset. Onko sinulla kavereita? Onko sinusta kirjoitettu somessa ilkeästi? jne. Vastaukset annettiin väreinä vihreöstö punaiseen. Nasta idea. Kouluvaari muisti myös terottaa värikynät.
Sitten keppijumpattiin. Noora-opettaja on käynyt Keppi ja porlkkana valmennuksessa, ja nyt vahvistettiin jalkoja kyykkyharjoitteilla. Mallia katsottiin kivasta videosta. Kouluvaarikin jumppasi. Ja kuten vurtuaaliopettaja lupasi, tuntui hetken päästä lihaksissa..
Sitten vielä jumppasaliin. Liikunta-leikittiin niin että hiki virtasi ja nauru raikui. Tällä kertaa oikein harjoiteltiin rauhallista puku-huonekäyttäytymistä. Sekin onnistui.
Kolmen tunnin päivän jälkeen ei tarvinnut jäädä siestalle -paitsi ip-kerholaiset. Halattiin lämpimästi pitkälle matkalle lähtevä oppilas. Toivottavasti vielä nähdään.Tavarat reppuihin. Tuolit päydän reunalle. Ja hyvää viikonloppua.
Kiitoksia taas Auroran Koulun väelle ja 1b-luokalle Nähdään taas ensi viikolla.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti