T ällä viikolla kouluvaarilla oli pätkäpäivä. Pesti alkoi vasta klo 10 ja päättyi 13.30. Päivän hyvä kertaus: säännöt on hyvä juttu,
Oppilaat olivat tulleet kouluun jo klo 8.15. Iso joukko oppilaita sai katsoa klassisen elokuvan Jumbo-norsusta koulun salissa. Sinne ei vaaria tarvittu.
Varsinaisesti koulupäivä alkoi vasta klo 10. 4b:n opettaja kävi taas ohjelman läpi. Kolme tuntia: matikkaa, englantia ja suomea. Monipuolisia toimintaa. Läksyn tarkastus, parikisoja, hiljaista, itsenäistä työtä, yhteistä harjoittelua (yhteen ääneen lukemista-englannin sanat), kyselevää opetusta, opetuskeskustelua - ja tuokio leikkiäkin. Tunnelma oli taas mitä hyväntuulisin. Ja värikynätkin tuli teroitettua.
![]() |
| 4b:n säännöt oli yhdessä koristeltu. |
Pysähdyin tauolla tutkimaan luokan taululla olleita luokan sääntöjä. Vallan mainiot. Ei liikaa. Ja aina näkyvissä. Säännöt tuovat turvallisuutta. Vallankin kun niistä pidetään kiinni :-)
Lounaaksi TeamKaizulla oli mm. porkkananappeja, kasvisrullia, pinattilettuja, monipuolista salaattia ja perunamuussia, Lisämenuna oli spagetti-kastiketta.
Pitkälle välitunnilla sai jatkaa tanssiharjoittelua, jos halusi. Kouluvaari viipyili taukotuvassa. Oli mukava kuunnella opettajien ajatuksia uudesta tuen mallista. Ja siitä, että palkka nousee.
![]() |
| Laaksolahdessa 2015. |
Kiitoksia taas Auroran koulun väelle ja 4B-luokalle kivasta päivästä. Nähdään maanantain retkipäivänä.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti