Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 17, 2025

Kasvun ja oppimisen lautakunnalla kokous 21.5.

 Wanhalla kasvun ja oppimisen lautakunnalla on keskiviikkona 2. viimeinen kokous. Se on  lähikokous. Lista on pitkä, sa mukana on myös vaikeita asioita. 

Tässä  asialista ja pohdintaa eri pykälistä.  Päivitän päätökset kokouksen jälkeen. 

ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 

2 Pöytäkirjan tarkastajan valinta 

ESITYS: (vihr.).  

3 Hannuksen siirtokelpoisen päiväkodin tarveselvitys

ESITYS:  LTK hyväksyy Hannuksen siirtokelpoisen päiväkodin tarveselvityksen liitteen jaselostuksen mukaisesti mukaisesti ja edellyttää, että tilat suunnitellaan Espoon päiväkotien suunnitteluohjeiden. LTK pyytää Tilapalvelut-liikelaitosta aikatauluttamaan ja ketjuttamaan rakennukseen väistävien päiväkotien korjaukset ja  Tilapalvelut-liikelaitosta tarkentamaan siirtokelpoisen päiväkodin valmistumisen väistötarpeen mukaisesti.

Pohdintaa:  talousarvioneuvotteluissa tehtin kirjaus 13 päiväkodin lisäämisestä investointiohjelmaan. Niiden tulee olla valmiit 2035. Tilapalvelut ehdottaa, että niistä 3 toteutetaan siirtokelpoisina (voidaan käyttää myös väistötiloina jo pian kun pysyvää rakennusta rakenmnetaan). Olisi ehkä valmis 2026.  Uudenlainen ehdotus.

4  Puolarmetsän siirtokelpoisen päiväkodin tarveselvitys 

Samalla lailla kuin Hannus.

Koivuviidan siirtokelpoisen päiväkodin tarveselvitys

Samalla lailla kuin Hannus.

Pysyvä ratkaisu Kilon ja Keran alueen koulupalvelujen järjestämiseen

ESITYS: LTL päättää perustaa Keran yläkoulun syyslukukauden 2026 alusta alkaen.Koulu toimisi uudisrakennuksen valmistumiseen saakka Kutojantien tiloissa. Rakennus olisi valmis vuonna 2030. Sinne voitaisiin sijoittaa myös alakoululaisia. Keran koulussa toimisi johtokunta

Kilonpuiston koulu toimisi sekä Kilonpuiston koulun että Kutojantien tiloissa  kunnes koulun oppilasmäärä ja sarjaisuus mahdollistaa koulun toimimisen pelkästään Kilonpuiston koulun tiloissa (lause: kohtuullisen ajan kuluttua).. Siirtymävaiheen jälkeen Kilonpuiston koulu toimii kolmisarjaisena yhtenäisenä peruskouluna- mutta ilmaisutaitopainotteinen opetus siirtyisi silloi Keran kouluun uudisrakennuksen valmistuessa. Perusteluna on, että uuteen rakennukseen tulee myös nuorisotla, ja nuiret voisivat käyttää ilmaisytaidon tiloja.

Niinikään Kutojantien tiloissa toimii Espoon yhteislyseon lukio vuoteen 2027 saakka.

Lisäksi lautakunta edellyttää, että Tilapalvelut-liikelaitos pitää huolta Kutojantien tilojen kunnosta, jotta ne ovat oppilaille ja henkilöstölle terveelliset ja turvalliset.

Autismiopetus jatkuu Kilonpuiston yhtenäisessä peruskoulussa. Keran koulussa toimii johtokunta.

Pohdintaa:  Alueella on paha pula yläkoulutiloista. LTK on tosiaan pyytänyt tällaista pysyvää ratkaisua. Tähän liittyy vaikeita juttuja: (1) Keran koulu aloittaisi toimintansa ilman omaa koulurakennusta. (2) Milloin uusi rakennus varmasti saataisiin? (3) Kutojantien tiloissa olisi kolmen koulun väkeä. (4) Tiloihin ollaan tyytyväisiä ja tyytymättömiä.  Epäillään myös niiden terveellisyyttä. Liikuntatiloissa puutetta.Kiinteistölle on sovittu tehtävän kesän aikana tiettyjä korjauksia. (5) Ilmaisupainotteisuus on Kilonpuistolaisille tärkeää.(6() Kilonpuiston vanhemmat haluaisivat koululle mieluummin siirtokelpoisen rakennuksen - mutta se on kallista.

7 Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan tarveselvitys

ESITYS: LTK hyväksyy Keran yläkoulun, päiväkodin ja nuorisotilan uudisrakennuksentarveselvityksen liitteen ja selostusosan mukaisesti. LTK pyytää  Tilapalvelut-liikelaitosta varmistamaan hankkeen toteutumisensiten, että rakennus on käyttöönotettavissa elokuussa 2030.LTK edellyttää  että hyvän kasvu- ja oppimisympäristön tavoitteet ja mitoitukset huomioidaan suunnittelussa Espoon koulujen ja päiväkotiensuunnitteluohjeiden ja selostusosan mukaisesti. Jos esitettyyn laajuuteentehdään merkittäviä toimintaan vaikuttavia muutoksia, tulee ne tuoda Kasvun ja oppimisen lautakunnan hyväksyttäväksi. LTK pyytää Tilapalvelut-liikelaitosta laatimaan rakennushankkeen pedagogisen suunnitelman hankesuunnitelman pohjaksi yhteistyössä käyttäjän kanssa.

Pohdintaa:  Rakennuksesta tulee iso: 24 + 6  opetusryhmää.+ 6 päiväkotiryhmää.

8 Espoon suomenkielisen esiopetuksen opetussuunnitelman hyväksyminen

ESITYS: OPH on tehnyt muutoksia opsin perusteisiin ja määräyksiin.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön sekä kasvun ja oppimisen toimialan esikunnan viranhaltijoiden ratkaisuvaltaa koskevan delegointipäätöksen muuttaminen

ESITYS: Muutokser liittyvät muutoksiin tuen järjestelyissä.

10 Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen 1.8.2025 lukien

ESITYS: Sama asia kuin kohdassa 9.

11 Suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalveluiden tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen 1.8.2025 lukien

ESITYS: Sama asia kuin kohdassa 9.

12 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisperiaatteiden muutokset 1.8.2025 alkaen

ESITYS: Tämäkin liittyy tuen uudistukseen, Tässä muutokset teknisiä.

13 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman muutokset 1.8.2025 alkaen

ESITYS: Tämäkin liittyy tuen uudistukseen, Muutokset ovat lähinnä termien päivitystä.

14 Koulukuljetusten ja matka-avustusten myöntämistä koskevien linjausten muuttaminen 1.8.2025 alkaen

ESITYS: Tämäkin liittyy tuen uudistukseen, 

15 Espoon suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelman tarkistaminen 1.8.2025 alkaen

ESITYS: LTK muuttaa  Espoon suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelmassaäidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen osalta vuosiluokkien 1–3 suomen kielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä ja kirjallisuuden -oppimäärien, matematiikan vuosiluokkien 1-2 ja A1-kielten vuosiluokkien 1-2 opetuksen tavoitteiden ja keskeisten sisältöalueiden vuosiluokkaistusta sekä Espoon näkökulmaa liitteiden mukaisesti. (Pienehköjä muutoksia, kun tuntimäärä muuttuu)

16 Englanninkielisen lukiokoulutuksen järjestämisluvan hakeminen ja koulutuksen järjestäminen

ESITYS: LTK päättää, että Espoon kaupunki hakee lukiokoulutuksen järjestämisluvan muutosta viimeistään 31.7.2025 englanninkielisen lukiokoulutuksen järjestämistä varten syyslukukauden 2027 alusta alkaen.

YO-tutkinnon voi suorittaa pian myös englanniksi.  Englanninkielinen lukiokoulutus aloitettaisiin lukuvuonna 2027–28 Espoon yhteislyseossa. Koulu saa tuolloin uuden raennuksen Kiviruukkin. Siitä tulee Espoon suurin lukio.

17 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2025 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 1 tilanteessa 30.4.2025

ESITYS: Merkitään tiedoksi

18 Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön vuoden 2025 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 1 tilanteessa 30.04.2025

ESITYS: Merkitään tiedoksi

19 Suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2025 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 1 tilanteessa 30.4.2025

20 Päätökset ja kirjelmät

ESITYS: LTK  merkitsee tiedoksi valtuuston 28.4.2025 hyväksymän toivomuksen

21 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja nuorisopalveluiden viranhaltijoiden sekä peruskoulujen johtokuntien päätökset

ESITYS: LTK  ei ota käsiteltäväkseen esiteltyjä päätöksiä (pääasiassa henkilöstöasioita)

22 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 15.4.2025 § 63 koskien lukuvuoden 2025–2026 enimmäisoppilasmääriä vuosiluokille 1–6

ESITYS: LTK hylkää lautakunnan 15.4.2025 § 63 päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen selostusosassa mainituin perustein.

Huoltaja ei ole tyytyväinen ratkaisuun, jossa hänen lapsensa ei pääse muutaman sadan metrin päässä olevaan kouluun, vaan hänelle on määrätty koulupaikka  1,5 km:n päässä olevaan kouluun. Päätös edellyttäisi muutoksia ekaluokkalaisten määriin eri kouluissa.

23 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 15.4.2025 § 63 koskien lukuvuoden 2025–2026 enimmäisoppilasmääriä vuosiluokille 1–6

ESITYS: Samalla lailla kuin pykälä 22.

24 Oikaisuvaatimus 5.4.2025 lukion virka-apulaisrehtorin valinnasta 

ESITYS:  Oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Hakija, jota ei valittu, katsoo että hänet on ohitettu ikänsä vuoksi.

25 Oikaisuvaatimus 2.4.2025 peruskoulun virka-apulaisrehtorin valinnasta (ESPOO-032554-24)

ESITYS Oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että asiassa on syytä epäillä syrjintää iän ja terveydentilan vuoksi

Pohdintaa:  Kyseessä on pitkään rehtorina työskennellyt hakija. Ikävää, että häntä kohdellaan näin,

26 Salassa pidettävä oikaisuvaatimus kesälomahoitopaikasta, JulkL 24 §

KOKO  DOKUMENTTIMÄÄRÄ löytyy tästä linkistä.

Ei kommentteja: