Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, tammikuuta 08, 2025

Vuoden 2025 eka kouluvaaripäivä

 


 
















 I hanaa!!! Ehdin toipua uudenvuoden flunssasta ja pääsin kouluvaarihommiin heti ekalla kouluviikolla (vuoden 2025 tokalla viikolla).  






Päivän ja seuravankin ohjelma oli hyvä käydä läpi. Tänään lukkarin mukaan. Mutta huomenna 4b-pääsee uimahalliin- ja koulu alkaakin vasta myöhemmin. Ja päättyy myös.


Musatunnilla aloitettiin. Noora-opettaja tapaa ottaa oppilaita mukaan opetuksen suunnitteluun. Se on demokratiaa. Niinpä nytkin oppilaat saivat tuijotella kevätlukukauden kouluviikkoja  ja tehdä valintoja, mitä erityisesti haluavat vielä tänä lukuvuonna oppia. Suurin osa toivoi nokkisjaksoa 2. Ei ihme, olihan ykkösjakson konsertti aivan elämys.  Kuppirytmit olivat myös hyvin monen mieleen. Lisäksi  oli vahvoja toiveita pienemmiltä porukoilta. Ope lupasi toteuttaa pienempien ryhmien toiveita omista sävellyksistä, pianon soitosta ja bändijutuista esim. eriyttämällä opetusta. Oli kiva kuulla, että aika moni oppilas oli lähettänyt jouluna tehdyn koululevynsä linkin eteenpäin. Kiitoksia olivat näin toimineet saaneet.




oli välitunnin molemmin puolin. Nyt harjoiteltiin näytelmätekstin luonteen ymmärtämistä ja sen eläytyen lukemista. Yhdessä ja opettajan määräämissä pienryhmissä (hyvä1)  itse valituilla paikoilla (hyvä2). Hyvin sujui.

Listalla oli tänäänkin sekä kasvis- että  liharuokaa. Itse lastastin lautaselle aivan huikean hyvin maustettua kanakastiketta ja valkoista riisiä sekä salaattia. Oli pakko käydä kiittämässä Kaitsua. Vaatimaton ei ottanut kiitoksia itselleen, mutta iloitsi,että Espoo Catering kuuntelee palautetta.






K  
lo 11.20  tuli kieleksi englanti. Nyt jatkettiin kuukausien nimien  natiivien johdolla  niin innastavasti  laulaen. (Huom ikiaikainen idea: laulamalla opitaan). Nastaa. 





K. erhot ovat jo käynnissä; Noora-ope painui vetämään isojen teatterikerhoa. Kouluvaari lepoili taukotuvassa ja nautti talon niin iloisesta fiiliksestä. 


 

Päivän viimeinen tunti oli  matematiikkaa. Desimaalilukujen yhteenlaskua drillattiin.  Hienosti osasivat. Kouluvaari sai  terottaa  värikyniä.  
  
Klo 13.30 se oli taas siinä. Hyväntuulinen, hulluttelevakin koulupäivä.  Niin iloisella mielellä kotiin lähti kouluvaari. Ja varmasti muutkin. Espoolaisikouluissa tehdään tosi hienoja juttuja. 

Kiitoksia Auroraan ja sen 4B-luokalle huikeasta koulupäivästä. Tuskin maltan ensii viikkon.



Ei kommentteja: