Virkistän itseäni tekemällä aikamatkoja pedagogiikan historiaan. Kun tarpeeksi kaivaa, löytää aina jotain vänkää. Tässä osassa esittelen löydöksen nro2:
KYSYMYS: Mitä tuolla sanalla tarkoitettiin? Keille se oli tarkoitettu?
Kaivauskertomus
Elettiin 1980-luvun puoliväliä. Erityisopetuksessa oltiin siirtymässä erillisistä erityiskouluista ja erityisluokista lähempään yhteistyöhön yleisopetuksen kanssa.
Idea tarkkailuklinikasta oli syntynyt jo peruskoulun alkuvaiheessa. Kouluhallituksen ohjeiden mukaan oli mahdollista perustaa peruskoulun yläasteelle 1970-luvulta alkaen oppimis- ja sopeutumisvaikeuksista kärsiville oppilaille klinikka, jolla oli sekä pedagoginen että terapeuttinen tehtävä.
Oppilaat olivat klinikalla tietyn ajanjakson, vähintään kaksi viikkoa, mutta vain niiden aineiden tunneilla, joilla vaikeuksia esiintyi. Yleensä matematiikassa tai kielissä. Ryhmässä oli korkeintaan viisi oppilasta kerrallaan.
Tavoitteena ei ollut päästä eroon hankalista tyypeistä, vaan selvittää oppilaan vaikeudet mahdollisimman pian ja saada hänet palaamaan normaaliin luokkaopetukseen.
Tarkkailuklinikka oli siis eri asia kuin tarkkailuluokka, jonne ”pantiin vakinaisesti opiskelemaan vaikeimmat häiriköt ja pahimmat pinnarit”. Tarkkailuluokalle siirryttiin tuolloin kasvatuneuvolan ja sosiaaliviranomaisten kautta, mutta tarkkailuklinikka oli koulun sisäinen asia. Siirto "jäähylle", tehtiin kirjallisesta anomuksesta, ja siirrosta ilmoitettiin koteihin - siihen ei siis tarvittu huoltajien lupaa.
Klinikka toimi siis yläasteilla. Usein aloitteen teki aineenopettaja tai opinto-ohjaaja. Esityksen voi tehdä myös psykologi, kuraattori tai kuka tahansa oppilaan koulumenestyksestä huolestunut henkilö, kun oppilas ei osallistunut opetukseen, kieltäytyi tekemästä tehtäviä, oli laiska, reuhasi tai häiritsi tunteja. Opettaja saattoi pelätä joitain oppilaita. Tai ei muuten vaan sietänyt heitä. Tai oppilaat eivät osanneet käyttäytyä, eikä koululla käyttöön otettu tapakasvatuskerho - suomeksi istuminen, katumus ja hyvitys - riittänyt.
Myös oppilas itse saattoi pyrkiä klinikalle. Välit opettajaan olivat saattaneet katketa. Tai maikka ei osannut opettaa. Opiskelu tunti vaikealta, vastenmieliseltä ja turhalta - töihin kun tuolloin pääsi jopa ilman päättötodistusta.
Esitykset käsiteltiin viikottain klinikkapalaverissa, johon osallistui sen ajan oppilashuoltoryhmä rehtorin johdolla.
Työnjako oli sellainen, että ko. aineenopettaja antoi oppilaalle koulutehtävät; klinikkaopettaja vain valvoi, että tehtävät tulivat suoritetuiksi ja ohjasi niitä tarpeen mukaan.
Ansaliina Krogerus toimi tällaisen klinikkaluokan opettajana ymmärtääseni useita vuosia. Hän julkaisi kokemuksistaan ja oppilaistaan vuonna 1983 lämmöllä kirjoitetun kirjan. 19 tarinaa, tuokiokuvaa ovat ajalta, jolloin oli vasta siirrytty peruskouluun, ja huomattava osa oppilaista oli ”suppareita” eli tasokurssiaineissa suppean - ei lukioon oikeuttavan oppimäärän- valinneita. Mutta joukossa oli myös tosi lahjakkaita
Moni tarinoista sai onnellisen lopun. Ehkä myös siksi, että Krogeruksella oli - luenma- hieno tatsi oppilaisiin. Hänellä oli harvinainen "lääke" oppilaille: tuttavallisuuden metodi. Ystävyys.
1980- luvulla klinikkaopetusta kokeltiin myös eräillä isoilla ala-asteen kouluilla erityisluokkien rinnalla. Siitä käytettiin myös nimeä pienryhmäopetus. Joissain kouluissa oppilaat opiskelivat 1-5 hengen ryhmissä keskimäärin 5-8 viikkoa, muutamat kauemminkin, kertoo Taina Cederström. Viikottainen opiskeluaika oli 2-12 tuntia Pääsääntöisesti opiskeltiin lukujärjestyksen mukaisia oppiaineita.
LÄHDE:
Krogerus, Ansaliina. 1983. Tarkkailuklinikka. Eriyisopetusta erityisille oppilaille. Helsinki:WSOY
Cederström, Taina (1984).Pienryhmäopetus- helpotus opettajille. Luokanopettaja 1984(6),16
Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja
Onkohan enää missään tämäntyyppistä tapaa antaa oppilaille tukea? 1990-luvulla eräissä kouluissa -meilläkin- oli jonkin aikaa käytössä ns. pysäkkiluokka, joustava tila, jonne sai mennä rauhoittumaan määräajaksi aikuisen kanssa. Itse kokeilimme Aurorassa vielä keväällä 2014 myös ns. Pian Arkkia, jossa pieni ryhmä oppilaita opsikeli määräajan erityisopettajan tukemana vanhempien suostumuksella, mutta ilman raskasta byrokratiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti