Tärkeää puhetta sosiaalisesta pääomasta

 

Terveisiä Kriittisen korkeakouluseminaarista, jonka yhteydessä julkistettiin Rauno Haapaniemen ja Liisa Rainan teos Luottamus ja kansalaisuuteen kasvaminen. 

Seminaari pidettiin  SKS:n hienossa juhla-huoneistoissa Hallituskadulla.  Paikalla oli hyvinkin parikymmentä aktiivista kuuntelija-keskustelijaa.

Tilaisuuden avasi klo 15 Kriittisen korkeakoulun puheen-johtaja Severi Hämäri. 

Ensimmäisen puheenvuoron käytti Rauno Haapaniemi. Raunolla ja Liisalla kun on keskinäinen työnjako, että Rauno puhuu ja Liisa ajattelee :-) 

Rauno kertoi leppoisasti kirjan synty-prosessista: huolesta tasa-arvon arvon heikkenemisestä yhteiskunnassamme ja  siihen auttavasta lääkkeestä: huolenpidosta sosiaalisen pääoman taidoista ja jakautumisesta..

Tuo avainkösite on kirjattu myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa koulun tehtäväksi. Mutta sitä ei avata eikä sen toteutumista seurata,

KIrjassa esitellään keinopaketti,  jolla sitä kohti voidaan edetä. Keskeinen keino on luoda kaikille oppilaille - ihan kaikille-  mahdollisuus tuntea kuuluvansa joukkoon.

Raunon jälkeen saatiin. kuuulla Keravan perusopetusjohtaja ja tohtorikoulutettava Terhi Nissisen lukukokemuksia: ajatelmia, jotka hänelle oli noussut mieleen kirjaa lukiessa.

Oli hienoa kuulla, kuinka Keravan koulutoimessa panostetaan jo nyt yhteisöllisuuteen ja luottamuksen kulttuurin.  Hallinnon väki mm. tekee osan työpäivistään kouluilla.  Suuri joukko opettaja panostaa  luokkien yhteishengen rakentamiseen. Jne.

Omassa noin vartin puheenvuorossani toivoin mahdollisimman monen lukevan Raunon ja Liisan kirjan. Se antaa käsitteitä, joilla voi ymmärtää paremmin  nuorten syrjäytymistä, väkivaltaa ja jengiytymistä.  Jos nuori epäonnistuu koulussa ja jää/jätetään parempiosaisten positiivisten verkostojen ulkopuolelle, hän hakee itsekunniotuksensa säilyttääseen  hyväksynnän muualta, negatiivisista verkostoista. Jokaisen perustarpeisiinsa kuulua joukkoon, saada arvostusta ja onnistumisia  tyydytystä  toisen pahaan suuntautuvasta  ryhmästä.  Ongelma ei ratkea kepittämällä näitä nuoria vaan rakentamalla jo varhain positiivisia kiintymyssyhteita vertaisiin aikuisten ohjauksessa. Tässä kiinteä kotiryhmä on mainio väline. Lisäksi tarvuttitaisiin vahvaa, matalan kynnyksen tukea sitä tarvitseville lapsiperheille.

Kahden alustuksen jälkeen oli vielä vireä paneeli, jonka puheenjohtajana toimi Severi Hämäri. 

Sen aluksi kuultiin kaksi mielenkiintoista avauspuheenvuoroa.  Professori-emerita Lea Pulkkinen oli   huolissaan suomalaisen koulun kehityssuunnasta, jossa unohdetaan lapsuus ja lasten tarpeet ja keskiöön asetetaan työelämän tarpeet. Opettajankoulutukseen tarvittaisiin tilaa mm. kehityspsykologian tuntemukselle.

Väitöskirjaan tekevä rehtori Jarno Paalasmaa jakoi Lean huolen. Lasten-  ei työelämän - tarpeiden tulee olla koulun lähtökohtia. Unohtuvatko esim. lapsen kasvun kannalta  tärkeät  leikki, draama ja teatteri? 

Paneelin päätteeksi yleisö sai esittää vielä omia ajatuksiaan ja kysymyksiä. Myös työelämässa ollaan huolissaan suomalaisesta koulusta. Antakaa opettajankoulutus riittävät eväät? Riittääkö suunnan kääntämiseen pelkkä kirjan lukeminen tai puheet tärkeästä teemasta? Mitä konktreettia pitäisi tehdä?

Itse toivoin opettajille aidosti aikaa kohdata oppilaat. Mainio keino olisi esim. luokan oma tunti, jolloin voitaisiin rauhassa tehdä yhteisiä juttua. Luokka tarvitsee oman tilan.  Rehtorit pitäisi vapauttaa kanslian kaapista johtamaan koulua yhteisönä. Jottei koulu tukehdu.

Kiitos, että sain olla mukana.

Lisää kirjasta tässä esittelyssä:

https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2022/10/laake-segregaatioon-sosiaalisen-paaoman.html