Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

perjantaina, kesäkuuta 03, 2016

Täällä Skagafjordur. Kuuleko Suomi? Osa 3.

TAI tarkasti ottaen: Täällä juuri Skagafjordurista Espooseen palannut. Takana 3,5 vuorokautta tiivis kokousmatka.

Varsinainen ohjelma päättyi juhlaillallisiin keskiviikkoiltana 1.6. Voi olisittepas saaneet olla mukana. Huikeita musiikkiesityksiä.

Sitten  muutamaksi tunniksi nukkumaan, ja kello 4.30 bussi lähti vyörymään kohti saaren pääkaupunkia. Olimme siellä about klo 8. Lentokone lähti sumun vuoksi myöhässä vasta klo 02.20 perjantaina, joten kyllä jaloissa tuntui  irtolaiselämä. Perillä Vantaan lentokentällä olimme vähän yli 8.

JOKA tapauksessa ihan hyvillä mielin. Tuskin olisi muutoin tullut lähdettyä jääsaarelle. Luonto on tosi karua. Elämä vaativaa, ehkä yksinäistäkin- mutta myös yhteisöllistä - laulu mm. mieskuorossa raikaa.

MUUTAMA pointti jääköön erityisesti mieleen: (1) Saarella on niin vähän asukkaita, että yksi ammatti riittää vain harvoin elättämään. Moni tekee kahta jopa kolmea puolipäiväistä hommaa.  Tapoihin ei kuulu jäädä toimettomaksi tai muitten elätettäväksi, jos yksi homma loppuu. (2) On turha katsoa islantilaisia nenänvartta pitkin- vaikka heidän talonsa ovat käsittämättömän rumia. Heissä on virtaa, ystävällisyyttä ja innovatiivisuutta. (3) Tuosta esimerkkinä on huikean luova ote turismiin. Sen helmenä on  "stepover"-konsepti. Turisteja houkutellaan jäämään Islantiin muutamaksi päiväksi reissatessaan Yhdysvaltojen ja Euroopan (tai Aasian) välillä.  Tarjolla on vaikka mitä ohjelmaa. (4) Myös pedagogiikan saralla he ovat aivan oikeille jäljillä ja hyvällä otteella liikkeellä. Uskon, että saamme vielä kuulla paljon Skagafjordurin nuoresta ICT-nerosta Ingvi Omassonista (kuvassa keskellä).

UNIVELKAA tuli. Mutta suuhun jäi hyvä maku. Meitä oli nasta porukka- ja paljon opittiin.

Tein reissusta pienen clipsin utubeen. Se löytyy tästä linkistä, jos jotain kiinnostaa. https://youtu.be/KiqwujkrWyY

1 kommentti:

Kai-Ari Lundell kirjoitti...

Kuulee kyllä.

Islantilaisilla on paljon luovuutta monessakin asiassa mm. taiteessa.

Minäkin ihailin stepover-ideaa, mutta kun pallokarttaa vilkaisee, asian ymmärtää kyllä. Talot todellakin ovat melko rumia, varsinkin katot, hienoissakin taloissa on latokattopeltiä. Kannattaisi suomalaisten kattofirmojen panostaa hienoihin suomalaisiin profiilikattopeltien markkinointiin :)