Päivitetty 21.8.2017
HARRASTAN kouluhistoriaa. Pedagogiikan kehityksen punaisen langan löytämistä haittaa se tavaton (79?) koulumuotojen määrä, mitä Suomessa on ollut.Helpottaakseni harrastustani kokosi tähän kaikki vastaani (toistaiseksi) tulleet koulutyypit. Kuvailen niitä kutakin lyhyesti.
Aakkosjärjestykseen pantussa listassa on niin opillisia kuin rahvalla tarkoitettuja kouluja. Joudun varmaan vielä päivittämään listaa. Kaikki apu otetaan kiitoksella vastaan.
Ahlmanin koulut olivat asessori Gabriel Ahlmanin (1737–1799) testamenttilahjoituksen varoilla perustettuja kouluja, jotka sijaitsivat Tampereen ja sen ympäristön pitäjissä.
Ahlmanin koulut toimivat kiertävinä ja joissakin maalaistaloissa niitä pidettiin vuosikausia. Hyvistä aikeista huolimatta koulujen opetus supistui yleensä konemaisen sisä- ja ulkoluvun opetteluun.
Koulut muutettiin Suomen Talousseuran aloitteesta vuoteen 1873 mennessä vuoden 1866 asetuksen mukaisiksi kansakouluiksi, mutta niiden tukemista Ahlmanin testamenttivaroin jatkettiin 1900-luvun alkuun saakka. Ahlmanin kouluja on laskettu käyneen yhteensä noin 7 500 oppilasta.
Ala-alkeiskoulu
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja.
Ala-alkeiskoulu oli tarkoitettu lapsille, jotka aikoivat hakeutua valtion hommiin.
Vuoden 1856 koulujärjestys toi Suomeen yhtenäiskouluperiaatteen: ala-alkeiskoulun tehtävänä oli antaa kaikille perusopetus. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.
Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.
Alakansakoulu (päivitetty 8.7.16)
Kansakouluasetuksessa 1866 määriteltiin kaupungeille velvollisuus perustaa alakansakouluja. Alakansakoululla ei vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ollut omaa pedagogikkaa, ne valmistivat oppilaita varsinaiseen kansankouluun. Maalla alkuopetus oli kotiejn vastuulla. 1930-luvulla Oksala ja Salo loivat silloisen modernin oppimispsykologian pohjalta ajanmukaisen alakansakoulun opetussuunnitelman ja sidotin kokonaisopetuksen.
Maaseudulla alakansakouluja vastasivat ns. lastenkoulut.
Vuosi 1921 aloitti uuden vaiheen kansakoulussa: Kansakoulu - toki pitkän siirtymäajan jälkeen- muuttui oppivelvollisuuskouluksi. Samalla koulun rakenne muuttui: kodin hoidossa olleen alkuopetuksen otti hoitaakseen alakansakoulu myös maalla.
Oppivelvollisuuslaki sisälsi kaksivuotisen alakansakoulun, joka liittyi kiinteästi yläkansakouluun. Lakiin sisältyi myös ns. supistettu kansakoulu. Alakansakoulu sai olla kiinteä tai kiertävä.
Kiinteä alakansakoulu toimi yhdessä paikassa, ja se oli 36-viikkoinen. Kiertävä alakansakoulu toimi kahdessa koulupiirissä, ja se oli kummassakin 18 -viikkoinen. Alakansakoululla oli oma opettaja.
Vuonna 1935 julkaisi alakansakoulun mallisuunnitelman, jossa noudatettiin kokonaisopetuksen periaatetta. Opetuksen tuli olla kotiseudullista ja oppilaita oli ohjattava omatoimisuuteen.
Talvisodan syttyessä alakansakoulu oli kansakoulumme kehittynein osa.
Eduskunta hyväksyi kansakoululain vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Kansakoululaissa vahvistettiin vallinnut käytäntö ja liitettiin alakansakoulut yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi.
Alakansakouluopettajia koulutettiin vuosina 1918- 1947.
Alkeiskoulu
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Ne johtivat tieteellisiin opintoihin, ammattikouluihin tai suoraan ammatteihin.
Vuoden 1914 koulujärjestyksessä alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi.
Alkeisopisto
Alkeisopiston nimeä on käyttänyt vain yksi koulu: yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.
Vuonna 1887 opisto lunastettiin valtion haltuun ja sen nimeksi tuli Helsingin Suomalainen Normaalilysee. Nimi muuttui vuonna 1915 Helsingin Suomalaiseksi Normaalilyseoksi, vuonna 1950 Helsingin Normaalilyseoksi ja vuonna 1974 Helsingin I normaalikouluksi. Helsingin yliopiston rehtorin päätöksellä koulun nimi palautettiin 1.1.1995. jälleen Helsingin normaalilyseoksi.
Alkukoulu eli lukukoulu
1700- 1800-lukujen taitteessa Suomenlinnassa toimi alku- eli lukukouluja.
Ks. rykmentin koulu
Ammattilukio
Vuoden 1856 koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.
Ks. lukio
Antellin koulut
Mahdollisesti kouluja, joiden toimintaa on rahoittanut Herman Frithiof Antell, suurlahjoittaja.
Apukoulu
Ensimmäinen apukoulu perustettiin Turkuun vuonna 1901 ja Helsinkiin vuonna 1903. Koulu oli tarkoitettu poikkeuksellisille lapsille/heikoille/heikkokykyisille oppilaille. Myöhemminkin vain isojen kaupunkien tuli järjestää apukoulu. Niissä opetusryhmä oli pienempi ja opettajalla oli erityisopettajan koulutus.
Peruskouluun siirrytteässä nimikkestä luovuttiin, ja ruvettiin puhumaan mukautetusta ja vielä myöhemmin yksiöllistetystä opetuksesta.
Asyyli eli kasvatussiirtola
Vaikeasti kasvatettavia, pakkohuostaanotettuja lapsia varten perustettiin 1900-luvulla mm. Helsingissä kasvatussiirtoloita. Nämä pojat ja tytöt sijoitettiin maalaistaloihin. Siirtoloissa tehtiin maataloustöitä ja suoritettiin kansakoulun oppimäärä.
Ensimmäiset Helsingin kasvatuslautakunnan alaiset kasvatussiirtolat perustetiin vuonna 1900 Sipooseen ja Nummelle Siirtolat olivat pieniä laitoksia, niissä oli 8- 28 lasta. Kussakin siirtolassa oli yksi opettaja ja hänen lisäkseen tuntiopettajina räätäli,suutari ja esim. puuseppä. Pois pääsi, kun oli suorittanut kansakoulun ja oppinut jonkiun ammattin, jolla voi elättää itsensä.
Vuonna 1926 kasvatussiirtolat nimettiin koulukodeiksi.
Ks. valmistavat koulut
Hiippakuntakoulu
Keskiajan koulumuoto joka vastasi katedraalikoulua niissä kaupungeissa, joissa ei ollut arkkipiispaa.
Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksessa edellytettiin, että opettaja antaa 1-2 iltana viikossa lisäopetusta entisille oppilaille.
Jatko-opetus käynnistyi 1880-luvulta alkaen suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella . Kansakoulua seuraava jatkokoulu alkoi Helsingissä opettajien järjestämänä yksityisopetuksena ja muuttui vuonna 1885 osaksi kunnallista kansakoulua.
Oppivelvollisuuslaissa 1921 säädettiin velvollisuus käydä kaksi vuotta jatkokoulua ( maalla sen sai suorittaa iltakouluna).
Kansakoulukomitean nimen ottanut komitea esitti vuonna 1946, että kaupunkimaisissa kunnissa jatko-opetus järjestettäisiin päiväkouluna: kansalaiskouluna.
Ks. kansakoulu, kansalaiskoulu
Jatko-opisto
Vuonna 1868 perustettiin ensimmäinen jatko-opisto fruntimmerskolan i Helsingfors yhteyteen. Ensimmäinen suomenkielinen jatko-opisto peristettiin 1881 suomalaiseen tyttökouluun. Se oli ensimmäinen suomenkielisisille tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon, yliopisto-opintoihin ja mm. tyttökoulujen opettajiksi.
Vuonna 1866 valmistui kansakoululaki ja lopullinen asetus pääasiassa Cygnaeuksen ehdotuksen mukaisina. Niiden mukaan kansakoulu oli kunnallinen koulu. Sillä oli laaja yleissivistävä tehtävä.
Kaupungeissa (ylempi) kansakoulu oli tarkoitettu 8-14-vuotiaille, ja maaseudulla 10-16-vuotiaille.
Alkeiden opetus kuului maaseudulla nimenomaan kodeille, kaupungeussa 6-10-vuotialle lapsille oli järjestetty alempi kansakoulu.
Säädöksissä edellytettiin, että opettajan tulee yhtenä tai kahtena iltapäivänä viikossa ohjata kouluiän sivuttaneiden opetusta. Määräys jäi käytännössä periaatteelliseksi vuosisadan vaihteeseen saakka.
Kansakoulu syntyi kaikille vapaaehtoiseksi kouluksi. Cygnaeus korosti, että koulujen on synnyttävä vapaaehtoisuuden pohjalta.
Helsingin ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa 1.10.1867, jolloin alakansakoulu avasi ovensa. Rakennuksena oli Helsingin vuoro-opetuskoulu.
Helsinkiin perustettiin syksyllä 1867 neljä alempaa kansakoulua, kaksi ruotsinkielistä ja kaksi suomenkielistä. Niissä oli yhteisluokkia.
Tilaongelmia ratkaistiin mm. vuoroluvulla, joka otettiin käyttöön jo 1872 ainakin Kasarmikadun koulussa, missä samoja tiloja käyttivät ensin aamulla yläkoululaiset ja iltapäivällä alaluokat.
Vuonna 1921 kansakouluista tuli oppivelvollisuuskouluja. Koulu, koulukirjat ja muut koulutarpeet tulivat maksuttomaksi!
Nyt kansakouluissa oli kaksi osaa: pienten lasten alakansakoulu ja vanhempien yläkansakoulu. Yläkansakoulun ohjelmaan ei juurikaan tehty muutoksia. Oppiaineetkin olivat lähes entiset. Kansakoulu saattoi olla myös supsitettu.
Eduskunta hyväksyi kansakoululain vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Kansakoululaissa vahvistettiin vallinnut käytäntö ja liitettiin alakansakoulut yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi.
Kansalaiskoulu
Vuonna 1957-58 säädettiin asetus, jossa 1-2vuotisia jatkopäiväkouluja alettiin kutsua kansalaiskouluksi. Eduskunta hyväksyi kansakoululain vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Kansakoululaissa vahvistettiin vallinnut käytäntö ja liitettiin alakansakoulut yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi. Laissa todettiin, että kansakoulun jatkopäiväkouluja muutetaan asetuksella vakinaisemmaksi kansalaiskouluksi. Kansalaiskoulu oli aluksi kaksivuotinen. Kolmas vuosi oli vuodesta 1962 alkaen kunnille vapaaehtoinen.
Opetusta annettiin väljän opetussuunnitelman pohjalta 30 - 36 tuntia viikossa. Kouluvuoteen kuului 200 työpäivää. Kansalaiskoulu oli ilmainen - toisin kuin oppikoulu. Sen opetusohjelma oli hyvin väljä ja paikallisesti muovailtava. Niinpä kansalaiskoulut olivat hyvin omaleimaisia. Niillä on suuri opetussuunnitelmallinen vapaus.
Kartanoiden koulut
Monissa kartanoissa omistajat järjestivät 1800-luvulla alustalaistensa lasten koululle tilan ja vastasivat kuluista. Mm. Aurora Karamzin aloitti vuonna 1860 lähiympäristön lapsille tarkoitetun yksityisen koulutoiminnan kartanon piharakennuksessa. Opetuksen taso koulussa vastasi lähinnä lastenkoulua. Koulu toimi vuosikymmenien ajan.
Kasvatuslaitos
ks. Valtion kasvatuslaitos
Katedraalikoulu eli tuomiokirkkokoulu
Vanhimmat kristityt koulut syntyivät jo 400 jKr. Kun piispa kokosi kotiinsa oppilaita, joita oli tarkoitus kouluttaa pappeja, syntyi katedraalikoulu.
Koulussa opiskelttiin seitsemään ainetta: ensin triviumia (grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka) ja sitten qvadriumia (aritmetikka, geometria, tähtitiede ja musiikki). Aineiden juuret ovat antiikin ajoissa.
Katedraalikoulut toimivat kaupungeissa, piispan istuimen yhteydessä. Koulua johti scolaticus eli koulumestari tai rehtori (rector). Häntä auttoivat kuoripapit ja mahdollisesti lahjakkaimmat teinit.
Katolinen kirkko tarvitsi työntekijöitä. Siksi myös Turkuun perustettiin 1200-luvulla katedraalikoulu. Koulun tehtävänä oli kouluttaa pappien ohella myös muita virkamiehiä.
Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostarikoulut. Turun katedraalikoulu sai kuitenkin jatkaa. Vuoden 1611 koulujärjestyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin.
Katedraalikoulu oli latinakoulu. Kun triviaalikoulut perustettiin 1600-luvulla, Katerdaalikoulu oli triviaalikoulun laajempi muoto.
Kaupunkikoulu eli laskukoulu eli pedagogio
Keskiajalla syntyi erityisiä kaupunkikouluja palvelemaan sen ajan kaupunkilaisten tarpeita. Myös Suomeen syntyi keskiajan lopulla pieniä kaupunkikouluja. Yhtä johti koulumestari. Toisessa opettivat fransikaanimunkit.
Kun uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut, tilalle syntyi porvariston perustamia lasku- eli kaupunkikouluja, joissa valmistauduttiin yliopistoon.
Keskikoulu
Vuoden 1914 koulujärjestyksessä alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi. Kokonaisuutena oppikoulu oli kahdeksanvuotinen oppilaitos, joka jakautui tuosta vuodesta alkaen viisivuotiseen keskikouluun ja kolmivuotiseen lukioon. Tyttökouluissa keskikoulu saattoi kestää kuusi vuotta,
Keskikoulu katosi koulumuotona peruskoulun syntyessä.
Ks. oppikoulu
Kiertokoulu
Kiertokoulu oli seurakunnallinen koulumuoto, joka toimi maaseudulla. Siellä saatiin alkuopetus - jos sitä ei saatu kotona. Kiertikouluissa pääpaino oli sisäluvussa, raamatunhistoriassa ja katekismuksen ulkoaoppimisessa.
Piispa Gezelius vanhempi (1644-1690) pani alulle lukutaidon opettamisen, kiertävän koulumuodon (kiertokoulu) sekä hidasoppisia varten laiskainkoulut
Vuodesta 1723 alkaen kodeilla oli ollut velvollisuus opettaa lapsiaan lukemaan ja kirjoittamaan. Köyhien lapsille näitä alkeita opetti kirkkoherran renki, lukkari.
1762 kuninkaallinen päätös velvoitti laajat seurakunnat palkkaamaan lukkarien lisäksi lastenopettajia. Seurakunnan piti asettaa lukkarin avuksi kiertäviä maalikko-opettajia.Usein palkka maksettiin vaivaiskassasta. Koulumestarin tehtäviä liitettiin myös suntion virkaan.
Kun lukkari ei ehtinyt opettaa, palkattiin vuodesta 1762 alkaen lukutaitoinen aikuinen kiertäväksi koulumestariksi. Hänen pitämäänsä koulua kutsuttiin kiertokouluksi. Seurakunnat jaetttiin kiertokoulupiireihin, joissa koulua pidettiin vuoron perään jonkin kylään kylän talossa.
Kiertokoulu toimi muutaman viikon paikallaan, ja sen jälkeen vaihtoi paikkaa. Kiertokoulun opettajalla saattoi olla 1880-luvulla 300 oppilasta, joita hän opetti eri erissä 6-8 viikkoa kerrallaan.
Kiertokoulun vastustajat syyttivät. että niissä on epäasiallinen opetussuunnitelma ja -metodi ja hatara opettajanvalmistus.
Kirkon kiertokoulu siirtyi 1930-luvun puolivälissä kokonaan historiaan. Oppivelvollisuuslaki merkitsi sille kuoliniskua.
Klassinen lyseo
Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota: klassisia ja reaalilyseoita.
Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka. Reaalilyseot olivat käytännön läheisempiä.
Ks. lyseo
Korvaava koulu
Peruskoulut ovat lähes täysin kunnallisia kouluja. Valtion kouluista jatkoivat lähinnä harjoittelukoulut. Yksityiskouluista vain pieni osa otettiin mukaan kuntien koulutoimeen korvaavina kouluina.
Koulujärjestelmälaki (1967) antoi yksityisille kouluille oikeuden valita korvaavan koulun asema. Lakia kuitenkin muutettiin eräiden valitusten jälkeen niin, että kunnille annettiin oikeus antaa tai olla antamatta koulupiiriä kunnan aluella toimiville yksityiskouluille.
Peruskouluun siirryttäessä siis pieni osa yksittyisistä keskikouluista ei liittynyt kunnan koulujärjestelmään, vaan jatkoi toimintaansa yksityisenä kouluna, joka on tehnyt sopimuksen kunnan kanssa. Näitä kouluja kutsuttiin peruskoulua korvaaviksi kouluiksi. Niissä noudatetaan kuitenkin peruskoulun opetussuunnitelmaa. Niissä ei myöskään saa olla koulumaksuja.
Koulukoti
Koulukoti (vuoteen 1946 asti kasvatuslaitos) on Suomessa lastensuojelulaitos, jonka nykyinen tarkoitus on tarjota nuoren yksilöllisyyttä tukevaa opetusta, kasvatusta ja hoitoa sopeutumisvaikeuksien vuoksi huostaan otetuille lapsille ja nuorille. Laitoksia on kutsuttu myös turva- sekä tyttö- tai poikakodeiksi. Oppilaat ovat käyneet niissä loppuun kansa- tai peruskoulun. Ohjausta eri ammatteihin on voinut saada ammattikoulukodeissa. Oppilaiden iät ovat eri aikoina vaihdelleet 7-21 vuoden välillä. Kasvatuslaitoksia ovat ylläpitäneet valtio, kunnat sekä yksityiset yhteisöt.
Kunnallinen keskikoulu
Vuonna 1946 käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä.
Kansakoululaissa 1957/58 vakinaistettiin myös maaseudulle syntyneet kunnalliset keskikoulut.
1950-luvulla niiden lukumäärä oli vain kolmisenkymmentä ja peruskouluun siirryttäessä 1960-luvun lopussa noin 130.
Ks. Keskikoulu
Kyläkoulu
1800-luvun alussa syntyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia. Kyläkoulut olivat vanhempien yhdessä kustantamia.
Kymnaasi
Ks. Lukio
Käsityökoulu
Helsinkiin perustettiin vuonna 1834 tytöille oma köyhäinkoulu, yksityinen käsityökoulu, joska kehittyi Aurora Demidovin lahjoituksen turvin vuoro-opetuskoulu ja sitten kansakoulu.
Ks. Köyhäinkoulu
Käsityöläisten sunnuntaikoulu
1800-luvun alussa syntyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia, yksi näistä oli käsityöläisten sunnuntaikoulu.
Käsityöläisten johtamia sunnuntaikouluja perustettiin Helsinkiin vuonna 1842 julkaistun käsityöläisten asemaa koskeneen asetuksen jälkeen. Asetuksen mukaan oppipoika pääseminen kisälliksi edellytti, että hän osasi kirjoittaa ja hallitsi neljää laskutapaa. Oppipoikien opetusta varten kaupunkien oli perustettava valtionapua saavia ja manufaktuurijohtokunnan alaisia sunnuntaikouluja. Koulut muutettiin vuonna 1859 kaksiluokkaisiksi, niiden ohjelmaa laajennettiin ja niihin liitettiin arkisin toimi- vat iltakoulut.
Käsityöläiskouluissa käytettiin palkattuja monitöörejä.
Sunnuntaikouluissa käytiin epäsäännöllisesti ja vain kolmannes oppilaista oli yleensä paikalla. Vuosina 1842–1862 vain 20 % suoritti koko oppimäärän.
1800-luvun alussa syntyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia. Näitä olivat myös kirkon ylläpitämät köyhäinkoulut.
Helsingissä järjestetitiin vuodesta 1817 alkaen järjestelmällistä koulutusta köyhille. Köyhäinhoidon johtokunnan oli huolehdittava niiden lasten opetuksesta, jotka se oli ottanut huostaan ja sijoittanut vaivaistaloon Opettajaksi oli otettava joku köyhänavun tarpeessa oleva, kunnialliseen joukkoon kuuluva henkilö.
Köyhäinhoidon johtokunta teki sopimuksen Katajanokalla asuneen jungfru Bernströmin kanssa. Hän opettaisi köyhiä. Hän hoiti opetuksensa kotonaan Katajanokalla, se oli ensimmäinen tavallisen kansan lapsille tarkoitettu yhteiskunnan ylläpitämä koulu.
Lapsia oli aluksi opetettava (kristinoppia, lukemista, kirjoittamista, laskemista) kolmena aamupäivänä joka toinen viikko. Heidän oli saavuttava papiston määräminä pyhinä pyhäkouluun. Muuna aikana heidän piti työskennellä valvonnan alaisina.12-vuotiaina heidät oli irroitettava köyhäinhoidosta ja sijoitettava ”johonkin kunnialliseen ammattiin”.
Köyhäinkoulu sai oman rakennuksen 1824, kun se siirrettiin köyhäintaloon (sijaitsi nykyisen Snellmanin kadulla). Opettajaksi tuli vahtimestari Johan Fredrik Lindberg. Hän opetti vuoteen 1840 saakka, jolloin koulu lakkautettiin.
Köyhäinkoulu (”Fattigwårds Scholae Inrättning”) sulautettiin Helsingin varsinaiseen vuoro-opetuskouluun, josta kehittyi kansakoulu. Köyhäinkoulu näin kansakoulun ”esi-isä suorassa polvessa”,
Ks. Kaupunkikoulu
Lastenkoulu (täydennetty 8.7.16)
Ks. Pedagogio ja Alakansakoulu
Pedagogioiden toiminnan loputtua, lastenkouluksi nimitettiin maaseudulla toimineita alkuopetuskouluja, joista kehittyi myöhemmin vuoden 1921 oppivelvollisuuslain astuttua voimaan ns. alakansakoulu.
Lastenkoulut toimivat 1900-luvun alussa usein kahdeksan viikkoa, osan ajasta syksyllä osan ajasta keväällä.
Latinakoulu
Latinakouluksi kutsuttiin 1500-luvulta alkaen syntyneitä kirkollisia triviaalikouluja. Latinakoulut korvasivat kirkolliset katedraalikoulut sekä luostarikoulut. Niissä opetuskielenä oli latina. Suomessa niitä perustettiin 1600-luvulta alkaen.Niissä tähdättiin oppineen uralle.
Tyypillisessä kirkollisessa koulussa, latinakoulussa, opiskeltiin seitsemää vapaata taidetta. Alakouluissa opiskeltiin niistä kolmea, triviumia: grammatiikkaa eli latinan kielioppia, retoriikkaa eli puheoppia ja dialektiikkaa eli väittelyoppia. Niiden lisäksi yläkouluissa opiskeltiin kvadriviumia: aritmetiikkaa, geometriaa, tähtitiedettä ja musiikkia. Dialektiikan tilalla yläkouluissa oli usein logiikka. Useimmissa maissa latinakoulut pysyivät vanhoissa oppiainekaavoissaan pitkälle 1800-luvulle saakka.
Lukio eli kymnasi
Lukio eli kymnasi oli koulu joka johti yliopistoon. Lukiot syntyivät Saksassa 1500-luvulla, jolloin yliopistot vapautettiin velvollisuudesta opettaa filosofian alkeita.
Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen lukio. Sen käyminen kesti kolme vuotta. Tavoitteena oli kouluttaa pappeja. Opetusta lukiossa antoivat lehtorit ns. aineenopettajat, joilla saattoi olla velvollisuus opettaa useita aineita - toisin kuin yliopistossa. Oppiaineet ja myöhemmin opetuskieli vaihtelivat.
Varsinaisiin yliopisto-opintoihin valmistuakseen oppilaan piti suorittaa neliluokkainen lukio, johon pääsyä edelsi hyväksytty triviallikoulun kurssi.
Vuoden 1843 koulujärjestyksen mukaan lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville. 1800-luvulla syntyneissä lyseoissa ja yhteiskouluissa lukioon kuului ns. keskikoululuokat. Peruskouluun siirryttäessä lukio itsenäistyi uudelleen.
Lukkarin koulu
Vuonna 1686 säädettiin virallisesti vanhemmille opetusvelvollisuus. Jolleivat vanhemmat pystynteet velvollisuutta täyttämään, lukkarin tuli auttaa. Näin lukkarin koulut tulivat mukaan kirkkolakiin.
Piispa Gezelius vanhempi (1644-1690) pani alulle lukutaidon opettamisen sekä hidasoppisia varten laiskainkoulut. Lukkarit opettivat kotonaan tai kiersivät kylästä kylään. Lukkarinkoulut olivat hätävarakouluja, laiskan kouluja.
Vuoden 1723 resoluutio määräsi vanhemmat sakon uhalla huolehtimaan lastensa opetuksesta itse tai lähettämään nämä lukkarin tai koulumestarin luo.
1700-luvulla maaseudulla lukkarinkoulu oli tavallinen opintie.
Luostarikoulu
Luostarikoulut toimivat keskiajalla maaseudulla luostarien yhteydessä. Koulut syntyivät, kun luostariin tuotiin lapsia. Luostarikouluissa opetettiin artes trivialista, siis triviumiksi kutsuttuja aineita eli grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa.
Luostarin esimies antoi koulun johdon jonkun sopivan munkin toimeksi. Häntä kutsuttiin Euroopaasa nimellä magister scholae. Apulaisten nimike oli seniores. Moneen nunnaluostariin perustettin tyttöjen kouluja. Erityisen tärkeitä olivat ulkokoulut nunnaluostareissa; eurooppalaisilla, tulevilla aatelisnaisilla oli parempi koulutus kuin ritareilla:-)
Myös Suomessa oli luostarikouluja. Opetusta johti erityinen lehtori (lector). Oppilaina olivat munkit. Opetus luostarikouluissa oli jopa parempaa kuin katedraalikouluissa. Luostarikouluissa oli usein sisä- ja ulkokoulu. Suomessa sellaisia ei ollut.
Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut.
Lyseo
Lyseo- Nimi otettiin käyttöön vuoden 1872 koulujärjestyksen pohjalta. Lyseo- nimi korvasi pian tuolloin syntyneen alkeisopiston. Alunperin lyseo-nimi palaa Napoleonin tekemään koulu-uudistukseen, jossa lyseoiden oli tarkoitus korvata kirkolliset katedraalikoulut ja latinakoulut sekä vallankumouksen aikana syntyneet keskuskoulut. Niissä oli tarkoitus antaa yleissivistys tuleville virkamiehille, upseereille, opettajille ja kauppiaille.
Suomessa lyseoon kuului yläalkeiskoulu ja kymnaasi. Lyseoita oli kahdenlaisia: klassisia ja reaalilyseoita. Klassinen ja reaalilyseo erosivat toisistaan opetettavien aineiden myötä. Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat nimensä mukaisesti klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka.
Reaalilyseot taas olivat käytännön läheisempiä ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta ja kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.
Lyseot uudistettiin vuonna 1914 siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi.
Vuoden 1611 koulujärjetyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin. Maakuntakoulu oli "keskikoulu" alkeiskoulun ja lukion välissä. Trivaalikoulut korvasivat pian maakuntakoulut.
Mamsellin koulu
Monessa kaupungissa oli 1800-luvulla ”mamselleja”, jotka käyttivät joutoaikaansa nuoren tyttöpolven opettamiseen ja kasvattamiseen. Mamsellit olivat itse samalla tavalla saaneet tietonsa ja taitonsa edesmenneen polven mamselleilta. Niissä opetettiin kaupungin parhaimmiston tyttäriä. Heille opetettiin lukemista, kirjoitusta ja laskentoa, lisäksi historiaa ja maantietoa, vieläpä hiukan – ranskaakin. Myöskin käsitöihin, koruompeluun he saivat totutella. Hyvää huolta pidettiin myös kasvattienkäytöksestä.
"Mamsellin koulu" saattoi olla myös tehtaan koulu. Tällainen oli mm. Finlaysonin puuvillatehtaan työläisten lapsille tarkoitettu pikkulasten yhteiskoulu Tampereella, joita mm. Minna Canth kävi.
Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").
Normaalikoulu
1860-luvulla nimikekirjo kasvoi; maahan syntyy normaalikoulu, jossa tulevat opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan. Normaalikoulun nimi muuttui pian normaalilyseoksi.
Normaalilyseo
Normaalikoulun nimi muuttui pian normaalilyseoksi.
Oppikoulu-sana esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilastojulkaisuissa.
Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Oppikoulu koostui edelleen keskikoulusta ja lukiosta. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita. Lisäksi oli normaalilyseoita, yksityisiä kouluja ja yhteiskouluja.
Oppikoulut olivat maksullisia. Lukukausimaksujen ohella kustannuksia aiheuttivat kirjat, kouluvälineet ja vaatteet. Ulkopaikkakuntalaisille tuli lisäkustannuksia majoituspaikasta. Valtion koulut olivat halvempia kuin yksityiset. Työväestö ja porvaristo suosivat valtionkouluja, kun säätyläiset ja muut varakkaammat laittoivat lapsensa yleensä yksityiseen oppikouluun.
Oppikoulut lopettivat toimintansa keskikouluasteen osalta, kun Suomi siirtyi peruskouluun. Moni oppikoulu jatkoi lukiona.
Vuoden 1649 koulujärjestyksessä koulujärjestelmän ensimmäinen askel oli pedagogio. Se oli opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto. Siellä opetetiin luku- ja kirjoitus- sekä laskutaidon alkeet. Monet kaupunkikoulut (pedagogiot) vastasivat alempaa triviaalikoulua.
Pedagogioita ei ollut paikkakunnilla, joilla oli triviaalikoulu. Opettajan toimi pedagogi eli koulumestari.
Opetusohjelma riippui siitä, mihin opettajat pystyivät. Joissain opeteltiin jopa kreikkaa ja alkeismatematiikkaa, joissain tyydyttiin katekismuksen sisä- ja ulkoluvun opettamiseen.
Kaupunkikouluissa kävi lähinnä porvareiden lapsia. Ylemmät säädyt ottivat alkeiden opettamista varten kotiopettajan.
Peruskoulu
1970-luvulla Suomessa toteutui peruskoulu-uudistus, jossa yhdistettiin kansa-, kansalais- ja keskikoulut yhdeksi koulumuodoksi. Peruskouluun siirryttiin asteittain vuosina 1972-77 alkaen Lapista, peränpitäjinä Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Koko Suomi ja kaikki oppilaat olivat uudessa yhtenäiskoulujärjestelmässä vuonna 1981.
Aluksi erikseen toimineet ala- ja yläasteet yhdistettiin hallinnollisesti 1990-luvun lopulla.
Kaikkien oppivelvollisuus koulujen - myös yksityiset koulujen- on noudatettava peruskoulun opetussuunnitelmaa.
Pikkulasten koulu
1800-luvun alussa syntyyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia. Pikkulasten koulut olivat
lastentarhan koulumaisempia edeltäjiä. Ne soivat 3-7-vuotialle lapsille turvan vanhempien ollessa töissä. Ensimmäinen perustettiin Kokkollaan vuonna 1839, toinen Helsinkiin (Sedmigradskyn koulu) vuonna 1845. Siellä opetus alkoi vuonna1847. Metodiin kuului koulusalin korkea penkkiteline, jossa istumalla opeteltiin kirjaimia. Lisäksi leikittiin, laulettiin ja opeteltiin alkeita.
Pitäjänkoulu
Keskiajan loppupuolella isän tai kasvatusisän antama koulutus ei riittänyt. Kauppiaiden ja myös käsityöläismestareiden oli opittava lukemaan ja kirjoittamaan. Syntyi vähitellen kouluja porvareitten poikia varten. Ne olivat ns. pitäjäkouluja tai kaupunkikouluja. Useimmissa niissä annettiin alkeisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opetus tapahtui äidinkielellä.
Lukkarinkoulujen rinnalle kehitettiin 1740-luvulta alkaen pitäjänkouluja, joissa opetti pitäjänkokouksen palkkaama koulumestari. Nämä pitäjänkoulut olivat alku kunnallisille kouluille.
Pitäjänkouluista osa oli kiertäviä, osa pysyviä.
Porvarikoulu
Keskiajalla Euroopassa syntyneet porvarikoulut olivat ensimmäinen askel kohti maallista koulua. Keskiajan loppupuolella isän tai kasvatusisän antama koulutus ei riittänyt. Kauppiaiden ja myös käsityöläismestareiden oli opittava lukemaan ja kirjoittamaan. Syntyi vähitellen kouluja porvareitten poikia varten. Ne olivat ns. pitäjäkouluja tai kaupunkikouluja. Useimmissa niissä annettiin alkeisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opetus tapahtui äidinkielellä.
Puolilukio
Lutherin triviaalikouluja kutsuttiin myös puolilukioiksi.
Ks. Triviaalikoulu
Pyhäkoulu
Papiston johtamia pyhäkouluja oli maassa ollut jo 1700-luvulla. Herännäispappi J.F. Bergh aloitti pyhäkoulun 1832. Ne olivat kansanopetuslaitoksia. Aluksi ne olivat Laiskainkouluja. Helsingissä papiston johtamia sunnuntaisia opetushetkiä oli ainakin 1830-luvulta lähtien. Niistä kehittyi pyhäkouluja ja lopulta lasten hartaustilausuuksia.
Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.
Vuoden 1872 koulujärjestys tunsi reaalilyseoita lyhyemmät latinattomat ja käytännön aloille ohjaavat reaalikoulut. Reaalikoulut olivat kunnallisia. Tuolloin luotiin periatteelinen kytkentä kansakoulun ja alkeisopiston välille. Niiden historia oli lyhyt.
Jo vuonna 1883 oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. Vain Helsingin reaalikoulu jatkoi toimintaansa.
Reaalilyseo
Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota: klassisia ja reaalilyseoita. Reaalilyseot olivat käytännönläheisiä, ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta kuin klassisessa lukiossa. Niiden kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.
Rippikoulu
1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa kansanopetusta tehostettiin Gezelius-piispojen toimesta. Keinovalikkoon kuului pian myös rippikoulu, joka kehittyi papiston lukukinkereillä pitämistä ehtolliskuulusteluista. Idea ennen ehtoollista pidettävästä jonkinlaisesta kuulustelusta oli Lutherin.
Kristinopin pääkohdat piti osata päästäkseen ehtoolliselle 15 -vuotiaana- mikä oli avioliittoon vihmisen edellytys. Vuonna 1740 lukukinkereitä täydennettiin kehotuksella pitää vuosittain kolmesta neljään viikkoa rippikoulua. Tämän rippikoulu muuttui pakolliseksi eri puolilla maata vuosina 1763 ja 1774. Se merkitsi myös pakollisen ”kansakoulun” alkua Suomessa.
1800-luvulla rippikoulu ja lukukinkerit olivat pakollista kansansivistystä. Kerrotaan, että joku tuotiin rippikouluun peräti käsiraudoissa.
Rouvasväenyhdistykset olivat Suomessa 1800-luvulla perustettuja naisjärjestöjä. Yhdistykset olivat ensimmäisiä varsinaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, ja niitä toimi lähes jokaisessa kaupungissa.
Ne harjoittivat hyväntekeväisyyttä vähäosaisten parissa. Jäsenistö koostui säätyläisnaisista.
Ne perustivat Suomeen ensimmäiset lastenkodit. Yhdistykset rahoittivat toimintaansa muun muassa erilaisilla arpajaisilla ja myyjäisillä.
Suomen ensimmäinen rouvasväen yhdistyksen perustivat Viipuriin vuonna 1835 kaupungin saksankielisen yläluokan naiset. Oulun yhdistyksellä oli muun muassa oma koulu.
Ruukkien koulut
Ruukkien kouluissa opetettiin alkeita.
Ks. Tehtaan koulu
Rykmentin koulut
Suomenlinnassa käynnistyi vuonna 1783 rykmentin kouluja. Ne olivat alkukouluja eli lukukouluja.
Vuonna 1802 koulut liitettiin kuninkaan vahvistamalla ohjesäännöllä perustettuun ”kasvatustyö- ja avustustuslaitokseen. Se edisti mm. nuorison sijoittumista palveluspaikkoihin maasedulle tai käsityöläisten oppiin. Se ylläpiti myös mm. vanhusten ja lasten työtupaa ja tyttöjen käsityökoulua.
Suomessa toimi seurakuntakouluja jo 1500-luvulla. Niissä opetettiin alkeita. Seurakuntakoulut Papit pitivät myös kyläkouluja. He poimivat lahjakkaan pojan oppipojakseen, joka auttoi häntä jumalanpalveluksessa mestari-oppipoika- menetelmällä.
Myöhemmin seurakuntakouluja olivat myös kirkolliset kiertokoulut.
Siviililukio
Vuoden 1856 koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.
Sunnuntaikoulut
Ks. Käsityöläisten sunnuntaikoulu ja Pyhäkoulu.
Supistettu kansakoulu
Supistettu kansakoulu suunniteltiin harvaanasuttujen seutujen koulumuodoksi, kun täydellistä kansakoulua ei katsottu voitavan perustaa kaikkiin syrjäkyliin, joissa kansakoululaisten lukumäärä oli pieni. Supistettu kansakoulu oli edullinen eräänlaisena siirtymäajan kouluna.
Koulu toimi yhden ainoan yläkansakoulun opettajan varassa siten, että sama opettaja hoiti ala- ja yläkansakoulussa opetuksen; 12 viikkoa opetusajasta, yleensä syyskauden alku ja kevätkauden loppu, käytettiin I ja II vuosiluokan opettamiseen (alakansakoulua vastaavien luokkien) ja 28 viikkoa III-VI vuosiluokkien opettamiseen.
Pienet lapset välttyivät näin pitkämatkaisten seutujen raskaasta talvisesta koulutyöstä.
Pulavuosina pieniä kansakouluja muutettiin supistetuiksi säästösyistä (1931-32 ). Taistelu eduskunnassa 1931 laajentamisesta alle 40 oppilaan kouluihin. Päätös oli vaalien 1933 jälkkeen: ei laajenneta.) Supistettuja kansakouluja oli lkv 1925-26- 300, ja lkv 1937-38 jo 1636 ( yläkansakouluja oli 5573)
Vielä 1950-luvulla haja-asutusseuduilla oli supistettuja kansakouluja, joissa pidettiin alakansakoulua 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa. Yhteensä koulua pidettiin 40 viikkoa (225 työpäivää).
Ks. Kansakoulu
Tehtaankouluoli teollisuuslaitoksen ylläpitämä koulu, joka huolehti tehtaan työntekijöiden lasten alkeisopetuksesta. Suomessa tehtaankouluja oli 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin. Tehtaankouluissa käytettiin usein 1800-luvun alkupuoliskolla Bell–Lancasterin opetusjärjestelmää, jossa varttuneemmat oppilaat opettajan johdolla opettivat aloittelevia koululaisia.
Suomen 1850- ja 1860-luvulla perustetuista yksityiskouluista melkein puolet oli tehtaankouluja, eniten niitä oli Savossa ja Karjalassa. Eräät tehtaat ottivat käyttöön paikallisen oppivelvollisuuden määräämällä työntekijänsä lähettämään lapsensa tehtaankouluun.
Vuosisadan loppua kohden tehtaankouluja alettiin muuttaa kunnallisiksi kansakouluiksi. Suomen viimeinen tehtaan ylläpitämä kansakoulu oli Janakkalan Tervakoskella. Se siirtyi kunnan hoitoon 1950.
Tehtaan koulut olivat 1800-luvun lopulla usein yksityisiä kansakouluja, ja ne saivat valtionapua.
Tehtaiden kouluissa opetus sopeutettiin työaikoihin.
Triviaalikoulu (eli puolilukio)
Luther vaati oppikoulujen uudistamista tilanteessa, jossa luostarikoulut oli lakkautettu. Uusia opillisia kouluja alettiin nimittää triviaalikouluiksi. Niitä kutsuttiin myös puolilukioiksi ja latinakouluiksi.
Vuoden 1620 kuningatar Kristiinan koulujärjestyksessä syntyy uusi opillinen koulu, joka sai nimekseen triviaalikoulu. Nimi viittaa vanhaan oppikurssiin: trivium (kolmen tien risteys; kolme ensimmäistä ainetta kaikkiaan seitsemästä katedraalikoulun aineesta: grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka). Nimeä käytettiin aina 1800-luvulle saakka, yli 200 vuotta.
Vuoden 1649 koulujärjestyksessä triviaalikoulu oli koulujärjestelmän toinen askel. Triviaalikouluissa opetti luokanopettaja. Opetuskielenä oli ruotsi. Triviaalikoulujen luokkien määrä vaihteli; oli alempia ja ylempiä triviaalikouluja. Trivaalikoulujen määrä kasvoi joihinkin kymmeniin. Koulun opettajakuntaan kuului ylintä astetta opettanut rehtori, kolmatta luokkaa opettanut konrehtori eli vararehtori, ylempi ja alempi kollega sekä apologista. Koulussa oli yleensä vain yksi luokkahuone, jossa kukin luokka oli omana ryhmänään.
Tuomiokirkkokoulu.
Ks. Katedraalikoulu
Tyttökoulut (täydennetty 30.6.2016)
Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi jo 1800-luvun alussa tyttökouluja. Tyttökoulujen perustamisen mahdollisti vuonna 1804 Venäjällä annettu uusi koulujärjestys.
Suomen ensimmäinen tyttökoulu oli Fruntimmersskolan i Viborg (alk. Töchterschule zu Wiburg eli Viipurin saksalainen tyttökoulu), joka toimi Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Viipurissa vuosina 1788–1937.
Helsinkiin perustettiin vuonna 1835 yksityinen ruotsinkielinen tyttökoulu. Sen perustaja oli Odert Gripenberg
Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Nyt 1800-luvun alkupuolella Suomeen perustettujen yksityisten tyttökoulujen rinnalle tulivat valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut Turkuun ja Helsinkiin.
Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut"). Vuonna 1885 annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.
Tyttökoulujen tavoitteet laajenivat 1900-luvulla niin, että ne pyrkivät tarjoamaan naisille väylän yliopisto-opintoihin ja eri ammatteihin. Tämän vuoksi niihin usein lisättiin lukioluokat. Monen nimi vaihtui tällöin tyttölyseoksi.
Tyttölyseo (lisätty 30.6.2016)
Tyttölyseo oli yliopistoon johtanut yhdeksänluokkainen tyttökoulu.
Valtio perusti 1800-luvun lopulla kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin kouluja, jotka olivat yleensä pelkästään poikia kouluttavia lyseoita tai tyttölyseoita.
 |
| Kemin tyttölyseo (osa postikortista) |
1900-luvulla syntyi myös yksityisiä tyttölyseoita. Savonlinnassa jatkoi Suomen ensimmäisen yksityisen oppikoulun (Fruntimmers-skolan i Nyslott: 1853–1894) toimintaa ensin Savonlinnan yksityinen tyttökoulu (1894–1931) ja sitten Savonlinnan yksityinen tyttölyseo (1931–1950). Valtio otti sen haltuunsa 1950.
Tyttönormaalilyseo (Lisätty 30.6.2016)
Ks. Uusimuotoinen oppikoulu.
Uushumanistinen latinakoulu
Vuonna 1831 perustettiin Helsinkiin uushumanistunen latinakoulu Helsingfors Lyceum. Uutta olivat aineopettajat. Voimistelu otettiin oppiaineeksi. Koulussa oli Kuuluisia opettajia mm. J.V-Snellman J.L. Runeberg.
Uusimuotoinen oppikoulu
Vuonna1928 säädettiin laki uusimuotoisista kansakoulun koko oppimäärään perustuvista oppikouluista. Tätä yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle. Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi. Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne eivät osoittautuneet kovin tarkoituksenmukaisiksi ja jäivät harvinaisiksi. Lopulta ne jäivät peruskoulun kaukaisiksi edeltäjiksi
Vuonna 1899 perustettiin Helsinkiin kokopäiväinen ammattikoulu pojille. ns. valmistava ammattikoulu
Valmistava koulu (köyhille)
Kansakoulujen lisäksi perustettiin Helsingissä laiminlyödyille alakouluiän ohittaneille ”laiminlyödyille” lapsille omat valmistavat koulut 1870-luvulla, jolloin niissä oli noin 10% kansakoulujen oppilasmäärästä. Aluksi nämä luokat toimivat iltaisin. Lisäksi annettiin iltaopetusta niille, jotka olivat töissä. Nämä ”korvikekoulut” lppuivat, kun oppivelvollisuus tuli.
Valmistavat koulut eli Herrasväen koulut
Ensimmäiset (oppikouluun) valmistavat koulut perustettiin 1879- luvulla. Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun (yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun ja olivat sisäänpääsyehto. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.
Valmistavat koulut kukoistivat 1920-luvulla. Ne keskittyivät pääsytutkintoon valmentamiseen. Koulua käytiin kome vuotta,
Valmistavia kouluja syntyi Mamsellin koulujen sijaan oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä yksityisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja.
Valmistavat koulut sammuivat 1950- luvulla.
Valtion kasvatuslaitos
Valtion kasvatuslaitokset syntyivät 1800-luvun puolivälin jälkeen rikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Valtion kasvatuslaitokset olivat aluksi vankeinhoidon alaisia laitoksia, joihin sijoitettiin alaikäiset rikoksentekijät.
Ensimmäinen valtion poikien kasvatuslaitos perustettiin vuonna 1890 Keravalle (Koivula) ja tyttöjen kasvatuslaitos vuonna 1893 Vihtiin (Vuorela).
Vuoteen 1942 asti myös tuomioistuimet saattoivat määrätä lapsen kasvatuslaitokseen. Vuoden 1946 jälkeen kasvatuslaitosten nimeksi tuli koulukoti.
Valtion kasvatuslaitosten ja koulukotien määrä on vaihdellut eri aikoina. Vuonna 1962 valtio ylläpiti kahdeksaa koulukotia pojille ja kolmea tytöille (Vuorela, Yläne, Sairila).
Valtion koulukodeista tulevien poikien jälkihuoltolaitoksena toimi tuolloin Harvialan nuorisosiirtola. Valtion ammattikoulukoti antoi maatalouden, käsiteollisuuden ja kotitalouden ammattiopetusta.
Nykyisin valtion koulukoteja ovat Harvialan koulukoti Janakkalassa, Lagmansgarden Pedersöressä, Limingan koulutuskeskus Limingassa, Sippolan koulukoti Anjalankoskella, Vuorelan koulukoti Nummelassa ja Kasvun Yhteisöt Mikkelissä.
Vuoro-opetuskoulu
Suomen ensimmäinen vuoro-opetuskoulu perustettiin Turkuun vuonna 1820. Perustajana oli silloinen akatemian apteekkari (ja suuri talousmies), vuorineuvos John Jakob Julin. Aluksi koulu toimi yksityisenä, ja vuodesta 1824 alkaen valtion kouluna.
Suomeen syntyi kolme varsinaista vuoro-opetuskoulua. Toinen Vaasan ja kolmas . Nimi tulee käytetystä metodista. Opettaja ei opettanut muita kuin monitöörejä. Hän vain tarkkaili että varttuneet oppilaat, monitöörit tekivät tehtäväänsä. Lukemista harjoiteltiin seinätauluista ja kirjoittamista harjoiteltiin hiekkapöydällä, Kirjoitus aluksi monitöörien ohjauskessa hiekkapöydällä, sitten rihvelitaululla ja lopulta paperilla. Oppilaita saattoi (ulkomailla ) olla jopa tuhat,
Metodia käytettiin paljon tuon ajan kansakouluissa.
Vuonna 1882 perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket ja vuonna 1886 ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu. Yhteiskouluja pidettiin alkuaikoina siveellisesti arveluttavina, ja niiden kannattajat saivat vielä kauan taistella aatteensa puolesta. Yhteiskoulusta tuli kuitenkin melko pian yksityisten ja nimenomaan maaseudun oppikoulujen valtamuoto.
Yhteislyseo
Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita.
Ks. Lyseo
Yleissivistävä lukio
Vuoden 1856 koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioiihin eli ammattilukioihin.
Ks. Lukio
”Ylioppilasleipomo”
Vuonna 1829 käynnistyi J. H. Avellanin ”ylioppilasleipomo”. Se valmisti poikia yliopistoon. Leipomo toimi muutaman vuoden Helsingissä.
Yläalkeiskoulu
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Yläalkeiskoulussa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville. Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.
Ylempi triviaalikoulu
Koulujärjestelmäksi vakiintui vuoden 1649 koulujärjestyksessä malli: 1. pedagogio (opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto), alempi ja ylempi triviaalikoulu. Ylemmässä triviaalikoulussa oli latinaluokkia ja rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka.
Yläkansakoulu
Maaseudulla toimi kunnallinen yläkoulu, ja kaupungeissa sekä ala- että yläkansakouluja. Yläkansakoulussa oli neljä luokkaa ( III- VI). Yläkansakoulun kaksi alinta luokkaa muodostivat pohjakoulun oppikouluun. Vuonna 1957/58 ala- ja yläkansakoulu yhdistettiin varsinaiseksi kansakouluksi.
Ks. Kansakoulu
KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
Bruhn, Karl. (1985). Kasvatusopin historian kehityslinjoja. Helsinki: Otava.
Hanska, J. ja Vainio-Korhonen, K. (toim.). (2010). Huoneentaulun maailma. Kasvatus ja koulutus Suomessa keskiajalta 1860-luvulle. Helsinki.
Heporauta, F.A. 1945. Suomen kansakoululaitoksen historia. Toinen täydennetty painos. Helsinki: Otava.
Iisalo, Taimo. (1991). Kouluopetuksen vaiheita keskiajankatedraalikoulusta nykyisiin kouluihin. Helsinki: Otava.
Isosaari, J. (1973). Suomen koululaitoksen rakenne ja kehitys. Toinen, tarkistettu painos Helsinki: Otava.
Kailanpää, A. (1962). Kansalaiskoulu. Porvoo-Helsinki: WSOY.
Kallio, N. (1955). Suomen koululaitos. Helsinki: Otava.
Kiuasmaa, K.(1982). Oppikoulu 1880-1980. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen.
Kuikka, Martti. T. (1991). Suomalaisen koulutuksen vaiheet. H:ki : Otava.
Lahdes, E. (1964). Kansakoulumme opetusmenetelmien kehitystä tällä vuosisadalla. Kasvatus ja koulu (50)1, 86-107.
Oksanen, N. ja Poijärvi, L Arvi P , Salmela, A., Salervo, T., Metsikkö, J.O., Jääskinen, A. (toim.) (1947) Suomen kansakoulun työtä sanoin ja kuvin. Helsinki: Otava
Ottelin, A.K. (1931). Kasvatusopin historian oppikirja. Neljäs painos Helsinki: Otava.
Salo, A. (1933). Ensimmäinen alakansakoulunseminaarien johtajien kokous Helsingissä Säätytalossa marraskuun 21-23 p:nä v. 1932. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino.
Seppälä, Sauli. (toim.) 2002. Koulu museossa. Narinkka. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino oy.
Simola, H. (2015). Koulutuksen paradoksit. Esseita suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Tampere: Vastapaino.
Soininen, A. (1949 ). Koulukasvatuksen kokeilua Pukinmäen kokeilukansakoulussa 1913-1943. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino.
Somerkivi, Urho 1977. Helsingin kansakoulun historia. Helsingin kaupungin julkaisuja N:o 29.
Syväoja, H. ( tuntematon). Kansalaiskoulu 1958-81. Omakustanne.
Valtasaari, Antero- Antti Henttonen- Lauri Järvi- Veli Nurmi. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866/1966. Helsinki: Otava.
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulu_ja_lukio
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulun_uudistuminen_autonomian
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/opillinen_koulutus_ruotsin
https://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1900-18/oppikoulu.htm
http://www.acadsci.fi/kannanottoja/tiivistelma_ylioppilastutkinto.pdf
http://thy.fi/wp-content/uploads/2011/09/THArk7s185-235.pdf
http://www.feto.fi/Filosofia/filhist.html
http://www.kirjastovirma.fi/raahe/wanharaahe/tyttojenskoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rouvasväenyhdistys
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Koulukodit_ja_kasvatuslaitokset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tehtaankoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oppikoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyttökoulu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti