Oiva K. Kyöstiö. Elämänvaiheita ja ajatuksia. Osa 2

OMALLA arvosteluskaalallani professori Oiva K. Kyöstiö sijoittuu suurten suomalaisten pedagogien Hall of Fameen. Yksi kriteeri sinne pääsyyn on, että on kuollut.  Kyöstiö on ollut sitä jo noin  27 vuotta. Tärkeämpi kriteeri on hänen l950-1980-luvuilla luomansa visio tulevaisuuden koulutuksesta. Se on enemmän kuin osuva yhä tänään vuonna 2014.

KOKOAN tähän napakasti ennen muuta Tytti Isohookana-Asunmaan teoksen pohjalta ensin Kyöstiön yleisempiä pedagogiikkaa koskevia ajatuksia ja sitten  vielä eriksen hänen näkemyksiään tulevaisuuden koulusta.

Kyöstiön pedagogiikka
Kyöstiö ei kirjoittanut kokonaisesitystä pedagogiikasta, mutta sellainen voida kootaa hänen tutkimuksistaan, kirjoituksistaan ja lausunnoistaan.

• Kasvatustieteellinen tutkimus jakaantuu kahteen pääalueeseen: filosofiseen ja empiiriseen.  Edelllinen - jaarittelu- ei  Kyöstiötä kiinnostanut.
• Kasvatustiedettä Kyöstiä piti käytännöllisena tieteenalana. "Kasvatustiede etsii ja luo uutta edistääkseen kasvatustapahtumaa". Teorian tuli aina olla kasvatustieteessä riittävän konkreetti.  Hän vastusti teoriaa "sekakielisenä ajatusilmaisuna". Hän itse oli empiirikko ja ensimmäisiä vertailevan kasvatustieteen edustajia.
• Kasvatustieteen tuli hänen mielestä tehdä paljon yhteistyötä muiden humanististen tieteiden kanssa. Hän ymmärsi myö kansainvälisyyden merkityksen tutkimistyössä. Hänellä itsellään oli laajat verkostot.
• Kasvatustieteen ytimessä olivat käsitteet. ”Opetan teille käsitteitä, kasvatustieteen kielioppia. että ymmärrätte, mitä sanat tarkoittavat." Hän kehitteli vieraskielisille käsitteille omia käännöksiä käymättä keskustelua kielitoimiston kanssa. Hänen luomiaan käsitteitä olivat mm. kauko-opetus, opinnoiminen, nuorisoaste ja yhdysopetus.  Hän alkoi käyttää käsitettä opettajankoulutus opettajanvalmistuksen sijasta.
• Kasvatuksen oli edistettävä ihmisen kokonaispersoonallisuden kasvua 
• Kasvatuspäämäärinä olivat hyvä ihminen ja yhteiskuntakelpoisuus.
• Kansalaiskasvatus oli hänestä kasvatuksen tarkoitus. "Julkisen koulun tehtävänä on kasvattaa käyttökelpoisia kasnsalaisia valtiolle, ja sitä varten jokaisen on harjoitettava ammattia, tehtävä hyväksyttyä ja hyödyllistä työtä.
• Koulun tuli  kasvattaa elämää varten. Kansakoulun tehtävä oli johtaa valmistavasti ammattikasvatukseen. Myöhemmin hän kannatti yhtenäiskoulua. 
• Kyöstiö oli individualisti. "Jokainen yksilö on erilainen ja suhteessa toiseen tasavertainen". ”Olemme jokainen syntyneet erilaisiksi mutta keskenämme tasa-arvoiksi”. Jokaisen tulisi päästä osalliseksi yksilöllisestä opetuksesta.
• Ihanteena oli kasvatuksellinen vapaus, joka suo yksilölle mahdollisuuden päästä eteenpäin hänessä olevien taipumusten mukaisesti(amerikkalainen koulu); "Perimä asettaa ihmiselle rajat; yksiöt ovat oppimisedellytyksistään erilaisia ja edellyttävät sekä ksvatustavoitteissa että menetelmissä joustoa .
• Hän vastusti kilpailua ja arvostelua. ”Ihannekouluhan olisi se, jossa arvostelua sanan varsinaisessa merkityksessä ei tarvitsisi lainkaan suorittaa.” Kannustusta voitava saada ilman kilpailua.
• Hän vastusti ehtoja ja luokallejättämistä.
• Hän piti oppikoulujen sisäänpääsykoetta psykologisesti epäsuotavana  
• Kasvatuksen tuli olla kokonaisvaltaista. 1970-luvulla  koulutus keskittyi hänestä liikaa pelkästään älylliseen kyvykkyyteen.
• Kyöstiö oli esiopetuksen puolustaja. Hän kannatti mm. kiertävää esikoulua, leiritoimintamuotoista esiopetusta, kodeissa annetavaa esiopetusta sekä radion ja tv:n välityksellä toteuttavaa esiopetusta. Hän vaati varhaskasvatuksen opettajille yhtä korkeaa koulutusta kuin peruskoulunopettajille- tutkintokin olisi pitänyt yhdistää  siihen.
• Vaikka Kyöstiö oli individualisti, mutta hän korosti myös yhteisöllisyyden merkitystä.
• Nuorena isänä hän käski vaimonsa kasvattaa lapsen Rousseaun Emilen mukaan. Isohookana-Asumaa kirjoittaa: " Kyöstiö suunnitteli ottavansa omat lapset pois koulusta, mutta onneksi hänellä ei ollut aikaa." Hyvin pian linja vaihtui päinvastaikseksi. Hän innostui työkasvatuksesta. Omassa perheessäkin kaikilla oli työvuorot. Myös vieraat pantiin mökillä töihin. Isä oli ehdoton auktoriteetti, ankara, ja lapset saivat usein selkään.
• Koulujen autonomiaa hän kannatti. Ja halveksi kouluhallitusta. Opetussuunnitelmien tulisi olla ohjeellisia.
• Kirjasta syntyy kuva, että hän ei juurikaan arvostanut oman aikansa koulutettuja, erilliskorvauksia kaikista vaativia opettajia. Hän odotti opettajankoulutukseen yo-tasoisia opiskelijoita.  Hän uskoi, että arvalla saadaan yhtä hyviä opiskelijoita opettajakoulutukseen kuin pääsykokeilla ja haastatteluilla.
• Sinänsä opettaja oli tärkeä. Esikuvallisuutta hän ei vaatinut.  Kyöstö arvosti opettajan luonnollisuutta ja omaa persoonaa, ei opittua mallia. Opettajan roolin (1971) kuului varsinainen opetustyö ja sen ulkopuolinen toiminta  sekä suhde instituutioihin.
• Opettajat tuli kouluttaa akateemisesti ei seminaareissa. Jo 1960-luvun puolivälissä ehdotti  peruskoulun opettajille alemman kandidaatn tutkintoa.
• Oman aikansa opettajankoulutus oli hänestä  diletanttimaista, koska sen sisältöön kuului liian monien aineiden sisältöjä. Hänen mukaansa  opiskelijalle tulisi olla mahdollista opiskella oman harrastussuuntansa aihealueita ja jättää vähäisemmälle epämieluisat aineet. Vuonna 1966 hän käynnisti omatoimisesti kokeilun, jossa opiskelijat erikoistuivat joihinkin aineisiin.
• Opettajille tarvittiin hänen mielestään yhtenäinen koulutusjärjestelmä. Opetusharjoittelu pitäisi siirtää kenttäkouluihin.  Harjoituskoulut tulisi muuttaa laboratoriokouluiksi. Hän halusi lopettaa opetustaidon arvostelun
• Opettajankoulutuslaitoksen tulisi olla  tutkimusorientoitunut. 
• Opettajankoulutuksen tulisi olla tutkimusperustaista. Koulutuksessa tulisi keskittyä  yleiseen opetusoppiin.  Kyöstiö ideoi kampusta, joka kokoaisi  opiskelijoiden ja opettajien yhteisön. 
• 1960-luvulla hän suositteli videoiden käyttöä opettajan koulutuksessa (mikro-opetus, taito kerrallaan)
• Opettajien jatkokoulutus tulisi saada säännölliseksi - vapaaehtoisuus ei  hänen mieiestään riittänyt. Virka tulisi määrätä opettajille aluksi määräakaisena. Täydennuskoulutus tulisi tehdä opettajllle pakolliseksi. Sen yhteydessä  arvioitaisiin uudelleen heidän soveltuvuuttaan alalle ja ohjattaisiin soveltumattomat muihin töihin.
• Opettajanvirat ja aineyhdistelmien pätevyysluokittelut  olivat kahlehtiva side. Ne estävät  kouluja järjestämästä  opetustyötä joustavasti.
• Kyöstiö esitteli Suomessa ns. Trumpin systeemin. Siinä  "olennaista on opetussuunnitelman uudellen järjestely, niin että opettajat voivat toimia koo-operatiivisesti ja oppilaat työskennellä samalla tehokkaasti. Tiimiin kuuluu 2-10 opettajaa yhden heistä toimiessa tavallisesti koordinaattorina. Lisäksi tiimissä voi olla apuhenkilökuntaa ja ulkopuolisia esittäjiä.  Lopputavoitteena olivat teemaopinnot, jotka sallivat yksilöllisen erikoistumisen ja  etenemisen."
• Yhdysopetus on koulutyöskentelyn organisaatiomuoto. Sen puitteissa oli mahdollista käyttää kaikkia tavanomaisia opetusmenetelmiä: luentoa, demonstraatiota, kyselyjohtoista keskustelua, laborointia,  retkeilyä, sekä eriasteista ja tapaista ryhmä- ja yksilöllistä työskentelyä. Pienryhmätyöskentelyn  olennaisimpana menettelynä Trump pitää keskustelua.
• Mallin ensimmäinen vaihe oli yhteisesitys (Mitä kehittyneimmistä oppilaista on kysymys, sitä suuremmalle joukolle yhteisesitystä voidaan pitää). Yhteisesitystä seurasi  eriasteista ryhmäopetusta (luokissa, osateemojen ja harrastusten mukaisissa ryhmissä tms. ), jossa opettajien roolit oli jaettu heidän asiantuntemuksensa mukaisesti. Tästä siirryttiin yksilölliseen työskentelyyn kirjastoissa, laboratorioissa, pienissä luokkahuoneissa, käytävissä ja tarvittaessa koulun ulkopuolella.
• Kyöstiö  halusi oppilaiden olevan opetuksessa aktiivisia. Kansakoulussa vielä 1950-luvulla opetuksessa korostuivat tottelevaisuus, isänmaallisuus ja puhtaus. Oppiminen perustui opettajan auktoriteetin kunnioituksen, kuunteluun ja ulkoa pänttäämiseen. Mallioppilas vastasi kun  kysyttiin, ja oli muuten hiljaa. Syöttvällä opetuksella oli hänen mukaansa pitkä perinteet  "ja opettajat hallitsevat sen hyvin, se on opettajan kannalta helppo ja siksi suosittu." Hän esitti tilalle itsenäistä oppimista.
• Jokaisen tulisi saada opiskellla perustaitoja omien edellytystensä mukaisesti. Opiskelu tulisi tehdä tehtäväkeskeiseksi, ja pääosin ryhmätyöksi. Jokaisen tulisi saada oppia omaan tahtiin. Opetuksessa tulisi hyödyntää  opetusteknologiaa!
• Tavoitteena tulisi olla syvä- ei pintaoppiminen, siis kriittinen ajattelu.
• Opettaja oli tunnistettava oppilaan persoonallisuus.
• Kyöstiö  oli työkoulun kannattaja.  Hän ihaili Kerschensterineria, jonka  työkoulufilosofiaan kuuluvat 1. kansalaiskasvatus 2. ammattikasvatus ja 3. työkoulu.  Kerschensteiner horjutti ruumiillisen ja henkisen työn vastakkaisuutta. Hänen mukaansta Todellinen sivistysarvo on vain työllä.
• Koulussa tärkeitä oppiaineita olivat: Äidinkieli, matematiikka,  vieraat kielet ja liikunta.Ne tulisi mainita laissa.  Yksi vieras kieli riittää jatkoon. 
• Ruotsinkielen opiskelu oli hänestä turhaa. Hänen mielestään pieni ruotsinkielinen vähemmistö sortaa suomalaisia, joiden on  oppikoulussa luettava ruotsia, tieteen alalla merkityksetöntä kieltä. Venäjä ja englanti tulisi nostaa peruskoulussa ensimmäisiksi kieliksi. 
• Tärkeä oli myös oppilaan opinto-ohjaustunti.
• Historia opetus tulisi  aloitettaa omasta lähihistoriasta
• Uskontoa Kyöstiö ei olisi opettanut, tai olisi muuttanut sen ainakin vapaaehtoiseksi.  Uskontojen historia  kuului hänestä historiaan, ja etiikan hän olisi yhdistänyt kansalaistaitoon ja yhteiskuntaoppiin. Uskonnon voisi myös jättää uskontokuntien vastuulle. Päivänavaus ei ollut tarpeen.
• Ammattikoutuksessa ammatti oli Kyöstiölle se keskus, josta käsin erotetaan osia erillisiksi oppiaineiksi. "Ammattityö muodostuu keskukseksi, mistä muu opetus säteilee."Ammatti oli kokonaisuus, ja sellaisena oppilaan oli se omaksuttava. Koulutusta ei saa liikaa pirstoa. Koulutus työpaikoilta takaisin kouluun.
• Hänestä ainejako oli vanhanaikaista. Yläasteelle hän suositteli eheyttäviä opetusteemoja. Jossain vaiheessa hän ehdotti, että laissa luovuttaisiin oppiainenimikkeistä.
• Pois erillinen tyttöjen ja poikien käsityö.
• Vuonna 1967 hän käynnisti harjoituskoululla kokonaisopetuskokeilun, johon kuului elämyksiä, retkiä, pienryhmiä, yhdysopetusta...Runkoaineina olivat  ypi ja maantieto.  Hän ilmoitti vain, että ”koulutyö alkaa uusissa merkeissä, kokonaisvaltaisena, teemoina (viikkokohtaiset osateemat), tuokioina, taso- ja heterogeenisissä ryhmissä yksliön kykyjen mukaan, elämyspohjaisena ja kokemusperäisenä vailla tarkkaa kelloniakaa ja välitunteja … oppilas viedään itse tekemään havaintoja paikan päälle… opettaja ei saa puhua paljoa…". Kokeilu ajoi karille. Vanhemmat huolestuvat. Opettajien kanssa tuli riitaakokeilun korvauksista. Korkeakoulun hallintokollegio lakkautti kokeilun.
• Koulutuksen uudistaminen edellytti myös opettajankoulutuksen uudistamista. Kyöstiö vaati akateemista opettajankoulutusta jo vuonna 1953. Seminaarityypistä koulutusta hän ei arvostanut. Hän ehdotti periodilukua, konsulteja ja luokatonta koulua opetusharjoittelua varten.
• Kyöstiö kannatti yliopiston hallinnossa mies ja ääni -periaatetta. Hän halusi ottaa kesälukukauden käyttöön ja tarjota opiskelijoille useita tenttimahdollisuuksia.  Yliopisto-opetus oli hänestä  liian syöttävää ja ahdasalaista, tilalle hän esitti omakohtaista havainto-opetusta ja kriitistä asennetta. Niinikään hän ehdotti korkeakouluihin palkattavaksi dosenteiksi ulkopuolisia voimia.
• Jo paljon ennen meidän aikojamme hän kirjoitti. "Heikkolahjaisten oppimistulokset ovat miltei poikkeuksetta  parempia normaaliluokilla olleilla kuin erityisluokissa opiskelleilla."

Kyöstiön tulevaisuuden koulu(tus)
Kyöstiö pätevöityi yleiskoulun opettajaksi, mutta hänen ammatillinen taustasa  oli ammatillisessa koulutuksen piirissä. Hän hahmotteli - kuten monet suuret nimet (Platon, Comenius...) koulutuksen kokonaisjärjestelmää, joka vastaisi tulevan yhteiskunnan haasteisiin. Ajatuksiinsa hän sai virikkeitä 1960-luvulla sellaisilta nimiltä kuin Ivan Illich, Paul Goodman, Jonathan Kozol...

• Tulevaisuuden koulun lähtökohtana oli rajusti muuttuva yhteiskunta.  (Hän tuntsi sympatiaa sosialismia kohtaan, mutta ei ottanut sitä lähtökohdakseen. Kyöstiö tokikannatti samaa palkkaa kaikille ihmisille, koska kaikilla oli tarpeet samat)
• 1950/60 taitteessa Kyöstiö näki kehityksen kulkevan maatalous- ja teollisuusyhteiskunnasta  kohti palveluelinkeinojen yhteiskuntaa.  Suuria ikäluokkia ei voinut enää sijoittaa maatalouteen. "Ylijäämä on sjoitettava muihin elinkeinoihin tai tingittävä elintasosta."
• Kun  yhteiskuntarakenteet muuttuvat, on välttämätöntä uudistaa koululaitosta. Suomessa oppilaat ovat koulusta päästyään perin avuttomia. On otettava teknologia käyttöön. Tarvitaan laajaa yleissivistystä. Kyöstiö alkoi vaatia kaikille kansalaisille  vankempaa pohjakoulutusta ja yhteistä peruskasvatusta.
• Kyöstiö halusi erottaa toisistaan koulutuksen ja koulun "Koulutus on eri asia kuin koulu". Jälkimmäisen hän halusi lopettaa. Edellistä edistää. 
• "Koulu ei sittenkään ole merkittävin ympäristön vaikuttaja". Kyöstiö nosti esiin kodin, toveripiirin ja yhteisön merkitystä. Vanhemmat tulisi kouluttaa oppilaiden oppimisen auttajiksi. 
• Oman aikansa koulua hän kuvasi: "Nykynen koululaitos on jonkinlaista pakollista  sosiaalihuoltoa, joka venyy helposti aikuisuudenkin käsittäväksi.”
• Vuonna 1957 hän esitti idean ehyestä  koulujärjestelmäkokonaisuudesta, johon kuuluisi lastentarha, kaikille yhteinen neliluokkainen kansakoulu, jossa  opetussisältö olisi kaikille sama,   4-5- vuoden pituinen linjajakoinen keskikoulu  (viides luokka  olisi vapaaehtoinen). Sen jälkeen tapahtuisi ammatllinen erityminen ammattiopistoihin ja lukioihin. Kumpaankin olisi pääsykoe.  Ammattikoulut lakkautettaisiin.
• Vuonna 1959 hän vaati yhtenäiskoulua; taloudellisista syistä vuorolukua ja koulun aloittamista jo elokuussa.
• Vuonna 1962 hän esitti ammatillisen koulutuksen nivomista kansa- ja oppikoulun kanssa yhteen. Ihanteena oli amerikkalainen lukio.
• Kyöstiön ideoihin kuului lisäksi: Pois yo-tutkinto, tilalle korkeakoulujen sisäänpääsytutkinnot.  Oppivelvollisuus pidemmäksi. Ei jyrkkiä rajoja eri koulumuotojen välille. Idea oppivelvollisuutta täydentävästä kurssitoiminnasta (1965). Vuosiluokkiin perustuvasta järjestelmästä tulisi luopua.
• Hän esitti uutta sivistysideaalia: yleissivistys + teknillinen sivistys.  Yleissivistys ja ammattisivistys olivat hänelle sama asia eri näkökulmasta tarkasteltuna. Jako yleis- ja ammattikoulutukseen oli vanhanaikainen. Muualtakin kuin lukiosta pitäisi päästä yliopistoon. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset hän olisi yhdstänyt nuorisokouluksi. Siellä opintokirjaan olisi merkitty kurssien suoritukset.
• Harvaan asuttujen alueiden lapsille tulisi antaa opetusta kesäaikana  tai kurssiopetusta radion avulla (täydellinen linjajako). Tärkeintä olisi järjestää opetus oppilaiden edellytysten mukaan. Kyöstiö odotti koulun uudistukselta elämälle vieraiden oppisisältöjen poistamista ja tutkintoja palvovien menetelmien hylkyä. Hän toivoi eri koulumuotojen toisiinsa niveltymistä, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista ja mm. byrokratian loppua.
• 1960-luvulla Kyöstiö innostui futurologiasta. Hän ennakoi tulevaisuutta  jossa ammatit ovat muuttuvia ja joita ei voi enää oppia koulussa. Nuoret oli siksi johdattetava asennoitumaan myönteisesti jatkuviin tehtävänvaihtoihin ja opintoihin. 
• "Opetusteknologia yleistyy. Tämä saattaa johtaa siihen että koululaitosta ei enää tarvita. Tilalle tulevat valtakunnalliset ja alueeliset ohjelmointi- ja kanavointikeskukset"
• Hän kuvaili  siirtymistä  kouluttomaan  yhteiskuntaan ja ajoi  jatkuvan koulutuksen periaatteen hyväksymistä.  Kyöstiö puhui ns. elämään integroidusta koulutusjärjestelmästä. Siinä koulutus olisi ala-asteella lähtien elämään ja työhön kiinteästi nivoutuneena  etäopetussovellutuksena.  ”Tällöin ei olisi sen paremmin opettajia kuin oppilaitakaan sanojen nykymerkityksissä”
• Kyöstiö radikalisoitui entisestään:  Tulevaisuuden koulutustarpeet olivat hänestä  niin moninaiset, ettei mikään  koulutuskeskeinen struktuuri pysty niitä täyttämään".
• Hän esitti, että nuoriso - ja aikuisasteen koulutus olisi järjestettävä jaksoittaiseksi työ-koulutus- vapaavuoro -työ-perustaiseksi. Pitkästä,  yhtäjaksoisesta koulumaisesta opetuksesta tulisi luopua. Yleiskoulun tilalle  tulee hänen mukaansa  erilainen kurssitoiminta.
• Yliopilassumaa Kyöstiö olisi pienentänyt l970-luvulla laskemalla lukiolaisten määrää estääkseen nuorten turhautumista. Hän olisi lisäännyt nuorten osa-aikatyötä. .. Hän olisi ottanut käyttöön koulutustakuun ja opintosetelit niin, että jokanen olisi saanut peruskoulun jälkeen kolmen vuoden mittaisen maksuttoman koulutuksen. 
• "Muutaman vuosikymmenen kuluttua koululaitosta ei tarvita ainakaan  ylemmällä asteella vaan ohjelmointikeskukset huolehtivat koulutuksesta alueellisesti. "
• "Opinnoiminen ei tuevaisuudessa ole enää sidoksissa  koulurakennuksiin, lukukausiin eikä ikään".  Opinnoimista voi tapahtua  yhteisön kaikissa alastruktuureissa. kuten kodeissa ja niihin verrattavissa ryhmissä, työ- ja vapaa-ajan yhteisöissä, tuotanto- ja tutkimuslaitoksissa. (1973)
• "Tulevassa yhteiskunnassa monet ammatit ovat lyhytaikaisia ja ne opitaan suhteellisesti nopeasti muutamassa viikossa. Oppiminen tapahtuu useiden ammattien osalta parhaiten työpaikoilla. Sitä täydennetään kursseilla ja itseopiskelilla."
• Tulevaisuuden koulussa "opettaja on kadonnut, samoin oppilas, tutkinnot ja kilpailu", hän kirjoitti.
• Opettajan rooli muuttuu suunnittelijaksi, välittäjäksi, kontrolloijaksi ja tutoriksi.
• Vuonna 1964 hän  kirjoitti: Korvaako kone opettajan?  "Muotiin tulleet oppimiskoneet antoivat jokaiselle oppilaalle mahdollisuutta kykujensä mukaiseen oppimiseen. Oppimiskoneet vastaavat yksityisopettajaa, joka nyt ei milloinkaan unohda, väsy tai hermostu opetukseen. Väärän vastauksen saatuaa ne antavat automaattisesti lisäohjeita. Opettajaa tarvitaan jonkinlaisena yleisohjaajana ja koordinaattorina luokassa, mutta lisäksi erilaisten sosiaalistenn toimintojen ohjaajana. Opettajia tarvitaan myös opetusohjelmien laatimiseen. Koska opettajiksi edelleen hakeutuu myös heikkoja yksilöitä, opetuksen on mekanisoiduttava.” 
• "Kehittyvä opetusteknologia antaa mahdollisuudet opintojen suorittamiselle missä tahansa. Koulutus on liitettävissä yhteisön muihin toimintoihin siten, että koulua ja opettajia erityisinä instituutioina ei ehkä välttämättä tarvita. "
• " Muuttuva opetusteknologia saattaa  muutamassa vuosikymmenessä johtaa siihen, että koululaitosta ei enää tarvita ainakaan ylemmällä asteella, vaan ohjemointi- ja kanavointikeskukset huolehtivat koulutuksesta alueellisesti ja (yli)valtakunnallisesti.Tällöin vallitsee elämän jaktkuva koulutus luonnollisissa organisaatioissa."
• Oppivelvollisuus olisi mahdollista suorittaa ilman koulunkäyntiä ja sitä kannustetaan.
• "On hylättävä mahdollisuuksien tasa-arvo epärealistisena. Sen sijaan on puhuttava jokaisen oikeudesta saada koulutuksella kehittää persoonalliisia mahdollisuuksiaan". okaiselle nuorelle tulisi laatia  oma opinto-ohjelma. 
• Vuonna 1965 hän ennakoi jo ammattikorkeakouluverkostoa.
• 1980-luvulla hän ideoi koulua, jossa opetussisältöä  pohjautuu nuoren omiin valintoihin ja opinniminen olisi paljlosti yhteistoiminnalta eikä vertailevaa arvostelua käyettäisi. Yksilön oli saatava keskeyttää opiskelunsa miloin tahansa.
• "Avoin yliopisto korvaa entisen tutkintoihin johtavan eliittikoulun: kaikille avoin yliopisto, vapain kurssein ja ilman  tutkintoja sekä oppiarvoja  vastaisi paremmin tasa-arvoista henkeä ja muuttuvan yhteiskunnan ja ihmisen tarpeita." Tutkinnot ja oppiarvot  tulevat tarpeettomiksi  
• 1980-luvulla hän suunnitteli Oulun harjoittelukoulua avoimeksi oppiympäristöksi.  

Kyöstiön elämää pähkinäkuoressa
Oiva K. Kyöstiö syntyi  Viipurissa vuonna 1913 monilapsiseen työläisperheeseen. Koulu-uta alkoi kankeasti. Hän pääsi oppikouluun kansakoulun kuudennelta luokalta, ja  erosi lyseosta 6.luokalta Kun isä kuoli vuonna 1928, äiti jäi yksin elättämään lapsia.

Kyöstiö pääsi Raumalle kansakoulukoulunopettajaseminaariin, missä hän opiskeli neljä vuotta (19
1931-1935). Sotavuosiin saakka hän toimi opettajana ja opiskeli työn ohessa. Sodassa hän haavottui, ja toimi sitten kouluttajana ja sotasairaalan komendanttina. Sotavuosina hän kirjoitti ylioppilaaksi ja   muodosti myös perheen.

Sodan jälkeen hän meni töihin ensin kouluun ja sitten  kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosastolle viideksi vuodeksi (1947-1952)  Työssään hän perehtyi erityisesti ammatilliseen koulutukseen. Hän opiskeli työn ohessa Turun yliopistossa. FK ja FM hänestä tuli vuonna 1946. Sitten hän pätevöityi  historian ja yhtiskuntatiedon opettajaksi ja sielutieteen  lehtoriksi.

Työura ministeriössä katkesi ja  Kyöstiö meni lukuvuodeksi 1952-1953 rehtoriksi Sysmään. Lukuvuosi oli  katastrofi.

Jyväskylän vuodet
Vuodet 1953- 1964 (11 vuotta) Kyöstiö toimi Jyväskylässä, ensin kasvatusopillisen korkeakoulun sihteerinä. Sitten  rehtori järjesti hänelle apurahan väitöskirjan kirjoittamista varten. Hän väitteli vuonna  1955 väitteli ammattikasvatuksen historiaan liittyvästä aiheesta ”Suomen ammattikasvatuksenkehityskäsityön ja teollisuuden aloilla”.  Seuraavan vuonna hän sai
ammattikasvatusopin dosentuurin.

Vuonna 1957 Kyöstiö jätti sihteerin tehtävät ja alkoi  hoitaa puoliksi Haavion professuurin sijaisuutta Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa ja teki opintomatkoja. Vuonna 1961 hän sai pestin korkeakoulun kasvatustieteen laitokselle yp. assistentiksi ja keskittyi taas tutkimukseen.

Oulun vuodet
Kyöstiö valittiin vuonna 1964 Oulun yliopiston kasvatusopin professoriksi. Tässä tehtävässä hän viipyi 12 vuotta vuoteen 1976 saakka. Oulu oli hänelle  kuitenkin karkoituspaikka. Hän anoi heti virkavapaata mutta sitä ei myönnetty. Alku ei sujunut hyvin. Laitoksen henki muuttui sekavaksi, ja Kyöstiö sai lehtorikunnan vastaansa

Vuonnan 1968 hän lähti perheineen keikalle Afganistaniin. Se loppui lyhyeen, ja Kyöstiö joutui palaamaan päonnistuneena töihin.

Ura Oulussa jatkui. Vuonna 1974 hänet valittiin tiedekunnan dekaaniksi. Nyt hän vastasi koko Pohjois-Suomen opettajankoulutuksesta. Mutta Kyöstiö halusi päättää uransa Helsingissä, ja haki Koskenniemen virkaa. Häntä ei kuitenkaan valittu, vaan paikan sai Erkki A. Niskanen. Niinpä Kyöstiä palasikin Jyväskylään.

Jyväskylän joutsenlento
Kyöstiö haki Jyväskylään kasvatustiteiden tutkimuslaitoksen johtajaksi ja sai nimityksen vuonna 1976. Jo samana vuonna hän kuitenkin erosi virasta ja jäi eläkkeelle 63-vuotiaana.

Eläkevuodet
Kyöstiö ehti olla eläkkeellä 11 vuotta (1976- 1987). Nyt (toinen) vaimo sai mennä töihin, ja Oiva K. jäi kotiin. Tekemistä riitti. Hän antoi virhahauissa lausuntoja ja kirjoitteli aktiivisesti. Hän kiersi  Kiersi ahkerasti  luennoimassa konferensseissa ja tarkasti KH:ssä oppikirjoja. Hän innostui uudelleen historiasta ja kirjoitti historiallisen romaanin. Vuonna 1987 Kyöstiö kuoli ulkomaanmatkalla saamiinsa rasituksiin.