Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, syyskuuta 28, 2013

Terveisiä Lahdesta

PUHELIN soi klo 6.30. Suihkuun, kamat kassiin ja mersuun. Ehdin Lahden Sibelius-talolle about 9:ksi.  Veso-päivään osallistui oli noin 400 lahtelaisopettajaa. Urut soivat. Opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen kohotti avauspuheellaan tunnelmaa. Sivistystoimialan johtaja
Maritta Vuorinen esitteli opettajlle mm. Lahden strategisia tavoitteita. Niihin kuuluu  slogan Lahti on lapsiystävällinen kaupunki. Opetuslautakunnan puheenjohtaja Eero Vainio (SD) piti oikein stand-up-luennon ja sai ihmiset tosi hyvälle tuulelle.

KELLO 10 alkoi oma 1,5 tunnin luentoni Tulevaisuuden koulusta. Olin yhdistänyt siihen muutosteoriaa, teknologiaa ja uutta pedagogiikkaa, kuten Michael Fullan oli "käskenyt".


Jukka Mannisen ottama kuva. Oikealla viestiseinä.
Pääviestini oli kaikessa lyhykäisyydessään  tällainen:

Tulevaisuuden koulun tulisi olla innostumis- ja onnistumiskeskus. Jokaiselle oppilaalle ja jokaiselle opettajalle. Se edellyttää tilaa jokaisen omille jutuille kaikille yhteisen rinnalla. Opettajan ammatti muuttuu. Sidotun oppiaineksen välittäjistä (didaktinen suhde) muutumme oppimisprosessin ohjaajiksi, kannustajiksi ja sparraajiksi (pedagoginen suhde). 

Tulevaisuuden opettajan osaamisalue ei ole enää yksittäisten oppiaineiden sisällöt vaan valmentamisen, sparraamisen, personal trainerin taidot. Keskeinen tehtävä on innostaminen. Ei voi sytyttää, jollei itse pala!

Koulun moraalinen imperatiivi on antaa oppilaille ne valmiudet, joilla he menestyvät 21. vuosisadan maailmassa. Kun niin teemme,  myös Suomi menestyy. Se merkitsee isoja muutoksia tavassamme ymmärtää ja toteuttaa opetusta. Tehokkaasta opettamisesta katse siirtyy vaikuttavaan oppimaan ohjaamiseen. Asia ei ole uusi. Mutta nyt se toteutuu.

Luennon lisäksi opettajille oli tarjolla useita työpajoja. Maukkaan lounaan jälkeen vaihdettiin saleja. Pidin luennon uudelle porukalle, ja toiset opettajat olivat pajoissa. Käytössä oli muuten myös viestiseinä.

Enpä ole tainnut koskaan saanut niin paljon ystävällistä palautetta jostain luennosta, kuin tällä kertaa. Nöyrä kiitos. Enkä koskaan palauterunoa. Nyt sain sellaisen runopajassa olleilta :-)

" Oi sinun ajatustesi lentoa sieluuni.
Kitara kauniisti ihanan paidan helmassa.
On muutos hyvästä, siis sinne suinpäin.
Riemujen rikkaus ja ilojen summa."

Monen kerroksen nostalgiaa
KELLO 17 olin taas kotona. Hieno reissu. Tunteitakin tuli pintaan. Lahti on syntymäkaupunkini. Sain halata /kätellä monia vanhoja tuttuja.  Ex-auroralaisista paikalla oli mm. Lotta Hagström, Timo Helin ja Mirja-Riikka Kilponen. Tapasin myös opettajan, joka oli ollut 1980-luvulla yhdessä Jorma J. Ahosen kanssa vetämälläni sijaisopettajakurssilla. Niitä oli tosi kiva vetää. "Roope" lähetti terveisiä Umalla ja Sorsan Osmolle. Luokanopettajalehden pitkäaikainen avustaja ja vuoden luokanopettaja vm. 2002 Riitta Cederqvist kävi tervehtimässä. Mukavaa oli myös vaihtaa kuulumisia vuoden 2008 luokanopettaja  Jaana Lemminkäisen kanssa.  FB-kavereista bongasin mm. Riitta Hauvalan.

Näyttelijä Tom Lindholm  vuoden 2004 sketsissä. 
Sketsistä oli tullut 9 vuodessa yhä villimpi.  Kuvan otti
JUHA HYVÄRINEN.
JA mitä lopuksi? Näyttelijä Tom  Lindholmin  aivan upea sketsi Tutkija Pekka Tuttavasta Toijalalan Näennäisyys Instituutista. Nauroin katketakseni.  Ja mieleen tuli elävästi sama esitys vuoden 2004 Aurora-seminaarista. Lämmin kiitos vielä silloiselle johtokunnan puheenjohtaja Pauli Wihurille, joka keikan tuolloin Kaisankodissa tarjosi.

PUFFI tilaisuudesta löytyy Lahden nettisivuilta:
http://www.lahti.fi/www/bulletin.nsf/pfbd/69D8E3A6A9FCE312C2257BF3001DDE9A

Ei kommentteja: