Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, kesäkuuta 15, 2013

Viimeinen työviikko ennen lomia

ESPOOSSA on annettu määräys, että rehtorien on pidettävä viisi viikkoa lomaa kesällä.

Tottelen, vaikka vähän hampaat irvessä. Ei siksi, ettenkö haluaisi pitää lomaa, mutta tämä kesä nyt vain on väistön ja muuton vuoksi työmäärältään sellainen, että lomasta ei tule oikeaa lomaa. Joudun pomppimaan koululla  järjestelemässä monia asioita on loma tai ei.

Mutta mennään nyt näin. Tämähän on joka tapauksessa viimeinen oikea kesälomani. Kesän 2014 loman jälkeen en enää palaa työmaalle. Minusta tulee eläkeläinen. En ole ihan vielä tottunut ajatuksen.

VIIKKO 34 oli siis alkukesän viimeinen työviikko. Paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi kyllä vielä askarreltavaa.

ei.


Tavarat siirrettiin Kalajärvelle. Koulun tilat siivottiin. Laskimme koulusihteerin kanssa käytettävissä olevan kehyksen. Iloksemme opetustoimenjohtaja myönsi meille subventioita "koulusta väistön vuoksi paenneiden oppilaiden" vuoksi.

Väistön(kin) vuoksi meille tarvitaan paljon uusia opettajia. Perjantaihin mennessä sain palkattua peräti  kuusi  opettajaa  ihan eRekryn ohjeitten mukaan. Onneksi oli kesäleiri; saimme lapsia marsuiksi opetustuokioihin. 1.-3.-luokkien lukkarit tulivat valmiiksi manuaalisella lapputekniikalla. 4.-6.-luokkien lukkarit eivät. En päässyt oikein edes alkuun.

VIIKKO oli kuitenkin varsin leppoinen. Koulupäivän jälkeen kävin maanantaina  tapaamassa omaa mentoriani "100 suuren kasvattajan"-teoksen merkeissä. Kävin myös kouluttamassa rehtoriksi aikovia opettajia Opetushallituksessa teemalla "Kokemuksen äänellä". Ja  samaan iltaan mahtui vielä  kaupunginvaltuuston tiukka kokouskin.

Tiistai-iltapäivänä  nollasimme lukuvuotta Helsingissä Tapsa Toivasen kanssa. Jo 26. kerran.

Keskiviikkona sain leikkiä neuvonantajaa Ilonan palaverissa. Torstaina katsastutin kahdeksan vuotta vanhan autoni.  Palkinnoksi Oskarin leike Torossa. Ja perjantaina  lounastin  nuoremman  kollegani kanssa Bembölen kahvituvalla. Sveitsinleike.

EI  tämä ihan huono viikko  ollut.

Ei kommentteja: