Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, kesäkuuta 07, 2013

4 kokousta ja muutakin

ENSIMMÄINEN kesäkeskeystysviikko takana. Ei se ihan harakoille mennyt.

VIIKKOON mahtui useita kokouksia, eikä turhia: torstaina kaksi ja perjantaina kaksi.

TORSTAINA vespailin ensin W+G:lle. Siellä pohdittiin tärkeää kysymystä, kuinka saada espoolaiset työnantajat ottamaan kesätyöläisiä. Olin paikalla kahdella hatulla; rexinä ja poliitikkona. Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen veti kyllä ilmeen vakavaksi. Totutamme koulussa nuoriamme sellaiseen   kulttuuriin, jolla ei pärjää työelämässä. Töihin tullaan ajoissa, asiallisesti pukeutuneina. Joistoista neuvotellaan. Poissaoloista on sovittava. Kielenkäyttöä on hillittava jne. Ideoimme tosi hyvän tempauksen ensi kevään 9-luokalaisille.

SITTEN upeassa kelissä vespalla Kalajärven koululle klo 10:ksi. Sain lukkarit ja sovimme monista pelisäännöistä rehtori Leila Tuomisen kanssa.

PERJANTAINA oli kaksi kokousta. Klo 11.30;ksi minut oli kutsuttu poliitikon hattu päässä pohtimaan, kuinka koulujen terveyskyselyn tuloksia tulisi hyödyntää Espoossa. Nyrkki-ryhmä keskusteli aktiivisesti ja keksi myös hyviä ideoita.

KELLO 13 alkoi päivän toinen kokous. Teemana oli Espoon rehtorien kokonaistyöaikakokeilu, joka alkaa ensi syksynä. Mukana on kymmemen rexiä. Rexit sitoutuvat suunnittelemaan vuotuisen työaikansa ja seuraamaan sitä Paavo Kokkalan kehittämän lomakkeen avulla. Otteemme on omaa työtä tutkiva. Korvaukseksi on sovittu alustavasti 150 €/kk. Sitä oleemmisempaa on saada uutta, luotettavaa tietoa rehtorin työstä.

ENSIMMÄINEN viikko on siis pulkassa. Kesäleiri on sujunut hyvin. Leikkaa- ja liimaa-tekniikalla on tehty on TeamAuroran lukkarit. TeamKalajärven lukkarit jäävät ensi viikkoon. Eestiläisfirma tehosiivoaa parhaillaan Auroraa. Ikkunoita on rikottu. Niiden korjaukset ovat vielä kesken. Maanantaina päättyvät ensimmäisen aallon virkahaut. Edessä on sitten ainakin pari virkahaastattelua.

MUTTA sitä ennen: Oikein hyvää viikonloppua.

Ei kommentteja: