Kysymys kuuluu: Millaisiin lapsiin koulun ja opettajien tulee erityisesti käyttää aikaansa ja voimavaroja? Periaatteessa vaihtoehtoja on kaksi: tasaisesti kaikille tai niin, että jonkin lapsiryhmän tarpeet asetetaan etusijalle. Peruskoulun ideologiaan on kuulunut, että erityinen huomio kohdistetaan heikkoihin oppilaisiin.
Olen kyselyssä jakanut lapset neljään ryhmään kahden simppelin ulottuuden suhteen (1) kuinka helppoa oppiminen heille (lahjakkuus) ja (2) kuinka he itse ponnistelevat.
Mitä te ajattelette?
5 kommenttia:
Mielenkiintoinen kysymys johon tuskin yksiselitteistä vastausta.Virallisella tasolla Suomessa nostetaan esille tärkeänä kansantaloudellisenä tavoitteena osaamisen ja innovativisuuden lisääminen ja toimenpiteet jotka tämän mahdollistavat.Kuitenkin käytännössä toimitaan mielestäni päinvastaisesti.
Peruskoulussa voimavarat tuntuvat menevän hyvin pitkälti erilaisten opilaiden vaikeuksien kanssa auttamiseen .Eli panostetaan tukemaan niitä joilla vaikeata, syystä tai toisesta, periaate siis todella hyvä mutta jätetään näkemättä että oppilaat joilla erityisiä lahjakkuuksia ja intoa oppia jotka ehkä oikealla tuella ja kannustuksella juuri tulevaisuudessa pystyisivät Suomelle tätä osaamista tuoda,heidän tarpeitaan ei riittävästi huomioida eikä myöskään kunnioiteta.Usein jopa saa tunteen että nähdään jotenkin epäoikeudenmukaisena että näillä oppilailla on "niin helppoa".
Opetuskin rakennetaan tukemaan kaikkein heikompia. Esimerkkinä voisin kertoa ylä-asteen opetuksesta jossa oli poistettu melkein tyystin ainekirjoitus koska muuten ilmeisesti kaikilla oppilailla ei olisi mahdollisuutta saada läheskään hyviä arvosanoja. Painopiste siirrettiin sensijaan ryhmätyöskentelyyn ja yksilöllinen äidinkielen hallitseminen mitattiin m.m sillä miten huolelliset ja kauniit oppilaiden vihot olivat.
Tasa-arvo ja jokaisen lapsen lähtökohtien kunnioittaminen ja huomioiminen opetuksessa tulisi merkitä myös lahjakkaille, motivoituneille oppilaille mahdollisuutta saada "erityis apua" kuten heikoimmassakin asemassa olevien.
Kiitos pohditusta mielipiteestä.
Muutama lastu aikaisemmin pohdin kysymystä autettavuudesta: Resurssi, joka tarvitaan esim. yhden laiska ja lahjattoman oppilaan auttamiseen, riittäisi kovin monelle muulle viemään heitä ison harppauksen eteenpäin. Mutta sillä yhdellä on suuri hätä.
Suomalaisessa koulutuspolitiikassa ollaan hieman epärehellisiä. Luvataan kaikille yksilöllistä hyvä. Lupaus ei ole tästä maailmasta.
Niin vähän kumma on tämä yhteiskunta joka pyrkii vähän kaikessa antamaan kaunistellun kuvan todellisuudesta.Kukakohan tästä hyötyy?
Niinpä. Minäkin vierastan ajallemme tyypillistä poliittista retoriikkaa, joissa asioista ei haluta puhua asioina.
Minusta laiskojen lahjakkaiden auttaminen olisi todella tärkeää. On valtavaa tuhlausta, että lahjakkaat oppilaat alisuoriutuvat koulussa siksi, etteivät ole riittävän motivoituneita tekemään parastaan. Minusta ei ole olemassa laiskoja oppilaita, vaan jostakin syystä epämotivoituneita. Motivointiin tulisi uhrata paljonkin pohdiskeluaikaa. Se tukee myös laiskoja ei-lahjakkaita...
Lähetä kommentti