Jumalan synty. Osa2: Juutalaisten Jumala

Jatkan  tässä toisessa osassa haastavasta  kirjasta tekemieni muistiinpanoja esittelyä. Nyt teemana on kirjassa esitelty analyysi  Vanhan testamentin juutalaisen Jumalan  synnystä ja muutostarinasta.

Mäkipelto, Ville , Pakkala, Juha ja Hakola, Raimo (2025) Jumalan syntyy. Isän ja pojan kätketty historiaa. Helsinki: Otava 

Osa1 löytyy tästä linkistä.  

Tässä kirjassa juutalaisten Jumalan kehitystarinaa pohditaan noin 100 sivun verran. Yksityiskohtia riitti.  Tiivistin niistä itselleni  (joissain paikoissa omin sanoin) sen mitä ymmärsin. Käytän myös omaa vaihejakoani.  Isossa kuvassa ymmärrys Jumalasta muuttuu  minusta monessa suhteessa:

• Jumalia on lopulta vain yksi: Jahve. Jahve on mies
• Muut jumalat mm. naisjumalat kielletään epäjumaliksi
• Jumala muuttuu luonnonilmiöiden hallitsijasta ihmisten elämän hallitsijaksi
• Jumalalla oli aluksi ihmisen (ja eläimen) kaltainen keho ja kasvot sitten hän muuttuu hengeksi
• Jumalilla on aluksi nimet- sítten niitä ei sanoa
• Jumala asui temppelissä ja sitten tuonpuoleisessa
• Jumalaa kunnioitettiin uhraamalla - ja sen rinnalla erityisesti kuuliaisuudella Jumalan käskyille (laielle)

VAIHE1:

Israelin nousu vahvaksi, monijumalaiseksi kuningaskunnaksi vei noin 500 vuotta ( Kuin faabeli: ryysyistä rikkaaksi)

Levantin alueella Völimeren arnnoilla eli vuosikaisia useita heimoja. Heillä oli useita jumalia (mm. Baal ja  El). joilta pyydettiin auringonpaistetta, sateita, ruokaa, voimia voittaa vastustaja, hedelmällisyyttä jne. Luonnon ilmiöt selitettiin jumalilla. Jotta näitä saataisiin, jumalille  uhrattiin. Osa jumalista oli miehiä, osa naisia. Osa oli  molemminsukupuolisia. Osa näytti eläimiltä.  Jumala ei ollut erisnimi vaan yleisnimi.

Juutalaisen kansan  alkujuuri oli  Levantissa asuneissa heimoissa, joita tuli alueelle noin  1500-1300 eaa. (Tai sitten heidän esivanhempansa olivat jo siellä; juutalaisuuden juuret ovat vahvasti kanaanilaisessa kulttuurissa; Israelin ja Juudan asukkaat puhuvat hepreaa heprea on lähellä kaanaalaisia kieliä).   

(Kirjoittajat eivät pidä mm. Mooseksesta ja paosta Egyptistä totena)

Heimot  kävivät sotia. Israelilaiset  heimot valloittivat Kanaanin maan ja  yhdistyivät Israelin kuningaskunnaksi. Nimensä  kuningaskunta sai El-jumalalta (El taistelee tai El hallitsee). 1020-luvulla eaa. valittiin kansalle yhteinen kuningas, Saul.  

Saulin pojanpoika Salomo rakensi Jerusalemiin ensimmäisen, loisteliaan temppelin jumalille.  

Jumalia oli useita ja he  asuivat temppelissä. Se oli portti  tai ainakin eteinen taivaaseen.  Pääjumala oli tässä vaiheessa  El. Jahve oli  yksi jumalista.

Jumalilla oli tällöin vielä keho. Ja kasvot, joita sai katsella. Tämän ajan kuninkaitakin  pidettiin jumalan poikana.

VAIHE2:

Tuhoutumisen aika (Kuin faabeli: rikkaasta ryysyihin)

Noin vuonna 930  eaa. juutalaisten kuningaskunta jakautui kahtia; Israeliksi ja Juudaksi.  (Miksi se muuten jakautui?=

Jahven nimi ilmestyi  800-luvulla eaa. kuin tyhjästä. Nyt El ja Jahve nähtiin yhtenä, samana pääjumalana. Jahvea alettiin palvoa auringon jumalana. Hänellä on puoliso Asera. Molemmilla oli patsaat temppelissä. Jahven patsasta liikuteltiin liitonarkissa. Jahvella oli uhraamiskulttuuri (myös) - mahdollisesti myös ihmisiä.

Sitten Assyria valloitti Israelin kuningaskunnan 700-luvulla eea., lakkautti sen kuningashuoneen ja karkoitti asukkaat ympäri Assyrian valtakuntaa.

 Juudan kuningaskunnassa Daavidin dynastia hallitsi vielä vuoteen 586 eaa. saakka.

Sitten Babylonia iski Juudaankin.  Temppeli tuhottiin vuonna 586 eaa. Jahven ja Aseran patsaat tuhottiin  myös.  Juutalaiset nousivat uskaliaaseen kapinaan Babyloniaa vastaan mutta hävisivät. 

Vuonna 502 eaa.  Jerusalem valloitettiin  ja Juudan kuningaskunta lakkautettiin. Viimeinen kuningas vietiin vankina Babyloniaan, ja tilalle tuli Babylonian nimittämä kuvernööri.  Yläluokan juutalaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen. Sitä kesti  noin 50 vuotta.  

Temppelin tuhon myötä  juutalaisilla oli vain yksi Jumal : Jahve. Hän oli mies. Muut jumalat kiellettiin.  Jumalaa ei voinut enää  palvoa eikä hänelle voi uhrata, kun ei ollut  temppeliä. Jumala siirtyi tuonpuoleiseen. 

Ensimmäisen Temppelin tuhon jälkeen voitiin jo puhua uskonnosta, joka tunnetaan juutalaisuutena.  Jerusalemin tuhoa selitettiin sillä, että oli  rikottu kieltoa palvella muita jumalia ( sellaista kieltoa ei kuitenkaan temppelin aikana vielä ollut).

VAIHE3:

Noin 200 vuoden mittainen uusi nousu: maallinen ja hengellinen

(kuin faabeli: ryysyistä rikkauksiin)

Sitten  Persia löi Babylonian, ja juutalaiset saivat palata kotiin 539 eaa.  Hei  saivat  luvan rakentaa toisen temppelin.

400-luvulla eaa. Temppeli rakennettiin uudelleen.  

Hallitsijoiden kirjurit alkoivat  kehitellä juutalaiislle yhteen jumalaan ja lakiiin pohjautuvaa uskontoa. Jumalalla ei saanut olla patsaasta eikä hänestä saa tehdä kuvia. Jumalaa palvottiinuhraamalla  mutta ennen muuta noudattamalla tarkasti Tooraan kirjattua lakia. Pyhiä tekstejä muokattiin vuosisatojen ajan. Mallina käytettiin laki- kuningaskronikoita sekä  vasallisopimuksia. Mallia otettiin mm. Hammurabin laista.

400-luvulla eaa pyhiin kirjoituksiin ilmestyi  taivas Jahven kotina temppelin sijasta sekä enkelit ja Saatana ja hänen demoninsa. Yksin jäänyt ja temppelistä poistunut jumala tarvitsi  lähettejä Ikäviä asioita selitetiin pahoilla voimilla. Saatana tarvitaan, kun on vain. Yksi jumala ja maailmassa on pahaa. Saatana syntyi Jerusalemin vuoden 587eaa tuhkasta.

VAIHE4

Itsenäisyys menee, saadaan takaisin ja menetetään uudelleen (kuin tragedian faabeli)

Aleksanteri Suuri valloitti 300-luvulla eaa. myös Palestiinan, ja hänen kuoltuaan valloitetut alueet jakaantuivat useaksi hellenistiseksi kuningaskunnaksi, joista kaksi piti vuorollaan Palestiinaa valtansa alla.

Osittain Rooman tuella 140-luvulla eaa. juutalaisvaltio Israel itsenäistyi,  juutalaiset saivat nyt  poliittisen vallan koko Palestiinassa. Valtakunta oli yhtä suuri kuin Daavidin valtakunta aikoinaan

Itsenäisyyttä kesti noin  80 vuotta.  Vuonna 63 eaa. Rooma valloitti  Israelin. 

Perästä kuuluu, sanoo torvensoittaja

Teki hyvää lukea. Mutta myös vähän pahaa. Aiempaa ymmärrystä Vanhasta testamentista ja sen kertomusten uskottavuutta täristettiin. Jään pohtimaan monia asioita. Kiitos.

 

Haastava teos: Jumalan synty. Osa1

Tämän kirjan lukemisessa meni pitkä aika. Monesta syystä. Ja sen sulattamistyö jatkuu. Esittelen tässä osassa nro1 kirjaa ensin yleisesti ja sitten kahdessa seuraavassa osassa kirjan luomaa kuvaa Vanhan testamentin juutalaisesta Jumalan ja Uuden testamentin Jeesuksen synnystä ja muutostarinasta.

Mäkipelto, Ville , Pakkala, Juha ja Hakola, Raimo (2025) jumalan syntyy. Isän ja pojan kätketty historiaa. Helsinki: Otava

Teos on kolmen tutkijan yhteenveto siitä, mitä (ja miten eri lailla)  eri aikoina on uskottu Jumalasta ja Jeesuksesta. Tavoitteena on ollut luoda kehityskaari noin  2000 vuoden ajanjaksolta. Ote on tieteellinern: Taustalla on eksegetiikka, joka  tutkii Raamattua ja muita varhaisia juutalaisia ja kristillisiä tekstejä.  

Eksegetiikka  on tutkimusotteeltaan osa akateemista historian-tutkimusta,  jossa pyritään luomaan menneisyydestä säilyneiden lähteiden perusteella  käsitys siitä, mitä on tapahtunut. Ongelmana Raamatun tekstien kohdalla  on niiden sekundäärisyys: Ne ovat pääosin peräisin huomattavasti myöhäisemmältä  ajalta kuin tapahtumat joita ne esittävät. Joten ne eivät ole silminnäkijäkuvauksia.

Kristillinen traditio rakentui  Vanhan testamentin pohjalle, joka syntyi muinaisessa, monijumalaisessa Lähi-idässä.  Tekijät ovat etsineet kertomusten  historiasta  jonkinlaista yleistä linjaa. Sellainen löytyykin. Vanhassa testamentissa siirrytään monijumalaisuudesta Jahve-monoteismiin; muinaisesta myrskynjumalasta kehittyy  kaikkivaltias Jumala.  Uudessa testamentissa siirrytään  vähitellen ihmisJeesuksesta jumalalliseen Poikaan; juutalaisesta opettajasta tulee ylösnoussut Kristus ja Jumalan Poika.

Kirja  kertoo Jumalan synty- ja kehitystarinan sellaisena kuin se tieteellisen historiantutkimuksen näkökulmasta näyttäytyy.  Tutkimus ei pyri selvittämään onko jumala totta, vaan millä tavalla jumala on joillekin ihmisille tai yhteisöille totta ja  miten jumalan idea on aatehistoriallisesti kehittynyt. 

Kirja julkaistiin viime talvena, ja se on herättänyt sekä kiinnostusta että vahvaa suuttumustakin.  Miksi suuttumusta? Lukijalle paljastuu, että osalle Raamatun tapahtumista ei löydy  todisteita. Kirjoittajat nostavat esiin, kuinka Raamatun eri kertomukset mm. evankeliumit ovat ristiriidassa  keskenään. Oikeasti tapahtunutta on myös poistettu teksteistä/kätketty. Kirjoittajien  mukaan kertomuksia, hahmojen nimiä ja aikajanoja on muuteltu  sopimaan kunkin  (uudelleen) kirjoitus-ajankohdan uskomuksiin. Käsitykset ja tekstit ovat eläneet (siis muuttuneet).  Juutalaisuuden ja kristinuskon historia on täynnä kohtia, joissa yksilön tai yhteisön kokemus on saanut heidät tulkitsemaan aikaisempaa uskoa uudelleen.   

Eli  Raamattu ei  ole  sanasta sanaan totta.  Ja tekstejä on tarkoituksellisesti muutettu.

Kirjoittajista

Ville Mäkipelto on psykologi ja teologian tohtori, Juha Pakkala (oik.)  ja Raimo Hakola (vas.) Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentteja ja eksegetiikan lehtoreita. 

Viikkoraportti 26

+)   Kokonaan avoin viikko. Onneksi ei vielä heinäkuu. Mr Teon kanssa kuvat ukki/mimmipäivät. -) Vilpola jatkuu. Enpä muista tällaista kesäkuuta. 

Maanantai 23.6.

Viileä päivä. Pilviä. Pisaroitakin. Siivoilua, sillä Mr. Teo tuli Mimmilään maanantai-illasta torstaipäivään. Mamma ja pappa ovat matkalla Berliiniin. Sukeltelua  lukuvuoteen 2018-19. Olin silloin toisen täyden vuoden OKL:lla.

Lounaaksi loput sunnuntain intialaisesta kanasta. Iltatoimet. Ja iltasadut.

Tiistai 24.6.

Mr.Teon kyläpäivä2. Aamupäivällä käärmeitä katsomaan Helsinkiin. Oli siellä alligaattorikin. Lounaaksi tietenkin rakettispaghettia. Iltapäivällä futistreenit Etelä-Espoossa. Paluumatkalla Macista nugetteja jne. 

Sain tehtyä ja lähetettyä  TSL:n  projektirahahakemuksen sekä minuutin clipsin päivän museonseikkailusta.Iltasatu osa 3. Ja jalkoja silittäen unet heti yhdeksän jälkeen. 

 

Keskiviikko 25.6 . 

Hdas aamu. Lounaaksi Teo valitsi rakettispaghetib, Sitten Helsinkiin Teon Kanssa Paradox-.museoon Fabianinkadulle. On se vekuli paikka. Kaupan kautta Mimmilään. 

Ukki sai päivälliseksi   siskonmakka-rakastiketta ja perunamuussia., Niin maiskis. Päikkäreille kaikki kolme. Sitten opetelttiin tekemään vohveleita. Ukki teki taas pikkuclipsin museosta.  Satukirja loppuun.

Torstai  26 .6. 

Mr.Teon kanssa rauhallinen aamu. Kokeilin palapeliä..On se vaikeaa.  Santtu ja Linda tulivat noutamaan aarteensa puolilta päivin. Ikävä tuli. Lounaaksi löytyi vielä siskomakkarakastiketta. Mailin tyhjentelyä ja uudelleen esiin kirja Jumalasta.  Illalla iloisella mielellä tv-sarjoja.

Perjantai  27.6. 

Ihan aamulla aurinko paistoi. Sitten pilveen. Mailin tyhjentelyä. Löytyi kivoja juttuja  sekä kronikkaan että Perinneseuran 25-vuotisjulkaisuun (mm.  päivän kuva). Lounaalle Sellon Baseen. Paneroitua possua. Maistui. Illalla Beregerac-kausi 2 loppuun. Hyvin tehty.

 Lauantai 28.6.

Mailin tyhjennys jatkui. Puoliltapäivin IsOmenaan. Ostosten kanssa kotiin ja lounaaksi lammasta ja uusia perunoita. Palapeli etenee pala kerrallaan. Otsalamppu auttaa. Uusi kahvinkeitin käyttöön. Sukeltelua Jumalan historiaan. ja sitten tv:stä rikossarjoihin.

Sunnuntai 29.6.

Pilvistä Ukkosen jyrinää. Puolilta päivin hieman aurunkoisempaa.  Lounaaksi vielä lammasta. Broidi ja Riittaa kutsui  mukaan elokuviin Rediin. Todella hienoa työtä. Onneksi en tietänyt etukäteen mitään. Kaikki tuli yllätyksenä.

Elämänohjeita no1: Kannattaako murehtia etukäteen?

 

Juuri ennen juhannusta Hesarissa oli vänkä mielipidekirjoitus murehtimisesta. Siinä parhaillaan psykoanalyyttiseksi terapeutiksi opiskeleva Silvo Puukko otti kantaa asioiden etukäteen murehtimisesta käytyyn keskusteluun.

Puukon mukaan etukäteen murehtiminen ei ole virhe vaan oman mielen yritys valmistautua (mahdolliseen) luopumiseen ja pettymyksiin.  Kun ihminen murehtii, hän rakentaa ikään kuin pehmustetta tuleville kivuille. Murehtiminen ei  poista (tulevaa) surua mutta pyrkii lieventämään iskua.  Murehtiminen ei siis ole merkki siitä että ihminen on rikki. Se on mielen tapa pitää huolta.

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Kuinkahan monta kertaa sitä on itse neuvonut toisia (ja itseä), ettei asioita kannata murehtia etukäteen.  Ehkä sittenkin kannattaa. Toinen asia on, mikä olisi viisain tapa murehtia.  Minua viehättää tunnetun konsultin Jari Sarasvuon kriisiin antama ohje: Mieti, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua. Kuinka todennäköistä se on?  Pelko saa mittasuhteet, kun sanallistaa sitä.

Kiitos,  Silvo Puukko, ravistelusta.

Viikkoraportti 25

 

+)  Martti vanheni still going strong. Paljon vapaata. Valmista tulee ja uutta.

:-( Mutta, missä itse kesä on? 

Maanantai 16.6.

Viileähkö päivä. Pisaroitakin. Sukelluksia vuoteen 2019. Kaupoissa Sellossa.  Jauhelihafajitasta kotona.Illan suussa Kasvun ja oppimisen demariryhmä Espresso Housessa Vaihdettiin ajatuksia.

Tiistai 17.6.

Naputtelua. Monta asiaa pikkupätkäm eteenpäin. Vanha nauhuri heräsi henkiin. Huomenna tarvitaan. Marjut kampaajalle Helsinkiin ja Sellosta kotiin. Siellä kiinalaisessa. Oli hyvä. 

 

Keskiviikko 18.6 . 

Pilvistä. Sateitakin. Heitin Marjun Isoon Omenaan ja itseni  kylään Sampolle klo 10. Hieno tilaisuus kuulla kokeneen hallintomiehen Vesan muistoja 1960- luvulta 1990-luvulle - ja ajatuksia tästä hetkestä. Sitten kotiin. Lounaaksi niin hyvää lohta ja perunamuussia.  Norppa ja Ruuti kävivät moikkaamassa. Illalla hauskan ryöstösarjan. 2. kausi loppuun.  Heh.

Torstai  19 .6. 

 Pilvinen päivä. Sadettakin. Eläke tuli etkona tilille. Ruokaa kaupasta huomista varten. Tänään syöltiin iso Toron Oskarin leike puoliksi. Suolaa piisasi. Editoin pj:ien esseitä 2000-luvusta ja laitoin kommenteille. Tyhjentelin gmailia.

Perjantai  20.6. 

Juhannusaatto.  Puolilta päivin kohti Hartolaa. Kevytjonoilua.  Perillä klo 14. Suolapala. Lipunnosto. Runsas päivällinen. Niin lempeä sauna vihtoineeen. Ja talvin turkin heittoineen. Hyvin grillatut iltamakkarat. Viileä ilma ja lämmintä keskustelua elämästä.

 Lauantai 21.6.

Juhannuspäivä. Rauhallinen ja viileä aamu. Aamupala maistui. Pakkaukset ja petaukset. Klo 11  matkaan.  Sadetta tuli kohtuullisesti. Hiljaisen Jumbon kautta kotiin. Päikkärit. K-kaupan valmisruuat napaan.

Sunnuntai 22.6.

Aamulla saunaan vihtomaan Jonten antamalla aidolla vihdalla. Ja nyt sitten pöivä alkaa taas lyhentyä. Pilvistä ja pilkahdus aurinkoa. Lounaaksi Kauniaisista intialaista kanaa. Riittää huomiseksikin. Lepoilua. Ennen unta, jatkettiin eilen aloitettua Yle-areenan tosiperustaista sarjaa valtavasta veropetoksesta. 

Uusi käsite: oppimaisema

 

 H llitäkseni kiukkuani yhä viipyvästä kesästä tartuin jo toiseen  Kasvatus ja aika- sivuston artikkeliin. Ihanaa, että joitain muitakin kuin minua kiinnostavat käsitteet ja niille annetut sanat.  Granon artikkelissa pohditaan käsitteitä oppimisympäristö ja oppi(mis)maisena. Jälkimmäinen oli minulle ihan uusi.

Granö, Päivi (2025). Miksi oppimisympäristö muuttui oppimaisemaksi? Katsaus. Kasvatus & Aika 19 (2) 2025, 113–125. 

Oppimisympäristö (learning environment) on varmaankin meille kaikille tuttu termi. Se  on ilmestynyt ops-kieleen varmaankin jo 1990-luvulla. Se on vakiintunut käsite myös kasvatustieteellisessä tutkimuksessa.

Mitä tuo käsite  tarkoittaa?  Suppeimmillaan oppimisympäristö tarkoittaa huonetiloja:  luokkia, auditorioita, luentosaleja ja tiettyjen opetussisältöjen edellyttämiä tilaratkaisuja välineineen. 

Laajempi, esimerkiksi suomalaisen perusasteen ja toisen asteen opetussuunnitelmissa esiintyvä  määritelmä sisältää oppimisen fyysisen ympäristön lisäksi myös psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön.

Sosiaalipsykologian ja kasvatussosiologian tutkimuksissa  oppimisympäristö nähdään kirjoittajan mukaan sosiaalisina vuorovaikutustilanteina. 

Rinnalle syntyi  pian  käsite: avoin oppimisympäristö (openplan).  Tanskassa raennettiin jo  1970-luvulta alkaen  arkkitehtuuriltaan avoimia koulutiloja.  Ympäristöstä tuli tarjouma, josta voi valita. (Itse muistan ymmärtäneeni käsitteen alunperin nimenomaan oppimisvapauden  avoimuuden kuvauksena) 

Avoin oppimisympäristö (avoimet koulutilat, joissa ei ole esim. omaa kotiluokkaa)  on herättänyt  myös  kritiikkiä. Sitä kuvataan rajattomaksi, ihmisen toimintaa ohjaamattomaksi, turvattomaksi ja hallitsemattomaksi. Ne ovat eräiden tutkijoiden mukaan tiloja, joissa lapsen on taisteltava paikasta joka päivä ja jatkuvasti.

Uusi käsite: oppi(mis)maisema

Brittiläisessä ja yhdysvaltalaisessa keskustelussa alkoi 2000-luvun alkupuolella näkyä  uusi käsite oppimaisema (learning landscape).  Oppimaiseman käsitteeseen liittyvät esimerkiksi joustava tila (flexi-space), hetkellisen kohtaamisen tila tai tarvetila (just in time -space) ja koulutusideologian paljastava ydintila.

Maisema ei  tarkoita vain oppimisen tiloja ja paikkoja, vaan se on keskeinen käsite myös opetuksen sisällöissä, menetelmissä ja toimintakulttuurissa. Maiseman olemukseen liittyy käsite avoimesta näkymästä. 

Mitä uutta maisema-ajattelu tuo?

Kun vakiintunut käsite (oppimisympäristö) alkaa muuttua toiseksi tai sen sisältöön nousee elementtejä, nousee kysymys, mikä on muuttunut ja miksi. Miksi oppiminen ei tapahdukaan enää pelkästään ympäristössä? 

Kirjoittaja esittää käsitteen vaihdokseen useita syitä. Vanhasta  puuttui  lähes kokonaan systeeminen ja yhteiskunnallinen lähestymisote. Muutos kohti oppimaisemaa liittyi tarpeeseen luoda tiloja niin kutsuttujen 21. vuosisadan kompetenssien syntymiselle. Käsitteen vaihdoksen taustalla on  siis työelämäpainotteisuuden arvon kasvu.

Toisalta muutos liittyy myös kriittiseen pedagogiikkaan, jossa pohditaan ihmisen ja tilan vuorovaikutusta.  Koulu on muutakin kuin tietyn ikäluokan oppimisen paikka. Tila on myös vallankäyttöä.

Muutos liittyy myös  pedagogisen ajattelun muutokseen. Oppimista ajatellaan kokemuksena, jolle tulee tarjota vaihtelevia ja monipuolisia maisemia. Opettajan rooli  muuttui oppimisen ohjaajaksi ja yksin työskentelijästä yhteisopettajaksi. Tämä  asetti tilojen suunnittelulle ja käytölle uusia vaatimuksia. Muunneltavuus, joustavuus, läpinäkyvyys ja rajattomuus ovat keskeisiä käsitteitä uusimmassa, erityisesti pohjoismaisessa oppimisympäristöjen suunnittelussa.  

 Jo 1900-luvun alussa John Dewey esitti ajatuksen, että lapsen tarpeiden kunnioittamisen tulisi näkyä näkyivät yhteisten atriumtilojen suunnitteluna pitkien kapeiden käytävien sijaan. (Itse kytken Deweyn ajatteluun myös  hyvinkin kauas historiaan ulottuvan pyrkimyksen oppia myös muualla kuin koululle tarkoitetussa tilassa.  Tähän liittyy mm. Suomessa 2010-luvulla toteutettu Oppimisen kaikkiallisuus-hanke)

 Tänään ideaa laajennetaan niin, että  tilojen tulisi kuulua paitsi  myös koko yhteisölle, kuten esimerkiksi kirjastot kuuluvat kaikille. Erityisesti korkeakouluissa tilojen tulisi  olla läpinäkyviä, muuteltavia, avautuvia ja niiden tulisi tukea sosiaalisia suhteita ja joustavia aikatauluja.  

Entä näyttö oppimisympäristön tai - maiseman vaikuttavuudesta?

Erityisesti kehityspsykologinen käsitys lapsesta on kyseenalaistanut  pienen lapsen mahdollisuudet toimia jatkuvan määrittelemättömyyden ja joustavuuden tiloissa.

On myös tutkittu jonkin verran lasten omia kokemuksia.  7–14-vuotiaiden suomalaisten ja espanjalaisten koululaisten käsityksiä hyvästä kouluympäristöstä on mm. tutkittu. Heidän toiveensa kertovat turvallisuudentunteen tärkeydestä. Lapset korostavat kodikkuutta ja viihtyisyyttä, jota voidaan luoda kalusteilla, väreillä ja luonnon läsnäololla,.

Niinpä kirjoittajan mukaan oppimaiseman käytännön toteutukset pienten lasten oppimisympäristöissä saattavat olla ongelmallisia. Samoin tulisi pohtia, onko oppimaisema käsittekään sopiva, kun puhutaan alemmista kouluasteista, saati varhaiskasvatuksesta. Myös puhe siitä, että tilat tukisivat oppimista ja tutkimusta akateemisella (kaan) tasolla on tyhjää, koska asiasta ei ole oikeastaan  tutkimusnäyttöä. 

Niinpä.

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Kiitos napakasta katsauksesta. Yksi asia pysyy: oppiminen tapahtuu aina jossain tilassa (ellei mielen tilassa :-)). Paluuta ikivanhoihin koulutilamalleihin ei varmaan nähdä.  Mutta ehkä kannattaa etsiä fiksuja kompromisseja. Luoda lisää mahdollisuuksa oppia eri paikoissa. Mutta myös koulussa. Koulun sisälle kannattaa varmasti rakentaa joustavia, muunneltavia tiloja.  Mutta ei vain niitä Eräiden ruotsalaisten oppimisympäristötutkijoiden mukaan avoimien tilojen lisäksi voidaan rakentaa turvaa ja läheisyyttä tuovia saaria, kotipesiä.  Lopulta kysymys on myös siitä, että johtava periaate ei saa olla kulujen säästö

Mm. tämä artikkeli löytyy tästä linkistä.