Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, syyskuuta 01, 2025

Syyskuun 1. kouluvaaripäivä


 S yyskuu on tullut. Kouluvaaripäivä osui myt  maanantaille . Se alkoi klo 9 ja päättyi klo 13.30. Paitsi Noora-opettajalle, joka jatkoi koulupäiväänsä kirjastossa. 

 




K
ouluviikko aloitettiin aamupiirillä, jossa eput saivat kertoa, mitä kivaa viikonloppuna oli heille sattunut. Lapsen-näköinen päivänavaus. Ohjelmassa oli kaksi tuntia suomea ja matematiikkaa. YPI jätettiin pois. 








Nyt katsottiin palkinnoksi lasten toivomaa leffaa. Näin tehdään, kun on lisenssit kunnossa. 

Tämä joustamnen  on minusta yksi alkuopetuksen herkkuja.  "Suunnittelu on valo-ei kahle".

Suomessa harjoiteltiin S-kirjainta. Ja kuinka monipuolisesti. Luettiin, kirjoitettiin ja kierrettiin pysäkkirataa, jossa aakkosta opeteltiin fyysisesti. Treenattiin yhdessä ja yksin.

Matematiikassa piirrettiin nollaa a ykköstä ja harjoitelltiin  yhteen- ja vöhennyslaskua.  Kyllä nykyajan oppikirjat ovat mainioita!  Tehtäviä ja myös kotitehtäviä on helppo eriyttää.
Hienosti sujui. 

Aurorassa panostetaan resursseja alkuopetukseen. Meitä aikuisia oli lukassa kahdella tunnilla neljä: kolme oikeaa ammattilaista ja kouluvaari. Ja muilla kolme. Eritysiopettaja
oli mukana kahdella suomen tunnilla. Yhteensä  hän on 1b:luokassa viisi tuntia viikossa. Hieno ratkaisu. Luokan oppilaat saavat näin ryhmämuotoista tukea yksin elalta reilusti enemmän kuin hallituksen edellyttämä minimi noin 0,12 tuntia/oppilas.
  
Tuntien välissä oli  kaksi puolen tunnin välituntia ja koululounas. Voi sitä juokseminen riemua. Aikuisia oli valvomassa  keltaliiveissään upea määrä.   

 Lounaaksi Kaitsun porukka tarjosi tänään kahta eri kasvisruokaa Kyllä oli makua.

Ns. 30 minuutin siestalla  piipahdin taukotuvassa. Oli hauskaa vaihtaa ajatuksia  mm. Kokkalan Paavon kanssa. Ex-rehtori  aloitti tänään yhdeksännen kouluvaarilukuvuotensa. Komeaa sitoutumista. Oppilaat kuulema aplodeeraisivat, kun Paavo astui 5.-luokkaan.

K
ouluvaari sai tänään auttaa oppilaita tekemään tehtäviä,  käydä iloista  koulounaskeskustelua pöytäryhmänsä kanssa, auttaa valvonnaissa  tunneilla ja välitunnilla.  Ja nyt ei unohtunut  värikynien teroituskaan.
 Hienosti homma täällä sujuu. Niin paljon iloisia naamoja.

Kiitoksia taas Auroran Koulun väelle  ja  1b-luokalle Nähdään taas ensi viikolla.

 

Ei kommentteja: