Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

perjantaina, elokuuta 29, 2025

Syksyn toinen kouluvaaripäivä



 S yksyn toinen kouluvaaripäivä sovittiin kouluviikon 4. perjantaille. Koulupäivä alkoi klo 9 ja päättyi klo 12.15. Siis kohuttu 3 tunnin päivä :-)


 




Eka -luokkalaiset ovat käyneet koulua nyt noin 3,5 viikkoa. Koululaisen roolia toki yhä opetellaan. Pikku hiljaa on käynnistetty eri oppiaineiden opiskelu ja on totuttu oman luokan rutiineihin. Ryhmäydytään. Opitaan pelisäännöt. Palkitaan, kun niitä noudatetaan, Otetaan oppilaat mukaan yhteissuunnitteluun, aluksi vaikkapa  siihen, mihin yhteisistä onnistumisen (myös tottelemisen) kokemuksista koostuva "aikapankki" käytetään. Juuri näin. Palkitaan.

Aikanaan  1980-luvulla peruskoulun ekaluokilla oli ns. pehmeä lasku.  1. luokan oppilaille voitiin antaa viiden  ensimmäisen viikon aikana opetusta 5 viikkotuntia vähemmän (ja pitää joka päivä jakotunnit). Näin koulun alku oli hienovarainen, kiireetön, positiivisia asenteita  luova ja mahdollisimman vähän kilpailumielialaa lisäävä tutustumiskausi. Tosi harmi, että siitä luovuttiin. Opettaja tarvitsisi nimenomaan aikaa oppia tuntemaan jokainen oppilas.  Mutta onneksi Aurorassa on upeat opettajat ja eppu-luokkiin on sijoitettu taitavat  koulunkäynnin ohjaajat.

1b-luokan lukkarissa oli  tänään kuvataidetta ja liikuntaa. Kuviksessa  käynnistettiin uusi työ: auringonkukka. Nyt harjoiteltiin revintää. Hienosti revittiin.

Ulkona satoi, joten liikunnassa päästiin tutustumaan ensimmäistä kertaa koulun upeaan liikuntasaliin. Liikuntaleikit olivat oppilaista riemukkaita. 

Tuntien välissä oli  puolen tunnin välitunti ja koululounas.. Pääosa koulun oppilaista oli pihalla, vaikka satoikin. Salissa oli sirkuskerhotunti.  Huikeaa, että 1980/1990-lukujen taitteessa Aurorassa alkanut sirkustelu yhä jatkuu. Ja nyt niin upeissa tiloissa. Itselle tosi arvokasta oli kuulla myöls, kuinka (yhä) toimistotyössä on äärimmäisen kuormittavia kuukausia. Miksi ihmeessä töitä ei voida aikautauluttaa tasaisemmin? 

Tosi innostavaa oli kuulla, että koska Aurorassa on  pitkää työuraa tehneitä koulunkäynninohjaaajia, kuten Pekka,  taloon saadaan myös työharjoittelijoita/työssäoppijoita, joille näytetään mallia, kuinka toimia. Ja samalla he ovat aina myös tosi tarpellinen lisäresurssi.

Lounaaksi Kaitsun porukka tarjosi tänään kanaa kastikkeessa ja runsaat salaatit. Hyvin syötiin. 

Kouluvaari sai tänään auttaa oppilaita repimään paperia,  käydä lounaskeskustelua oman pöytäryhmän kanssa, auttaa ryhmän valvonnassa. Jo toisen kerran  värikynien teroitus unohtui. Kääk!

Hienosti homma täällä sujuu.  

Kiitoksia taas. Auroran koulun väelle  ja  1b-luokalle Nähdään ensi viikolla.

 

Ei kommentteja: