Syksyn ensimmäinen työpäivä

Nasta päivä - oikea työpäivä-  hoidettu. Minulla on ollut ilo jo usean syksyn aikana vetää aikuiskasvatuksen  tuleville opettajille heidän koulutusohjelmaan kuuluva opintojakso:  Ainedidaktiikka 1. Opetussuunnitelma ja opetus. Koulutuspäiviä on yhteensä 9; puolet luentoja ja puolet ryhmätunteja.  Tätä opintojaksoa opiskellaan  useissa oppiaineryhmissä. Minun vastuullani ovat ne opiskelijat, joilla ei ole varsinaisena pääaineenaan jotain peruskoulun ja lukion oppiainetta- vaan pääaine on  yleinen kasvatustiede/ aikuiskasvatus.

(Kuvassa Athenan tila 207)

Varsinaista opetustyötä on yhdeksänä päivänä  4* 45 min päivässä. Mutta  matkat bussilla ja junalla pidentävät päivää. Hyppäsin aamulla bussiin klo 8.40 ja olin kotona klo 16. 

Tänä syksynä ryhmässä on hienosti opiskelijoita, peräti 21.  Ekan työpäivän alussa oli kaksi tuntia luentoa, johon kuului johdatusta kurssin tavoitteisiin,  yhteistä suunnittelua, mitä annetuista tavoitteista painotamme erityisesti , millaista työtapoja tulemme käyttämään (luennot eivät ole  vain luennoitsijan. luentaa vaan myös yhdessä oppimista )  ja miten prosessinomaisesti kirjoitettava tentin korvaava oma opetuksen käyttöteoria tullaan arvostelemaan.

Luento-osuuksissa tulemme etsimään eväitä omaan opettajuuteemme monien eri didaktiikkojen akateemista maailmasta:; ainedidaktiikasta, ikäkausididaktiikasta ja toki myös ihan yleisestä didaktiikasta jne.

Ryhmissä opettelemme suunnitteleman opetusta ja opettamaan. Ryhmätunnit huipentuvat mikro-opetustukioihin. Tuokio-idean juuret ulottuvat 1980-luvulle, jolloin vedin yhdessä Jorma Ahosen , Tapio Toivasen ja  Rauno Haapaniemen kanssa  sijaisopettaja-kursseja. Vakuutuin jo silloin, että syvään oppimisen tarvitaan sekä teoriaa että sitä soveltavaa praktiikkaa. 

(Kuvassa tila 346)

Tilat, joissa saan pitää opetusta, ovat turvallisen vanhanaikaiset. On paksut seinät, suljettavat ovat ja jokaiselle oma oikea tuoli ja pöytä. Mutta ei niissä enää liitutaulua  (yhdessä  tilassa kuitenkin myös oikea flap!!) ole vaan fiksut  dataprojektorit - joissain tilossa oikein skriinitkin.  Tekniiika toimii paremmin kuin aikaisemmin.

Siis nasta, innostava ja innostunut moodi. Ja haikeakin. Onhan täällä Siltavuorenpenkereellä saanut olla ihanan monena vuonna. Pari vuotta ennen pandemiaa lähes päätoimisesti.

Yliopiston rahoitusta leikataan jälleen. Tuntiopettajia (jollainen minäkin nyt olen) ei ehkä ole  jatkossa enää varaa käyttää. Joten voi olla, että tämä opintojakso on Martti-pojan vuonna 1979 alkaneen opettajankouluttajan uran huikea päätepiste. Tai jopa jo encore :-)