Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, syyskuuta 23, 2023

OAJ 50 vuotta

Opetusalan  ammattijärjestö OAJ  (os. Opettajien ammattijärjestö) täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Järjestö perustettiin  viattomien lasten päivänä 28.joulukuuta 1973. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Aimo Tammivuori. Järjestyksessä seuraavat olivat Voitto Ranne, Erkki Kangasniemi ja  Olli Lukkainen. Tänän tehtävää hoitaa Katarina Murto

Ensi tiistaina 26.9 järjestetään PikkuFinlandiassa juhlaseminaari. Pikku Finlandia on kokopuinen,  paviljonkimainen juhalpaikka ja tapahtumakeskus ihan Töölönlahden rannalla. Enpä ole koskaan aikaisemmin päässyt käymään.



Tilaisuus alkaa klo 14. Seminaarin yhteydessä julkistetaan tavallista hieman paksumpi "käsiohjelma", pamfletti. Siinä on 11 eri juttua: 




  • Katarina Murto: Tulevaisuuksia Suomelle – yhdessä! (esipuhe)
  • Susanna Hakalehto: Kuinka tulevaisuudessa turvataan oppilaan oikeus opetukseen ja oikeudet opetuksessa?
  • Martti Hellström: Tulevaisuuden koulun betoniraudat
  • Elina Hiltunen: Millainen on tulevaisuuden osaaja?
  • Aki Kangasharju: Koulutus on talouskasvun tärkein tekijä
  • Erkki Liikanen: Mitä tutkimus kertoo Suomen suurista koulu-uudistuksista?
  • Risto Murto ja Sampo Varjonen:   Lasten saannista tuli luokkakysymys
  • Mari Pantzar:  Miten ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuuden koulutukseen?
  • Nasima Razmyar: Miten kotoutamme ja koulutamme tulevaisuuden osaajat Suomeen ulkomailta?
  • Olli Rehn: Inhimillisessä pääomassa on pienen kansan voima
  • Jutta Urpilainen: Koulutus globaalin kehityksen ajurina – EU:n rooli muutoksen mahdollistajana
Ohjelma

Seminaari alkaa klo 14, virallinen ohjelma kestää klo 14.30 - 17. Katarina Murron avauksen jälkeen kuullaan opetusministeri Anna-Maija Henriksonia, prpfessori Alf Rehnia, puheenjohtaja Juha Vodgreniä sekä maahanmuuttojohtaja Glenn Gassenia. Kutakin noin vartti. Happitaukoja tuovat musiikkiesitykset.

Klo 16.10 julkistetaan "Tulevaisuus Suomelle-yhdessä" pamfletti ja pidetään sitten noin puolen tunnin lavakeskustelu tapahtuman juontajan Jaakko Loikkasen johdolla. Mukana lavalla ovat:

Sampo Varjonen,  Varman yhteiskuntasuhdepäällikkö
Nasima Razmyar, kansanedustaja
Martti Hellström, vuoden 2022 koulutusvaikuttajana

LISÄYS: 16.40 Opettajan ääni -kyselyn tuloksia

Suomen opettajaksi opiskelevien liiton puheenjohtaja Emppu Laakkonen, lehtori Anna Renfors ja toimittaja Jaakko Loikkanen

Ei kommentteja: