Atso Vilkkijärvi 1937-2023

Perjantaina 7.7.  klo 10 alkoi  opetusneuvos Atso Urho Vilkkijärven (1937 - 2023) siunaustilaisuus Espoon Tuomio-kirkkoseurakunnan kauniissa, vaaleaseinäisessä siunauskappelissa.

Tilaisuuteen oli kutsuttu Atson ja Tuulikin pientä sukua ja löheisimpiä ystäviä vuosikymmenien varrelta. 

Siunauskappeli sijaitsee keskellä hyvinhoidettua hautausmaata. Kappelin takapäädyssä on komeat soinnut päästävät urut. Alttaritaulun paikalla  on tumma pariovi, josta arkku kuljetetaan pois. Mustilla puupenkeillä meitä oli kolmisenkymmentä kunniakkaasti ikääntynyttä saattajaa.

Siunaustilaisuuden toimittii Espoonlahden seurakunnan hallintokappalainen Jukka Lehti, joka aloittaa seurakunnan uutena kirkkoherrana 1.9. 2023. Ja hyvin toimittikin. Tilaisuus oli yksinkertainen. Kuultiin kaunista musiikkia. Sitten jokainen sai halutessaan jättää hyvästit ja kukkaset Atsolle. Vainajaa kunnioittava sydämellinen muisto- ja lohdutuspuhe. Kaksi niin koulumiehelle sopivaa virttä kuin vain voi olla: " Totuuden henki" ja "Jo joutui kaunis aika". Ja siunausseremonia rukouksineen, siunauksiin ja hiekan sirotteluineen.

Kauniissa, läpimässä kesäsäässä saattoväki jätti kukkasensa muistokivelle. Näin on tapana, kun ruumis tuhkataan. Kulkue matkasi muutaman sadan metsin matkan Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntatalolle rauhallisesti kaikki mukana pitäen.

Seurakuntatalo sijaitsee lähellä Espoon vanhinta keskiaikaista kirkkoa. Taloa käytetään moniin tarkoituksiin. Muistotilaisuuksiin on tarjolla iso ja pieni tila.  Tuulikki oli valinnut pienemmän, kauniin vaalean tilaan, johon mahduttiin oikein hyvin kolmeen, pitkään pöytään. Myös siunaustilaisuuden toimittanut Jukka lehti kunnioitti tilaisuutta osallistumalla siihen.

Ikiaikaisen tavan mukaan muistotilaisuudessa on tarjolla- varmaankin pitkämatkalaisia lämpimästi ajattellen lämmintä ruokaa. Tuulikki, Tiina ja Niina olivat valinneet loistavan keittiön. Lohikeitto oli - tilaisuuden hengen mukaisesti- taivaallista.  Samoin sen pariksi tarjottu saaristolaisleipä.-Jälkiruuaksi valittu mansikkakakku oli aidosti kermainen. Kaksi kakkua syötiin varmasti loppuun. Joka pöydässä jaettiin muistoja Atsosta.  

Sitten alkoi sanotaanko ydinosuus. Luettiin ääneen lähetetyt suruadressit. Niitä oli paljon, ja ne olivat täynnä lämpöä. Ja Tuulikki antoi luvan kertoa ääneen muistoja Atsosta. Kuinka mukava olikaan niitä kuunnella. ihmisenä Atsoa kuvattiin vaatimattomaksi ja niin hyväntahtoiseksi. Työssään hän oli toisenlainen: äärimmäisen päämäärätietoinen, oikeudenmukainen ja periaatteista vahvasti kiinnipitävä mutta myös kuunteleva ja lupauksistaan kiinni  pitävä. 

Saimme kuulla muistoja hauskoista sattumuksista. Atso lumimyrskyssä. Atsoi hukkaa silmälasit...Tilaisuuden ehkä häikäisevimmän muiston kertoi Atson oppilas hänen ensimmäiseltä kansakoulunopettajavuodeltaan. Tämä ex-oppilas demonstroi meille, kuinka kansakoulunopettaja Atso otti vuonna 1964 luokkansa  vastaan Tervolan Marttisen koulussa. Yhteistä kaikille muistoille oli syvä kiitollisuus siitä, että on saanut kohdata Atson.

Olin viikkokausia valmistautunut pitämään about 10 minuutin muistopuheen - Tuulikin pyynnöstä toki- siltä varalta, että muut eivät muistele. Olin jopa folioinut puheen, jotteivat mahdolliset kyyneleet sotke papereita. Käytin ehkä viimeisenä muisteluspuheenvuoron, ja oli pakko vain juoksussa tiivistää.

Kerroin nimeni, ja että opetuspäällikkä Atso palkkasi minut vuonna 1978 100 metrin päässä olevassa VPK:n rakennuksessa luokanopettajaksi Espooseen. Viereinen kuva kertoo, millainen sitä silloin oltiin. Kerroin myös, kuinka ylpeä olen siitä, että sain taivuteltua Atson mukaan tekemään hänen muistelmansa Espoon Perinneseuralle vuosina 2015-16. Jututin Atsoa ja Tuulikkiä heidän Laurinlahden kauniissa kodissaan. Nauhoitin muistot. Kirjoitin puhaaksi. Ja Atso kirjoitti ne paremmiksi. Kun sain muistella häntä nyt, oli sen vuoksi olo, että Atso olisi itse paikalla.

En tietenkään ihan tarkkaan muista. mitä kaikkea muutamassa minuutissa tuli sanottua, mutta oletan, että jotenkin näin.

Atso sai elää pitkän ja rikkaan elämä. Työura oli hänelle tärkeä, merkittävä, poikkeuksellinen. Mutta sen rinnalla oli myös ihan muuta elämäa. Antoisat  harrastukset- ja nimenomaan myös yhdessä hänelle niin tärkeän perheen kanssa.

Lapsuus upseeri-isän kuoleman vuoksi sota-orpona ei ollut helppo. Kotipaikka vaihtui tiheästi jo sitä ennen. Niin myös koulut. Kuolema ei ollut kaukana. Kurkkumätä oli tappaa. Ja YU-kisoissa kuula osui päähän. Pieni mies oli uskomattoman sitkeä ja omatoiminen. Monilahjainen ja työhullu. 

Hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1959.. Siten armeijaan. Ja rakastuminen Tuulikkiin.  Naimisiin. Kaksi ihanaa tytärtä. Oman koulun etsintää.  Hurahdus jatko-opintoihin tutkijaksi ja sitten vuonna 1971 koulutoimenjohtajaksi punaiseen Kemiin. Valtava kokemus peruskoulun sisäänajosta.

Vuonna 1974 Espooseen ensin opetuspäälliköksi ja sitten vuonna 1989 koulutoimenjohtajaksi. Huikea ura. Huikea innovaattori. Huikea rexien omien ideoiden tukija.

Ja sitten vuonna 2000 vapaaherraksi saksofonia soittaen Espoon täpötäydessä Kultturitalon salissa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Atsolle opetusneuvoksen arvonimen. Vuonna 2003 Atsolle myönnettiin Espoon suomenkielisen koulun 100-juhlan mitali nro 16.

Nyt oli aikaa perheelle ja  yhteisille harrastuksille: mm. koirille, laskettelulle ja maailmanmatkailulle. 

Päätin muisteluni  Viktor Hugon viisauteen "Ei kuolema mitään ole. Hirvittävää on olla elämättä." Atso sai elää pitkän ja rikkaan elämän. Merkittävän työuran. Mutta Hänen elämäänsä olivat myös antoisat harrastukset ja hänelle niin tärkeä perhe.

Osaisimmepa me muutkin elää niin. 

sunnuntaina 9.7.23