Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, marraskuuta 23, 2019

Kuuliaisuuden koulu

TOTTELEMINEN kasvatustavoitteena ja käsitteenä on stigmatisoitu. Esimerkiksi nyt voimassa olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa sanaa ei mainita kertaakaan.

Koulussa työtä tekevät tietävät kuitenkin, kuinka tärkeää arjen sujumisen kannalta on lasten taito paitsi luoda ja ajatella kriittisesti myös totella, noudattaa annettuja ohjeita.

Olen  itse pohtinut tottelemisen käsitettä parissakin blogilastussa (ks. linkit lopussa).

Näen tottelemisen taitona luopua tilapäisesti ja vapaaehtoisesti siitä, mitä itse tahtoo.  Kyse on siis oman tahdon (oli nyt tahto ontologisesti mitä tahansa)  hallinnasta. Taitoa voi pitää yhtenä itseohjautuvuuden ulottuuvutena.

KOSKA tottelemista ei nykyään pohdita, oli niin upeaa lukea  teos:

Reima, Vilho (1913). Kuuliaisuuden koulu. Kotikasvatusyhdistyksen julkaisuja N:o 5. Porvoo: WSOY


Opettaja Vilho Reima oli Suomen Vanhempainliiton edeltäjän Kotikasvatusyhdistyksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja. 1900-luvun alussa opettajat kiersivät Suomea kertomassa, kuinka vanhempien tulee lapsiaan kasvattaa.  Reima kiersi aktiivisesti näissä kasvatuskokouksissa ja kirjoitti lisäksi ison nipun ohjekirjasia - mm. tämän   44-sivuisen kirjasen toivoen, että siitä olisi  ” monelle (yksinkertaiselle) äidille ja isälle  jotain apua raskaassa kasvatustyössäään.”

Kuuliaisuuden/tottelemisen käsite

Tässä teoksessa totteleminen ja kuuliaisuus ovat synonyymejä. Totteleminen on Reimalle oikeanlaista alistumista. Kuuliaisuus on lujin side yhteiskuntien koossa pitämisessä. Kuuliaisista lapsista tulee kuuliaisia kansalaisia. Myös kristinsusko vaatii hänen mukaansa kuuliaisuutta. Mooseksen laki sääti myöskin kuolemanrangaistuksen niskoittelevalla ja kovakorvaiselle  pojalle.

Kuuliaisuuden hedelmiä on tinkimätön velvollisuudentunto.
"Ihana on kuuliaisuuden hengen elähyttämä koti. Tuskin isän ja äidin sana lausutaankaan niin riennetään sitä jo täyttämään. Iltarauha on siellä paratiisin esimakua."

Tottelemattomus. Miksi ja mitä sitä on?

Reima aloittaa kirjan kauhukuvalla 1900-luvun alun Suomesta:  Keskuudessamme on paljon nuorisoa, joka horjuu kuin ruoko joka tuulen mukaan ja kaatuu paheiden tielle laumoittain kuin heinä viikatemiehen edessä. Tottelemattomia, jäykkäniskaisia ja röyhkeitä  nuorisojoukkoja on kujat ja kadut täynnä. Suuremmissa kaupungeissa on usein mahtava poliisiarmeijakin neuvottomana tuon röyhkeän voiman edessä. Raaka ja röyhkeä nuoriso  polkee kaiken pyhän ja hyvän jalkojensa alle ja uhmailee yhteiskunnan järjestystä.

Tottelemattomuuden puu on hänen mukaansa aina kasvattanut madonsyömiä ja myrkyllisiä hedelmiä.  Tottelemattomasta tulee  itsekäs, maltiton, jäykkä, ylpeä kuin tammi, taittuu ei taivu.

Nuorten käyttäytymisen syynä ovat aikuiset, kansa: Suomen kansalla itsekkyys ja tottelemattomuus oikean alistumisen puute ovat aivan päähyveitä.

Ja kasvattajat. Kodissa, jossa tottelematomuuden henki vallitsee on  sekasorto, rauhattomuus, työvoimien ja tulosten hajaantuminen kaikkialla. Elämä on kuin loppumatonta soutamista vastavirrassa

Tottelemattomuuden syitä ovat heikot tai huolimattomat kasvattajat. Lapsen pahoja  taipumuksia ei pidetä silmällä. Isä ja äiti vetävät eri köyttä. Ollaan epävarmoja käskyissä ja kielloissa (konditionaali). Kasvattajilla voi olla nurinkurisia vaatimuksia  tai ristiriitaisia vaatimuksia.

Kasvattajat voivat antaa loppumattomasti käskyjä ja kieltoja. Käsketään liian paljon ja liian usein. Vaaditaan orjan kuuliaisuuttaJankutetaan alinomaan. Huudetaan ja pauhataan. Vaaditaan liian vaikeita /mahdottomia. Pidetään pitkiä saarnoja tottelevaisuudesta. Väitellään tottelemisesta. Lahjotaan lapsia kuuliaisiksi. Kuuliaisuuteen tulee kehittää mutta sitä ei saa ostaa.

Kuuliaisuuden koulu

Reima päättää kirjasen sloganiin: ”Kuuliaisuuden koulu on maailman tärkein oppilaitos.”  Kyseessä on vertaus ei erillinen oppilaitos. Kirjasen tarkoitus on antaa kasvattajille eväitä siihen, kuinka lapset ja nuoret parhaiten oppivat kuuliaisuustaidon.

Ymmärrän tekstiä niin, että kuuliaisuus/tottelevaisuus ovat  tietyllä lailla ihmisen luonnollisen, syntisenä pidetyn itsekkyyden taittamista lapsen niinikään kaipaamaksi tottelevaisuustaidoksi.

Kasvatus kuuliaisuuteen tulee kirjan mukaan aloittaa  aikaisin.  Jo ensi ikävuodella  lapsessa on oma tahto ja itsepäisyys (Rodhe). Heti silloin lapsi on pantava kuulaisuuden kouluun.

Ensimmäisessä vaiheessa lapsi on saatava  ehdottomaan,  koneentapaiseen kuuliaisuuteen  viimeistään 6-7-vuoden iässä. On kasvatettava  kärsivällisesti itsehillintää.  On tunnettava lapsen luonne. On viihdytettävä lasta oikealla tavalla: keksitään hänelle sopivia  töitä ja toimia.

Kasvattajalta tämä vaatii paljon:  Kasvattajan on itse oltava hyvä esimerkki siitä, että on itse kasvanut kuuliaisuuteen. Selkeät, johdonmukaiset   käskyt ja kiellot (Mikael Soininen). Tottumus on tärkeä
Kieltoja ja käskyjä niin vähän kuin mahdollista. Kasvatuksen kultainen sääntö: Vähän päivässä, paljon viikossa. Helposta vaikeampaan. Aluksi vaadittakoon sellaista, mitä lapsi tekee mielellään- lapsi harjaantuu huomaamattaan tottelemaan ja vähitellen oikea tottelevaisuus tulee hänelle toiseksi luonnoksi.  Silmän kuri on erinomaista. Äidin kyyneleet ovat maailman kalleimmat helmet .

Toisessa vaiheessa 6-7 vuodesta 12-13 vuoden ikään  opitaan itsenäinen kuuliaisuus. Silloin lapsen pitää oppia ymmärtämään syitä ja perusteita. Hän ymmärtää tottelemisen tärkeyden ja välttämättömyyden. Nyt ei  enää anneta  jyrkkää käskyä tai kieltoa, vaan suostutellaan: ”Minä neuvon sinua tekemään tällä lailla.. Mielelläni soisin sen niin ja niin tehtävän.”

Kolmannessa vaiheessa: Ns. nuorukais- ja neitsytiässä- jos edelliset ajanjaksot on onnellisesti suoritetut - kasvattaja voi odottaa vielä parempaa kuulaisuutta, joka johtuu kunnioituksesta ja rakkaudesta  kasvattajaa kohtaan. Nuori pohtii, millä voisin äitiäni ja isääni ilahduttaa.

Omia lastujani tottelemisesta
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/07/apua-lapseni-ei-tottele-opettajia.html
https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/08/miksi-lapsi-tottelee-lastuja.html

Kirjoittajasta

Vilho Reima (1867– 1948 ) oli kouluneuvos, kansakoulun-opettaja ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja 1907-1909.

Reima teki merkittävää työtä  Suomen kansan valistajana.  Hän oli aluksi kiertokoulun opettajana, kävi sitten opettajaseminaarin ja valmistui vuonna 1890. Hän toimi Kymin Hurukselan kansakoulun ensimmäisenä opettajana.  Vuonna 1893 hän siirtyi opettajaksi Helsinkiin.

Reima halusi nostaa vähävaraisten elintasoa ja perusti  silksi kansakouluja Helsingin ympäristöön. Myös raittiusasia oli hänen sydäntään lähellä.

Kotikasvatusyhdistyksen toiminnanjohtajana hän kirjoitti kasvatukseen liittyviä kirjoja, joita on painettu 400 000 kappaletta.

Pohjois-Amerikan siirtolaiset pyysivät häneltä neuvoja ja ohjausta. Matkallaan Yhdysvalloissa vuonna 1910 Reima tutustui sikäläiseen äitienpäivän viettoon ja toi idean Suomeen. Ensimmäinen  äitienpäiväjuhla vietettiin Alavieskassa  paikallisella kansakoululla 7. 7. 1918. Seuraavana vuonna juhlaa vietettiin jo monella paikkakunnalla. Päiväksi vakiintui toukokuun kolmas sunnuntai. Vuonna 1927 äitienpäivää siirrettiin viikkoa aikaisemmaksi, koska toukokuun toinen sunnuntai oli opettajien kannalta parempi, koska se  ei sijoittunut pahimpaan aikaan keskelle kokeiden arvosteluja ja kevättodistusten kirjoittamista. (poimittu Wikipediasta).

Ei kommentteja: