Peruskoulun kolme ensimmäistä vuosikymmentä Helsingissä

Velipoika Jonte  järjesti jostain minulle tosi mieluisan kirjan:

Kauranne, Jouko. (2003). Neljännesvuosisata Helsingin opetustoimen kehitystä. Pääkaupungin koululaitos peruskoulun alkamisesta 2000-luvulle. Helsinki

Melkoinen paketti (592 sivua) peruskoulun kehityksestä Helsingissä Milleniumiin mennessä. Järjestelmällisesti asiakirjoista koottuna. 

Helsinki siirtyi virallisesti peruskoulu-järjestelmään vuonna 1977, vaikka hinkua olisi ollut jo aiemmin.   Popsia noudatettiin tuolloin jo etukenossa viidellä alimmalla luokalla, ja syksystä alkaen  myös kuudennella. 7:nnellä luokalla  sitä alettiin noudattaa syksyllä 1978. Tätä vanhemat ikäluokat jatkoivat vanhoilla kansalaiskoulun opseilla. Syksyllä 1980 kaikki luokka-asteet olivat perusopetuksessa.

Siirtymään peruskouluun liittyi myös kipuilua. Helsinki olisi halunnut saada luvan sisällyttää  koulusuunnitelmassaan peruskouluihin painotettuja luokkia. Valtio ei antanut niihin lupaa. Niinpä se ei hyväksynyt opetuksen järjestäjältä vaadittavaa koulusuunnitelmaa pitkään aikaan. Kauranne olisi toivonut, että oppilaat saisivat koulussa valita runsassisältöiseltä tarjottimelta halua­miaan aineita, erikoiskursseja ja kerhoja, ja että koulut voisivat kehittyä omaleimaisiksi.  Toive toteutui sitten myöhemmin.

Helsinki otti omaan koulujärjestelmäänäs nipun oppikouluja korvaaviksi kouluiksi (nykynimeltä sopimuskoulut). Ne toimivat valtion tuella. Ei valtio tainnut siitäkään tykätä? Osa oppikouluista lakkautettiin.

Peruskoulun myötä Helsinkiin perustettiin kouluvirasto ja kouluihin kouluneuvostot. Valtio valvoi toimintaa tiukasti. ” Peruskoulun alussa koulun hallinto oli niin tarkkaa, että syksyisin piti ilmoittaa jopa välitunten valvontavuorot, ruokailuvuorot ja työjärjestys niin yksityskohtaisesti, että opetussuunnitelman vuositarkisteesta ilmeni, olivatko oppitunnit vähintään 45 minuutin mittaisia.” 

1970-luku: valtiokeskeisen opetuksen kausi

Uutta peruskoulussa olivat mm. ilmainen kouluruoka ja oppimateriaalit kaikille. 

AV-keskus oli perustettu jo hieman ennen peruskoulua. Liitutaulun rinnalle  muotiin tuli piirtoheitin.  ”Kalvoton opettaja olin kelvoton”. Kouluopetusta täydensivät retket, juhlat ja. kilpailut. Uimahalleissa annettiin uinnin opetusta. Viitseliäimmät opettajat kiersivät kodeissa. Kesävirkistystoiminta jatkui samoin kasvitarhatyö.

Helsingissä toteutettiin alusta alkaen monipuolista koulukokeilutoimintaa. Kauranne korosti, että lasten ja nuorten keskuudessa saa kokeilla vain asioita, joiden tiedetään onnistuvan.   Tukea annettuun  erityisluokilla  ja osa-aikaisessa klinikkaopetuksessa. Ongelmaisten nuorten määrä kasvoi kuitenkin.  Koulu-psykologi- ja kuraattoritoimintaa oli alussa (liian) vähän.

Kasvavassa kaupungissa tarvittiin koulutiloja. Uudenlaisia koulurakennuksia rakennettiin, ja bussilippuja jaettiin enemmän kuin laki vaati.

1980-luku: Kuntakeskeisen opetuksen kausi

1980-luvulla valtio palautti valtaa kunnille. Vuoden 1983 tuntijaossa vastuu opsin laadinnasta siirtyi kunnille. Jokainen koulu laati oman työsuunnitelmansa (vai olikohan sen nimi silloin vielä vuositarkiste?).  Helsinki lisäsi myös koulujen päätösvaltaa: Kouluilla sai olla omia aihekokonaisuuksia, kaupunginosa- ja koulukohtaisia osia. Tuntijaossa oli välystä.

Vuoden 1984 peruskoululaissa tuotiin kouluneuvostojen tilalle johtokunnat, joilla oli myös oikeaa valtaa.

Rahoitusperusta muuttui. Tuntikehysjärjestelmässä jokainen koulu sai tietyllä kaavalla oppitunteja. Rehtorin+ opettajien virkaa kohti tuli 28,5 tuntia. Jos koulussa oli enemmän kuin seitsemän virkaa, saatiin joka virkaa kohti vielä kaksi viikkotuntia. Vähän myöhemmin Helsinki keräsi kaikilta kouluilta takaisin 2 vuosiviikkotuntia. Tästä tuntivarastosta sai anoa niitä. Mainio idea.

10. luokat käynnistettiin. Vuosikymmenen lopulla todistuksen sijasta otettiin käyttöön kevättiedote.  Siinä oppilasta arvioitiin sanallisesti. NN mm. keskittyy tehtäviinsä, pystyy oma-aloitteeseen toimintaan, noudattaa koulun ja luokan sääntöjä... Numeroilla  lomakkeella arvioitiin vain lukemisesta, kirjoittamisesta,  suullisesta esitystä  sekä matemaattisten tehtävien suorittamiskykyä.

Uusi kouluja rakennettiin, vanhoja korjattiin ja kalusteita uusittiin. Uusia välineitä saatiin opetukseen mm. video-ohjelmia. Tietotekniikan harrastus käynnistyi  vapaaehtoisissa kerhoissa 1980-luvun lopulla Herttoniemessä. Muistaakseni Freenetin isällä Heikki Korpisella oli sormensa pelissä.

Kerhotoimintaa järjestettiin vielä tuolloin Helsingissä myös koulunsa päättäneille. Kerhoille tärkeä tapahtuma olivat  Valtakunnalliset XV koulun suurjuhlat Turussa vuonna 1985. Siellä minäkin olin näytelmäsarjassa espoolaisen Sepon koulun luokkani  kanssa.

Katajanokan ala-asteella  vakiintui omaleimainen luonnontieteellisiin kokonaisuuksiin pyrkivä ja oppilaiden toiminnallisuutta hyväksi käyttävä työskentelytapa. Kouluhallitus valvoi tätä kokonaisopetuksen science-keskeistä kokeilua  (SCIS) vuosina 1984-87 ja koulutti siihen 17 opettajaa. Kokeiluun kuului mielenkiintoinen opetusmalli: 1. Oppilaat tutkivat ilmiötä vapaasti. 2.  Opettaja antoi käsitteet, joilla voi tulkita havaintoja. 3.  vahvistetaan ja  laajennetaan käsitteiden hallitsemista. Mieleen tulee Aatto Kaljusen oppimismalli hämärä.-asteelta asian selviämisen kautta sovellutuksiin. Katajanokalla aiheina olivat vesi, kalat ja valo. Mm. Presidentti Koivistokin kävi tutustumassa kokeiluun.

1980-luvulla erityisopetus laajeni. Luokkamuotoinen erityisopetus kasvoi vuosina 1980-1985 kolminkertaiseksi. Koulupsykologien ja -kuraattoreiden määrä kasvoi. Kesävirkistystoiminta väheni. Koulukuljetuksista oli kiistoja vanhempien kanssa.

1990-luku: Koulukeskeisen opetuksen kausi

Vuonna 1991 Jouko Kauranne jäi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen opetustoimenjohtaksi valittiin kurssitoverini Lauri Turja. Virka oli hänen nimissään kevääseen 2000 saakka.

 1990-luku merkitsi opettajille Suomessa ennennäkemätöntä vapauden aikaa, vaikka lama iskikin. Koulutarkastukset, täsmälliset ja laajat opetussuunnitelmat, virallisesti hyväksytyt oppikirjat, lukujärjestykset ja luokkapäiväkirjat, joihin kirjattiin tarkkaan se, mitä luokissa opetettiin – kaikki nämä olivat poistuneet 1990-luvun alussa.

Valtion osuus kouluhallinnossa keveni. Valtionavun uudet laskentaperusteet mahdollistivat oppilaille ja heidän huoltajilleen vapaasti valita heille mieluinen koulu. Vuonna 1997 annettiin koululakipaketti: Siinä huoltajille tuli entistä  suurempi vapaus valita koulu, kun koulupiirit poistettiin. Opettajien valitseminen siirrettiin  Helsingissä johtokunnille.

Jo vuonna 1991 valtionosuudet vähenivät. Helsingissa leikattiin alakouluilta 5 %. Erityisopetuksesta 6 %. Kouluille laadittiin sitova kokonaisbudjetti. Toisaalta tehtiin  sponsoriyhteistyö mahdolliseksi, jotta saataisiin  lisärahoitusta rahapulasta kärsiville kouluille (Lauri Turja)

Vuonna 1993 pantiin 500 miljoonan markan investointiohjelma jäihin.

Kehittämistoimintaa kuitenkin jatkettiin. Helsinki pääsi  mukaan akvaariokokeiluun 1992-94, jossa  kokeiltiin tulevan opsin uudistusehdotuksia käytännössä. Eläintarhan ala-asteella kokeiltiin  koulukohtaisen opsin laatimista. Töölässä kokeiltiin englanninkielistä opetusta. Herttoniemen ala-asteella mukautettua opetusta. Vesalassa sopeutumattomien integrointia yleisopetukseen.

Opetusuunnitelman tekeminen siirrettiin nyt kunkin koulun tehtäväksi. Jokainen helsinkiläinen koulu profiloitui. Opettajilla oli vira-rakkaus-suhde koulukohtaiseen opsiin,

Kouluvirastosta tuli opetusvirasto. Vuositarkisteesta tuli  työsuunnitelma (toimintasuunnitelma).  Kansainvälisyys syveni. Numeroarvosanat annettiin vasta ala-asteen viimeisellä luokalla. ATK kehittyi voimakkaasti 1990-luvun lopulla. AV-keskuksesta tuli Mediakeskus.

Helsinkiin palkattiiin lisää koulupsykologeja ja -kuraattoreita. Kesävirkistystoiminta väheni mutta jatkui.

Alettiin rakentaa kooltaan suurempia kouluja. Niissä hyödynnettiin ns. pedagogis-arkkitehtonista koulusuunnittelua. Käytävistä haluttiin mm. päästä eroon. Luokkia sijoiteltiin soluihin.  Ajalle tyypillinen uusi koulu oli (nyt jo purettu) Metsolan ala-aste. Koulukuljetuksista säästettiin.

2000-luvun alku: Tiukentuva ohjaus

Kirja on painettu vuonna 2003, joten kuvausperuskoulun neljännestä vuosikymmenestä jää lyhyeksi. Alkavaa aikaa kuvasi tulosten seurannan painottaminen. Ala-asteita ja yläasteita yhdisteltiin. 

1990-luvun opsit oli todettu kirjaviksi. Tavoitteet ja tuntijako muuttuivat (lisää aikaa annettiin äidinkielelle ja kirjallisuudelle sekä matematiikalle. Valinnaisuutta vähenettiin. Arviointia haluttiin yhtenäistää. Päättöarviointiin kirjattiin arvosanan 8 kriteerit (jo 1998)

Lisää koulupsykologeja ja -kuraattoreita  ja kouluavustajia palkattiin kohisten. 

Mitä muuta opin/palautui mieleen kirjasta:

• Opetuksen ohjaustoiminta oli alkanut jo 1940-luvulla (liikunnasta)
• Erityisopettajia alettiin kouluttaa (vasta) 1960-luvulla
• Ns. uutta matematiikkaa kokeiltiin eräissä kouluissa jo 1960-luvulla
• Vuonna 1972 aloittaneilla kunnilla oli herkullinen tarjotin valinnaisaineita ja - kursseja 
• ”Peruskouluideologia ei sallinut koulujen valita oppilaitaan eikä liioin oppilaiden valita koulua.” (Unto Simerkivi 1969).  
• "Koulu-uudistuksen tarkoituksena oli järjestää koulutoimi lapsiekeskeisesti ei koulukeskeisesti" (Jaakko Itälä)
• Helsingissä oli vielä 1990-luvulla määräaikaiset  rehtorinvirat.

 Kirjan kirjoittajasta

Filosofian tohtori, kouluneuvos Jouko  Kauranne (1928 – 2015 ) oli Helsingin kaupungin koulutoimenjohtaja vuodesta 1975 vuoteen 1991. Tätä ennen hän oli toiminut kansakoulunopettajana, Kuopion kaupungin kansakouluntarkastajana ja koulutoimenjohtajana 1970–1975.