Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, lokakuuta 01, 2021

Oppiva verkosto poreilee!

OPPIVA-verkosto on 32 suomalaisen kunnan verkosto, joka kehittää yhdessä opetusta, oppimista, suomalaista koulua ja varhaiskasvatusta. Verkosto syntyi vuonna 2017  NPDL:n ja syväoppimisen ympärille

VERKOSTON sivuille on avattu Oppiva Pore-julkaisusarja, joka tulee julkaisemaan artikkeleita oppimisen muutoksesta ja kehittämisestä ja kutsuu mukaan niitä kirjoittamaan ja antamaan palautetta. 

ENSIMMÄISET artikkelit julkaistiin tänään. Olen mukana toimitustiimissa, joka tuottaa monikeinoisia juttuja yhden Suomen kouluhistorian merkittävimmän koulutuksen kehittämishankkeen NPDL:n juurista ja siivistä. 
































Saimme haastattelua hankkeen suomalaisia uranuurtajia Paula Vornetta ja Vesa Äyrästä. Tuotoksessa on tekstiä ja kuvia ja myös videoinserttejä.

SIVUILLA on nyt myös tekstiä, kuvia ja podcast Case-Keravasta, jossa syväoppiminen on johtava  kehittämisperiaate varhaiskasvatuksesta lukioon saakka jo viiden vuoden ajan,

























SO proud! kun sai olla mukana ideoimassa ja toteuttamassa innovaatiivista idea yhdessä Paulan, Vesan, Tuomiston Tarjan sekä Riina Lahtisen kanssa kouluneuvos Peter Johnsonin johdolla.

Oppiva verkoston sivu löytyy linkistä:

https://oppivaverkosto.fi


Ei kommentteja: