Tässä saumassa käänteisen oppimisen teoreettisesta perusteltavuudesta väitöskirjaa tekevän, tunnetun matematiikan lehtorin ja harjoittelukoulun lehtorin Marika Toivolan uusi kirja on enemmän kuin ajankohtainen.
Toivola, Marika. (2019).Käänteinen arviointi. Helsinki: Edita.
118- sivun mittainen kirja jakaantuu kuuteen päälukuun, ja varsinaista asiatekstiä leppoistavat ns. narratiivit.
Oppimisen arviointi
Kirjan keskeinen käsite on oppimisen arviointi. Sillä on Toivolan mukaan kaksi toistaan täydentävää tehtävää: oppimista edistävä ja ohjaava tehtävä eli formatiivinen arviointi ja oppimisen todentava tehtävä eli summatiivinen arviointi (MH: itse asiassa niitä on 4: myös diagnotinen ja prognostinen). Hyvin tiivistetty mutta samalla supistettu.
Formatiivinen arviointi ja itseohjautuvuus
Toivolan mukaan oppimisen kannalta arvioinnissa ei ole oleellista validititeetti tai reliabiliteetti vaan arvioinnin vaikutus oppilaaseen. Formatiivinen arviointi on onnistunutta vain silloin, kun se vaikuttaa positiivisesti oppilaan oppimiseen. Ensimmäinen hmmm? (MH: Unohtaako Toivola tahallaan, että formatiivinen arviointi antaa tietoa myös opettajalle hänen metodistaan?)
Ymmärrän niin, että teoksen päämessage on vahvistaa formatiivisen arvioinnin asemaa suomalaiskouluissa myös yleisesti. Tässä hänellä on sama tavoite kuin perusteissa. Toivola kytkee formatiivisen arvioinnin itseohjautuvuuteen kasvuun. Juuri niin. Zimmermanniin vedoten itseohjautuvuus tarkoittaa hänelle sitä, että oppilas asettaa oppimiselleen tavoitteita ja yrittää seurata, ohjata ja hallita kognitioitaan, motivaatiotaan ja käyttäytymistään tavoitteiden rajaamina ja ohjaamina. Tässä prosessissa vastuuta annetaan myös oppilaille yksilöinä ja ryhminä.
Itseohjautuvaksi kasvu edellyttää hänestä yhteisöllisyyttä - ja oppilaita on autettava ymmärtämään tämä. Itse- ja vertaisarvioinnilla tuetaan itseohjautuvuuteen kasvamista. Tärkeintä vertaisarvioinnissa on toisten oppimisen tukeminen. Lopulta toimitaan asiantuntijaryhmän tavoin.
Kirjoittajan mukaan formatiivisen arvioinnin ideaa ei ole ymmärretty (oikein). Se on oppilaan oppimisen edistämistä. Opettajia uuvuttavilla kaavakkeilla ei välttämättä ole mitään tekemistä formatiivisen arvioinnin kanssa. Formatiivisen arvioinnin jalkauttamisen tärkein osuus on tavoitteiden kirkastaminen. Totta. Formatiivinen arviointi on oppimista varten, ei oppimisen arviointia varten. Kyllä näinkin. Toivolan mukaan arviointia pitäisi enemmänkin ohjata ajatus hyvästä kuin tehokkaasta koulutuksesta.
Käänteinen arviointikulttuuri
Näiden ajatusten jälkeen Toivolan näkemys formatiivisesta arvioinnista muuntuu - näin ajattelen- vielä omaperäisemmäksi ja hieman kryptiseksi. Varmaankin juuri siksi, että hän katsoo formatiivista arviointa hyvin tiukasti - kirjan teeman mukaisesti - käänteisen oppimisen näkökulmasta. Siinä on hänen mielestään kyse vastuullisesta, eettisestä opettamisesta, oppimisen raiteillaan pitämisestä ja avusta, jota oppilas saa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Kauniisti kirjoitettu.
Toivolan arviointikulttuurin omaperäisiä piirteitä on opettaa oppilaat epäonnistumaan. Hän liittää formatiivisen arvioinnin (MH: vain ja erityisesti) oppimisen ongelmiin ja virheisiin. Formatiivisen arvioinnin tarkoituksena on löytää oppilaan oppimisen ongelmia ja niitä kohtia, joissa oppilas kehittyy saadessaan. Kyllä mutta ei vain niin. Kolmas hmmm? (Eikö lainkaan onnistumisia tai vahvuuksia?)
Toivola suhtautuminen sekä summatiiviseen että diagnostiseen arviointiin jää pohdituttaaan. "Diagnostinen arviointi vain paikallistaa ongelman, mutta ei anna mitään kättä pidempää, jolla tarttua ongelmaan." Neljäs hmmm? Toivola pitää summatiivista arviointia vastuuttomana opettamisena . "Palaute, joka annetaan palkkiona tai arvosanana kasvattaa pikemmin palautteeen saajan egoa kuin tehtävään sitoutumista." Viides hmmm?
Käänteinen formatiivinen arviointi
MITEN Toivola käyttää itse käänteisesti formatiivista arviointia? Hän korostaa, että palaute ohjaa oppimista. Palaute vaikuttaa motivaatioon. Palautteen on oltava eettistä.
Käänteisessä arvioinnissa on kyse formatiivisesta arvioinnista, jota tehdään oppimista, ei oppimisen arvostelua varten. Arvioinnilla autetaan oppilaita ottamaan vastuuta oppimisestaan, saavuttamaan yksilölliset tavoitteensa ja tulemaan merkityksellisiksi toistensa oppimiselle. Kuulostaa hyvältä.
Mutta entä ihan konkreetisti? Kääntämällä kokeen idea. Perinteisesti opettaja pitää kaikille oppilaille saman kokeen, ja antaa arvosanat oppilaille oikeiden vastausten perusteella. Toivola antaa oppilaiden ensin valita vaikeustason (esim. 8). Jotta oppiminen olisi tehokasta, oppilaan on saatava itse asettaa tavoitteensa, hän ajattelee. Kun opettaja tietää oppilaittensa tavoitteet, hän osaa asettaa vaatimustason sille tasolle, jota oppilas tavoittelee. Opettaja antaa hänen sitten tehdä kokeen, jossa ei ole yhtään tuota tasoa vaativampaa tehtävää. Sitten opettaja tarkistaa vastaukset, ja oppilaan tehtävä on kavereidensa tuella laskea väärin menneet laskut uudelleen.
Näin opettaja tukee oppilaan itseohjautuvuutteen kasvua - kasvua pois opettajariippuvuudesta. Oppilas siis oppii paitsi laskemaan myös ohjaamaan omaa oppimisprosessiaan. Tätä tukee myös se, että opettaja käy kahdenkeskisiä keskusteluja oppilaiden kanssa matematiikan oppimisesta ja laajemminkin. Näin opettajalle syntyy vahva oppilaantuntemus.
Kun opetushallitus käynnisti viime syksynä arvioinnin uudistustyön, yksi perussyistä oli havainto, että opettajat ovat sekoittaneet opetuksen tavoitteet ja arvosanalle 8 annetut kriteerit. Kanta oli, että kriteerit eivät saa muuttua tavoitteiksi. Käänteisessä oppimisessa kaikki eivät opi kaikkea, vaan itse asettamansa tason matematiikasta. Onneksi minun ei tarvitse ottaa kantaa siihen, onko kysymys tavoitteen ja kriteerien sekoittumisesta, kun oppilaat valitsevat itselleen vaikeustason. Eikä siihen, että muodostuuko näin - vaikkakin oppilaiden itsensä valitsemana- luokkaan piiloiset tasoryhmät, joita ei saisi syntyä.
Entä sitten todistusarvosanat?
Vika on varmaan minussa, mutta minulle jäi epäselväksi, miten tässä systeemissä oppilaan todistusarvosana määräytyy. Toivola varoittaa vääntämästä formatiivista arviointia summatiiviseen muottiin. Hän kirjoittaa kryptisesti:
- Uskon, että voisin arvioida ilman koettakin.
- En pidä kokeita sen vuoksi, että ne auttaisivat minua antamaan oppilaille arvosanan, muuten kuin välillisesti.
Eli mistä ne numerot todistuksiin tulevat?
Lopuksi
Marika Toivola on tehnyt ja tekee hyvää työtä matematiikan opetuksen kehittämiseksi haastamalla perinteisen opetusparadigman. Häntä arvostetaan ja hänen ansionsa on myös julkisesti tunnustettu. Tästä huolimatta kirjasta välittyy - ainakin minulle- mielikuva, että hän on pettynyt suomalaisiin opettajiin, rehtoreihin, oppilaisiin, vanhempiin, opettajankoulutukseen ja jopa opetusharjoittelijoihin.
" … suomalaista käänteistä oppimista perusasteella ja lukiossa soveltavat opettajat nostavat yhdeksi kehittämisen suurimmaksi haasteeksi kollegojen kyynisyyden ja koulun opettajayhteisöstä eristäminen."Muutostutkijana haluan lohduttaa ja hieman ehkä käänteisen formatiivisen arvioinnin hengessä ohjata nöyrästi huomaamaan muutaman sanotaanko virheen.
" Maassamme henkisesti parhaiten jaksavat net opettajat, jotka eivät kehitä opetustaan."
" Opettajan toiminta on moraalitonta, jos hän näkee toiset oppilaat parempina kuin toiset."
"Aivan liian usein muutostyö törmää seinään siksi, ettei koulun johto ymmärrä vastuutaan muutoksen tukijana."
"Oppilaat eivät välttämättä sitoudu oppimiseensa niin, että he ymmärtäisivät oppimansa tai sen, miksi kyseistä ainetta ylipäätään on tarpeen opisjella... Oppilas pystyy siirtymään tehtävästä toiseen ilman että hän ymmärtää, mitä on tekemässä tai oppimassa. He skippaavat teoriaosat... Käänteisessä oppimisessa oppilas ei pysty tuudittautumaan näennäisoppimisen illuusioon."
"Vanhemmat pitävät usein opettajan velvollisuutena opettajajohtoisen opetuksen antamista."
"Opettajankoulutuksen olisi tarjottava tuleville opettajille omakohtaisia kokemuksia toisenlaisista tavoista oppia. Didaktikkoja ei juurikaan ole minun luokassani näkynyt."
Ensiksi: Toivolan mukaan käänteistä oppimista voidaan pitää ennen kaikkea muutosteoriana, jolla pyritään tukemaan koulun muutosta. Muutosteorialla on kuitenkin jo käsite: Muutosteoria on teoriaa muutosilmiöstä ja siihen vaikuttavista tekijöistä, ei yksittäisen muutosidean päämääristä ja pedagogisista elementeistä.
Toiseksi: Muutosteoria on tunnistanut paljon tekijöitä, jotka ennustavat muutosidean onnistumista ja epäonnistumista. Merkittävä osa niistä liittyy uuden idean vastaanottajiin. On äärimmäisen vaikea myydä ideaa, jos vanha järjestelmä toimii "ostajien" mielestä kohtalaisenkin hyvin. Idean uskottavuutta ei lisää se, että tiedeyhteisössä käänteistä oppimista kritisoidaan sen heikoista teoreettisista perusteista, aiheellisesti kuten Toivola itse kirjoittaa.
Mutta aina vika ei ole muutoksessa tarvittavissa (siis opettajissa jne.) vaan joko itse ideassa tai tavassa, jolla ideaa myydään. Opettajat hyväksyvät idean, josta on heidän mielestään hyötyä sekä oppilaille että heille itselleen. Idean tulee ottaa huomioon opettajien arkitodellisuus. Idea, jota kuvaa helppous, joustavuus, yhteensopivuus ja mm. ympäristön tuki menee suurella todennäköisyydellä läpi. Idea, joka lisää kohtuuttomasti työmäärää, nostattaa vastarintaa. Ja näinhän Toivola kertoo itselleen käyneen. Käänteisen oppimisen haltuunotto matematiikassa on vienyt Toivolan omien sanojen mukaan hänen kaikki voimansa, niin että viran aineyhdistelmään kuuluvat kemia ja fysiikka opetetaan perinteisesti. Surkuhupaisaksi hän kuvaa sen, ettei hänen korviinsa ole kantautunut minkäänlaisia soraääniä näiden aineiden opetuksesta.
Muutosidea joka lisää työmäärää tuottamatta vastaavaa lisäarvoa, ei mene kouluissa tutkimusten mukaan läpi.
Myös tapa, jolla muutosagentti myy ideaansa, vaikuttaa sen läpimenoon. Onnistumiseen liittyy mm. inspirointi, vastustuksen kuuntelu ja vakavasti ottaminen, riittävät resurssit... Epäonnistumiseen taas liittyvät ylikuormitus, jyrääminen ja käskytys...
Mikä siis lääkkeeksi: Käänteisesta oppimisesta ja arvioinnista tarvitaan versio, joka yhtä aikaa edistää oppimista ja opettajan työtä. Voimia siihen.
PS. Ehkä opettajat jne. odottavat jo Comeniuksen tavoittelemaa menettelytapaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti