K ouluvaari pääsi keskiviikkona mukaan 4b:n kouluretkelle Espoon Modernin taiteen Museoon eli EMMAan.
Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
K ouluvaari pääsi keskiviikkona mukaan 4b:n kouluretkelle Espoon Modernin taiteen Museoon eli EMMAan.
Espoon valtuuston kokous 24.1. saatiin käyntiin klo 17.35. Paikalla 75 päättäjää. Varanro1 Martti oli kutsuttu Maria Guzeninan sijaiseksi. Listalla riittii pykäliä Kokousta johti demarien Markku Sistonen. Hyvin johti. Kokous päättyi klo
1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Demareita oli paikalla 10.
2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Ei osunut demareille.
Kukitettiin 50- vuotias päättäjä. Kohdan 3 esteelliset poistettiin salist
3. Kasvun ja oppimisen toimialajohtajan viran täyttäminen
Yhteensä 23 kelpoista vaihtoehtoa. Mervi Katainen kuvaili prosessia. 12 haastateltiin. 6 Osa testattiin, haastateltiin. 3 oli valtuustoryhmien kuultavaksi. Kaikki karsinnat yksimielisesti.
Mäkelä Mikko
Narvo-Akkola Merja
Simons Tiina
Muita mm, Kaisa Alaviiri, Ikonen Eeva-Kaisa Maria, Kilponen Lassi, Kling Eero Nurmi Juha, Pöntynen Leena Maria, Routti Leena Mari, Torsell Kurt.
Poimintoja keskustelusta
Suljettu lippuäänistys. Krist. kritisoivat, ett' Kaisa Alaviiri ja Lassi Kilponen karsittiin listalta. Vastuuryhmä torjui kritiikin. Kokoomus kannattaa ja kehuu Narvo-Akkolaa.
Äänestys. Ja tauko. Ääntenlaskenta.
TULOKSET
Mäkelä Mikko. 13
Narvo-Akkola Merja 44
Simons Tiina 8
Lisäksi hajaääni
4. Ennakkotietoa tilinpäätöksestä 2024
Nyt kello on 18.28, Nyt vieraskielisiä 25% Espoo kasvaa eniten isoista kaupungeista. Ylijäämää tulee, mutta edessä on kovia aikoja, Muutama puheenvuoro koulukiusaamisesta.
5. Hallintosäännön tarkistaminen rakentamislain muutosten ym. vuoksi
Esityksen mukaan ilman keskustelua.
6. Valtuustokauden 2021–2025 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien
päättyminen
Esittely. Sitten kahvitauko.
Poimintoja keskustelusta
Kokous jatkuu 19.55. Moni kiitteli. Kok: toimintaa syytä jatkaa. Persut kaikki ei.Itse käytin puheenvuoron, jossa korostin kokonaan uusien ajatusten haudonnan arvoa.
7. Laaja hyvinvointikertomus 2022–2025
Kuultiin napakka esitys. Johanna Värmälä nosti esiin yhteistyön tärkeyden alueen kanssa. Tiloja tarvitaan. Hannele Kerola nosti esiin alueiden eriytymisen seurannan tärkeyden. Hyvin moni puhuja piti kuntien roolia Hyte-työssä tärkeänä mm. Helena Marttila.
8. Lisämäärärahan myöntäminen määräalan ostamiseksi määräalasta 49-439-1-206-M604 Leppävaarassa ja Lintuvaarassa
Yksimielisesti
9.-13. Valtuutsokysymyksiä ja aloitteita
Merkittiin tiedoksi. Osaan liitettiin toiveita,
Kokous päättyi noin klo 22.
(+) Mukavan väljä talvilomaviikko. (-) Ei murheita.
Maanantai 17.2.(+) Huikea viikko. Asiat etenee, vaikka niitä olisi liikaa (-) Ei murheita.
Maanantai 10.2.Hidas aamu. Kaunis talvipäivä. Sukelluksia kaikessa rauhassa vuoden 1991 Luokanopettajalehtiin (SLO50v julkaisusarjan seuraava osa on 90-luku ja dl. lähenee. Ja omaan poliitikon uraan (vuodesta 2013-). Läytyi arvokkaita ideoita, joita voisi uuskäyttää, Kovalevyn järjestelyä. Ateria tehtiin uudella vohveliraudalla. Poro- ja katkarapu-mössöä. Illan päätteeksi Voicea ja viimeinen osa Surma Susi-rikossarjaa. Raaka oli.
Espoon demarien edustajainkokous on valinnut ehdokkaansa kuntavaaleihin 2025. Olen käytettävissä neljännelle valtuustokaudelle.
K ouluvaari pääsi taas kouluun. Pesti kesti tänään klo 8.15- 13.30.
Siestalla pääsin moikkaamaan Schirayn Ripaa, joka on mukana vetämässä täällä bändikerhoa. Niin nostalgista: Ripa oli Aurorassa maikkana joitain aikoja jo ennen kuin minä sinne tulin. Ja vuodesta 1996 alkaen uudelleen. Ja vielä minun aikojeni jälkeenkin. Ripa on yhä niin imuvoimainen Rock-äijä! (Kuva 2000-luvun alusta). Koulussa piipahti myös naapuriluokan ope vauvansa kanssa. Suloista. Oppilaat olivat innoissaan.
Valtakunnallinen vaaliohjelma julkistettiin lauantaina. Poimin sieltä itselleni kouluja koskevia konkteetteja ns. vaalilupauksia. tavalla tai toisella niitä kannattaa liittää Espoon demarien vaalityöhön.
Reiluja vaalilupauksia koulutyöhön
Napakasti: tehdään asioita paremmin, tehokkaammin ja reilummin.
Huoltajille (määräys)
Huoltajien on huolehdittava siitä, että lapsi ja nuori suorittaa oppivelvollisuuden.
Ihan kaikille:
(+) Hommat eteni. Alkuviikko Lämmintä. Kiva keikka Jyväkskylään (-) Uusi tehtäviä tippuu koko ajan. Ja aina Pro Bono :-)
Päivä 3: Hidas aamu. Asiallinen aamupala. Tavaroiden pakkaus. Uloskirjautuminen. Ja ABC-tankkaus ja MB:lla nokka kohti Espoota Tampereen kautta. Yhteensä noin 330 km. Yhden pysäkin taktiikalla (Jumbo).
Takaisin kotona. Palat sämpylää ja päikkärit. Pikku tauko SLO 50-juttuihin. Helmikuun lopulla on dl. artikkelille 90-luvun edunvalvonnasta ja koulutuspolitiittisesta vaikuttamisesta.
Päivälliseksi minpizaat. Mihin ovat kaikki abba-anjovikset kadonneet. Sitten katse eteenpäin: ensi viikkoon.