L umi tuli. Lumi suli. Sateessa siis koululle. Keskiviikko on kiva kouluvaaripäivä, koska silloin on musiikkia, ja 4B:ssä on käynnissä OmaLevy-projekti.
Musa-tunnilla aloitettiin. Sitä ennen köytiin päivän ohjelmaa läpi. Taudit jylläävät. 16 oppilasta oli paikalla. Kaikki ovat jo laulaneet nauhalle halumansa lastenlaulun. Nyt poseerattiin esiintyjä, duo tai trio kerrallaan levynkanteen. Vieressä rap-look. Kouluvaari sai leikkiä kuvaajaa. Kuvan lisäksi kanteen tulee kuvis-tunnilla tehtävä tausta. Vänkää.
Muut treenasivat kuvausten aikana. torstain koko koulun laulutapahtumaa varten.
oli kaksi tuntia välitunnin molemmin puolia. Lukutaitoia drillattiin perinpohjaiseksi. Luettiin pareittain ja isommissa ryhmissä. Pöydän äärellä ja itsevalitussa paikassa. Lisäksi kirjoitettiin omia juttuja ja luettiin niitä toinen toiselle- myös kouluvaarille. Vapaaehtoiset lukivat tarinansa lopuksi ihan kaikille. Taputukset tulivat sydämistä. Vielä mahtui vänkä tehtävä: keksiä oma suullinen tarina kirjan kuvasarjojen pohjalta. Tosi ahkeraa työskentelyä. Eikä riitoja.
Tänään listalla oli kalaa perunapaistoksessa sekä monipuolisesti salaattia - siis ihan tuoreen ruokasuosituksen mukaisesti. Nätisti syötiin. Bonukseksi saatiin kuunnella isompien oppilaitten kuoron ja orkan harjoituksia.
Klo 11.20 vaihdettiin kieli englanniksi. Nyt harjoiteltiin ääntämistä kirjan kappaleen rooleissa opettajan määräämissä ryhmissä. .
Ulkona oli tihkusadetta mutta raikasta ilmaan. Sisälle jäivät teatteri- ja sirkuskerholaiset. Kouluvaari sai vaihtaa ajatuksia koulun Hanna-rexin kanssa. Illalla oli kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous, ja kuinka hienoa oli saada tankata omiin ajatuksiin oikean kouluväen arjen tuntemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti