Minulla oli alkusyksystä hieno keikka: Sain johdattaa aineenopettajiksi opiskelevia ainedidaktiikkaan. Hieno kurssi ja hienot kurssilaiset. Käsittelimme myös eri koulumuotojen didaktiikkoja. Sytyin tuohon osateemaan niin, että halusin vielä kurssin pöätyttyä perehtyö ammattikorkeakoulupedagogiikkaan. Otin oppaikseni kolme kirjaa eri vuosikymmenilta 1990- , 2000- ja 2010-luvuilta. Kirjat olivat:
- Helakorpi,Seppo ja Olkinuora, Anita (1997.) Asiantuntijuutta oppimassa. Ammattikorkeakoulupedagogiikkaa. Helsinki: WSOY
- Kotila, Hannu (toim.) (2003). Ammattikorkeakoulupedagogiikka. Ajankohtaisia puheenvuoroja Helsinki: Edita
- Kotila, Hannu ja Mäki, Kimmo (toim.) (2012). Ammattikorkeakoulupedagogiikka 2: Näkökulmia oppimisesta, yhteisöllisyydestä ja työelämäläheisyydestä. Helsinki: Edita Publishing Oy
Halusin kuvata itselleni tiiviisti ammattikorkeakoulujen pedagogiikka (= didaktiikkaa) etsimällä vastauksia neljään klassiseen didaktiikan kysymykseen:
Miksi (= päämäärä)
Mitä (= sisällöt)
Miten (= metodit)
(+) Muu ( = arviointi)
Kerron vastaukset blogilastun osassa 2. Sitä ennen avaan itselleni kysymystä: Millainen koulutuslaitos ammattikorkeakoulu oli noiden kahden vuosikymnenen aikana. Mikä sen tehtävä oli?
1990-luvun ammattikorkeakoulu
Ammattikorkeakoulut käynnistyivät 1990-.luvun alussa kokeiluna. Aikaisemmista opistotason oppilaitoksista rakennettiin niitä yhdistämällä, jakamalla ja uudelleen organisoimalla uusi oppilaitosmuoto. Idea oli muualta, mutta malli oli suomalainen. Sinä ammattikorkeakoulu oli monialainen liittymä ja pian myös valtakunnallinen.
Uusilla oppilaitoksilla haettiin vimmalla uutta ja erilaista toimintaan verrattuna sekä opistoihin että yliopistoihin Tavoittena oli työelämän vaatimukset täyttävä ammattilainenKoulutuksen tuli edistää pienen ja keskisuuren yritystoiminnan kehitysedellytyksiä. Uuden koulumuodon rooli ammattikasvatuksessa oli kuitenkin jäsentymätön.
Tavoitteena oli kohottaa koulutuksen teoreetista tasoa ja tuottaa näin elinkeinoelämän tarvitsemia työelämäasiantuntijoita. Opetusta oli tieteellistettävä. Opetuksessa haluttiin yhdistää tieteellinen perusta ja käytäntään suuntautuminen. Siksi ammattikorkeakoulujen tehtäviin. kuului tutkimus- ja kehittömistyö. Sen perustaa kutsuttiin ammattikasvatustieteeksi. . Humboldtilainen sivistystutkimus ei ollut ammattikorkean pääasioita.
Opettajiston kohotettava opettajiston koulutustasoa: lisäämällä iisensiaatteja ja tohtoreita. Työelämän kanssa tehtiin yhteistyössä käytännön ongelmiin paneutuvaa sopimus- ja palvelututkimusta.
Aluksi innovaatioiden radikaalisuusaste ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Laatua oli kehitettävä - myös taloudellisista syistä. Haluttiin vähemmän hukkatoimintoja, viivutyksiä, virheitä, syyttelyä ja epäluuloja. Haluttiin, että asiakkaat ovat tyytyväisiä.
Keinoina oli ajan hengen mukaisesti mm. laatutyä (Aivoriihi, Auditoinnit, EFQM, Laatukäsikirja, Laatupiirit ja SWOT). Ongelmia ratkottiin mm. kalanruotomenetemällä, joka oli syy-seurauskaavio. Eri koulualojen yhteistyötä rakennettiin tiimioppimisella. Tiimiorganisaatiossa saattoi olla korkeakoulun johtotiimi, yksikön johtotiimi, tiimit, prosessitiin ja yhteisten tukipalveluiden tiimit).
Henkilöstön kehittäminen oli tärkeää. Henkilöstökoulutuksella kehitettiin yksilöitä ja kehittämällä yhteistoimintaa työyhteisöä.
Ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa jokseenkin samaan aikaan kuin Helakorven ja Olkinuoran kirja ilmestyi.
2000-luvun ammattikorkeakoulu
Kotilan (2003) ja Kotilan ja Mäen (2012) toimittamat teokset kuvaavat 2000- luvun ammattikorkeakouluja. Koulutus tapahtui valtion ohjauksessa. Ammattikorkeakouluilla oli 3 tehtävää:
- Pedagoginen toiminta (koulutus)
- TKI-toiminta (Tutkimus, kehittäminen, innovaatiot) ja
- Aluekehitys
Tutkimus- ja kehittämistoiminta kytkettiin samalla tukemaan opiskelijoiden oppimista. Alueellinen kehittäminen edellytti työelämäsuhteiden kehittämistä.
Opetusministeriö teki kunkin korkeakoulun kanssa tulossopimuksen. Opetussuunnitelma ohjasi toimintaa. Korkeakoulujen arviointineuvosto vastasi kansallisesta arvioinnista, erityisesti TKI-toiminnan osalta.
Arviointia ohjasi edelleen laatujärjestelmä, mutta joissain ammattikorkeakoulussa kokeiltiin myös omaehtoisempaa ns. kehittävää arviointia,
Haasteena oli (edelleen) toiminnan kehittäminen oppilaitosmaisesta toiminnasta yliopistomaiseksi. Ammattikorkean tehtävänä oli ylittää tieteellisen ja ammatillisen perinteen kahtiajako. Tehtävänä oli tuottaa korkeatasoista osaamista. Taito-oppi haastoi tieto-oppia. Teoriatasoa oli nostettava. Hallinto painosti kouluja yhdistämään opetusta ja kehittämistoimintaa sekä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Oppimisen pitii tapahtua autenttisissa paikoissa.
Oli tärkeää etsiä ratkaisuja, kuinka ammattikorkeakoulut vastaavat työelämän ja tietoyhteiskunnan muuttuviin haasteisiin? Miten opetus ja tutkimus- ja kehitystyö integroidaan toimivaksi kokonaisuudeksi ammattikorkeakouluyhteissä? Huolta kannettiin opiskelijoiden hyvinvoinnista ja tuesta. Kuinka vähentää keskettämisiä ja viivästymisiä? Jatkuva muutos kuormitti myös opettajia.
Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja
.Laki ammattikorkeakoulukokeilusta hyväksyttiin vuonna 1991.Ensimmäiset kokeilut käynnistyivät jo samana syksynä, mutta pääosin seuraavana vuonna.
Vuonna 1995 säädetty laki ammattikorkeakouluopinnoista toi Suomeen yliopistotasoisen koulutuksen rinnalle vaihtoehdon: ammatillisesti painottuneen korkeakoulutuksen
Vuosina 1995–1996 Suomessa toimi 22 väliaikaista ammattikorkeakoulua, joissa oli yhteensä 85 oppilaitosta. Useimmat ammattikorkeakoulut olivat monialaisia, alueellisia korkeakouluja, jotka tekivät tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa . Niiden ylläpitää oli usein kuntia ja kuntayhtymiä, mutta ammattikorkeakoulu sai olla myös kunnallinen tai yksityinen osakeyhtiö. Korkeakoulujen rahoitus tuli valtiolta, kunnilta ja hankkeista
Ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa vuonna 1996.
Miksi Suomessa siirryttiin korkeakoulutuksen duaalimalliin?
1990-luvun alussa ulkomailla vierailleet suomalaiset koulutuspoliitikot olivat vakuuttuneet, että menestymiseen kansainvälisessä kilpailussa tarvitaan maailmanluokan ammatillista osaamista ja tuotekehitystoimintaa. Työelämään tarvittiin ammatillisia huippuosaajia, joiden kouluttamisvalmiutta ei perinteisellä korkeakoululaitoksella ollut .Toinen syy: ammattikorkeakouluja haluttiin purkamaan päällekkäiskoulutukseen johtanutta ylioppilassumaa. Kolmas syy: Uudistuksen tavoitteisiin kuului myös oppilaitosverkoston rationalisointi eli oppilaitosten fuusioituminen.
Näin uutta ammattikorkeakoulua voitiin perustella työelämän muuttuneilla ammattitaitovaatimuksilla, koulutettavien tarpeilla. ja valtion taloudella.Nuorten ja heidän perheittensä jatkokoulutusta koskevat odotukset olivat korkeammat kuin mihin Suomella oli varaa. Ylioppilassuman seurauksena opiskelijat kouluttautuivat useampaan kertaan. Tätä pidettiin kansantaloudellisesti katsottuna hukkakoulutuksena.
Ammattikorkeakoulu-uudistus toimi koko ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen keskeisenä moottorina. Mukana ei ollut vain hallinto, vaan myös opettaja-, opiskelija- ja harjoittelijavaihdot sekä kansainväliset kehittämishankkeet,
Ammattikorkeakoulut tänään
Koulumuodon kehittely on jatkunut noiden kirjojen julkaisemisen jälkeen. Viimeisetkin va. ammattikorkeakoulut vakinaistettiin vuonna 2000. Tänään Suomessa on 24 ammattikorkeakoulua.
Uusi ammattikorkeakoululaki annettiin vuonna 2014. Siinä omistusmuodoksi määrättiin osakeyhtiö, joka ei saa tavoitella voittoa. Toimiluvan myöntää valtioneuvosto. Korkeakoulu päättää itse opetussuunnitelmistaan. Opetus on opiskelijoille maksutonta.
Toimintaa on kehitetty ja organisaatioiden rakenteita on muutettu jatkuvasti. Oppilaitoksia on yhdistetty. Ammattikorkeat ovat alkaneet tehdä yhteistyötä yliopistojen kanssa. Osa ammattikorkeakouluista on fuusioitunut yliopiston kanssa. Tutkintoja on Bolognan sopimuksen vuoksi kahdentasoisia (AMK ja työelämässä oleville tarkoitettu YAMK). Vuonna 2021 ylittyi puolen miljoonan suoritetun ammattikorkeakoulututkinnon määrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti