Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, marraskuuta 01, 2021

Maisteriharjoittelu Back to Normal












TUNTUI tosi huikealta. Helsingin yliopistolla alkoi viime viikolla lukuvuoden toisen periodin, luokanopettajaopiskelijoiden 5 viikon maisteriharjoittelu. Ja ensimmäisen kerran 1,5 vuoteen oikein lähiopetuksena;  didaktikkokin sai mennä luokkaan seuraamaan opetusta.

Saan ohjata kahta paria, toista Espoon Jupperissa ja toista Viikissä. Tänään oli kummassakin ensimmäiset tuokiot. Hienosto opettivat.

OPETUSHARJOITTELU on olennainen osa suomalaista opettajankoulutusta. Helsingissä on kolme harjoittelujaksoa: orientoiva harjoittelu, monialainen harjoittelu ja maisteri-harjoittelu. Toinen olennainen osa on teoreettiset opinnot. Suomalainen luokanopettaja saa koulutuksessa kasvattaa sekä käsiään että päätään.

OPETUSHARJOITTELU  on myös minulle kouluttajana aina yksi upeimmista keikoista. Olen varmaan yksi vanhimpia yhä harjoittelua ohjaavista. Ensimmäiset kerrat osuivat 1980-luvulle, kun olin kolmikymmpinen.  Ehdin toimia tuolloin sekä yleis-didaktikkona että vs. luokanlehtorina, ohjasin sekä kenttäkouluilla että  harjoittelukoululla.  

Yliopistolla "hyppiminen" loppui esimiehen määräyksestä, kun otin rexin pestin vuonna 1989.

VUONNA 2015 maisteriharjoittelijoita oli niin paljon, että   rexin hommista eläkkeelle jäänyt dinosaurus kutsuttiin avuksi. Siitä asti herkkua on riittänyt, ei ihan joka periodiin, mutta useimpiin.

MAISTERIHARJOITTELU on osa kasvatustieteen kandin tutkinnon jo suorittaneiden maisteriopintoja. Tavoitteena on  saada kokonaiskuva opettajan työstä ja opetuksesta.  

Tämä 10 opintopisteen harjoittelu alkoi etänä pidetyllä avauspäivällä. Noin neljän tunnin kestoisen session ohjelmaan kuului teematyöpajoja sekä harjoitteluun johdattavat Viikin normaalikoulun harjoittelukoordinaattorin  sekä luokanopettajan opintosuunnan harjoitteluvastaavien luennot. Ja tapaaminen didaktikon kanssa.

Ensimmäinen harjoittelu viikko seurattiin  luokan työskentelyä, Suunnitteluviikon aikana otettiin  mm. laitteet ja ohjelmat haluun. Kirjoitettiin oma kehittymissuunnitelma. Laadittiin ensimmäisen harjoitteluviikon viikkosuunnitelma ja  opetettavista aineista jaksosuunnitelma Perehdyttiin oppilaisiin,  jotka tarvitsevat opetuksessa tukea.

Ready... Steady... Go

Viikoilla 2- 4 pidetään 20 opetustuokiota/viikko ja kerätään aineistoa lopetuspäivänä pidettävän 10 minuuttia kestävään esitykseen.

Harjoittelu lopuksi laaditaan raportti harjoittelusta oman kehittymissuunnitelman pohjalta sekä päivitetään oma  opetuksen käyttöteoria. Näiden dokumenttien pohjalta käydään myös loppukeskustelu didaktikon kanssa.

Opetusharjoittelu ei ole enää ohjaavan opettajan jäljittelyä, eikä ohjaaminen ole reseptien antamista (eikä opetustaidon arvostelua numeroilla). Ohjaus on  opetustuokioiden reflektointia yhdessä opiskelijoiden kanssa ja heidän oman opetuksen käyttöteoriansa kehittymisen tukemista.


Ei kommentteja: