Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, toukokuuta 07, 2024

Lautakunnan kokous 7.5.


















PÄIVITETTY PÄÄTÖKSILLÄ (punaisella)

Demareista paikalla Heini ja Martti.


KASVUN ja oppimisen lautakunnalla on vielä kolme kokousta ennen kesätaukoa: ti 7.5.2024, ke 22.5.2024 ja ke 12.6.2024. Niiden päätös- eväillä sitten koulut valmistautuvat ensi lukuvuoteen.

Edellisen kokouksen jälkeen KH otti käsittelyyn lautakunnan äänestämällä tehdyn päätöksen Lahnuksen koulun lakkauttamisesta ja perui sen. Upea!

Tämänpäiväisen kokouksen listalla oli  muutama mielenkiintoinen asia. Toimialan palveluverkkoperiaatteet-asiakirjassa on 13 sivua. Paljon myönteistä. Valitettavasti suuruuden ihannointi jatkuu. Uusien koulujen tulisi olla 4-sarjaisia, pelkkien yläkoulujen jopa 6-8-sarjaisia. Pienistä yksilöistä halutaan eroon. Myös päiväkotien ryhmäkoon  halutaan kasvavan uusissa tiloissa. Lukioihin halutaan kuhunkin 200 aloituspaikkaa.

PÄÄTÖS: Asiakohta poistettiin esittelijän pyynnöstä. Asiaan palataan, kun investointisuunnittelua koskevat päätökset on tehty.

Opetussuunnitelmiin ja tuntijakoon tehdään Opetushallituksen edellyttämät muutokset, jotka johtuvat hallituksen tekemistä tuntijakopäätöksistä.

PÄÄTÖS: Esityksen mukaan 

Sunan koulun väistöratkaisusta on tehty oikaisuvaatimus, ja lautakunta ottaa siihen kantaa, kuten muutamaan muuhunkin oikaisuvaatimukseen.

PÄÄTÖS: Oikaisuvaatimuksia jne.  ei hyväksytty- yhtä  virkavaalia lukuunottamatta.

Kuultiin myös selostus hemmasittareista (oppilaista, jotka eivät tule kouluun). Heitä on Espoossa noin 100, ei siis useita satoja. Kouluun kiinnittymisen parantamiseksi on keinoja, mutta uusia  tarvitaan. 

Linkki esityslistaan:

https://espoo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20241186

Ei kommentteja: