Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, syyskuuta 30, 2024

Viikkoraportti 39

 









 (-) Aloitetaanpa näin. Aika ajoin tunne, että liikaa alkaa olla i  (+) Mutta paljon vietiin maaliinkin Rästitehtäviä ruttuun. PED0032-luennot ja harjoitukset. Kouluvaarituokio. Ja pitkä viikonloppu.  

 Maanantai 23.9.

H
yvä aamu. Aikaa lukea PED0032-tuotoksia. Kaupassa. Lounaaksi lohikeittoa.  Klo 17.30 vaaliohjelmatyötä. Mukavasti porukkaa nyt vanhasta Espoosta. Valtuustolle esitetiin kaupunginjohtajahakijat. En jäänyt kuuntelemaan. Viimeistelemään huomista päivää.

Tiistai 24.9.

PED0032- viimeiset luennot. Hyvää keskustelua. Vielä edessä  yhdet ryhmäkerrat ja kirjoitustehtävien arviointi. Kotiin. Lounaaksi lohikeittoa, Klo 17 -18 
Viestinnän toimikunnan kokous. Illalla perinneseuran syyskuun kokouksen esityslistan koontaa.


Keskiviikko 25.9.

Niin tuttu näkymä.
Kouluvaaripäivä. Lyhyt versio. Järveperästä sitten vauhdilla Siltavuoreen. Pekan kassan suunnittelua ja sitten 
OpeUran syksyn eka kokous. Pikaisesti kotiin . Illan suussa kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous. Kireää on taloudesta tulossa.

Torstai 26.9.

Skippis hienolle päivälle. Hain Alkosta. Aikainen herätys. Pimeään klo 17.  Perillä Minervassa klo 7.45.  Sain pitää -oletan viidennen kerran 90-minuutin osallistavan luennon Opetus-suunnitelma-teemasta vasta opinnot aloittaneille luokanopettaja-opiskelijoille.  Sitten  Athenaan.  PED0032. Vikat opetustuokiot klo 10.15- 13.45. Viisi hienoja opetustuokiota ja kaksi korvaavaa suoritusta. 
Yhteensä siis  Kuusi tuntia duunia. Matkoineen 9 tuntia..Siinä se sitten oli ainedidaktiikan 38 tunnin paketti. Numeroarvostelua lukuunttamatta. 

Kotiin.  Kotitekoisa kebabbia. Ruokalepo. Alkaa sopiva tauko. Naputtelua. Ja Tv-viihdettä. 

 Perjantai 27.9.


Sadepäivä. Mutta ihan vapaa.  Kirjaston kirjat kirjastoon. Lounaaksi niin maistuvaa nakkikeittoa -poronakeista. Illalla Kultsan teatteriin katsomaan Jonten ohjaamaa Metsä- näytelmää. Kotiin puolikymmeneksi umpisateessa.

 Lauantai 28.9.

Sadetihruinen päivä. Hitaasti ylös. Mutta kuitenkin. Mr. Teo tuli päiväkylään. Ukki heitti futisturnaukseen Opinmäkeen ja kannusti kolme matsia. EPS voitti kaksi  ja hävisi yhden. Matsissa 2 Teo  teki kolme maalia. Sitten Macciin futaajan kanssa hampparille ja Kurttilaan kotiin. Ennen unia vielä Elämäni biisi.  

Sunnuntai 29.9.

Kaunis aamupäivä. Rauhallisesti. Editoin clipsin nokkiskonsertista. Sitten kokosin materiaalia lokakuun lopulla alkavaan maisteriharjoitteluun.  Lounaaksi herkullista lihapataa. Kirjoittelin puffin Kultsan esityksestä. Ja päivitin vaaliohjelma-aihiota. Illan suussa vaihdettiin haudoille syksyn kukkaset ja sytytettiin kynttilät. Kotiin pimeässä.

Ei kommentteja: