Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

lauantaina, huhtikuuta 03, 2021

Joko olisi draaman aika?

HANNA Sutela on vuosia  pitänyt  Erityistä draamaa -blogia.

Sutela pohtii kirjoituksissaan sitä, mitä draama on ja mitä se voisi olla perus-koulussa. Lisäksi hän esittelee  erilaisia painettuja ja sähköisiä materiaaleja sekä jakaa vinkkejä, joiden avulla opettajat voivat lisätä draaman käyttöä eri oppiaineiden opetuksessa. 

Blogi on luettavissa osoitteessa: draamakoulussa.com

SAIN pyynnön aloittaa hänen blogissaan uuden vieraskynä- artikkelisarjan. Oman juttuni otsikko on "Draaman aika?".  

Perusopetuksen opetussuunnitelma on ollut tapana uusia kymmenen vuoden välein. Edellisellä kierroksella 2010-luvun alussa oli huulilla, ettei kouluun saatu kahta uutta oppiainetta. Valtio-neuvosto päätyi kuitenkin hylkäämään molemmat esitetyt oppiaineet: draaman ja etiikan. Draaman asemaa haluttiin vahvistaa, mutta vain menetelmänä.  

Kirjoitimme tuolloin yhdessä TeT Tapio Toivasen kanssa palopuheen draaman puolesta Hesariin – muistelen, että se ei kuitenkaan ylittänyt julkaisukynnystä. Kaivoin tuon tekstin esille. Arvioimme siinä, kuinka draama täyttää uuden oppiaineen hyväksynnän kolme pedagogista kriteeriä. Päivitin jutun. Tässä linkki tuohon blogilastuun.

https://draamakoulussa.com/2021/04/03/vieraskyna-draaman-aika/

1 kommentti:

Erica Isabel kirjoitti...

Thank you, Martti! :o)