Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, toukokuuta 21, 2020

Unohdettuja pedagogeja: Ottilia Stenbäck. Osa 2













TÄSSÄ lastussa yritän hahmottaa itselleni oman aikansa yhden merkittävimmän naispedagogin  Ottilia Stenbäckin omaa tyttöpedagogiikka lähteenäni Tyyni Tuulion teos: "Ottilia Stenbäck ja hänen aatemaailmansa."

Ottilia Stenbäck (1848 – 1939) teki elämäntyönsä kahdessa tyttökoulussa: Alavuden tyttö-kansakoulussa ja Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa. Opettajantyötä hän ehti tehdä huikeat noin 54-56 vuotta, joista kansakoulussa vähän toista vuotta.

Sinä aikana maailma muuttui monella tavalla: Säätyjako murtui ja muuntui luokkajaoksi. Naiset saivat oikeuden opiskella, pätevöitä  ja hakeutua julkisiin  virkoihin. Suomi suomalaistui,  itsenäistyi ja maallistui. Niihin työvuosiin mahtuu nälkä- ja routavuosia, maailmansota ja sisällissota. Mutta Stenbäckin oma kasvatusajattelu ei  juuri heilunut.

Ottilian lapsuudessa pääosa tytöistäkin  kasvatettiin kotona. Pelättiin, että he saavat maailmallisuuden tartunnan. Ja heitä tarvittiin äidin apuna kotona. Säätyläisperheissä käytiin ajoittain kotikoulua. Rippikoulu oli kuitenkin useimmille ainoa "oikea" koulu. Toki jo  vuoden 1843 jälkeen oli perustettu korkeasäätyisille  ruotsinkielisiä tyttökouluja, mutta ne olivat alkeellisia ja  niissä tyttöjä  kasvatettiin pääasiassa kotia varten.

Ottilia oli nimenomaan tyttöpedagogi - vaikka tyttökoulussa oli aluksi muutama poika alimmilla luokilla.

Jo nuorena hän ajatteli, että tytönkin pitää "saada toimia valon, kunnian ja isänmaan puolesta, eikä yksinomaan rakastaa sitä". Opettajattarena Alavuden tyttökansakoulussa hän korosti vanhemmille koulun tarpeellisuut  ja niiden aineitten hyötyä, joita siellä  opetetaan, ja miten naisen on yhtä suuri ja miltei suurempikin tarve kuin miehen, saada sellaista opetusta, kuin kansakoulussa tarjotaan. Vain pieni osa uskoi.

Kasvatuspäämäärä

Stenbäckillä oli kansakoulunopettajan ja kasvatusopin approbaturin tutkinnot. Niiden lisäksi hän luki paljon kirjallisuutta  ja teki opintomatkoja. Hänelle tärkeitä ja tuttuja suomalaisia pedagogeja olivat Uno Cygnaeus, Sakari Topelius ja mm. Z.J. Cleve.

Hän tapasi opintomatkallaan Fröbelin lesken ja jakoi hänen - pestalozzilaisen- ajatuksensa, että kasvatuksen päämäärä ei ole ainoastaan tietojen antaminen vaan koko ihmisen harmoninen kehittäminen. Tyttöjen oli varhain opittava auttamaan ja palvelemaan muita.

Tuulio kuvaa kirjassa  1800-luvun kasvatusoppia hengeltään  pietistiseksi ja nationalistiseksi.  Stenbäckiäkin kiinnosti erityisesti,  miten kasvatuksessa ja opetuksessa parhaiten välittyisi uskonnollinen ja isänmaallinen henki. Miten opettaa "oikein" kristillisyyttä, miten saada lapsissa heräämään rakkaus isänmaahan?"

Seminaarin viimeisenä vuonna  Ottilia kirjoitti, että "nuorra vitsa väännettävä." Kasvatuksella oli  lapsen mieli taivutettava siihen, "mikä hyvä ja oikia on." Yksi yhteinen tarkoitus oli  "Rakasta Jumalaa  ylitse kaikkia ja lähimmäistä niinkuin itseäsi." Kasvatuksen ja koko elämän päämäärä on, että ihminen tulisi Jumalan lapseksi.

Tiivistän Ottilian tyttöpedagogiikan syväpäämääräksi kristillisen kotikutsumuksen.  Tytöistä tuli kasvattaa  "korkeatasoisia kodin naisia". Hän halusi herättää ja vahvistaa nuorten mielissä rakkautta kotiin. Hän halusi kasvattaa "suomalaisten kotien tyttäriä elämän kutsumusta täyttämään - niin, ei ainoastaan tämän, vaan tulevankin elämän kutsumusta",

Tyttökoulun tavoitteena  ei ollut kasvattaa  tulevia tiedenaisia tai löytää taiteilijoita vaan ensi sijassa  kasvattaa normaalin keskitason naisia, kehittää  koko ihmistä harmonisesti.  Oppilaiden mieliin tuli painaa isänmaan kuvan, sen lempeä äidinkasvot.  Stenbäckin johtama tyttökoulu oli  demokraattinen laajojen piirien koulu. Mitään säätyerotteluja  ei tehty. Talonpojan tytär oli yhtä tervetullut kuin herrasmiehen.

Vielä 1900-luvun alussa  hän korosti  oppilaiden tehtäviä kodin tyttärinä. He eivät saaneet suinkaan luulla,  että heidän saamansa  hitunen oppia vapautaisi heitä kodin tehtävistä.

Stenbäck oli  luonteen kasvattaja. Lapsissa hän  arvosti raikasta lapsellisuutta, korutonta luonnollisuutta,  puhdasmielisyyttä ja  vilpittömyyttä - tosimielisyyttä. Turhuutta ja pintapuolisuutta tuli varoa. Illoin, aamuin tuli tutkia  sydäntään Jumalan sanan valossa. Itseä piti hillitä.

Myöhemmin koulunsa juhlapuhujana hän kuvasi koulun päämaaliksi suomalaisen sivityksen kehittämisen ja suomalaisen naisen kasvattamisen. Uudet yhteiskuntaluokat haluttiin mukaan sivistykseen ja  tiedon tielle. Arvoina olivat Runebergin isänmaallisuus,  Topeliuksen valoisa kristillisyys ja sivistys, joka ei irroita sitä kristillisyyden peruskalliosta  eikä ryöstä siltä  elämän kalliimpaa aarretta- uskoa.

Jatko-opiston kasvatuspäämäärä

Opiston  perustajan Godenhjelmin unelmana oli  vapaa ”naisten akatemia”, sivistys sivistyksen vuoksi ilman käytännöllistä päämäärää  - etupäässä kotikutsumusta ajatellen. Jatko-opistolla oli kuitenkin tavoitteena myös tyttökoulun opettajattaren ammattiin valmistaminen.

Stenbäckin mukaan opettajan tuli olla siveellisesti jalostunut henkilö, jumalanpelon kautta pyhitetty kasvattaja, joka  vaikuttaa ympäristöönsä ja varsinkin nuorison mieleen ilman sanojakin, hiljaa ja ikäänkuin salatulla tavalla ja  herättää totuuden ja rakkauden henkeä.

Tärkeät oppiaineet

Tyttökoulun oppiaineet ja kurssit olivat hänen koulussaan samat kuin Helsingin  tyttökoulussa.  Koulutukseen kuului sekä käytännöllisiä että teoreettisia aineita. Opetuskielenä oli suomi.

Stenbäck tahtoi antaa  oppilaille tietoja, joka eivät ainostaan valaise mieltä vaan jotka myöskin lämmittävät sydäntä. Kaikki oppiaineet koulussa olivat olemassa oppilaiden sivistämistä varten: niiden tuli kunkin kehittää oppilaissa ahkeruutta ja tarkkaavaisuutta, herättää heissä lujaa velvollisuuden tuntoa ja muodostaa heitä siveellisiksi luonteiksi.

Mielenkiintoisesti jo Alavudella hänen ajattelussaan näkyy opettajan velvollisuus valita opetukseen oppilaille merkitykselliset asiat. "Vielä lisäksi pitää tutkia mikä niille ”tietämättömille” talonpoikaislapsille  on  tarpeellisinta ja miten tätä tietoa  esitellä niin, että se tulisi heille eläväksi."
Myöhemmin hän moitti itseään opettajana siitä, että  "koitti tyrkyttää kuollutta, pintapuolista tietoa.- eihän nuo opetukset minua itseäni innostaneet, miten ne sitten olisivat herättäneet innostusta oppilaissani."

Jatko-opiston oppiaineet

Jatko-opistossa pakollisia oppiaineita olivat: Suomen kieli, ainekirjoitus, pedagogiikka, psykologia- valmistuksena pedagogiikkaan. Lisäksi sai valita vapaasti kaksi  ainetta:  historian, saksan, ranskan tai  englannin kielen.   Lukujärjestykseen tuli Godenhjelmin pariskunnan ehdottamien aineiden lisäksi Stenbäckin suosikit uskonto, matematiikka ja ruotsi.

Kasvatuksen keinot

Aivan keskeinen kasvatuksen keino oli Stenbäckin mielestä opettaja itse. Jo seminaarissa opiskellessaan hän kirjoitti, että  kasvattajilta vaaditaan rakkautta kasvattiinsa sekä niihin asioihin, joita hän heidän sydämmiinsa painaa. "Täten tulee hänen pyrkiä mahdollisimman mukaan itse täyttää sitä, mitä hän lapsilta vaatii, s.o. olla heille esimerkkinä."

Uransa loppupuolella hän kirjoitti: Opettajan hengestä lähinnä lähtee se henki, joka kouluissa vallitsee. Nuoriso tarvitsee havaintovälikappalaleita. Opettajan persoonassa tulisi nuorison nähdä uskonnon voima elävänä totuutena tullakseen siitä elähytetyksi.

Opettajanvalinnoissa tärkeää oli uskonnollinen ehdottomuus. ”Opetajia asetettaessa ei tulisi katsoa  yksin todistuksia  ja muodollista etevyyttä, vaan ensi sijassa että opettaja on kristillinen persoonallisuus."

Koulussa tuli vallita syvä kristillinen henki, jonka yhtä lempeä ja vakava henki  läpitunkisi kaikkia  opettajia. Työtä  tulisi elähdyttää tosi-uskonnollisuus.

Hyvät metodit, kaikenlaiset  ulkonaiset toimenpiteet, olivat hänestä vain tyhjiä muotoja, elleivät ole elävän hengen kannattamia, ellei ole opettajia, jotka voivat luoda eloa noihin kuolleisiin muotoihin.

Itse hän oli ankara opettaja. Discipliini oli tärkeä. Juuri johtajatar koulussa piti yllä järjestystä ja tehosti ehdotonta velvollisuuksien täyttämistä. Toisaalta häntä on kuvattu myös äidillisen helläksi.

Työmuotoihin kuului myös hyväntekeväisyys. Huonoina aikoina autettiin hätää kärsiviä tekemällä käsitöitä myyjäisiin.

Opetuksen lisäksi tärkeitä perinteitä olivat erilaiset juhlat. Jo Alavuden tyttökansakoulussa lukukauden lopulla oli  keskellä lattiaa joulukuusi kynttilöinen ja makeisineen ja "ympärillä lapset leikkivät ja riemuisivat." Tyttökoulussa jo ennen Ottilian aikaa  oli aloitettu Lucian-päivän perinne, ns.  lussijuhla-perinne. Juhlissa kävi usein merkkihenkilöitä mm. Topelius ja Lönnroot.

Ulkomaanmatkoiltaan 1891  hän toi  ”pitkät rukoukset” lauantai-aamuisin, jolloin oppilaille selitetiin sunnuntain teksti.

Näytelmiin ja teatteriin hänen suhtautumisensa vaihteli. Nuorena hän oli hyvin innokas ja erittäin taitava juhlaohjelmien keksijä ja toimeenpanija. Näyteltiin pieniä näytelmiä. Mutta iän myöten hän alkoi suhtautua niihin yhä kieltävämmin - kunnes taas hyväksyi niitä. Topeliuksen näytelmät palasivat koulun juhlien ohjelmaan ja  pukutanssit olivat sallittuja.

Hän osasi myös leikkiä lasten kanssa.

Kasvatus jatko-opistossa

Juuri johtajatar koulussa piti yllä järjestystä ja tehosti ehdotonta velvollisuuksien täyttämistä.
Tämä koski varsinkin jatko-opetusta. Hän kulki iltaisin haravoimassa pääkaupungin suosittuja kävelykatuja ja lähetti sielä löytyneet tytöt suorina tietä kotiin läksyjen ääreen.

Senbäck kutsui jatkolaiset kerran viikossa kotiinsa, sai tulla tai jäädä pois. Yhdessä tehtiin käsitöitä, luettiin kirjaa, juotiin teetä ja keskusteltiin.

Opetuksesta

Tuulion kirja ei paljoa kerro, mitä Stenbäck itse opetuksen menetelmistä ajatteli. Herbart-zilleriläinen metodi sopi hänestä äidinkieleen, mutta ei hänelle tärkeään uskontoon. Itse hän näyttää olleen taitava kertoja; Hän osasi elävöittää  kasvatusopin suuria persoonallisuuksia hartaudella ja antaumuksella.

Kasvattityttärelleen hän antoi pienten lasten opettamiseen ohjeita:
  • Vaihtele päässälaskua ja taululaskua joko tunnittain tai puolitunnittain, miten oppilaat parhaiten jaksavat ja ennättävät
  • Maantieto vaatii tarkkaa kerrontaa.
  • Älä jätä mitään, ennenkuin olet varma, että oppilaat sen oikein muistavat.
  • Kerro opittua aina muutaman tunnin perästä.
  • Älä anna pitkiä läksyjä omin päin luettavaksi, vaan lue heidän kanssaan, niin että siitä jo oppivat 
  • Läksyjä voit kuitenkin antaa, vaan aina tulee katsoa, ettei se ole yli lapsen voimien
Ensimmäisen vuosikymmenen ajan - siihen aikaan, kun jatkolaisille ei ollut kasvatusopin historian oppikirjoja opetus eteni niin, että  opettaja esitti pääkohdat,  oppilaat tekivät muistiinpanot
ja täydensivä tieojaan kotona lukemalla saksalaisisia oppikirjoja.  Hän piti työtapaa hyvänä: näin tytöt tottuivat itsenäisempään lukemistapaan kuin lukemalla lyhyttä oppikirjaa.

Jatkolaiset saivat esittää kuvaelmia.

Ottilia Stenbäckin pedagogiikka pähkinäkuoressa

Stenbäck sai pedagogisen koulutuksen Jyväskylän seminaarissa vuosina  1869 – 1873, jolloin sitä hallitsi Cygnaeukden pedagogiikka. Varsinaista metodia Cygnaeuksella ei ollut. 1880-luvulla ilmeistyivät Wallinin ja Zleven opetusopit, joihin hän perehtyi. Ne ovat varmasti vaikuttaneet häneen. Kasvatus ja opetus olivat yhä. Tämä  pienen analyysin pohjalta tiivistän Stenbäckin pedagogiikan seuraavasti:

MIKSI? Kasvatuspäämäärä
  1. kotikutsumus, korkeatasoinen, normaalin keskitason  kodin nainen, rakkaus kotiin ja sen tehtäviin. 
  2. taivaskutsumus, tosikristillinen luonne, jumalanpelko
  3. isänmaanrakkaus lempeine äidinkasvoineen
  4. koko ihmisen harmoninen kehitys
MITÄ? Kasvatuksen sisällöt
  1. sivistys, joka ei irroita sitä kristillisyyden peruskalliosta
  2. sekä käytännöllisiä että teoreettisia aineita
  3. opettaja oli ennen mutta  uskonnollisen ja isänmaallisen hengen välittäjä
MITEN? Kasvatuksen keinot
  1. opettaja esimerkkinä
  2. opettajan elävä henki 
  3. opettajan  rakkaus oppilaisiin -pedagoginen rakkaus
  4. opettajan rakkaus opetuksen sisältöihin
  5. koulun yhteishenki
  6. kasvatus oli taivuttamista
  7. monet keinot; kerronta, muistiinpanot, yhdessä oppikirjan lukeminen, isommille sopii itsenäinen lukeminen, leikit, juhlat ohjelmineen, hyväntekeväisyys, rukoushetket, kohtullisesti läksyjä
  8. kurin periaate - valvonta, mutta ei sotilaallinen- sopii vain pojille.
  9. vaihtelun periaate 
  10. kertauksen periaate, mm. erilliset kertaustuokiot
  11. jatkolaisilla  "akateemista vapautta" ja seurustelua johtajattaren kotona


Ei kommentteja: