Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, marraskuuta 27, 2012

Lastu nro 2500: Kohti Itämerta

Tämä lastu on 2500:s tässä blogissa julkaistu. Ensimmäinen lastu
julkaistiin 12.1. 2007- siis lähes kuusi vuotta sitten.Kävijälaskuri
on käynnistynyt heinäkuussa 2008.  Juuri nyt  kävijämäärä on 331 371. 
HUOMENTA. Täällä Suomen Turku. Sisäinen herätyskello on  soinut, ja nyt on sopivasti aika koota ajatukset päivän koulutussessiota varten.

Rehtorien, koulunjohtajien ja sivistystoimenjohtajien piknik-risteilyn Teemana on siis "Rehtorin toimenkuva ja vastuu". Mukaan on ilmoittautunut 32 osallistujaa, joista yhdeksän oli mukana  vuosina 2006-07 pidetyllä Opekon järjestämässä oppilaitosjohdon peruskoulutusohjelmassa Uudessakaupungissa.  Samanlaista ohjelmaa ei enää ole, ja Opekonkin asema on muuttunut kokonaan.  Nykyään se on Educode. MInulle tuttu henkilökuntakin on lähes täysin siirtynyt muualle. Piipahdin kurssin pedanet-sivuilla, jotka yhä avautuvat salasanan muistaville. Lämpimiä muistoja.

Tämän päivän kattaus

AIKAA on siis taukoineen 5* 60 minuuttia. Päivän dispositio on seuraavanlainen:
  •  9.15 - 10.00  SESSIO 1 : Tavoitteen asettelu: Rehtorin toimenkuva ja vastuu. (Esittäytyminen, takkatulitehtävä 2-3 hengen ryhmissä: Mistä olet vastuussa? Kenelle olet vastuussa? Ja sitten reflektio: Rehtorin vastuut työkentittäin) 
  • 10.15 - 11.00  SESSIO 2: Pedagoginen  johtaminen -NYT (Kolmiportainen tuki, filosofiaa ja arkea; Parityö ops-2016-eräistä luonnossivuista)
  • 11.15 - 12.00  SESSIO 3: Koulun turvallisuus- keskusteluluento.
  • 12.30 - 13.15  SESSIO 4:  Rehtorin juristinen vastuu  (Tunnetko lain?  Nina Lahtisen teoksen pohjalta tehty testi ja keskustelu.
  • 13.20 - 14.00  SESSIO 5: Rehtorin vastuu koulun kehittymisestä (Jari Salminen, Pasi Sahlberg) ja koulutuspäivän refektio (takkatulitehtävä 2).
Katsotaan kuinkas käy. Suunnitelma on aina valo ei kahle.


Ei kommentteja: