Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, lokakuuta 04, 2012

Tilakeskus haluaa siirtää Auroran rakennushanketta

Päivitetty klo 18.37

KESKIVIIKON Länsiväylän vaaliareenalla vastaa kuntavaaliehdokas ja Tilakeskuksen johtokunnan jäsen Ulla Palomäki Auroran koulun oppilaan isän päättäjille lähettämään kirjeeseen. Tuossa kirjeessä isä kertoo syvän huolensa koulurakennuksemme tilasta.  Palomäki kiittää yhteydenotosta ja seisoo hankkeen siirtämispäätöksen takana.  Tilakeskus esittää, että purkutyöt alkaisivat vuonna 2015 ja uusi rakennus otettaisiin käyttöön vuonna 2016.

RAKENNUSHANKKEEN kohtalo ratkeaa Espoon kaupunginvaltuustossa marraskuussa, kun siellä hyväksytään seuraavien vuosien investointiohjelma. Parhaillaan lautakunnat antavat lausuntoja ohjelmasta. Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan kanta Auroran tilanteeseen selviää, kunhan nettisivuille tulee luettavaksi lautakunnan viimeviikkoisen kokouksen pöytäkirja. HUOM! Sain tänään tiedon pöytäkirjan tarkastajalta, että lautakunta asettui virkamiesesityksen taakse siis vastusti hankkeen lykkäämistä. Tämän jälkeen jännitetään, muuttaako kaupunginjohtaja tilakeskuksen esitystä. Jollei muuta, hankkeen pitäminen valtuuston aikaisemmin hyväksymässä aikataulussa (2014-2015) edellyttää poliitikkojen vahvaa halua. 

Ei kommentteja: