Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

OAJ:lle uusi puheenjohtaja toukokuussa

Päivitetty 9.4.2010. klo 19.1o

YKSI Suomen koulutuspoliitikan tärkeimmistä ratkaisuista tehdään toukokuussa. Opetusalan ammattijärjestölle valitaan uusi puheenjohtaja. Valinnan tekee uusi, juuri valittu valtuusto, ensimmäisessä kokouksessaan.

Jostain syystä puheenjohtajaehdokkaita on haluttu pitää kaapissa. Nyt, kun valtuustovaalit on pidetty, ehdokkaiden nimiä vasta alkaa tippua.

NELJÄ puheenjohtajaehdokasta on tähän mennessä ilmoittautunut julkisesti kisaan ja lähettänyt OAJ:n valtuustoon valituille onnittelukirjeensä: Ehdokkaat ovat
Puheenjohtajaehdokkailla on paneeli uuden valtuuston koulutustilaisuudessa 7.4.2010. Silloin pitäisi kaikkien toistaiseksi Suomen parhaiten palkattuun ay-pomon virkaan pyrkivien olla selvillä. Näin ehdokkaat ovat valtuustoon valituille itsestään email-kirjeissään kertoneet (aikajärjestyksessä):

Olli Luukkainen:

ONNEKSI OLKOON!

Tänään on julkistettu OAJ:n valtuustovaalin tulokset. Sinun vaalimenestyksesi on ollut erinomainen ja se on lennättänyt Sinut valtuutetuksi tulevalle nelivuotiskaudelle. Onnittelut siitä!

Tulevan toukokuun kokouksessaan valtuusto linjaa järjestön tavoitteita seuraaville neljälle vuodelle. Valtuusto valitsee tuossa kokouksessa myös uuden puheenjohtajan johtamaan järjestöä kohti tulevia haasteita.

Olen käytettävissä järjestömme uudeksi puheenjohtajaksi. Tämän viestin liittenä kerron näkemyksiäni OAJ:n keskeisimmistä tavoitteista, tavoitteitten saavuttamisen keinoista ja omista valmiuksistani puheenjohtajan vaativaan työhön.

Käy myös usein kurkistamassa blogisivujani osoitteessa http://olliluukkainen.opetus.net

Olen käytettävissä!.....Pidetään yhteyttä!...

LIITTEESTÄ:

Olen valmis OAJ:n puheenjohtajana tekemään töitä muun muassa
seuraavien tavoitteiden puolesta:
 Kilpailukykyinen ja kannustava palkkaus
 Määrällisesti ja laadullisesti hallittava työmäärä
 Hyvät työolosuhteet
 OAJ on vahva, arvostettu, yhtenäinen opetusalan järjestö
Tavoitteiden saavuttamiseksi:
 OAJ:n vahva rooli itsenäisenä opetusalan sopijaosapuolena
ja keskeisenä Jukon ja Akavan toimijana turvataan
 Sopimuspolitiikan ja koulutuspolitiikan yhteyttä vahvistetaan
 Ennakoivaa ja aloitteellista toimintatapaa, niin koulutus- kuin
sopimuspolitiikassakin vahvistetaan
Olli Luukkainen
- OAJ:n koulutusasiain päällikkö
- Kasvatustieteen tohtori
- 52-vuotias
- Toiminut kentällä sekä yleissivistävässä (ml. erityisopetus ja esiopetus) että ammatillisessa koulutuksessa yhteensä lähes 20 vuotta.
- Johtamiskokemusta yleissivistävästä koulusta, ammattikorkeakoulusta, yliopistosta ja hallinnosta sekä opetusalan järjestöistä ja vapaa-ajalta yli 15vuotta
- Kirjoittajana lähes 40 opetusalaa käsittelevässä kirjassa.


Risto Kangas


Olet saanut tukiryhmältäni tiedon, että olen ehdolla OAJ:n puheenjohtajaksi. Mielestäni on paikallaan kertoa valtuutetuille, jotka valitsevat järjestölle puheenjohtajan, näkemyksiäni tärkeinä pitämistäni jäsenistön edunvalvontaan liittyvistä asioista.

Suomalaisessa sopimusyhteiskunnassa vastuullisella työmarkkinapolitiikalla on edelleen erittäin keskeinen merkitys. Työmarkkinapolitiikan merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti hankalina aikoina. Olemme eläneet melkoisen taloudellisen myllerryksen viimeisen parin vuoden aikana.
Taloudellinen taantuma tulee näkymään julkisella sektorilla lähivuosina entistä tiukempana taloudenpitona, mikä vaikuttaa myös opettajakunnan arkeen. Jo nyt lomautukset ja palkkasäästöt ovat monen OAJ:n jäsenen arkipäivää. Tunnen valtakunnan tason päätöksentekijät ja olen valmis puolustamaan OAJ:n jäsenkunnan etuja.

OAJ on voimakas työmarkkinapoliittinen vaikuttaja. Vaikutus tuntuu erityisesti kuntasektorilla ja yliopistosektorilla. Keskusjärjestötasolla OAJ:n linjaukset ovat ohjaamassa myös Akavan linjauksia. Keskitettyjen ratkaisuiden jäätyä historiaan, vahvojen liittojen kuten OAJ:n merkitys sopimustoiminnassa on entistä keskeisempi. Päättäväistä edunvalvontatyötä tulee edelleen jatkaa ja se tulee ulottaa entistä tehokkaampana myös alueelliselle ja paikalliselle tasolle.
Useat julkisessa keskustelussa esillä olleet tavoitteet kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen tai työurien parantaminen ja pidentäminen ovat merkittäviltä osin toteutettavissa kohdentamalla resursseja koulutukseen ja varhaiskasvatukseen.

Voimavarojen turvaamiseksi tulee tehdä tehokasta koulutuspoliittista vaikuttamistyötä sekä valtion että kuntien suuntaan.

Edellinen eläkeuudistus toteutettiin 2005. Uudistuksen mahdollisia vaikutuksia työurien pitenemiseen ei vielä tunneta. Etsittiin eläkesopua ja saatiin eläkekohu. Kaavamainen vanhuuseläkeiän nosto ei ole toimiva ratkaisu työurien pidentämiseksi.

Tehokkaampi ja ihmisiä innostavampi tapa olisi lisätä työhyvinvointia, edistää työssä jaksamista ja parantaa osaamista. Toimenpiteet voidaan osin toteuttaa sopimusteitse.

Olen koulutukseltani peruskoulun luokanopettaja.Minulla on opettajakokemusta 19 vuotta, josta koulunjohtajana/ rehtorina 8 vuotta. Sen lisäksi olen toiminut OAJ:n työmarkkina-asiamiehenä 6 vuotta, JUKOn yhteyspäällikkönä 4 vuotta ja nykyisessä JUKOn neuvottelujohtajan tehtävässä vuodesta 2007.
Erilaisissa OAJ:n Akavan järjestötehtävissä mm. pääluottamusmiehenä ja OAJ:n edustajistossa sekä piirihallituksessa olen toiminut vuosina 1982- 2003.
Onnitteluni saavutetusta valtuustopaikasta. Mikäli haluat olla yhteydessä minuun, alla ovat yhteystietoni....

OAJ:n puheenjohtajaksi JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas Nurmijärveltä

Me allekirjoittaneet pääluottamusmiehet, OAJ:n palkkasihteerit ja muut järjestöaktiivit pyydämme Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangasta ehdolle OAJ:n puheenjohtajan vaaliin OAJ:n kesävaltuuston kokouksessa 2010.

Risto kangas on 55-vuotias, naimisissa ja kolmen aikuisen tyttären isä. Hän on poliittisesti sitoutumaton.
Hänellä on laaja kokemus opetusalan ja neuvottelutoiminnan keskeisistä työtehtävistä:

peruskoulun opettaja
rehtori
pääluottamusmies Nurmijärvellä
OAJ:n neuvottelu- ja koulutustehtävissä toiminut työmarkkina-asiamies
JUKOn neuvottelupäällikkö ja
viimeiseksi JUKO:n neuvottelujohtaja vuodesta 2007

Kannattajien kirje:

OAJ:n puheenjohtaja on tähän saakka toiminut OAJ:n puheenjohtajan tehtävien lisäksi Julkisalan neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtajana sekä AKAVA:n 1. varapuheenjohtajana. Näiden roolien kautta OAJ:n puheenjohtajan edunvalvonnallinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus on muodostunut huomattavasti merkittävämmäksi kuin liittojohtajan rooli muutoin olisi. Tuloksellisesti toimiakseen OAJ:n puheenjohtajalla tulee alusta saakka olla toimivat suhteet muihin keskeisiin ammattijärjestöjohtajiin, työnantajien edustajiin ja poliittisiin johtajiin.

OAJ:n puheenjohtaja toimii noin 120 työntekijän OAJ:n toimiston päällikkönä, missä roolissa hänellä tulee olla vahva näkemys myös toimiston työn organisointiin liittyvistä asioista. On tärkeää, että uudella puheenjohtajalla on riittävä kentän ja toimiston toiminnan tuntemus ja siten osaamista perustellusti kehittää toimiston työn organisointia sekä koko järjestöä ja sen johtamisjärjestelmää entistä toimivammaksi.

Risto Kankaalla on opettaja- ja rehtoritaustansa sekä OAJ:n palveluksessa suorittamansa eri työtehtävien ansiosta parhaat mahdolliset edellytykset kaikilta osin täyttää OAJ:n nykyisen puheenjohtajan jälkeen jäänyt tehtäväkokonaisuus sekä kehittää järjestöä entistä tehokkaammaksi edunvalvontaorganisaatioksi.

Risto Kangas on toiminnallaan osoittanut olevansa osaava ja kykenevä kantamaan vastuullisia, kaikkia opettajaryhmiä palvelevia tehtäviä. Risto on kuvannut itseään joukkuepelaajaksi (jääkiekkoilija nuorena), minkä on myös toiminnallaan osoittanut pitävän paikkansa. Hänen tiimissään muillekin asiantuntijoille jää tilaa toimia jämäkässä ja ihmisläheisessä ohjauksessa.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Risto Kangas valittaisiin OAJ:n puheenjohtajaksi:

Petri Kääriäinen, päätoiminen pääluottamusmies, luokanopettaja, Jyväskylä; OAJ-valtuutettu 1998- , OAJ:n alueellinen palkkasihteeri ja kuntakouluttaja
Antero Leppänen, päätoiminen pääluottamusmies, lukion lehtori, Salo; OAJ:n alueellinen palkkasihteeri
Eija Pajari, päätoiminen pääluottamusmies, luokanopettaja, Porvoo; OAJ-valtuutettu 1998- ja OAJ:n alueellinen palkkasihteeri
Seppo Heinonen, päätoiminen pääluottamusmies, luokanopettaja, Seinäjoki; OAJ-valtuutettu 2002-2010 ja OAJ:n alueellinen palkkasihteeri
Kaarina Kulju, luokanopettaja, Kittilä; OAJ-valtuutettu 1998-2010 ja kuntakouluttaja
Ismo Lahtela, päätoiminen pääluottamusmies, luokanopettaja, Rovaniemi; OAJ-valtuutettu 2002- ja OAJ:n alueellinen palkkasihteeri
Kari Kautonen, koulun johtaja, Kouvola; OAJ-valtuutettu 1998- ja OAJ:n alueellinen palkkasihteeri
Merja Lehtonen, lehtori, pääluottamusmies, Riihimäki; OAJ:n alueasiamies
Kari Sutinen, päätoiminen pääluottamusmies, lehtori, Kuopio, OAJ-valtuutettu 1998-2006, 2010-
Juha Murtorinne, päätoiminen työturvallisuusvaltuutettu, luokanopettaja, Jyväskylä
Tuula Mannila, lehtori, varapääluottamusmies, Helsinki
Tapio Niemi, luokanopettaja, pääluottamusmies, Kangasala; OAJ-valtuutettu 2002-2010
Aija Keränen, lehtori, pääluottamusmies, Sonkajärvi; OAJ-valtuutettu 2006-2010
Markku Pekkala, peruskoulun lehtori, Rovaniemi, OAJ:n kuntakouluttaja
Markus Lahtimo, päätoiminen pääluottamusmies, lukion lehtori, Lahti; OAJ:n
valtuutettu 1998-2006, OAJ:n alueellinen palkkasihteeri ja kuntakouluttaja
Tarmo Hautajärvi, lukion lehtori, luottamusmies, Kuusamo; OAJ:n alueellinen palkkasihteeri ja kuntakouluttaja
Jari Poikolainen, päätoiminen työsuojeluvaltuutettu, lehtori, Jyväskylän OAY:n puheenjohtaja
Matti Mäntynen, päätoiminen työsuojeluvaltuutettu, perusopetuksen lehtori, Joensuu; OAJ valtuutettu
Auli Rummukainen, luokanopettaja, Varkaus
Jukka Lummelahti, lehtori pääluottamusmies, Laukaa
Juha Paananen, lukion lehtori, varapääluottamusmies, Jyväskylä
Hannu Eeva, varapääluottamusmies, rehtori, Salo; OAJ:n alueellinen palkkasihteeri ja kuntakouluttaja
Jari Alppiranta, lehtori, pääluottamusmies, Loimaa; OAJ-valtuutettu 2002-
Eeva Marjaniemi, luokanopettaja, pääluottamusmies, Mynämäki
Kirsti Bergendahl, lehtori, pääluottamusmies, Kaarina
Jussi Tanhuanpää, lehtori, pääluottamusmies, Lieto
Petri Salminen, luokanopettaja, pääluottamusmies, Paimio
Matti Levanto, lukion lehtori, pääluottamusmies, Naantali
Tarja Sulo, lehtori, pääluottamusmies, Uusikaupunki
Matti Vainikainen, lehtori, pääluottamusmies, Rusko
Tuomo Grundström, erityisopettaja, pääluottamusmies, Laitila
Jouni Rantakare, apulaisrehtori, pääluottamusmies, Nurmijärvi
Virtanen Riina, lehtori, OAY:n ja PY:n puheenjohtaja, Salo; OAY- piirihallituksen jäsen
Satu Elg, luokanopettaja, OAY:n sihteeri, Salo
Matti Karplund, lehtori, varapääluottamusmies, Länsi-Turunmaa
Pekka Huldén, lehtori, työsuojelun 1. varavaltuutettu, Salo
Helena Dahl, luokanopettaja, PY:n puheenjohtaja, Lieto; OAY-piirihallituksen varapuheenjohtaja
Pertti Kabris, lehtori, luottamusmies, OAY:n varapuheenjohtaja, Jyväskylä
Erja Antola, lehtori, varapääluottamusmies, Pöytyä; OAY-piirihallituksen jäsen,
Matti Eskonen, lehtori, luottamusmies, Salo
Timo Kankare, lehtori, pääluottamusmies, Tuusula
Soile Eriksson, luokanopettaja, Nousiaisten seudun OAY:n hallituksen varapuheenjohtaja
Timo Marjasalo, luokanopettaja, luottamusmies, Jyväskylä
Kari Nieminen, lukion lehtori, varapääluottamusmies, Jyväskylä; OAJ-valtuutettu 2006-, OAJ:n alueellinen yt-yhteyshenkilö
Riitta Silvonen-Tolvanen, päiväkodin johtaja, pääluottamusmies, Kuopio, OAJ-valtuutettu 2010-
Teri Kainulainen, lehtori, pääluottamusmies, Lapinjärvi
Ritva Korhonen, päätoiminen pääluottamusmies, lehtori, OAJ-valtuutettu 2002-2006, Espoo
Päivi Noppari, lehtori, pääluottamusmies, JUKO ry. Jämsä
Pirkko Portti, pääluottamusmies, lehtori, Hausjärvi
Jukka Pesola, Lehtori, pääluottamusmies; Jokioinen
Kimmo Vepsä, rehtori, pääluottamusmies, Ulvila
Pirkko Bengts, erityisopettaja, pääluottamusmies, Loviisa
Jaakko Syrjänen, liikunnanlehtori, pääluottamusmies, OAJ-valtuutettu

Päivi Koppanen


Sydämellinen onnitteluni valinnastasi uuteen OAJ:n valtuustoon!
"Virpoi varpoi vitsat käyvät.
Tulevaks vuueks tuoreeks terveeks.
Siulle vitsa, miulle kuosti!"

Näin olen tottunut lapsesta asti toivottamaan Palmusunnuntaina eli virposunnuntaina sukulaisille ja ystäville. Näin toivotan tänään Sinulle.
Toukokuusssa valtuuston kokouksessa hyväksytään OAJ:n tavoiteohjelman. Siinä valtuusto päättää OAJ:n neljän vuoden isot linjat, joita tarkennetaan toimintasuunnitelmilla. Samassa kokouksessa valtuusto valitsee myös uuden OAJ:n puheenjohtajan. Puheenjohtajan rooli on merkittävä. Hänen kauttaan OAJ näkyy sekä ulos että oman jäsenistön suuntaan. Puheenjohtaja ei kuitenkaan toimi yksin. Jokainen jäsen, valtuusto, hallitus ja ammattilaisista koostuva toimisto yhdessä tekevät vahvan ja vaikutusvaltaisen OAJ:n.

Olen käytettävissäsi OAJ:n seuraavaksi puheenjohtajaksi. Ajatuksiani esittelen liitteenä olevassa kortissa ja sivuillani .... Voit ottaa yhteyttä sähköpostilla... tai soittaa .... Keskustelen mielelläni OAJ:n kehittämiseen liittyvistä asioista. Tapaamme myös valtuuston seminaarissa 7.-8.4. Paneelissa viimeistään voit kysyä tai kommentoida näkemyksiäni ja tentata sopivuuttani puheenjohtajan tehtävään...

Päivin mainoskortista seuraavaa:

Eri opettajaryhmien edunvalvonnassa on merkittävästi enemmän yhteisiä
kuin erottavia asioita. Joukossa on edelleen voimaa. Tekemällä oppii. Monipuolinen ja pitkä kokemus OAJ:ssa. on opettanut opettajien edunvalvontaan.
Mikään järjestö tai organisaatiomalli ei ole itsetarkoitus. Se saa olemassaolon oikeuden tehtävänsä ja toimintansa kautta. OAJ:n tehtävä on opettajan aseman parantaminen.

Jos jarrumiehen maineen saa sillä, että puolustaa tiukasti opettajan asemaa,
kannan iloiten tuota mainetta. Olen tottunut tekemään töitä ja siihen sitoudun myös puheenjohtajana. Työaika: opettajalla on aikaa ajatella ja välittää, opettaja jaksaa, opettajalla on muutakin elämää. Työolosuhteet: töihin on kiva mennä, pelko pois koulusta. Palkka: kunnon palkka opettajalle kaikesta työstä. Järjestö: innostaa opettajat vaikuttamaan, luo puitteet edunvalvontatoiminnalle, antaa apua arjen ongelmiin. Koulutuspolitiikka: koulutusta on kehitettävä jalat maassa, vankasti yhdessä palkkapolitiikan kanssa. OAJ:ssa koulutuspolitiikka on opettajan etujen valvomista.


Pekka Lempiäinen



Arvoisa valtuutettu, hyvä ystävä!
Esitän lämpimät onnitteluni OAJ:n valtuustoon valintasi johdosta! Joukossamme on nyt lähes yhtä paljon uusia valtuutettuja kuin edellisellä kaudella mukana olleita. Mieltäni ilahduttaa myös se, että monet välillä poissa olleet ovat jälleen palanneet valtuustoon!
Järjestömme on uuden aikakauden kynnyksellä. Valtuutettujen on aika arvioida, miltä pohjalta ja millä henkilökohtaisilla ominaisuuksilla järjestömme nykyisen puheenjohtajamme Erkki Kangasniemen työ jatkuu parhaalla mahdollisella tavalla. Ehdokasasettelu näyttää olevan loppusuoralla.
Olen käytettävissä OAJ:n seuraavaksi puheenjohtajaksi. Katson, että järjestön johtamiseen on parhaat edellytykset henkilöllä, joka on ollut pitkään mukana kentän aktiivitoimijana tehden samalla normaalia opettajan työtä. Itse olen tuota ajankäytöllisesti haastavaa kokonaisuutta tehnyt noin 15 vuotta. Tehtäväni niin paikallistasolla Helsingin OAY:ssä kuin OAJ:ssa ovat kehittyneet jatkuvasti yhä vastuullisemmiksi. Tällä hetkellä toimin OAJ:n hallituksessa, ja vastuulleni on uskottu keskeinen tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan puheenjohtajan tehtävä. Myös JUKO:n hallituksen toiminta on varajäsenyyteni myötä tullut minulle tutuksi viimeisten vuosien aikana. Menestyin jälleen myöskin valtuustovaaleissa hyvin, ja alkamassa on kolmas valtuustokauteni. Tunnen perusteellisesti järjestömme edunvalvonnan, järjestötoiminnan ja koulutuspolitiikan vahvuudet ja kehittämistarpeet. Mielestäni nyt on kentältä tulevan puheenjohtajan aika.
Olen 52-vuotias espoolainen ja työpaikkani on Helsingin normaalilyseo, jossa toimin uskonnon, psykologian ja filosofian lehtorina ja opetusharjoittelun ohjaajana. Opinnoistani pidän kasvatustieteellisten opintojeni ohella merkittävimpinä pitkälle vietyjä käytännöllisen filosofian opintojani , jotka ovat kehittäneet kykyjäni perusteltuun ajattelemiseen ja argumentointiin. Harrastuksistani merkittävimmät ovat ornitologia ja valokuvaus, mutta myös vanhat autoni ja rakentamisharrastukseni ovat tulleet monille tutuiksi.
Lisää ajatuksiani voit lukea blogistani www.pekkalem.blogspot.com
Blogiini olen laatinut myös koosteen tähänastisesta järjestöurastani. Kirjoitan blogiini tästä eteenpäin viikoittain. Olen tavattavissa myös Facebookissa. Tule juttelemaan ja lisää minut kaveriksi! Odotan innolla myös valtuustokoulutuksessa järjestettävää puheenjohtajapaneelia.
Haluan korostaa esimerkiksi seuraavia asioita:
1. KENTÄN TOIMIJOITTEN TOIMINTAEDELLYTYKSIEN PARANTAMINEN
Luottamustehtävissä toimivien henkilöitten tehtävät ovat jatkuvasti lisääntyneet esimerkiksi järjestörakenteen muutosten ja paikallisen sopimisen lisäännyttyä. Näihin tehtäviin osoitetut resurssit eivät kuitenkaan ole lisääntyneet vastaavalla tavalla. Tähän on vaikutettava aktiivisella järjestöpolitiikalla ja sopimusteitse toimintaedellytyksiä parantamalla. Järjestötyössä on korostettava luottamushenkilöiden, esimerkiksi valtuutettujen, vaikuttamismahdollisuuksia.
2. EDUNVALVONNASSA EIVÄT RIITÄ PELKÄT PALKANKOROTUKSET
Viime vuosina olemme saaneet näyttäviä palkankorotuksia. Samaan aikaan kuitenkin eri opettajaryhmiä hiertävät epäoikeudenmukaisuuden ovat jääneet korjaamatta, ja valtuustossa joudutaan tekemään samoista asioista ponsiesityksiä vuosi toisensa jälkeen.
3. EDUNVALVONTA ON JÄÄNYT JÄLKEEN KOULUTUSPOLIITTISISTA UUDISTUKSISTA
Opettajien työmäärä on jatkuvasti lisääntynyt ja monipuolistunut koulutuspoliittisten uudistusten myötä. Näihin haasteisiin edunvalvontamme ei ole pystynyt vastaamaan, vaan lisätyöt jäävät edelleen korvaamatta. Hyviä esimerkkejä ovat jo vuosia sitten tapahtunut ylioppilaskirjoitusuudistus ja nyt tapahtumassa oleva erityisopetuksen uudistaminen.
4. ERI OPETTAJARYHMIEN YHTEISTYÖ
Tarvitsemme yhteistyötä, emme raja-aitojen rakentamista. Olen havainnut useaan kertaan, että asioista voidaan saavuttaa yhteisymmärrys riittävän pitkään keskustelemalla. Keskustelua tarvitaan myös arvokysymyksistä, jotka ovat edunvalvonnan, koulutuspolitiikan ja järjestötoiminnan taustalla. Vain yhdessä olemme vahvoja, jotta OAJ:n uskottavuus vahvana järjestönä säilyy ja vahvistuu.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Martti! Sun olisi pitänyt hakea samoin tein puheenjohtajaksi... Ei oikein vakuuta nuo ehdokkaat. Mutta ei muuta kuin lisää tuulta purjeisiin ja kohti vallakumousta!