Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, elokuuta 19, 2008

Arvoisa Tasavallan Presidentti



EHDOTUKSENNE luovuuslauantaista on suorastaan hämmentävä.

Uutispäivä Demarin haastattelun mukaan Te haluaisitte, että lapset kävisivät kerran kuussa koulua myös lauantaisin. Tuo koulupäivä käytettäisiin erilaisiin taitolajeihin kuten urheiluun, lauluun ja taiteisiin. Kuulostaa hienolta. Ihan totta, taito- ja taideaineet ovat jääneet koulujen tuntijaoissa alakynteen. Sekin on totta, että lisäaikaa niille on vaikeaa löytää. Kaikki aineet kun ovat niin tärkeitä. Suomeksi ehdotuksenne tarkoittaa, että kouluvuoteen lisättäisiin 9 työpäivää, niinkö? Haastattelusta ei näy, olisivatko nämä päivät oppilaille pakollisia vai vapaaehtoisia.

Jos lauantaikoulupäivä olisi neljänkin tunnin mittainen,oppilaitten saama opetusaika lisääntyisi yhdellä vuosiviikkotunnilla. Hmmm. Jään pohtimaan, miksei samaa tavoitetta saavutettaisi yksinkertaisesti pidentämällä yhden koulupäivän pituutta tunnilla. Viikonloput ovat tosi tärkeitä monille perheille. Mutta kummin vaan.

Suomalaisessa koulussa annetaan opetusta selvästi vähemmän kuin muissa maissa. Siksi suomalainen koululaitos on niin halpa (toinen syy on opettajien palkkataso, joka jää meille valtakunnan keskitason alle). Ehdottamanne opetusajan lisäys tarkoittaisi 5%:n menojen lisäystä. 5 % olisi hurja lisäsatsaus! Vanhasen II-hallitus hihkuu, kun se lisää koulujen kerhotoimintaa, pienentää opetusryhmiä, vahvistaa ohjausta ja varhaista tukea sekä kehittää oppimisympäristöjä. Näiden kehittämistoimien kokonaissumma vastaa OAJ:n arvion mukaan 0,5% koulutoimen menoista.

Arvoisa Presidentti: ehdotuksenne tarkoittaisi hallituksen toimiin nähden 10-kertaista lisäsatsausta. Odotan malttamattomasti haastattelua jossa kerrotte, mistä rahat tuohon ideaan löytyisivät.

(täydennys 21.8.08: Opettaja-lehden kommenti löytyy osoitteesta http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2008_34/125829.htm )

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kranaatti =
Koululle esitetty julkinen vaatimus
tai toive, jonka käytännön toteutusta ja kustannuksia ei olla lainkaan mietitty.

Ihan tältä istumalta en keksi, miten jonkin koulun kaikki 500 6-12- vuotiasta saataisiin toimimaan saman aikaisesti taito- ja taideaineille varatuissa tiloissa.

Martti Hellström kirjoitti...

Sinä sen sanoit!

Martti