Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, syyskuuta 27, 2007

TIP toimii nyt täydellä teholla

KUVA: TIPIN leikkikenttäläiset jakavat ensimmäistä kertaa postiaan

AURORAN koulussa käynnistyi  tänä syksynä kaksilukuvuotinen Turvallinen iltapäivä –hanke (TIP). Hankkeen tavoitteena on lisätä lasten turvallisuutta lyhentämällä oppilaiden ilman aikuisten ohjausta viettämää kouluajan ulkopuolista aikaa.  Hanke koostuu neljästä osa-alueesta: (1) aamu-, (2) leikkikenttä-, (3) välipala- ja (4) harrastuskerhotoiminta.

Aamutoimintaan ( klo 8-9) osallistuminen maksaa 2 €-. Syyskuun alussa palvelua on käyttänyt 19 lasta. Leikkikenttä on auki klo 12.45- 15. Palvelu on toistaiseksi maksutonta, ja sitä käyttää tällä hetkellä 27 lasta. Klo 14.30 koulun keittiönväki myy välipalakortilla terveellistä välipalaa. Tätä palvelua käyttää 37 lasta.

TÄNÄÄN oli tärkeä päivä harrastuskerhojen osalta. Reksin oli täytettävä Etelä-Suomen Lääninhallitusta varten sen avustuksella käynnistyvien kerhojen aloitusilmoitukset. Sari oli tehnyt ison työn lähettäessä koteihin kyselylomakkeet. Lääni myönsi meille 6000 € tukea, ja sillä voidaan köynnistää kerhot, joissa on yli 8 kerholaista. Tarjoamistamme kerhoista ehdot täyttää viisi TIP-kerhoa: Aloittelijoiden bändikerho, Bändikerho, Tanssikerho, Salibandykeho ja Tekniikan kerho.

TIP tuottaa siis yhteensä viisi koulun opettajien vetämää TIP-kerhoa, kolme koordinaattorin vetämää köksäkerhoa ja ulkopuolisten järjestäjien kerhot: Sporttis, sanapaja, Kuviskerho ja soitonopetus. Näiden lisäksi koululla pyörii ennätysvahvasti siestakerhoja: teatteri, bändi, salibandy, ATK ja kuoro. Oppilaitten mahdollisuudet löytää itselleen harrastus ovat 2-3-kertaistuneet viime lukuvuodesta. Se on hieno asia.

Syysloman jälkeen aloittaa oivottavasti vielä yksi uusi kerho. Aivan uudenlaisen ja upean harrastuksen tarjoavaan sähkökannel-kerhoon ei nimittäin vielä ilmoittautunut tarpeeksi, joten järjestämme koko koululle upean kannelkonsertin ja seitsemälle luokalle kannelpajat syyslomaa edeltävällä viikolla.

Muilta osin TIP etenee nyt tällä tarjottimella jouluun saakka. Kevätlukukauden alussa pyritään sitten seuraavan kerran lisäämään kerhotarjontaa.

Ei kommentteja: