Tanks, Kauko Hämäläinen!

OLIN saanut kutsun kahville Fabianinkatu 32:een. Palmenian johtaja, professori Kauko Hämäläinen jäi eläkkeelle.

Hän on  toiminut pitkään aikuiskoulutuksen johtamis- ja asiantuntija- tehtävissä, kouluttajana kansainvälisissä seminaareissa ja mm. evaluoijana useissa arviointi-hankkeissa. Hän  on ollut mm. Koulutuksen arviointineuvoston puheenjohtaja. Palmeniassa  Hämäläinen on työskennellyt  johtajana vuodesta 2004 lähtien.

KAHVI ja kakku sulivat suussa. Seura oli mitä upeinta. Kahvipöytään osui mm. OAJ:n koulutusjohtaja  Heljä Misukka,  (8.10 alkaen) OPKM:n ylijohtaja Tapio Kosunen sekä Suomen rehtorikoulutuksen Grand Old Man: Atso Taipale.

Oli hienoa päästä paikalle. Hämäläinen on ollut minulle monessa esikuva. Olen ollut kouluttajana hänen rakentamissaan oppilaitosjohdon koulutuspaketeissa. Kauko oli myös oman väitöskirjani esitarkastaja. Karonkassa hän teki ystävällisyydellään lähtemättömän vaikutuksen myös äitiini. Kauko järjesti myös minulla akateemisen opettajaurani huippukohdan: Sain toimia erään lisensiaatin työn toisena esitarkastajana. Kauko on myös on yksi niistä miehistä, joka toi Michael Fullanin Suomeen 1990-luvulla.

SUOMESSA on monia viisaita miehiä. Mutta Hämäläisessä on lisäksi  poikamaista villiä, sarkastistakin  huumoria. Viimeksi Lahdessa käytin  häpeilemättä hänen älykkäitä lohkaisujaan. Hänen suustaan ovat päässeet mm. seuraavat legendaariset jutu:
- Suomen koululaitoksen tulevaisuus on 40 -vuotiaitten naisopettajien varassa. He kehittävät koulua. Lapset eivät enää tarvitse eikä puolisokaan.
- Menestys lepää naisten varassa.
- Keskustelkaa hetki ääneen vierustoverinne kanssa tai itseksenne. Kumpi vaan on teille luonteenomaisempaa.
- Suomi on merkillinen yhteiskunta: luotamme toisiimme. Hollannissa on  kaksikertainen kontrolli.
Englantilaisia oppilaita testataan neljä kertaa. Me huolehdimme kaikki - paitsi kerjäläiset.

VIISAUS ja leikkaava huumori ovat harvinainen yhdistelmä.

HEH! Upeita vuosia. Seuraan Hämäläisen uraa. Ei se tähän lopu. Kaukon työn jatkajaksi tulee FT Pirjo Hiidenmaa, joka on aikaisemmin toiminut johtajana mm. Kotuksessa, Suomen Akatemiassa ja Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa.

Terveisiä Lahdesta

PUHELIN soi klo 6.30. Suihkuun, kamat kassiin ja mersuun. Ehdin Lahden Sibelius-talolle about 9:ksi.  Veso-päivään osallistui oli noin 400 lahtelaisopettajaa. Urut soivat. Opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen kohotti avauspuheellaan tunnelmaa. Sivistystoimialan johtaja
Maritta Vuorinen esitteli opettajlle mm. Lahden strategisia tavoitteita. Niihin kuuluu  slogan Lahti on lapsiystävällinen kaupunki. Opetuslautakunnan puheenjohtaja Eero Vainio (SD) piti oikein stand-up-luennon ja sai ihmiset tosi hyvälle tuulelle.

KELLO 10 alkoi oma 1,5 tunnin luentoni Tulevaisuuden koulusta. Olin yhdistänyt siihen muutosteoriaa, teknologiaa ja uutta pedagogiikkaa, kuten Michael Fullan oli "käskenyt".

Jukka Mannisen ottama kuva. Oikealla viestiseinä.

Pääviestini oli kaikessa lyhykäisyydessään  tällainen:

Tulevaisuuden koulun tulisi olla innostumis- ja onnistumiskeskus. Jokaiselle oppilaalle ja jokaiselle opettajalle. Se edellyttää tilaa jokaisen omille jutuille kaikille yhteisen rinnalla. Opettajan ammatti muuttuu. Sidotun oppiaineksen välittäjistä (didaktinen suhde) muutumme oppimisprosessin ohjaajiksi, kannustajiksi ja sparraajiksi (pedagoginen suhde). 

Tulevaisuuden opettajan osaamisalue ei ole enää yksittäisten oppiaineiden sisällöt vaan valmentamisen, sparraamisen, personal trainerin taidot. Keskeinen tehtävä on innostaminen. Ei voi sytyttää, jollei itse pala!

Koulun moraalinen imperatiivi on antaa oppilaille ne valmiudet, joilla he menestyvät 21. vuosisadan maailmassa. Kun niin teemme,  myös Suomi menestyy. Se merkitsee isoja muutoksia tavassamme ymmärtää ja toteuttaa opetusta. Tehokkaasta opettamisesta katse siirtyy vaikuttavaan oppimaan ohjaamiseen. Asia ei ole uusi. Mutta nyt se toteutuu.

Luennon lisäksi opettajille oli tarjolla useita työpajoja. Maukkaan lounaan jälkeen vaihdettiin saleja. Pidin luennon uudelle porukalle, ja toiset opettajat olivat pajoissa. Käytössä oli muuten myös viestiseinä.

Enpä ole tainnut koskaan saanut niin paljon ystävällistä palautetta jostain luennosta, kuin tällä kertaa. Nöyrä kiitos. Enkä koskaan palauterunoa. Nyt sain sellaisen runopajassa olleilta :-)

" Oi sinun ajatustesi lentoa sieluuni.
Kitara kauniisti ihanan paidan helmassa.
On muutos hyvästä, siis sinne suinpäin.
Riemujen rikkaus ja ilojen summa."

Monen kerroksen nostalgiaa
KELLO 17 olin taas kotona. Hieno reissu. Tunteitakin tuli pintaan. Lahti on syntymäkaupunkini. Sain halata /kätellä monia vanhoja tuttuja.  Ex-auroralaisista paikalla oli mm. Lotta Hagström, Timo Helin ja Mirja-Riikka Kilponen. Tapasin myös opettajan, joka oli ollut 1980-luvulla yhdessä Jorma J. Ahosen kanssa vetämälläni sijaisopettajakurssilla. Niitä oli tosi kiva vetää. "Roope" lähetti terveisiä Umalla ja Sorsan Osmolle. Luokanopettajalehden pitkäaikainen avustaja ja vuoden luokanopettaja vm. 2002 Riitta Cederqvist kävi tervehtimässä. Mukavaa oli myös vaihtaa kuulumisia vuoden 2008 luokanopettaja  Jaana Lemminkäisen kanssa.  FB-kavereista bongasin mm. Riitta Hauvalan.

Näyttelijä Tom Lindholm  vuoden 2004 sketsissä. 

Sketsistä oli tullut 9 vuodessa yhä villimpi.  Kuvan otti
JUHA HYVÄRINEN.

JA mitä lopuksi? Näyttelijä Tom  Lindholmin  aivan upea sketsi Tutkija Pekka Tuttavasta Toijalalan Näennäisyys Instituutista. Nauroin katketakseni.  Ja mieleen tuli elävästi sama esitys vuoden 2004 Aurora-seminaarista. Lämmin kiitos vielä silloiselle johtokunnan puheenjohtaja Pauli Wihurille, joka keikan tuolloin Kaisankodissa tarjosi.

PUFFI tilaisuudesta löytyy Lahden nettisivuilta:
http://www.lahti.fi/www/bulletin.nsf/pfbd/69D8E3A6A9FCE312C2257BF3001DDE9A

Michael Fullan Espoossa

Osa1.

MIKKO Salonen on jälleen tuonut Suomeen kansainväliseen reformigurun Michael Fullanin. Turneen nimi on nyt
"Maximizing Leadership for Change".

AAMUKAHVI ja piirakka on nautittu. Fullan kertoo nyt kehittämishankkeosta, joissa hän on mukana. Fullan vaikuttaa mm. Kanadasssa, Yhdysvalloissa, Australiassa. Ja Suomessa. Uudistuksia tehdään kymmenissä tuhansissa kouluissa. Poimin tähän innostavia ajatuksia:

• Energia ja innostuminen  ovat tärkeämpiä  onnistumisen kriteereitä kuin pisatulokset
• Käsite: kapasiteetin rakentaminen: Esim. Fullanilla on Pieni tiimi (noin 10 henkilöä) jotka ovat eri tasoilla kapasiteetin rakentajia
• Uusi pedagogiikka:  syväoppimista uudenlaisella  oppimiskumppanuudella.
• Negatiivinen tulosvastuu ei toimi  (häpeästrategia)
• Testit (vievät energiaa uudistamiselta)
• Tavoitteita ei pidä olla liikaa.
• Rakentakaa kapasiteettia: 1) uudenlainen pedagogiikka 2) muutostieto (millaista johtamista tarvitaan motivoi, tukee, priorisoi....). Sosiaalinen kapasiteetti vaikuttavampaa kuin yksilöllinen (humanistinen)

Osa 2.
Muutamien aktivoivien työrupeamien jälkeen taas hyviä oivalluksia jakoon:

• Muutosta ei tapahtu, jos draiveri on väärä.
• Oikeaita  draivereita ovat mm: sisäisen motivaation edistäminen, sitouttaminen  jatkuvaan kehitykseen, yhdessä tekemiseen innostaminen, kaikkiin opettajiin ja oppilaisiin vaikuttaminen
• Hyviä keinoja ovat: yhteistoiminallisuus, keskittyminen pedagogiikkaan ei teknologiaan, systeemisyys ei pikkuasiat. 
• Oikeanlainen tulosvastuu: (kootaan dataa, ei negatiivista tuomintaa, sisäinen tulosvastuu
• Digitaalinen vallankumous ei pysähdy.  Opettajan ja oppilaan roolit vaihtuvat
• Tarvitaan innostava päämäätä,  hyvä tilannearvio, pitkäkestoinen suunnitelma. Tavoitteet visuaalisesti näkyvillä. 
• Miksei koulutus vaikuta opetukseen:  käydään yksin
• Kollektiivinen autonomia! Ei yhden opettajan autonomia.
• kahdensuuntaisuus, yhtäaikainen oppiminen
• Oppiva organisaatio; koko koululla yhteinen tavoite ja siitä eriytyvät omat. Valmentajia koululle. 
• Oppilaille tavoitteet näyviin: 21 vuosisadan kriittiset taidot joka tunnille (mm. kriittisyys, luovuus
• itsenäisyys..); Oppilaat arvioi itsensä näissä (saadaan dataa)
• Rehtorin olisi oltava ensimmäinen oppija - ja  sisukas
• Oppilaiden tulisi olla  tietoisia omasta roolistaan ja tavoitteistaan
• Kootkaa tietoa oppilaista (dataa) ; luottamuksellisuus lukittu huone.
• Jos haluat muuttaa ryhmää, käytä ryhmää muutoksen välineen.

Osa 3. 
Lisää mainioita ajatuksia:

• Kunpa meilläkin opettajilla olisi aikaa olla yhdessä saman asian äärellä 
• visuaalisesti näkyvillä kartta auttaa
• Kouluun tulisi luoda: tehokkaan professionaliseen oppimisenkulttuuri, jossa voidaan oppia jatkuvasti. Oppiva yhteisö
• tehokas opetus - käsite meillä nöyrästi.
• oppiminen koulussa. sinne valmentajia.
• Yhdistelmä teknologia, pesagogiikka ja muutostieto yhdessä
• Hyvä rehtori saa Status Quon horjumaan, rakentaa luottamusta, saa ihmiset tekemään yhteisen suunnitelman, panostaa tiimiin, luo vcälttämättömyyden tunnetta muutokseen, kehittää itseään jatkuvasti ja toimii verkostissa.
• Suomessa perinne, että opettaja on varsin autonominen suhteessa hallintoon. Opettaja ei kuitenkaan saisi olla autonominen suhteessa toisiin opettajiin.

Osa 4.   

Ja vielä lisää oivalluksia:

• Kyllä opettajia pitää vähän työntää muutokseen. 
• Opettajalle  ja oppilaalle tulee uusi rooli.
• Opettaja ei ole vain mahdollistaja (antaa pelata, opettaa induktiivisesti jne( vaan myös aktivaattori (ohjaa asettamaan haastavia tavoitteita, antaa palautetta...)
• Opettajan ja oppilaan suhde muuttuu kohti oppimiskumppanuutta
• Oppilaat oppimaan enemmän toisiltaan
• Onnistunut muutos on sitoittava (koukuttava) sekä opettajista että oppilaista.
• Sen tulee olla elegantisti tehokas ja helppo käyttää
• Teknologian tulee olla  käytetävissä 24/7
• Oppiaineksen tulee olla oikean elämän ongelmia
• Oppilaiulle tulee olla enemmän vaihtoehtoja kuin nykyjään.
• Opettajien ei tulisi ajatella vain omia oppilaita, vaan ottaa vastuuta kaikista
• Kaikkiaan kouluissa tulisi nostaa vaatimustasoa ja kaventaa  kuilua (oppilaiden, ryhmien, koulun sisällä, koulujen välillä -hyvin menestyvien ja huonosti menevien välillä).
• Muutokseen pitää innostua muttei  hurahtaa-

Oppilashuoltoa haastetaan uusimaan toimintatapojaan

Johtava psykologi Markus Runtti

ESPOOLAISKOULUJEN oppilas-huoltoryhmät on kutsuttu alueittain seminaariin, jossa käsitellään ajankohtaisia oppilashuollon asioita. Keskiviikkona vuorossa oli Keski- ja Pohjois-Espoo. Juvanpuiston koulun auditorioon saapuikin satakunta rehtoria, erityisopettajaa, koulupsykologia, - kuraattoria ja kouluterveydenhoitajaa.

Keskeisiä teemoja oli kaksi: oppilas-huoltoryhmätyön  ajankäyttö ja uusien toimintatapojen jakaminen.

Aikaa on vähän, ja jotta sitä riittää varhaiseen tukeen, toiminnassa kannattaisi vähentää luokkien ns. luokkien läpikäyntiä niin, että koko ryhmä on paikalla.  Koko ryhmä tarvitsisi aikaa työn suunnitteluun ja arviointiin, kouluyhteisöasioihin mm. yhteistyöhön muiden hyvinvointia tuottavien ryhmien kanssa (vanhempainyhdistykset,  oppilaskunta, tukippilaat, KiVa-tiimi...) Myös yksittäisten oppilaiden asioissa kannattaisi jakaa vastuita ja toimia esim. pareina.

Oppilashuollon henkilöstön tulisi päästä tekemään pikemmin ennaltaehkäisevää kuin korjaavaa työtä. Eenemmän luokkiin avuksi, olemaan tunnilla opettajan kanssa.  Aikaa tarvitaan myös luokkien dynamiikan tarkkailuun.

MARKUS Runtti esitteli varhaisen puuttumisen mallin, jossa oli neljä vaihetta:

• EI  huolta
• HUOLI herää: Keskustelu lapsen tai huoltajan kanssa. Pedagogisissa asiossa kollegalta saatu tuki. Tässä vaiheessa opettaja luottaa vielä omiin "voimiinsa"
• HUOLI jatkuu.  Opettaja konsultoi oppilashuollon henkilöstöä. Tässä vaiheessa opettajan omat oimavarat alkavat jo ehtyä
• MONIAMMATILLISEN tuen tarve. Nyt asia oppilashuoltoryhmälle. Tässä vaiheessa opettajan omat keinot ovat loppu. 

PIENTÄ huolta tilaisuudessa herätti hallituksen esitys oppilas - ja opiskelijahuoltolaiksi. Itse idea on hyvä. Terminologiaakin ollaan uusimassa. Tekstissa on mm. yhteisöllinen ja yksilökohtainen opiskeluhuolto sekä  opiskeluhuoltokertomus (joka laaditaan jokaisesta, jolle syntyy ns. asiakkuus). Lain tulisi tulla voimaan 1.8. 2014. Hallituksen esityksessä mm. rehtori ja opettajat jäisivät kokonaan  oppilashuoltoryhmien ulkopuolelle, koska he tekevät hallinnollisia päätöksiä.

TÄRKEÄ viesti oli, että kaikessa oppilashuoltotyössä vanhemmat ovat kumppani.

HALLINTOPÄÄLLIKKÖ Tapio Erma kertoi kaupungin tekemistä Wilman käyttöoikeuslinjauksista sekä kriisityöstä.  Opetuspäällikkö Ilpo Salonen muistutti kiusaamisen ja häirinnän ehkäisemissuunnitelman päivittämisestä.

Itseä paremmassa seurassa

Allekirjoittamassa Elinvoimana Nuoret- festarin julkilausumaa yhdessä
oikeasti tärkeiden herrojen kanssa. Pia Mäki-Kokkilan ottamassa kuvassa
vasemmalta sivistystoimenjohtaja Sampo Suihko, kappalainen Oiva
Hujanen,  perusturvajohtaja Juha Metso,  Martti NOW-ohjelmaryhmän pj:na
(minun takanani) rovasti Jukka Huttunen , kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
 sekä Omnian johtaja Tapio Siukonen.

HUIKEAT viisi arkipäivää takana. Toinen  peräkkäinen viikko "moniajolla".  Mutta  kannatti. Ensi maanantaina alkaa helpottaa, kun koulun johto-kunnan kokous on pidetty ja kaikkia rexejä työllistävä syksyn aloitus on selätetty. Syyskuun johtokunnan kokous on valmisteltavien asioiden määrän osalta vuoden työläin.

VIIKON huippu osui torstaihin, Elinvoimana Nuoret-festariin. Sain olla klo 12.20 - 20.45 itseäni paljon paremmassa seurassa. Lisää festarista löytyy tämän linkin takaa.

MUTTA muutoinkin blogilastun otsikko kuvaa hyvin viikkoa. On suuri etuoikeus saada olla mukana OAJ:n tulevaisuustyössä. Prosessi etenee ja syvenee ja tarjoaa paljon ajateltavaa ja opittavaa. Aikataulu on tiukka, ja työryhmällä riittää haasteita. Oikein innostava on mm. lopputulokselle suunniteltu uudenlainen graafinen ratkaisu, josta en tietenkään kerro vielä mitään.

SAIN  tällä viikolla  linkin  Oulun yliopiston sivuille, joille on koottu elokuussa kuvatut opetus-suunnitelmaa koskevat vartin mittaiset miniluennot. Nyt kun Espoo on innostunut ns. webinaareista, olisipa upeaa, jos täällä olisi käytössä samanlainen tekniikka. Luennon diat näkyvät selvästi puhuvan ja liikkuvaan pään (tarkemmin ylävartalon:-)) takana.  Luennon voi helposti keskeyttää, ja siirtyä taakse- tai eteenpäin. Luennoitsijoita tuossa paketissa on neljä: Pasi Hieta, Irmeli Halinen, Eija Kauppinen ja minä. Oma osuuteni käsittelee opetussuunnitelmatyötä koulun tasolla.  Kuuntelin ne kaikki itse läpi tänään. Irmelin on paras.

MUITA viikon ilonaiheita olivat: Aivan verrattomat ja vastuuta ottavat opettajat meillä Aurorassa ja Kalajärvellä. Luokanopettaja-lehti 3/13 kolahti postilaatikkoon. Välkky-kirjastoauton rock-demokeikka sujui hienosti. Aurora-seminaarissa oli mennyttä arvostava ja uudesta innostunut henki. Onnistuin lataamaan Macciin uuden iPhoto-ohjelman- vanha oli jumittanut itsensä kaputiksi. Rästissä ollut jäsenkirje ehti perille.

NYT hyvällä mielellä viikonloppuun, ja molempina päivinä myös Syys-Matin Markkinoille Espoon kirkonmäelle Espoon perinneyhdistys Auroran teltalle. Lisää perinneyhdistyksestä tämän linkin takana.

Mikä päivä! Vow!

Ylitarkastaja Pekka Iivonen luennoi ennen minua koulujen turvallisuus-
asioista. Pekka on hyvä äijä.

HUIKEA lomapäivä töissä. Olen tosiaan ollut tässä kaksi päivää vuosilomalla. Uuden sukupolven tapaan mixaan työtä ja vapaa-aikaa, ja niinpä tein päivien aikana kaikenlaista työtä. Jopa koulutyötä.

MUTTA olipa hieno päivä. Kello 10 Länsiväylän haastattelu huomenna julkistettavista NOW-kyselyn tuloksista.  Klo 12 OAJ:n tulevaisuuspajassa Kurvosen Laurin apupoikana. Klo 13.00 OAJ:n työsuojelukoulutu-stilaisuudessa. Luennon teemana "Väkivalta ja pedagogiikka". Klo 15.30 NOW-ryhmän kokous. Klo 17.30 Monikulttuurisuusasianneuvottelukunnassa NOW-ohjelmaryhmän toiminnan esittelyä.  

Moniajolla toinen viikko

Viime viikko oli kyllä hyvä suoritus. Täynnä mielenkiintoisia asioia lähes
aamusta iltaan. Koulutyön päälle maanantaina ohjelmaryhmä ja
valtuusto. Tiistaina Kalajärvellä vanhempainilta. Keskiviikkona koululla
BBC:n kuvausryhmä ja illalla toinen vanhempainilta. Torstaina alustus
OAJ:ssa, osallistuminen Kuntamarakkinoille lasten ja nuorten hyvinvointia
käsittelleeseen paneeliin på svenska ja illalla vielä puolueen kunnallis-
toimikunnan kokous. Perjantaina vielä ohjelmaryhmän asioiden valmistelu-
kokous. Lauantaina olin Espoonlahden maalaismarkkinoilla jakamassa tel-
talla karkkia. 

EN ole ainoa rehtori,  jolla on vaarana ajaa itsensä piippuun syyskuussa. Siihen kasaantuu valtava määrä deadlineja. Liikaa. Kun sitten kaiken lisäksi on kiinnostunut melkein kaikesta ja sotkeutuu moniin asioihin, olo on kuin olisi jatkuvassa moniajossa. Mutta eipä valiteta tämän enempää.

ENSI ja sitä seuraavalla viikolla laukka vielä jatkuu.

Johtokunnan kokouspaperin pitää lähteä maanantaina. Viikon-lopusta löytyi lisäaikaa.  Iltapäivään kasautuu useita kokouksia ja illalla on perinteinen Aurora-seminaari.

Tiistain ja keskiviikon pidän vuosiloma-päiviä ja keskityn OAJ:n hommiin. Olen katalysaattorina hallituksen Tulevaisuus-seminaarissa ja keskiviikkona pääsen vielä puhumaan väkivallasta pedagogisesta näkökulmasta. Tiistai-iltaan mahtuu vielä puolueen lehtiryhmän kokous.

Torstaina taas oikeisiin  töihin. Kello 14 alkaa todella tärkeää Nuorille elinvoimaa- festari, jossa minulla on ohjelmaryhmän puheenjohtajana tehtäviä. Samaan aikaan on Valtuustotalolla tärkeä tiedotustilaisuus Viherlaakson koulun ja lukion tilanteesta. Mutta sinne menevät nyt muut.

Perjantain kalenterissa on ihanasti valkoista. Saa olla koko päivän koululla.

Viikonloppuna on Matin Markkinat, ja siellä on perinneyhdistyksen teltta. Eikun jakamaan ainakin osaksi aikaa uusia mainoskortteja.

Opettajat kohti vuosityöaikaa?

Kuvassa monta tuttua Akavatalon aurinkopihalla. Mm Sippolan Matti.

OAJ: n koulutus-ja tulopoliittinen toimikunta pitivät Helsingissä yhteistä kaksipäiväistä seminaariaan. Torstain teemana oli työaika-järjestelmän uudistaminen. Keskustelun virittäjäksi klo 10 - 11.50  oli kutsuttu kolme provo-kaattoria. Minä olin keskimmäinen. Edustin espoolaista rehtoria. Provokaatioiden jälkeen arvo-valtainen paneeli ja muu ryhmä ottivat kantaa  kuulemaansa. Keskustelua veti Heljä Misukka.

VAHVA yhteinen kanta oli, että tällä vanhalla vain opetus-velvollisuuksiin perustuvalla mallilla ei enää pärjätä.  Se ei ole oikeudenmukainen eikä se vastaa työn todellisuutta: muuttunutta ja yhä muuttuvaa opettajuutta. OAJ:n on oltava aktiivinen, ettei meille käy samoin kuin tanskalaisille opettajille.

Yhtenä vaihtoehtona olisi vuosityöaika. Opettaja tekisi vuodessa 1520-1600 tuntia töitä, opetusta tai muuta työtä. 400 tuntia olisi ns. sitomatonta työaikaa. Osa työstä voi osua kesään, mutta vapaajaksoja voisi olla 8 +4.  Opettaja laatisi suunnitelman, jonka kategorioina voisi olla opetus-muut henkilökohtaiset tehtävät-tki- työyhteisön ja itsensä kehittäminen.

OAJ edellyttää, että samalla nostettaisiin opettajien palkkaa noin 10 %. Samassa yhteydessä pitäisi luopua opetusvelvollisuuksista. Se valitettavasti tarkoittaisi myös sen sietämistä, että osalta häviää etuja. Se ei onnistu tässä taloustilanteessa eikä tavanomaisilla sopimuksilla, mutta ehkä valtio voisi innostua tulemaan mukaan vuonna 2016 tai 2017.

Vuosityöajasta on kokemuksia jo useiden vuosien ajalta - ammatillisella puolella jo vuodesta 1998.  Itse järjestelmä toimii hyvin. Ongelmat johtuvat huonosta johtamisesta.

OMAN provokaationi diat yllä clipisinä.  Pausea klikkaamalla dia pysähtyy. 

Loppupuheenvuorossani ehdotin, että ensimmäisenä askeleena keräisimme opettajilta pois YT-työn osan palkasta, ja rehtorin johdolla tuo 3*38 tuntia/opettaja jaettaisiin korvaukseksi aidosti tehdystä muusta kuin opetustyöstä.

Viriili päivä

AIKA mainio päivä tänään. Tein kaikessa rauhassa etätöitä kotona, kun espoo.fi hälytti.  Koulu-rakennuskokous klo 9. En ollut noteerannut lainkaan. ME-vauhtia suihkuun ja Vespan selkään. Ensin  väärään osoitteeseen, mutta vain puoli tuntia myöhässä oikeaan.  Upea koulu on tulossa!

SITTEN koululle. Kaikki ok. Uudelleen Vespan selkään ja kohti Dipolia. Suko oli kutsunut rexit ideoimaan Espoon ja SiTon tarinoiden pohjalta Sukon tarinaa (ts. strategiaa). Kolmessa tunnissa ideoitiin, kuinka Suko kehittyy. Mutta vähissä olivat radikaalit out -of- box-ideat.

SITTEN koululle. Sain tehtyä opettajakortit eHijattiin. Yes. Onneksi sähköpostissa tulee koko ajan uusia tehtäviä uskomattomilla deadlineilla. Ei ehdi ylpeillä tehollaan.

HIENO päivä.

Kansakoulupedagogiikan kehityspiirteitä

Kallion kansakoulun rakennus tänään. Kuva lainassa Helsingin netti-
sivuilta.

YRITÄN tässä blogilastussa kertoa itselleni, millaisia kehityspiirteitä löysin kansakoulu- pedagogiikasta Urho Somerkiven teoksesta Helsingin kansakoulun historia. Jonkin verran olen käyttänyt myös muita lähteitä.

Tarkoitan pedagogiikalla tässä vastauksia kolmeen klassiseen opetusopin kysymykseen:
(1) Miksi? (kasvatuksen päämäärä)
(2) Mitä? (oppiaines, oppimäärä)
(3) Miten? (opetusjärjestelyt: menetelmät, välineet, materiaalit)

KANSAKOULUN pedagogiikan kehitys on ollut Suomessa varsin yhtenäistä jo siksi, että
kasvatusaineiden opetus seminaareissa  oli sellaista. Meillä ei ole ollut maan sisällä erilaisia koulukuntia. Yleensä opetus-suunnitelmat ovat  Somerkiven mukaan kulkeneet hieman jäljessä didaktiikan kehitystä.  Kehitystä voisi  karkeasti jakaa tiettyihin jaksoihin johtavien kasvatusoppineiden mukaan:

- Cygnaeuksen aika (1866 -1888)
- Olai Wallinin (1871-1896) ja Z.J. Cleven aikakausi (1884 - 1900)
- Soinisen aikakausi (1900 - 1943)
- Koskenniemen aikakausi (1944- 1977)

CYGNAEUS ei julkaissut omaa opetusoppia, mutta hän vaikutti kansakouluun muulla lailla. Wallinin nimissä kulkeva "Kansakoulun yleinen kasvatus- ja opetusoppi"(1871) oli Suomessa ensimmäinen julkaistu opetusoppi: Se oli sveitsiläisen H.R. Rueggin kasvatus- ja opetusopin suomennos. Zacharias J. Cleven  teos  "Grunddrag till Skolpedagogik" (Koulujen kasvatusoppi) ilmestyi vuonna 1884. Clevellä oli merkittävä rooli Helsingin kansakoulujen järjestämisessä muutenkin. Mikael Soiniselta ilmestyi useita kasvatusopin teoksia (1895, 1911). Matti Koskenniemen teos "Kansakoulun opetusoppi" ilmestyi vuonna 1944.

(1) Miksi? (kasvatuksen päämäärä)

”Kansakoulun tulee kasvattaa oppilaansa 

siveellisyyteen ja hyviin tapoihin 

sekä antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.”

Kansakoulun järjestysmuotolaki 1923
Kansakoululaki 1958

KANSAKOULUN syntyessä koulutus oli vasta siirtymässä kirkolta (ja yksityisiltä) yhteiskunnalle. Uskonnolla oli läpitunkeva merkitys kaikessa. Ihanneihminen oli kristillissiveellinen. Hän oli kurinalainen, lainkuuliainen ja uskollinen alamainen.  Hänellä oli ammatti, jolla pystyi elättämään itsensä ja perheensä. Kansakoulun tehtävä oli kohottaa rahvaan  aineellista ja siveellistä  tasoa.

Cygneus toi kansakoulun tavoitteeksi ihmisen kaikenpuolisen kehittämisen (pää-sydän-kädet): tieto, tahto ja taito. Tuohon aikaan ylipäätään korostui myös siisteyden vaatimus. Wallinille kasvatuksen päämäärä oli "itsetoimivaan elämään Kristuksen hengessä kykevä nuoriso". Cleve oli kiinnostuneempi oppikoulusta. Oppikoulussa kasvatuspäämääränä hegeliläisillä oli sivistys,  tieteellinen ajattelu ja siveellinen, korkeatasoinen ihminen.  Koulun tehtävä oli antaa yleinen sivistys,  kodin kasvattaa tapoihin. Sivistyminen oli Clevelle ihmisen jalostumista luonnontilasta korkeampaan olotilaan, luonnon alistamusta hengelle. Herbartilaisen kasvatuksen päämäärä oli kristillis-siveellinen ihminen, joskin kristillinen sävy heikentyi 1900-luvun alussa. Toisen maailmansodan jälkeen kristillisyys ohenee. Kasvatuksen päämääräksi nousi Salomaan ja Koskenniemen vaikutuksesta persoona (jossa yhdistyy yksilön ja yhteisön tarpeet).

NÄYTTÄÄ siltä, että kasvatuspäämäärä oli koko kansakouluajan varsin sama, sitä voisi kuvata epiteetillä "hyvä ihminen ja kunnon kansalainen". 1900-luvulla nousee esiin idea persoonallisuudesta.  Peruskoulun aikana se on entisestään syventynyt: Itsenäinen persoonallisuus. Jokaisen tulisi saada oman henkisen laatunsa ja harrastustensa mukaista opetusta (Lahdes 1969) - Omaleimainen persoonallisuus (Koskenniemi- Hälinen 1970). Yksilöllisyys näyttää korostuvan - Monipuolinen persoonallisuus, jolla on jatko-opintovalmiudet (Lahdes 1997) - Persoona (Uusikylä ja  Atjonen 2000)

(2) Mitä? (oppiaines, oppimäärä)
KANSAKOULUN syntyvaiheessa oppimäärä  määriteltiin hyvin väljästi. Oppiaineet määriteltiin  vuoden 1881 mallikursseissa. Myöhemmin sisältöjä on toki kuvattu tarkemmin.

Oppiainesta on määritelty vuosien varrella valtakunnallisesti, mutta myös Helsingin  omissa opetussuunnitelmissa. Oppiaineluettelossa oli pitkälti samat aineet kuin nykyisinkin. Vieras kieli tuli mukaan vasta 1960-luvulla. Uusina oppiaineina kansakouluun syntyi mm. havainto-oppi, kotiseutuoppi, kansalaistaito, luokan oma tunti, voimistelu ja ympäristöoppi. Opetus ainakin helsinkiläiskouluissa oli ainejakoista.

Suomalaisessa kansakoulussa on ollut laaja ja monipuolinen oppisisältö jo alusta alkaen. Tavoite oli kehittää sekä ruumista että sielua. Oppiaineita oli siksi useita. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen olivat tietysti tärkeiträ. Eri kasvatusoppineille eri oppiaineet olivat  kuitenkin "kaikkein" tärkeimpiä. Cygnaeukselle sellaisia olivat mm. veisto, kasvatusopillinen voimistelu ja laulu. Clevelle taas (oppikoulussa) historia ja kirjallisuus. Soiniselle tärkeitä olivat mm. kotiseutuopetus, luonnontieto, historia, uskonto ja kirjallisuus. Koskenniemi ei nostanut esiin yksittäistä "keskusainetta".

Jos Cygnaeus ja Wallin korostivat uskoa, niin  Cleve ja Soininen korostivat jo tietoa. Cleven mukaan koululla oli tehtävä  johtaa ihminen totuteen ja oikeuteen. Koulu oli näin totuusinstituutio. Koulussa ei pyritty kuitenkaan lopulliseen totuuteen, vaan totuuden tuntoon, jossa pyrkimyksenä on itsenäinen käsittäminen. Koulu siirsi inhimillistä tietopääomaa sukupolvelta toiselle. Soiniselle tieto ei ollut itseisarvo vaan keino muokata luonnetta ja sytyttää harrastusta.

Oppiainesta tuli kansakouluun liikaa. Oli valittava. Soinisen opetusopissa korostui  kasvatuksellisesti arvokkaan oppiaineksen merkitys. Kaikkea kulttuuriperintöä  ei pyritty siirtämään, vain arvokkain osa. 1930-luvulla Ottelin nosti esiin kysymyksen tietomäärän lakkaamattomasta lisääntymisestä,  "oppiaineiden keskinäisestä tilanahtaudesta". Oppiainesta oli hänestä supistettava.  Hän suositteli huippukohtaperiaatetta, jonkan mukaan esim. historian opetuksessa käsitellään vain kunkin aikakauden tärkeimmät asiat.

Opetussuunnitelmaopeissa oli totuttu pohtimaan oppiainesta vertaillen oppiaineiden tärkeyttä. Koskenniemi nosti esiin oppituntien rinnalle kouluelämän, koulun elämänpiirin.  Hänen mukaansa kaikki, mitä siinä tapahtuu, on kasvattavaa, ei vain oppitunnit ja oppiaineet.

Oppiaineiden lisäksi  helsinkiläiskansakoulujen ohjelmaan mahtui paljon ”tuntijaon ulkopuolista vapaamuotoista opetusta". Tätä olivat mm. koulusäästötoiminta (1902-), liikenneopetus, maanpuolustuskasvatus, sukupuoliopetus, kerhot ja yhdistykset, nuorisokerhotyö (pakolliseksi 1944), taidekasvatusta  (mm. tilausnäytöksiä) ja juhlat. Erityistä ammatinvalinnanohjausta alettiin antaa Helsingin kansakouluissa 1941. Lisäksi kouluissa on ollut ns. koulusosiaalista toimintaa:  kouluruokailu, vaatetus- ja raha-avustukset, terveydenhoito, kesävirkistys, koulukasvitarhat jne.

Aineksen järjestäminen

Tärkeä kysymys oli myös, kuinka oppiaines järjestettiin. Pääsääntö oli että oppiaineittain (paitsi alakansakoulussa) ja vuosiluokittain.  Tätä lievennettiin usein  rinnastamalla ja vuorokursseilla. Wallin  kannatti eheyttämistä ("kun toinen aine tukee toista..."). Soinisesta (Herbartista) opetusta oli keskitettävä. Cleve esitti, että yhtä ainetta opetettiin kerrallaan ja perinpohjaisesti.

Jo Cygnaeus halusi järjestää aineksen luonnollisesti; ähdettiin  läheltä, lapselle tutuista asioista. Soinisen opetusopissa aines valittiin ja sijoitettiin eri ikäkausille  sen mukaan, mikä herättää lasten harrastusta. Opittavat asiat järjestettiin ikäkauden mukaan.  Koskenniemen (1944) mukaan oli lapsen kannalta viisasta ottaa työskentelyn kohteiksi luonnolliset kokonaisuudet  esimerkiksi kotiseutu (maantieto ja historia), liikenneolot ja kotieläinten hoito oppiaineiden sijasta.

J.E. Salomaa (1947) nosti hänkin esiin harrastuksen. "Koulutehtävien tulisi vaikuttaa itsensa valitsemilta, tiedoilta ja taidoilta, jota oppilaat hankkivat omasta harrastuksestaan."

Vuoden 1952 kansakoulun opetussuunnitelmassa aineksen jäsentelyä tehtiin aikaisempaa selkeämmin  lapsipsykologian pohjalta.

NÄYTTÄÄ siltä, että oppiaineksen rakenne (oppiainejakoisuus) säilyi koko kansakoulun ajan. Toki sisältöjä eri aineissa päivitettiin. Merkittävä  muutos oli luopuminen pestalozzilaisesta havainto-opetuksesta, jossa erikseen harjoitettiin aisteja. Sen tilalle tuli ympäristöoppi. Myös "tilanahtaus"on säilynyt koko kansakoulun ajan. Ainesta ei ole raaskittu karsia, ja koska uusia oppiaineita ei saatu mahtumaan, ruvettiin tiettyjä asioita opettamaan läpäisyperiaatteella. Kansakoulun viimeisinä vuosina, kun POPS oli jo julkaistu, näkyy suhtautumisen muutos ainekseen. Kun aines oli vielä 1800-luvulla joko Jumalan tai tieteen luomaa totuutta, joka piti ottaa haltuun, se 1960-luvun lopulla alkaa olla vain aineksia ja virikkeitä omaleimaisen persoonan kasvulle (POPS 1970).

Aineksessa vähenee uskonnon osuus. Niinikään aletaan ymmärtää, että muukin kuin oppitunnin sisältö vaikuttaa lapseen koulussa.

PERUSKOULUN aikana  ohjelmaan on tullut paljon uusia aineita mm. terveustietoa. On myös luovuttu oppiaineista (luokan oma tunti, kansalaistaito). Luonnontieteellisiä aineita on yhdistetty ainekokonaisuuksiksi. Aihekokonaisuuksia on käytetty koko ajan. Erityisesti 1980-luvulla opettajat innostuivat eheyttämisestä.

Aineksen määrä on vaihdellut eri opseissa. Väljimmillään se oli 1990-luvulla.

Iso muutos on ollut suhtautumisessa oppiainekseen. Ulkoamuistaminen on kadonnut lähes kokonaan. Tietoa tärkeämmäksi ovat nousseet taidot hankkia ja välittää tietoa.  Kun vielä peruskoulun alkuvaiheessa korostettiin opettajan autonomia sisällön valinnoissa, tuoreimmassa koulupuheessa halutaan siirtä tätä autonomiaa yhä enemmän oppilaille.  Opettajat ovat erilaisia ja he voivat päästä samoihin tavoitteisiin käyttämällä erilaisia oppisisältöjä (Lahdes (1969). Maailmaa koskevan tiedon lisäksi tärkeää on oppilaan tieto omasta itsestään (Uusikylä ja  Atjonen 2000).

(3) Miten? (didaktiset periaatteet, opetusjärjestelyt: menetelmät, välineet, materiaalit)
1800-luvun kansakoulun opetusta on kuvattu  menetelmällisesti hapuilun, kuulustelun ja kertauksen ajaksi. Pedagogikka oli tuolloin varsin kehittymätöntä. Tunnin kaavana oli vanha läksy ja uuden läksyn valmistaminen. Myös välineistö oli vaatimatonta.

Cygnaeuksen mukaan “ koulunkäynti ei saa olla leikkiä vaan vakavaa työtä.” Cygnaeus ei esittänyt selkeää menetelmä, menetelmien valinta kuului hänestä opettajalle. Keskeinen menetelmä oli opettajan persoona. Cygnaeus  hyväksyi lempeyden ja kurin.

Cygnaeus suosi menetelmistä keskustelua, laulamista, leikkiä ja kädentyötä.  Hän korosti aktivoivaa ja havainnollista ja luonnonmukaista opetusta. Asioissa tuli edetä yksinkertaisesta monimutkaiseen, ulkoisesta sisäiseen. Opetuksessa oli seurattava ns. pestalozzilaista havaintomenettelyä. Ennen teksin lukemista tehtiin ajatus- ja puheharjoituksia kodissa ja luonnossa nähtävistä esineistä ja havaintokuvista.

Cygnaeus  uskoi kertomusten tehoon.  Ne läpiselitettiin.  Harjoittelu oli tärkeää. Tärkeät asiat (mm. Jeesuksen puheen osia) päntättiin ulkoa. Läksyt tuli tehdä koulussa.  Oppituntien lisäksi asioita opittiin mm. puutarhassa. Hiljaista työtä Cygnaeus ei tuntenut.  Erikoisuutena oli äänestäminen.

Wallin esitteli kasvatuksen välineiksi  hoidon, kurin ja opetuksen. Hän jakoi opetusmenetelmät kertovaan, näyttävään  ja vuoropuheiseen. Hän piti tärkeänä myös kertausta ja ulkolukua.  Wallin  deoi läksytöntä maanantaita  ja edisti koulupuutarha-aatetta.

Clevelle lukeminen ja opettajan elävä sana olivat tärkeitä menetelmiä, ei pänttäys. Oppikirjat olivat tärkeitä muistin virkistämiseksi. "Ei ilman oppikirjaa eikä myöskään ilman opettajaa.”Opettajalla oli koulussa tärkeä rooli. Opettaja edusti totuutta. Oppilaan tuli alistua sille. Opettaja ei luonut. Opettaja mahdollisti.

Soiniselle kasvatuksen keinoja olivat hallinta (kuri), kasvattava opetus ja ohjaus. Hallinnalla ja opetuksella saatiin oikea suunta, ohjauksen avulla se vakiinnutettiin. Tie tahtoon kulki tiedon ja tiedon herättämien tunteiden kautta.  Soininen toi Suomeen  herbartilaisen tunnin kaavan, jossa yhdistettiin havaintojen teko, havaintojen käsitteellistäminen ja soveltaminen.

Opettajalla oli keskeinen rooli. Uskottiin, että opettaja luo oppilaan ajatusmaailman. Opettajan tekemillä kysymyksillä oli tässä rakennustyössä  keskeinen rooli.  Opetusmenetelmät olivat opettajakeskeisiä (esittävä ja kyselevä opetus sekä yhteinen harjoitus), ja niissä korostui ulkoa oppiminen. Taulutyö oli tärkeää. Iso edistysaske oli se, että uuden asian "valmistelu" nostettiin tunnin pääasiaksi. Herbartilaisuuteen kuului, että oppisisältö tuli käsitellä psykologisesti (apperseptio-opin mukaisesti) oikein. Herbartin idea poiki vahvaa pyrkimystä yksiläksyiseen järjestelmään ja luokkaopetukseen.

Opettajan persoonallisuus oli keskeinen työkalu. Harrastuneisuuden synnyttäminen oppilaissa edellytti, että opettaja oli kiinnostunut samoista asioista.

SUUNTAUS, jossa huomio kiinnittyy oppilaaseen ja hänen aktiivisuuteensa rantautui meille 1910- luvulla.  Monet opettajat innostuivat ns. uuden koulun työtavoista mm. oppilaiden omatoimisesta opiskelusta ja työkirjasta. Ottelin kirjoitti  1930-luvulla,  että ”ennen pidettiin koulutyötä oleellisesti opettajan työnä, nyt ollaan sitä mieltä, että oppilaan tulisi suuressa määrin olla oma opettajansa. Opettaja olkoon tiennäyttäjänä, ohjaajana”.

KOSKENNIEMI teki menetelmällisen synteesin. Hän vaihtoi myös menetelmä-sanan tilalle työskentelymuodot. Koulussa oli kolme työskentelymuotoa: leikki, juhla ja työ. Työn hän jakoi vielä kahtia:  työhön, jota luokka tekee yhdessä ja työhön, jota luokka tekee jakaantuneena (esim. ryhmiin). Koskenniemen opetusopissa asetetaan tavoitteeksi monipuolisten menetelmien käyttö.

Koskenniemi uskoi herbartilaisten harrastusten sijasta tarpeisiin.  Lapsi etsii tarpeidensa mukaista toimintaa. Opettajan kannattaa  liittoutua lapsen ajankohtaisten tarpeiden kanssa.   Koskenniemi kirjoitti leikkivästä oppimisesta. Taustalla oli ajatus, että "lapsi leikkii kunakin elämänsä kohtana leikkejä, jotka sisältävät tarpeellista harjoitusta. Tietämättään lapsi harjoittelee ... elämälle tarpeellisia toimintoja. Leikki vetoaa välittömästi lapsen tarpeisiin".  "Leikki on oppimistalouden kannalta varsin tehokas oppimisen tapa."

Myöhemmin Koskenniemi  jäsensi työtavat  opettaja-, oppilaskeskeisiin ja yhteistoiminnallisiin. Perinteisä työtapoja olivat opettajan  esitys, kyselevä opetus, yhteinen harjoitus ja juhla. Uudehkoja työtapoja olivat oppilaan esitys, opetuskeskustelu ja ryhmätyö. Kansakoulun opetusopissa oppiminen nähtiin aktiivisena tapahtumana, jonka aikaansaamiseksi tarvittiin sekä opettajaa että oppilasta. Peruskouluun jo liittyvässä Didaktiikka-teoksessaa tärkeää on  "oppimassa olevien oppilaiden virittäminen ja organisoiminen työhön sekä työssä opastaminen."  Opetusmenetelmän sijasta puhuttiin opetusmuodosta.

J.E. Salomaa uskoi omassa koulukasvatusopissaan (1947)  persoonallisuuksiin, eteviin kasvattajiin eikä niinkään ulkonaisiin järjestelyihin. Hän pohti mm.  kasvatuksellista rakkautta ja tahdikkuutta. Vanha koulu on liiaksi väheksynyt omatoimisuuden periaatetta. Uusi koulu lasten säilyttämispyrkimystä ja avun tarvetta.

Käytännössä opettajien työtapavalikko ei ole ollut yhtä laaja kun ym. opetusopeissa. Jo Wallinin aikana kansakoulu kääntyi kirjakouluksi. "Kansakoulusta ei pitänyt muodostua kaukaisilla, abstraktisisilla tietoaloilla liikkuvan oppi- ja virkamieskoulun vaivaiskasvuista jäljennöstä." Mikael Soininen. Mutta niin oli käynyt.

Eräitä muita opetusjärjestelyihin liittyviä piirteitä

Vapaus vai pakko?
CYGNAEUS halusi kansakoulusta oppilaille vapaaehtoista. Myös Wallin kuului  niihin, jotka kannattivat vapaaehtoista kansakoulua. Se säilyikin sellaisena 55 vuotta, virallisesti vuoteen 1921 saakka, jolloin säädettiin oppivelvollisuuslaki. Käytännössä vanhempia painostettiin laittamaan lapsensa kouluun jo varsin varhain. Esim. jollei huolehtinut lastensa säännöllisestä koulunkäynnistä, ei saanut seurakunnan vaivaisrahoista avustusta.  Vuoro-opetuskoulun opettaja, maisteri Ad. Malin ehdotti  jo vuonna 1863, että köyhäinhoidon toimesta pakotettaisiin kaikki ns. köyhän kansan lapset käymään koulua säännöllisesti 5-6 vuotta.

"Pakollinen" kansakoulu  ehti olla Helsingissä 56 vuotta. Kansakoulun loppuvaiheessa kansalaiskoulun kolmas vuosi oli sekä kunnille että oppilaille vapaaehtoinen (vrt. peruskoulun 10-luokka).

Motivaation merkitys

MOTIVAATIONPUUTE oli tärkeä haaste. Kovin moni keskeytti kansakoulun käynnin ennen oppivelvollisuutta. 1880-luvulta alkaen järjestettiin jatko-opetusta iltaisin ja sunnuntaisin. Se ei oikein kiinnostanut. Vuonna 1906 Koulutoimen ylihallitus toivoikin jatko-opetuksen opetussuunnitelmaan aineksia, jotka herättäisivät harrastusta ja mielenkiintoa. Opettajia kehoitettiin keskittymään aloihin, joita erityisesti harrasti.

Motivaatio ja harrastus ei ole samaa kuin "kiva". Cleven mukaan luokan mielialan tuli olla tyyni ja totinen. Koulu ei saanut huvittaa eikä kyllästyttää oppilaita. Opettajan oli osattava tehdä oppiminen mielenkiintoiseksi.

Koulussa tehtävä työ

KANSAKOULU haluttiin Suomessa koulumaiseksi. Siitä ei haluttu"oikeaa työtupaa", joka oli  käytäntö monessa maassa ja myös Pestalozzilla. Käsityön sijaan kansakouluun otettiin oppiaine: käsityö. Alkuaikoina koulu kuitenkin möi näitä oppilaiden tekemiä käsitöitä.

Toki alkuaikoina oppilaat osallistuivat mm. koulun siivoukseen, lämmittämiseen ja järjestyksen valvontaan. He auttoivat myös 1900-luvun alussa mm. perunoiden kuorimisessa köyhille järjestetyssä ruokailussa.  Sota-ajan talkootoiminta (1941-45) muodostaa sekin poikkeuksen. Tuolloin kerättiin jätetavaraa ja luonnontuotteita; paperia, pulloja, kumia, liumppuja, metallia, marjoja, sieniä, käpyjä, polttopuita...Oppilaat  työskentelivät  pelloilla ja kotitaloustöissä. Työapua annettiin vanhuksille.. Osasta sai palkkaa. Opettajat toimivat talkootoimitsijoina. Koulut olivat keräilykeskuksia.

Erillis- vai yhteisopetus

TYTTÖJÄ ja poikia opetettiin aluksi erikseen- mikä oli jo Cygnaeuksen ajatus.  Senaatti kuitenkin salli yhteisopetuksen jo 1860-luvulla maaseudulla mm. taloudellisista syistä. Yhteisopetusta puolustettiin myös pedagogisin perustein: tytöt rauhoittavat poikia. Ja tyttöjen liika herkkyys vähenee. Helsingissä ensimmäinen yhteisluokka toimi lukuvuonna 1907-08.

Kuri

KANSAKOULU syntyi kurikouluksi. Ankara järjestys oli Cleven mukaan koulun hedelmällisen toiminnan ehto. Kaiken piti tapahtua komennoista. Opettajan oli heti oikaistava, jos jokin oli vinossa. Nuorison mieli oli lannistettava silloinkin, kun se nousee opettajan mielivaltaa vastaan.

Helsinkiläiskouluissa vallitsi 1800-luvun lopulla ankara järjestys ja hiljaisuus. Rangaistusapparaatti oli mittava, mutta sitä ohennettiin ja pehmennettiin ajan kuluessa. Valikko oli aluksi (1866) seuraava:

• nuhteet luokan läsnäollessa
• alemmaksi muuttaminen luokassa
• erottaminen kumppaneista
• nuhteet ja varoitukset koko koulunuorison läsnäollessa
• aresti eli erilleen salpaaminen (enintään  8 t), muuttui jälki-istunnoksi (1892).  Myös laiskanläksy.
• ruumiin rangaistus (vain tarkastajan luvalla. Kiellettiin 1914.)
• poisajaminen koulusta ( pois 1921; uudelleen 1958)
• seisottaminen (uutena vuoden 1892 ohjesäännössä)
• kotimuistutus (1958)

Helsinkiläisopettajat ehdottivat ”erittäisluokkia”  sekä heikkolahjaisille että pahantapaisille kansakoululapsille 1890-luvulla. Pahatapaisten lasten opettajille  he halusivat myös oikeutta käyttää karsseria ja ruumiinrangaistusta. Näihin ei saatu lupaa.

Omalla kielellä?

TÄRKEÄ periaate oli myöskin oikeus saada opetusta omalla äidinkielellä. Kaikki kansakoulunopettajat eivät kuitenkaan aluksi osanneet kunnolla suomea.

Oppikirja

KANSAKOULU syntyi kirjattomaksi kouluksi, mutta taipui pian sekin kirjakouluksi. Erityisesti 1800-luvun lopun helsinkiläisessä opetussuunnitelmassa oppikirja korvasi opettajan. Asiat piti opetella lukemalla. Opettajan piti puhua mahdollisimman vähän. Oppikirja säilyttikin uuden koulun tuulista huolimatta asemansa kansakoulun loppuun saakka. Havaintovälineistö monipuolistui koko ajan; kuvatauluja, episkooppeja, elokuvaprojektoreja jne.

Integrointi

Yleispiirre Helsingin kansakoululaitoksessa oli, että vammainenkin lapsi pyrittiin  pitämään ”normaaliopetuksessa” aina kun on voitu olettaa hänen siinä menestyvän. 1960-luvun lopulta pyrittiin  integrointiin, jolloin erityisopetusta  hoidetaan klinikan (neuvolan) tapaan.

NÄYTTÄÄ siltä, että opetusjärjestelyissä selkeä trendi on ollut koulumaisuuden  vahvistuminen  menetelmien selkiintyminen ja monipuolistuminen. Tärkeä muutos oli kun alettiin  tunnistaa heikon osaamisen taustalle  oppimisvaikeuksia  laiskuuden sijaan.  Heiluriliikettä on ollut mm. siinä, miten suurena on nähty oppilaan oma aktiivisuus. Aluksi opettajan osuus oli aivan keskeinen. Mielenkiintoinen oli sitten 1880-luvun helsinkiläinen ops: siinä oppikirja korvasi opettajan. Asiat oli opittava lukemalla. Opettajan ei pitänyt lisätä tekstiin mitään.  Toverien neuvot auttoivat paremmin kuin opettajan. 1910-luvulla korostui oppilaan osuus. Koskenniemen synteesissä yhdistettiin opettajakeskeisyys ja oppilaskeskeisyys. Opettajan roolia halutaan muuttaa ohjaajaksi. Esittämisen, kyselemisen ja kuulustelemisen sijasta etusijalle asetettiin oppimassa olevien oppilaiden virittäminen ja organisoiminen työhön sekä työssä opastaminen (Koskenniemi  ja Hälinen 1970).

PERUSKOULUN aikana on kehitelty yhä uusia menetelmiä. Näitä ovat olleet  mm. ohjattu ja ohjelmoitu opetus, INO, pysäkkityö, leirikoulut, yhteistoiminnallinen oppiminen, tutkiva oppiminen.  Silti trendi on kääntynyt kohti epämuodollisempaa opetusta. Koulupuheessa  käytetään yhä useammin käsitettä informaali oppiminen. Oppilaat ovat oppineet monia asioita uuden teknologian avulla itsekseen ilman opettajaa. Tämänkaltaista toimintaa halutaan nyt lisää.

Kun vielä 1960-luvulla korostettiin opettajien oikeutta valita menetelmä, tänään samaa oikeutta halutaan oppilaille.  Opettajat ovat erilaisia ja he voivat päästä samoihin tavoitteisiin käyttämällä erilaisia  työtapoja ja välineitä (Lahdes 1969). Kaikkiaan yksilöllisyys elää nousua. Opetusta luvataan muovata hyvin yksilölliseksi Yksilöllistämisen keinoina ovat mm. valinnaisaineet, opetuksellinen eriyttäminen ja luokattomuus (Lahdes 1997).  Lahdes ja Atjonen (2000) nostavat  esiin oppimisilmapiirin, motivaation ja selkeän yksiöllisesti ohjaavan opetuksen.

Johtopäätökset

KANSAKOULUN aikana suomalainen pedagogiikka kehittyi voimakkaasti, näin väitän.
(1) Huomio siirtyi opettajasta ja hänen toiminnastaan ensin oppilaaseen ja hänen toimintaansa opetuksessa ja sitten oppilasryhmään  ja sen toimintaan ryhmänä.  Teoreettisena synteesinä on opetus-opiskelu-oppimis-malli.
(2)  Pedagogiikka maallistui. Kristillis-siveellisyys taittui hyviksi tavoiksi. Tytöt ja pojat saivat opiskella yhdessä ja pääosin samoja asioita.
(3) Yksilö pysyi kansakoulun ajan "kurissa".  1900-luvun nouseva päämäärä oli  persoona. Oppi-isiensä Hegelin ja Snellmanin tavoin jo Cleve aikanaan  ajatteli, että ihmisen sielussa on kaksi vastavoimaa, joiden välissä persoonallisuus heilahtelee. Toisena voimana oli Cleven sanoin yksilöllisyys ja toisena ihmisyys. Yksilöllisyys oli negatiivinen elementti, jonka olemassaoloa ei tosin voinut kieltää, mutta jota vastaan oli kaikin voimin taisteltava.  "Persoonallisuus on eräänlainen yksilöllisyyden korkeampi aste, sivistynyt, henkinen olento", Koskenniemi kirjoitti
(4) Opittaviksi asioiksi valittiin  ensin  sielunpelastuksellisesti ja kasvatuksellisesti arvokas sekä elämässä hyödyllinen. Hyödyllisyyden  painoarvo  kasvoi vuosien myötä. Pääosin kansakoulun oppiaines oli yleissivistävää. Ammattioppia ei kansakoulussa annettu.
(5) Oppiaineiden asema säilyi vankkana. Oppiaineiden keskinäisen tärkeydesta kinastelu lakkasi 1900-luvulla. Tieteellisen kriteerin tilalle hyväksyttiin poliittinen legitimiteetti. Alakansakouluissa pyrittiin kokonaisopetukseen, muilla tasoilla opettaja eheytti, jos se hänelle sopi. Ainesta oli  aina liikaa.
(6) Oppikirjan asema oli kansakoulussa vankkumaton. Tekniikkaa käytettiin sitä mukaa, kun se kehittyi.
(7) Aluksi menetelmät ovat hapuilevia. Keskeinen elementti oli läksy, muistiin painettava oppiaineksen pala. Opetus oli aluksi mieleen painamista ja kuulustelua. Huomio siirtyi 1870-luvulla erilaisiin tapoihin "valmistaa" läksyä. Jalokiveksi tarjoutui herbartilaisuus. Opettajakeskeisen metodin haastoi 1910-luvulta alkaen  uuden koulun oppilaskeskeisyys. Oppilas teki. Opettaja observoi ja ohjasi.  Koskenniemi teki sitten synteesin yhden paraan menetelmän sijaan tuli  idea  monien menetelmien käytöstä.  Opettajan tehtävä laajeni  opettamisesta   opetuksen järjestelemiseen. Viimeistään 1940-luvulla tunnistettiin kaikki perustyötavat. Työtapojen taustalle tunnistetaan vastuun erilainen jakautuminen.
(8) Opetus kansakoulussa ei juurikaan vahvistanut oppilaitten kriittistä ajattelua.

Lähteitä:

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/01/uno-cygnaeus-pappi-ja-pedagogi.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/01/uno-cygnaeus-ja-nykyaikainen.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/02/uno-cygnaeus-ja-1800-luvun-lopun.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/02/veli-nurmen-teos-uno-cygnaeuksesta.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/06/kasvatuskeskustelua-1960-luvulla-osa-1.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/10/2010-luvun-didaktiikkaa-millaista-se.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/03/zjcleve-oppikoulun-isa.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/07/kesaretki-kasvatustieteen-historiaan_11.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/07/kesaretki-kasvatustieteen-historiaan_28.html

Respektiä: Urho Somerkivi

MONI muu on saanut oman sivun mm. Wikipediaan. Urho Somerkivi ei. Outoa. Ansioita miehellä riittää. Tietokirjailija. Oppikirjailija. Kouluhallituksen osastopäällikkö. Professori.

TÄNÄÄN lauantaina osoitan respektiä Somerkiven järkäleen vuoksi: Somerkivi, Urho (1977). Helsingin kansakoulun historia. Helsingin kaupungin julkaisuja N:o 29

Tiiliskivessä on 485 sivua. Niihin mahtuu uskomattoman paljon asiaa pääkaupunkimme kansakoulun historiasta. Lukukokemuksena teos oli upea. Kiitos Lehikoisen Ismolle, joka antoi kirjan minulle.

NÄIN massiivisen teoksen puffaaminen on vaikeaa, mutta yritän motivoida  blogiin piipahtavia hankkimaan kirjan käteensä.

Somerkivi kuvaa teoksessaan rinnakkain suomalaisen kansanopetuksen kehitystä ja pääkaupunkimme omia ratkaisuja. Ainakin minulle valkeni kerralla, kuinka valtava muutos koulutoimessa on tapahtunut 1800-luvun alusta alkaen. Hajanainen koulujen verkosto on jäsentynyt johdonmukaiseksi koulutusjärjestelmäksi. Kuinka moneen kertaan koulujen nimet ovat vaihtuneet? Kansanopetuksen asema on muuttunut hyvää tekevästä köyhäinhoidosta merkittäväksi investoinniksi tulevaisuuteen. Sielun pelastustyön tilalle on tullut kansalaiskasvatus ja omaleimaisen persoonallinen kehittämistyö. Kuinka tuore asia onkaan, että Helsingissä puhutaan suomea? Kuinka vähän aikaa on siitä, että koulun ylläpito perustui lapsityölle? Kuinka pitkään poikia ja tyttöjä oli opetettava erikseen mm. ahtaan siveellisyysvatimuksen vuoksi?

Upeasti Somerkivi esitellee minulle aikaisemmin vieraaksijäänyttä helsinkiläistä vuoro-opetuskoulua ja lastentarhoja edeltäneitä ns. pikkulasten kouluja. Kehityslinja ns. jatko-opetuksesta kansalaiskouluun kuvataan perinpohjin. Somerkivi esittelee myös seikkaperäisesti erityisopetuksen ja suojelukasvatuksen muotoja.  Teoksessa avataan myös koulunpidon arkea ja haasteita sekä mielenkiintoiisia pedagogisia ideoita, joita syntyi poikkeusoloissa. Erikoisen kiinnostavaa oli lukea Aleksis Kiven koulussa vuosina 1936-39 toteutetusta vapaaluokka-kokeilusta.

SUOSITTELEN.

Oppimisen strategisesta johtamisesta

OLEN luvannut puhua huomenna 20 minuuttua kansainväliselle delegaatiolle suomalaisesta strategisesta oppimisen johtamisesta. Noh! Tämä aihehan on tunnetusti syvintä osaamisaluettani :-) Vakavasti: alustuksen valmistelu kävi hyvin älyllisestä voimisteluharjoituksesta, eikä sellainen mene koskaan hukkaan. 

YLLÄ diat clipsinä. Yksi dia 10 sekunttia. Otan mielelläni vastaan kaikki naurut.ja kolhaisut.

Pasi Sahlberg Harvardiin kasvatustieteen professoriksi

PASI Sahlberg on nimitetty Harvardin yliopistoon vierailevaksi professoriksi. Hieno juttu.

Sahlberg on nimitetty Harvardin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan (Harvard Graduate School of Education) vierailevaksi professoriksi tammikuusta 2014 kesäkuuhun 2015. Viimeisimmässä tehtävässään Sahlberg on edistänyt suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä ja suvaitsevaisuutta asiantuntija- ja palveluorganisaatio CIMOn johtajana.

Pitkän uransa aikana Sahlberg on perehtynyt kansainväliseen koulutuspolitiikkaan sekä koulutuksen ja opetuksen kehittämiseen eri puolilla maailmaa mm. Maailmanpankin, Euroopan Komission sekä OECD:n asiantuntijana. Ansioistaan tällä saralla hänet on palkittu Suomessa Vuoden koulutusvaikuttajana 2012. Hänelle on myös myönnetty  Yhdysvalloissa  Upton Sinclair -palkinto 2011 sekä Grawemeyer-palkinto 2013.

Harvardin nimitys merkitsee Sahlbergille paluuta opetustehtäviin.  Uudessa tehtävässään hän tulee kehittämään muun muassa kansainvälistä vertailevaa kurssia tehokkaista koulutusjärjestelmistä. "Kansainvälisessä työssäni yritän rohkaista päättäjiä oppimaan toisiltaan sen sijaan, että yritettäisiin jäljitellä muiden hyvin toimivia järjestelmiä. Ympäri maailmaa tarvitaan ratkaisuja opetusjärjestelmien uudistamiseen. Yliopistoilla on keskeinen rooli toisenlaisten todellisuuksien visioimisessa. Se on tärkein haasteemme.", Sahlberg kuvailee tulevaa rooliaan.

Lisätietoja:
Johtaja Pasi Sahlberg, CIMO, s-posti pasi.sahlberg@cimo.fi , puh. 040 828 2424

Kaikki opettajien työ työajan piiriin

Päivitetty klo 21.

OAJ:n  Heljä Misukka pyysi minua pitämään noin 10-20 minuutin provokaatio-puheenvuoron järjestömme tulo- ja palkkapoliittisen sekä koulutuspoliittisen toimikunnan yhteis- seminaarissa. Teemana on opettajien työaika- järjestelmä.

Miksikäs ei. Somen aikakaudella on järkevää pyytää tutuilta naamoilta  näkemyksiä - sekä rexeiltä että Luokanopettaja- liiton fb-ryhmään kuuluvilta. Ennenkuin käyn läpi heidän - ja omia ajatuksiani, kertaan vähän nykytilannetta.

Opettajien työaika 

OPETTAJILLA on kummallinen työaikajärjestelmä. Opettajan on oltava työpaikalla oppituntien ja välituntien aika (esim. viisi oppituntia klo 8.15 alkaen: koululla 8.15- 13.15). Lisäksi hänen on oltava koululla (Espoossa) vähintään 1 tunti viikossa (ns. YT-aika). Opettajalla on noin 190 työpäivää vuodessa. Niiden lisäksi hänen on oltava ainakin yksi päivä ennen lukuvuoden alkua koululla (suunnittelupäivä) ja oltava kahden päivän verran ns. VESO-koulutuksessa.

OPETTAJIEN on tämän lisäksi hoidettava kaikki virkaan kuuluvat tehtävät. Mutta niihin ei ole osoitettu työaikaa. Epäselvää on myös, mitkä kaikki asiat kuuluvat virkaan. Eräille opettajille maksetaan erillinen tuntikorvaus eräistä  erikseen korvattavista vastuutehtävistä kuten ATK-laitteiden kunnossapidosta tai kirjastonhoidosta.  Kerho- ja tukitunneista voi  laskuttaa erikseen.

Kaikki kunnossa?

Ei ole. Kouluille on määrätty paljon sellaisia tehtäviä, joihin ei ole osoitettu työaikaa. Suomeksi: niistä ei makseta. Tällaisia tehtäviä on mm.  koulun itsearviointityö, monenlaisten asiakirjojen laadinta, opetussuunnitelmatyö, oppilashuollon vaatima työ, vanhempainvartit... Lisäksi opettajille on siirtynyt  siistimistä, koristelua ja myös kalustoon ja sen hoitoon liittyviä tehtäviä, kun näitä tehtäviä aikaisemmin hoitaneet on ulkoistettu. Koulujen tulee tehdä aikaa vaativia suunnitelmia mm. turvallisuuden takaamiseksi, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisemiseksi jne.

Kokonaistyöaika ratkaisuksi? Mitä se tarkoittaa?

JO  vuosia on puhuttu opettajien siirtymisestä kokonaistyöaikaan. Käsite voidaan ymmärtää monella tavalla, mutta perusidea on,  että opettajalla olisi  palkallista työaikaa kaikkeen siihen, mitä hänen odotetaan tekevän. Kokonaistyöaika ei tarkoita virka-aikaa tai toimistotyöaikaa 8-16, vaikka opettajat joissain maissa tällaisessa järjestelmässä ovatkin.

YLIOPISTOLLA on käytössä kokonaistyöaikamalli, jossa lehtorilla on 1600 tuntia työtä vuodessa. Hän sopii sitten esimiehensä kanssa, mitä töitä tuolla ajalla tehdään. Osa ajasta on ns. luottotyöaikaa (400 tuntia), jonka saa tehdä missä haluaa. Tällaista mallia on suunniteltu myös opettajille.

Helsingissä oli usea vuosi sitten yksinkertaisempi kokeilu, jossa opettaja saattoi vaihtaa opetusta muuhun koululla tärkeäksi katsottuun työhön. Opettaja, joka kirjoitti opetussuunnitelmaa 3 tuntia viikossa sai jättää kaksi oppituntia viikossa toisten pidettäväksi. Kokeiluun liittyi muitakin yksityiskohtia, mutta ohitan ne nyt.

Mitä fb-väki ajatteli opettajien työajasta?

A) Rexien näkemyksiä

TÄLLAISIA kommentteja:
(1) " Pois vanhentuneet opetusvelvollisuudet eli     samasta työstä sama palkka oppiaineesta riippumatta."
(2) " Joo       opetusvelvollisuudet pois ja sana           "YT-aika" pois.         Kokonaistyöaika esim 30 t/vko josta suhde opetus/muutyö vapaasti reksin kanssa sovittavissa. Jotkut tekee enemmän tunteja jotkun suunnittelee/ideoi enemmän koulun juttuja. Ratkaisulla jäisi aikaa opetuksen jälkeen tehdä sitä." "muutatyötä" joka nyt on kirosana ja johon ei nykyinen yt-aika riitä alkuunkaan. Got the point ?
(3)      Yt-aika voisi olla könttänä koululle opettajakohtaisen kolmen tunnin sijaan, 3 x opettajien määrä. Tämä jaettais opettajien taipumuksen mukaan. Tällainen yt laskettais opetusvelvollisuuteen. Opetusvelvollisuudet olis kolme tuntia suuremmat."
(4) " 1.        Ostetaan lisää suunnitteluaikaa lukuvuoden alkuun opettajilta. Mielestäni sopiva aika suunnitella ennen oppilaiden saapumista olisi noin 5 päivää. Yksi näistä päivistä voisi olla TYHY-luonteinen. Mikäli raha ei riitä,         lyhennetään hieman oppilaiden kouluvuotta.  Jonkin siirtymäajan kuluessa opetusvelvollisuudet muutetaan samoiksi. Aika voisi olla pitkäkin. Näin päästään pohtimaan kokonaistyöaikaa helpommin. 3. Tehdään      selkeä kaava, millä opetustunti ja hallinnontunti ovat verrattavissa. Esim. vanha vessin 1 opetustunti on 1,5 h muuta työtä. 4. Listataan tehtäviä joita opettajat tekisivät. Sitten pohditaan, kuten muissakin asiantuntija tehtävissä, sitä mitkä työtehtävät on tehtävä työpaikalla ja mitkä voi tehdä ihan missä vaan. 5. Pohditaan rahaa vasta ihan lopussa. Ja vältetään siinäkin asetelmaa OAJ = tuplapalkka Kuntatyönantajat=0 eruoa lisää. Tässä siis tajunnavirtaani."
(5) "Vaikka opetusvelvollisuudet säilytettäiskin, niin kokonaistyöajan määrän esilläpitäminen poistaisi monta ongelmaa. Kokeneellekin opettajalle on epäselvää se, että on muutakin työtä kuin opetustunnit, joka kuuluu palkkaan."
(6) "     Jos suunnittelu ja kehittäminen ei kiinnosta saa/joutuu pitämään enemmän oppitunteja samalla rahalla kuin aktiivi kollega joka ideoi ja vääntää koulun eteen. Koulun kokonaistuntimäärä vakio, työtehtävät eriytyy.."
(7) "       1600 tuntia kuulostaa ihan järkevältä sekin. Toki täytyisi pohtia, mikä on mahdollinen viikkotyöaika sekä, miten loma-oikeus vaikuttaa asiaan. Mielestäni YT-aika ei vielä köntällä, jos 3 tunnista vain 1 katsokaan koulun yhteisten asioiden hoitoon."
(8) "Asiaa voi katsoa monesta kulmasta. Anyway, lisää työtä tai lisää työaikaa = lisää liksaa..Heitän provokaation: entä jos opettajien palkka pysyisi samana, mutta opetus velvollisuus putoaisi vaikka 15 tuntiin kaikilla. Silloin 'lopusta työajasta' voisi sopia reksin kanssa. Joku voisi opettaakin 20 tuntia, jos kokoukset närästää ja suunnitelmien teko nyppii."

B) Opettajien näkemyksiä

TÄLLAISIA kommentteja:

(1) "Minusta alkaa tuntua siltä, että se pelkkä aika ei ole ongelmallinen vaan se        hurja työmäärä, johon pitäisi keksiä joku viisasten kivi. Osalla opettajista on yksinkertaisesti liikaa töitä, johtui se sitten haasteista oppilaiden kanssa tai jostain muusta. Selkeä työajan rajaaminen helpottaisi näitä opettajia."
(2) " Normaali työaika kaikille ja sen        ylimenevästä työajasta ( ilman erillistä määräystä tehdystä työstä , kun hommat pitää vaan hoitaa) korvaus vaikkapa vapaa-aikana , jos rahakorvausta on mahdotonta saada. Ei siellä työpaikalla kukaan huviksensa istuskele."
(3) " Olen miettinyt, ettei se kokonaistyöaika ole välttämättä huono juttu... Nyt tuntuu, että yhteisiä hommia on paljon, mutta ne kaatuvat helposti vain muutaman harteille muiden poistuessa tyynesti työpaikalta, kun oppitunnit on pidetty."
(4) " Itse koen ongelmalliseksi sen, että iso osa työstäni on sellaista, josta ei makseta mitään. Jos luokalle sattuu esim. useampia oppilaita, joilla on HOJKS tai HOPS, se teettää hirveästi ylimääräistä työtä, josta ei korvata mitään. Siinähän vaan teet."
(5) " No jotakin kyllä. Meille kuitenkin maksetaan 3h/vko YT:tä."
(6) "Älä Martti unohda:        sama palkka samasta työstä."
(7) "Koko homma pitäis laittaa aivan uusiksi."
(8) " Yli 20 vuotta alalla olleena ei voi kun ihmetellä tätä toimenkuvan muuttumista. Palaverien määrissä ja laaduissakaan ei enää mitään tolkkua ja syö ydinhommaa sekä jaksamista. Saattaa olla jopa 4-7 ammattilaista "päättämässä" lapsen asiasta ja vielä kysellään"miten sinä haluaisit että järjestettäis?" Paljonko tämmöset maksaakaan kunnille työtunteina, onko laskettu? On menty aivan liian pitkälle jo palveluissa!! No jos kerran rahaa on tällaseen törsäilyyn yhteiskunnassamme, niin ehdottasin että        kaikki    hojks ja hops yms. palaverit ehdottomasti oppituntien jälkeen aina, mutta että selkeä korvaus myös jokaisesta "ammattilaisistunnosta" opettajalle, jotta luokan oppilaat eivät muut kärsisi millään tavoin opettajan kiireestä ja opettaja itse tietäisi tekevänsä selkeää maksettua, palkallista ylityötä jokaisesta istumastaan palaverista varsinaisen opetustyön jälkeen. Nyt tehhään täyttä sekamelskaa ja työnmäärät vain moninkertaistuneet!"
(9) "Opettajien työaikajärjestelyn keskeinen ongelma on hirttäytyminen opetusvelvollisuustunteihin työn perustana.       Kokonaistyöaika toimii mainiosti ammattikorkeissa ja yliopistoilla, miksipä ei siis myös peruskoulun opettajilla. Käsittäähän työnkuva meilläkin myös paljon muuta kuin opetustunnit. Kokonaistyöajassa voitaisiin vaikkapa hojks-palaveriaikaa resurssoida enemmän sille, jolla on paljon hojks-oppilaita, juhlajärjestelyaikaa sille joka järjestelyjä tekee paljon, pedagogisen kehittämisen aikaa niille, joita se kiinnostaa jne. Opettajien työnkuvat ja ajankäyttö saataisiin vastaamaan sekä koulun että luokkien tarpeita - nykyistä tasapuolisemmin ja ilman että kukaan tekisi ns. ilmaista työtä. Kun OAJ:lla ei rohkeus eikä työnantajalla raha riitä kokonaistyöaikaan, voisi laastariratkaisuna           yhteissuunnitteluaikaa lisätä nykyisestä sopimuksen kolmesta ainakin parilla ja määritellä sen käyttökohteita tarkemmin. Samaten pitäisi resurssoida selkeämmin erikseen jaettavaa rahaa niihin tehtäviin, mitä toiset kouluissa tekevät toisia enemmän."
(10) " Kokonaistyöajan tullessa veikkaan ainakin yhden miesopettajan poistuvan lisää riveistä. Sellaiseen 8-16 työnkuvaan näillä palkoilla en aikoinaan hakeutunut opiskelemaan jos kohta tällaiseenkaan mikä jo on menossa."
(11) "Puhutaan kuitenkin vuosityöajasta ja se ei tarkoita missään nimessä virkatyöaikaa eli 8-16. Varsinainen työaika on pääosin sama, mitä nyt teemme, siinä vain maksetaan paremmin juuri siitä työstä, mitä teemme, eikä siinä voida leikata niin helposti oppitunneista säästöjen nimissä. Vuosityöajassa jollekin voidaan määritellä enemmän opetusta kuin toiselle, mutta toinen tekee sitten muita töitä enemmän. Nämä pitää tietenkin yhteisymmärryksessä sopia esimiehen ja muun kollegion kanssa."
(12) "Rovaniemellä kokeillaan (OVTES:n mukaan) uudenlaista korvauskäytäntöä perusopetuksen lisätehtävistä ja tarkoituksena on        samasta työstä sama euromääräinen korvaus riippumatta ylituntipalkkion suuruudesta. Pyrkimyksenä on myös maksaa sellaisista lisätehtävistä joista ei OVTES:ssä juurikaan mainita. Kokeilussa maksetaan vain sellaisista tehtävistä joista oikeasti tehdään - ei esim AV hommista jos niitä ei oikeasti ole. Eihän se korvaus suuri ole kun tuota rahaakaan ei juuri ole mutta kokeillaan ainakin tämä lukuvuosi."
(12) Rauhoittaa työaika työnteolle. Opetus- ja kasvatustyölle.
(13)  Järjestysmiehet luokkiin että opettaja voi keskittyä opettamiseen eikä järjestyksen pitoon -----> työllistävä vaikutus
(14)  Kokonaistyöaika...
(15) Vastaan nyt vain näin: Miksi (on niin tai ainakin tuntuu siltä, että) aiemmin omaan opetustyöhön oli enemmän aikaa?
(16) Mikäs vika siinä meidän työajassa on? Minusta tuntuu että kokonaistyöaika ei ole ratkaisu. Välillä sitä paahtaa töitä inspiroituneena kellon ympäri, sitten saattaa voida huoletta tehdä vaikka muutaman päivän kevyemmällä tuntimäärällä...
(17) ...on niin paljon erilaisten johtajien järjestämiä itsestäänselvyyksien ja pätemistarpeiden jauhamistilaisuuksia.
(18)  Itse olen kokonaistyöaikalainen ja minusta se on (sopivilla suojapykälillä varustettuna) erinomainen järjestelmä.
(19)  Pitäisi tunnistaa ja tunnustaa että opettajan työ on muuttuunut. Yhteiskunta ja vaatimukset koulun kasvatustyölle ovat laajentuneet kokonaisvaltaisemmaksi. Työ on siis muuttunut mutta palkkaus- ja kannustinjärjestelmä on yhä 1800-luvulta....Eli kokonaistyöaika. Se maksaa mutta toisi työaikaa- ja rauhaa.  Kaikki palaverit eivät ole turhia. Jos ei halua kuluttaa aikaansa esim. valvontaluokkansa oppilaan palavereissa, on turha naukua siitä että tieto ei kulje.
(20) Nimenomaan! Joka risausta ei tarvitsisi miettiä, joka risauksen palkasta ei tarvitsisi tapella, kun risaukset sisältyisivät palkkaan. Edunvalvontaa se tuskin, ainakaan aluksi vähentäisi.
(21)  kokonaistyöaika, hesan hylätty malli oli hyvä siis työntekijöitten ja koulun kannalta
(22) Siis opettajan normaali työnkuva pitäisi määritellä. Sitä eivät (minusta) määritä se, kuinka monta tuntia on siellä, kuinka monta täällä (kenties opetuksen ulkopuolella) vaan se, mitä ovat tavoitteet ja miten niihin päästään ja miten tästä kaikesta maksetaan.
(23)  Kokonaistyöaikaan!
(24)  Kaikki se pakollinen (vanhempainillat, juhlat, kodin ja koulun yhteistyö, viikonloppukoulut, koulutukset), mikä tapahtuu aikavälin 8-16 ulkopuolella ja erityisesti viikonloppuisin, pitäisi olla jonkinlaisen ylityökorvauksen piirissä.
(25) ... ei, kun se kuuluisi palkkaan. Palkka siis olisi jotain muuta kuin nyt.
(26)  Kysytäänkö nyt asiaa opettajan, oppilaan, koulun, perheen, yhteiskunnan, liike-elämän näkökulmasta?
(27) ...siihen en usko, että me koskaan saisimme sellaista kokonaispalkkaa, joka kattaisi kaiken. Nm. huominen kuluu 8 tunnin koulutuksessa, kun oppitunteja olisi ollut vain 3. Huoh.
(28) Olin itse työstämässä opettajien työaikajärjestelyjä 2000-luvun alussa, siitä on tultu parempaan suuntaa, mutta valmista ei ole vielä. Anna Martti ajatuksen lentää, hyvä siitä tulee!
(29) Ei minulla ole mitään nykyistä työaikaa vastaan.

Siis suurimmat ongelmat?

MUKAILLEN  fb-kaverien näkemyksiä  nykyjärjestelmän ongelmista, ajattelin esittää seuraavaa:

• TYÖTÄ on liika. Väsyttää.
• TYÖ ei jakaudu tasaisesti opettajien kesken. Ei opetustehtävät, eikä muu työ. Syntyy toraa.
• SAMASTA työstä  maksetaan toisille enemmän kuin toisille. Epistä. 
• ON liikaa työtä, josta ei makseta lainkaan. Epäreilua.
• ON työtä, jota tulisi tehdä yhdessä samassa paikassa. Nyt siihen ei ole riittävästi työaikaa. Harmittaa.
• NYT ei voida käyttää kaikkien opettajien (muuta kuin opetus-) osaamista hyväksi. Tehotonta,

Miten ongelmat voisi ratkaista?

OTTAEN huomioon   fb-kaverien näkemyksiä  nykyjärjestelmän ongelmista, ajattelin esittää OAJ:n tilaisuudessa seuraavaa:

• KEVYIN malli olisi ns. ylityömalli. Varataan budjetista koulukohtainen könttä, josta maksetaan niille, jotka tekevät ylitöitä (muuta kuin opetusta). Jos tekee saa lisää rahaa.
• TOISEKSI kevyimmässä mallissa vaihdetaan opetusvelvollisuutta muuhun työhön esim. suhteessa 1 : 1,5.  Jokainen voi vaikuttaa omaan toimenkuvaansa ja opetuksen määrään. 
• RAJUHKOSSA mallissa nuo 3 YT-tuntia katsottaisiin resurssiksi, jonka käytön rehtori sopii opettajien kanssa kahden kesken. YT-tunnit laskutettaisiin sitä mukaa, kun työ on tehty yhdessä sovitulla tavalla. 
• KESKIRAJUSSA mallissa lyhennetään lukuvuoden pituutta ja vaihdetaan koulupäiviä opetuksettomaan suunnittelujaksoon (1-5 päivää).
• RAJUSSA mallissa vaihdetaan 108 YT-tuntia opetuksettomiin suunnittelujaksoihin (108 tuntia= noin 15 työpäivää). Kaikesta lukuvuoden aikana tehdystä ylimääräisestä työstä laskutetaan ylityömääräysten mukaan.
• KAIKKEIN rajuimmassa mallissa luovuttaisiin kokonaan opetusvelvollisuuksista. Jokaisella opettajalla olisi 1600-tunnin työaika, josta 400 tuntia olisi luottotyöaikaa. 1200 tuntia tarkoittaa noin 40 * 30 tunnin työpaikallaoloaikaa (toki myös koulutusta jne. )

KOMMENTTEJA?

Ks. aikaisempi blogilastuni samasta aihepiiristä.

Luokanopettaja-lehti 3/2013 oikoluvussa

EILEN emailiin putosi syyskuun Luokanopettaja-lehden taittoversio. Siitä viimeistään huomaa, että on syksy.

EN ihan vielä paljasta, mitä jutttuja kolmosnumeroon on saatu, etteivät vihollislehdet kaappaa meidän aiheita :)
Mutta monenlaista on jälleen luvassa.  Vinkkejä arkeen ja vähän oman pääkopankin päivittämiseen.

NYT sitten lukemaan tekstejä yhdessä toimitussihteerin kanssa. Logistisesti kätevintä on tehdä tekstikorjaukset näin vasta taiton jälkeen. Lisäksi pudottan  tyhjiksi jääneisiin kohtiin kolojuttuja.

KUN korjaukset taittoon on tehty, lehti lähtee painoon. Varmaankin ensi viikon alussa. Ns. värivedokset tulevat vielä hyväksyttäviksi. Painoluvan antamisesta kuluu sitten 2-3 viikkoa, ja lehti on postilaatikossa.

LUOKANOPETTAJA-lehden saa jäsenetuna, jos kuuluu Luokanopettajaliittoon. Liity. Ks. www.luokanopettajaliitto.fi

Vespa go go go!

HUIKEA päivä. Vespalla edes takas Auroran ja Kalajärven koulujen väliä. Aamulla 8.05 viikkopalaveri Kalajärvellä.  Osmo toi maistiaisiksi thai-kevätkääryleitä.  Uskomattoman hyviä.

Lukkareita jouduttiin sitten avaamaan jällen kerran.  Busseihin ei mahtunut. Sitten Vespalla Auroraan. Tunti tuhertelua, monistelua  ja päälle lautasellinen kalakeittoa.

Sitten Vespalla takaisin Kalajärvelle tuomaan korjatut versiot uudellen tsekattaviksi.

KLO 13 sain pitää lukuvuoden ekat oppitunnit. Vedän 4-6-luokille elämänkatsomustietoa - pitkästä aikaa. Ryhmässä on kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Teimme lukuvuoden kalenteria ja ryhmäydyimme. Kivaa.

NYT vielä Auroraan purkamaan emailia.

Voiko opetussuunnitelmalla muuttaa koulua?

MINUA on pyydetty pitämään 15 minuutin puhe, joka innostaisi opettajia tarttumaan pian edessä olevaan opetussuunnitelmatyöhön. No mikä ettei. Pyysin somessa vähän apua, ja sain käyttööni viisaita ajatuksia. Puhe taltioidaan maanantaina, joten ajattelin testata ajatuksiani blogissa. Kaikki kommentit otetaan nöyrästi vastaan.

JÄSENNÄN puheeni kolmeen eri kysymykseen. Ne ovat:
(1) Mihin opetussuunnitelmaa tarvitaan?
(2) Miten viisaat ajattelevat: Voiko opetussuunnitelmalla oikeasti muuttaa koulua paremmaksi?
(3) Miten opetussuunnitelman edellyttämä muutos saataisiin onnistumaan?

AJATTELIN nostaa esiin seuraavia asioita.

(1) Mihin opetussuunnitelmaa tarvitaan?
Wikipedian mukaan "opetussuunnitelma (OPS) on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Suomessa opetussuunnitelmat perustuvat opetushallituksen määrittämiin opetussuunnitelman perusteisiin. Valtioneuvosto päättää tuntijaosta."

OPS on siis suunnitelma. Valo. Ei kahle. Se on myös tärkeä osa perusopetuksen  ohjausjärjestelmää. Se legitimoi oikeuden opettaa.

Opetusta on aina suunniteltu ja toteutettu. Opetus ei ole kuitenkaan opetussuunnittelman noudattamista siten kuin bussikuski noudattaa aikatauluja. Ops on siihen liian mutkikas. Opettaja luo  opetustapahtuman opsin tahdon asettamissa reunaehdoissa - ainutkertaisesti.

Eri aikoina ops on ollut erilainen. Eri maissa. Eri kouluasteilla. Eri opseissa on haluttu sitoa erilaisia opetuksen elementtejä, yleisimmin nimenomaan sisällöt.  Tänään Suomessa OPS on laaja pedagogis-hallinnollis-juridistinen asiakirja. Se on suunnitelma kaikesta, jolla oppilaaseen vaikutetaan kasvattavasti. Ymmärrämme opsin äärimmäisen laajasti.

 ... se meidän lakikirja. (Juha Toikkanen)

Opetussuunnitelmatyön keskeiset kysymykset

YKSINKERTAISTAN, mutta sanon sen näin. Opetussuunnitelmassa voidaan vastata opettajia sitovasti seuraaviin kysymyksiin.
(1) MIKSI? Millainen on ihanneihminen? Millaisia asioita hänen tulee tietää, taitaa ja tahtoa?
(2) MITÄ? Millainen tieto-taito-tahtomäärä hänen tulee hallita?
(3) MITEN? Miten opettajan tulee opetus järjestää?
(4) Millaisin rakentein ja millaisella hengellä koulun tulee toimia?
(5) Miten oppilaiden osaamista arvioidaan ja arvostellaan?
(6) + Kaikki muut kysymykset?

OPS suunnitellaan tavallisesti paloissa. Kukin keskeinen elementti: tavoitteet, sisällöt, menettelyt, välineet ja arviointi kirjoitetaan erikseen jopa eri ryhmien tuotoksena. Näin ops ei ole aina johdonmukainen. Vaan jopa päinvastoin, kuten Eija Vitikka omassa väitöskirjassaan (2009)  osoitti.

Vitikka tutki kahta opetussuunnitelman peruste-asiakirjaa:  Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994 sekä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Hän halusi selvittää, rakentuuko opetussuunnitelmien rakenne erillisten ja toisistaan riippumattomien elementtien varaan vai muodostavatko eri osatekijät yhtenäisen kokonaisuuden.  Tutkimuksen tulokset osoittavat, että analysoiduissa opseissa  eri osa-alueiden väliset rajat olivat jyrkät.  Pedagogiikka  perustui voimakkaaseen sisältöohjaukseen, strukturoituun oppilaan arviointiin sekä mitattaviin oppimiskokemuksiin.  

Peruskoulun opetussuunnitelmat

PERUSKOULUSSA on ollut neljä opetussuunnitelmaa.

Vuonna 1970 ops ilmestyi komiteamietintönä. Mukana laadinnassa oli mm. professori Erkki Lahdes ja Koskenniemen yliassistentti Kaisa Hälinen. POPSISSA oli kaksi osaa, yhteensä   noin 700  sivua.  Sen pohjalta kunnat laativat oman opetussuunnitelmansa. Sitovuus oli hyvin tiukkaa.

Vuonna 1985 ilmestyi ns vihreä myrkkykirja. Se kirjoitettiin virkamiestyönä. Sivuja oli 332. 80-luvun kunnan ops -osuudet kirjoitettiin työryhmissä. jossa oli myös opettajien edustajia, tavallisesti ns. ohjaavia opettajia.

Vuoden 1994 Opetussuunnitelman perusteet tehtiin aivan poikkeuksellisella tavalla. Perusteissa oli vain 111 sivua. Koulut määrättiin kirjoittamaan oma ops, vaikkei laki tuntenutkaan koulukohtaista opetussuunnitelmaa. Perusteiden laatimiseen otettiin mukaan kuntia ja ns akvaariokouluja. Tämä ops päivitettiin  90-luvun lopussa  tapakasvatuksen ja mm. ns. kasin kriteerien osalta.

Vuoden 2004  ops syntyi aika mielenkiintoisesti  vaiheittain. Ops ymmärrettiin nyt kolmitasoiseksi: perusteet- paikallinen ops - koulukohtainen sovellus). Tätä opsia päivitettiin erityisopetuksen muutosten vuoksi vuosina 2010-2012. Paikallisessa opsissa oli noin 300 sivua.

(2) Miten viisaat ajattelevat: Voiko opetussuunnitelmalla oikeasti muuttaa koulua paremmaksi?

Koulussa ei opita vain oppitunneista. Koulu ei opeta vain oppisisältöjä.
Oppilaat oppivat jopa enemmän koulun arjesta ja juhlasta. Koulun
toimintakulttuurista.  On aika tarkistaa myös koulun pedagogiset roolit.

”Jos lähes satavuotinen koulureformien historia jotain opettaa, niin sen, että muutosta kyllä tapahtuu, mutta se on harvoin aiottua. (Simola 1997, 7)”

PIAN on siis alkamassa seuraava ops-kierros. Perusteet ovat valmiit vuoden 2014 lopulla, ja kunnat ja koulut tekevät oman osuutensa lukuvuonna 2015-16.  Kaikkein motivaation kannalta on tärkeää kysyä, miksi? Onko pakko? Eikö vanhalla pärjätä? Tuleeko tästä takkia?

Emme tässä vaiheessa vielä tiedä, mikä perusteissa faktisesti muuttuu. Se tiedetään, että rahaa kunnila ei ole. Se tiedetään, että monissa kunnissa haetaan tasalaatuisuutta. Ja sekin tiedetään, että erot koulujen välillä kasvavat.  Tuntijako on varsin tarkkaan niputettu.

Ohjeita vasta muotoillaan. Tulossa on oheismateriaalia prosessin tueksi.

 ... odotan mielenkiinnolla mitä 2016 vedoksesta tulee. (Lasse Utti)

NÄKEMYKSET vaihtelevat.  Ihan älykkäät ihmiset väittävät, ettei opetus näin mihinkään muutu. Taustalla on ajatus, että koulujärjestelmässä mm. oppivelvollisuus, tutkintovelvoite, oppiainejako, velvoite arvostella oppilaat (kvalifiointi) opettajien virkaehtosopimus, suuret opetusryhmät, koulutilat jne. betonoivat toimintakulttuurin. Koulun puolesta on annettu niin paljon keskenään ristiriitaisia lupauksia, että opettajat käyttävät perinteisiä tapoja, joilla hallinnan tunne edes jollain laila säilyy.

Perussyy muutoksen hitauteen lienee se, että oppivelvollisuuskoulun perustehtävät ja niiden toteuttamista takaavat rakenteet eivät juurikaan  ole muuttunee. (Hannu Simola 2007)

Yksi tapa jäsentää koulun monia tehtäväkenttiä
niiden tausta-arvojen mukaan (Hellström)

Koululla on useita, keskenään ristiriitaisia tehtäviä, funktioita.  Koulun tulee opettaa  ja kasvattaa (kvalifikaatio). Koulu  siirtää kulttuuria ja tapaa (sosialisaatio). Se eheyttää eri kansanosia (integraatio). Se antaa pätevyyksiä ja todistuksia ja  sijoittaa niiden avulla ihmisiä heille sopiville paikoille (kvalifiointi).  Koulu tasoittaa lähtökohtien eroja (tasa-arvo).  Koulu pitää yllä järjestystä  ja vastaa hyvinvoinnista (varastointi).  Koulu  tarjoaa turvallisen hoitopaikan ja terveellisen lounaan. Se antaa ensiavun (hoiva).

Koulu on ikäänkuin kaikkeudenn keskus.

Mutta on myös toisenlaisia ajatuksia.

Uusi normidokumentti ei välttämättä muuta kovin paljon asioita, jos sen tekeminen jää vain joidenkin puuhailuksi. Ratkaisevaa mielestän on prosessin onnistuminen. Maailma ympärillä muuttuu niin hurjaa vauhtia, että kouluväen on viisasta edes kymmenen vuoden välein pohtia perusteellisemmin yhdessä ja jotenkin organisoidusti, mistä voitaisiin luopua, mitä pitäisi parantaa ja mihin suuntaan halutaan mennä. (Irmeli Halinen) 

Kyllä voi. OPS heijastaa yhteiskunnan muutosta ja ajatusta tulevaisuudesta. Se kertoo myös, miten rakenteita tulee uudistaa. OPS muuttaa hitaasti perinteitä. Tuntijako on ongelmallisempi. (Olli-Matti Selin ) 

Voi uudistaa. Mutta ensin pitäisi tietää, mihin suuntaan opetusta ja koulua halutaan kehittää. Millaiset tiedot ja taidot ovat tarpeen tulevaisuuden yhteiskunnassa? Miten suuri tarve on opettaa koulussa elämänhallintaa? Kysymyksiä riittää. Tavoitteet ja painopisteet ovat hakusessa, häviävät oppiaineiden ja projektien mylläkkään. (Anne Lagerstam 

Opetussuunnitelmalla voi muuttaa opetusta, kunhan muutokset ovat riittävän konkreettiset. Esimerkiksi uusien oppiaineiden tuominen tai tuntijaon muuttaminen varmasti muuttaa opetusta. Samoin sisältöpainotusten muutokset vaikuttavat opetukseen, mutta vähemmän. Opetusmenetelmiä, tavoitteita ja arvoja koskevat muutokset vaikuttavat kaikkein vähiten, mutta uskoisin niilläkin olevan vaikutusta. (Markku Hannula)

 Kyse ei ole pelkästään opetussuunnitelmasta, vaan myös siitä, miten sitä tulkitaan ja miten opetus toteutetaan. Tulkinnoilla voidaan luoda koulun ja opetuksen kehittämiselle sellaisia jarruja, joille ei ole perusteita. Pidetään kiinni siitä, miten asiat on ennenkin tehty ja nähdään kehittämisen esteitä siellä, missä niitä ei ole.
 (Anna-Liisa Lämsä) 

Tuo uudistuminen on pitkä tie ja loppua ei näy, mutta jos positiivisessa hengesssä toisia tukien mennään eteenpäin niin muutos ehkä hieman nopeampaa. Itse suunniteltu muutos onnistuu paremmin kuin ylhäältä johdettu. (Juha Toikkanen)  

Opetussuunnitelmauudistus läpivietynä siten, että opettajat ovat siinä mukana ja oikeasti lähtevät uudistamaan opetustapojaan olisi varmasti muutosta aikaan saava. Edellyttää puuttumista koulukulttuuriin...(Liisi Juvonen ) 

Voi, jos jokainen, joka opettaa, on a) oppinut ja sisäistänyt, mitä opsin perusteissa sanotaan b) osallistunut motivoituneena yhteisen näkemyksen luomiseen siitä, mitä perusteet omassa koulussa ja opetuksessa tarkoittavat. Pointtini on siis se, että opsin laadintaprosessista riippuu, uudistuuko opetus uuden opsin mukaiseksi vaiko ei. (Mari Routti )

(3) Miten opetussuunnitelman edellyttämä muutos saataisiin onnistumaan?

Kolmen Opsin Typologia on espoolairehtoriryhmän 90-luvulla kehittämä

ajattelutyökalu, joka ohjaa ops-prosessia. Kirjoittamisen ja käytännön

on tuettava toisiaan.

i

OPS-uudistus ei onnistu aina. East-Anglian yliopisto tutki 90-luvun prosessiamme ja löysi isoja
eroja. Toiset koulut tajusivat nopeasti  jujun, ja innovoivat kaikenlaista jopa upeaa. Toiset hoitivat homman hitaammin. Toiset tekivät feifin. Osa ei oikein päässyt alkuunkaan.

MONET kokeneet peruskouluihmiset korostavat, että ops-muutos voi onnistua, kun se toteutetaan oikealla muutosotteella.

Pahimmassa 90-luvun lamassa saimme laatia oppisisällöt ja opetustavat ilman keskusjohtoista ohjausta .... kaikki kukat saivat kukkia ja opet oli innolla mukana vaikka rahaa/resursseja ei ollut. Sen jälkeen on ops-innostus taantunut kerta kerran jälkeen ... ehkä siksi koska kouluun on tullut opettaille/rehtoreille lisää tehtäväkenttää joka sitoo ajan ja tehot.... 94 luotiin jotain ainutlaatuista ja sen jälkeen ulkoaohjaus lisääntynyt Martin mainitsemaan 300 sivuun harkittua , saneltua tekstiä. Vuoden 1994 jälkeen jokainen ops on ollut askel huonompaan, kuolaimet kiristävämpään suuntaan tappaen opettajan/koulun luovuutta toteuttaa oppilaalle parasta...(Lasse Utti ) 

Suuntaus on ollut, että koulu medikalisoidaan ja juridisoidaan niin, että liikkumavara häviää. Kaikesta tulee vain suorittamista ja vaikutuksella ei väliä kunhan tehdään pykälien mukaan. OPSissa on tämä vaara. Opsisa tulee himmelien himmeli.
 (Paavo Kokkala) 

OPS 1994 muutti koulua syvällisesti sen prosessin vuoksi, joka silloin käytiin. Ulkoa annetut sanat valuvat pinnaltamme kuin pisarat vesilinnun höyhenistä, mutta itse eletty prosessi muuttaa myös käyttäytymistä pysyvästi. Väitän, että ne opettajat, jotka olivat mukana laatimassa *ihan oikeita koulukohtaisia opetussuunnitelmia*, sisäistivät opetussuunnitelman merkityksen aivan toisella tasolla kuin ne, jotka sitä ennen tai sen jälkeen ovat opiskelleet asian paperista. (Hannu Tuominen ) 

Komppaan Hannua, 1994 OPS PROSESSI oli vaikuttava! (Markku Hannula). 

Ei pelkkä opetussuunnitelmauudistus riitä - olisi uudistettava koulun rakenteita ja ennen kaikkea annettava opettajille aikaa jatkokoulutukseen ja uudistumiseen. (Anna Voipio)

OMASSA väitöskirjassani Akvaarioprojektiin kuuluneista koulujen  muutoshankkeista löysin onnistumista edistäviä tekijöitä. Olen tiivistänyt ne kuvaan muutosnyrkistä (klikkaa niin se suurenee).

Neljä T:tä

Ylipäätään kaikessa toiminnassa onnistumiselle voidaan asettaa neljä ehtoa (ns. praktinen syllogismi). Kun ryhdytään tekemään jotain, jokaisen tulee

• Tietää MITÄ tehdään 
• Taitaa MITEN tehdään 
• Tahtoa MIKSI tehdään ja 
• jokaiselle tulee järjestää tilaisuuksia MITEN MISSÄ MILLÄ MILLOIN uusi asia tehdään.

OPS-työssä nämä neljä T:tä tarkoittavat mm. seuraavia asioita

Opettaja voi hyvinkin joutua työuransa aikana  päivittämään päänsä
viisikin kertaa.  Tällöin on tärkeää analysoida, mikä opsissa on tärkein
muutos.

Mitä ?
Opettajien on tiedettävä mikä muuttuu? Mitä ei enää tehdä? Mitä uutta tehdään? Mikä jatkuu?

Miten?
Koulunkin tasolla on tärkeää, että opstyö on a) hyvin suunniteltua ja b) kaikkia osallistavaa.

Miksi? 
Muutos on koettävä tärkeäksi ja arvokkaaksi oppilaille. On ymmärrettävä muutosten taustatekijät.  Ops muuttuu 10 vuoden välein. Maailma muuttuu
Suomi elää suurta rakennemuutosta.

Miten? Missä? Millä? Milloin?
On löydettävä aikaa. Kuinka työ korvataan? Kuinka otetaan mukaan oppilaat, vanhemmat, muut henkilökunta?