Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, lokakuuta 23, 2013

Uusia upeita rehtoreita Suomen koululaitokseen!

HIENO syksy. Ihastuin vuosia sitten professori Juha Siltalan ajatukseen siitä, kuinka tärkeää ja samalla harvinaista herkkua on  mahdollisuus "levätä osaamisensa päällä". Että saa elää urallaan sellaisia aikoja, joissa ei tarvitse alistua oman osaamisensa  kelpaamisnäytöille, vaan  että saa jakaa sitä, mitä on matkalla oppinut. Minulle on osunut jo pitkään tällainen etuoikeus.

YLIPÄÄTÄÄN koulutustehtävät ovat palkitsevia. Mutta erityisen upeaa on saada  olla mukana kouluttamassa opettajia, jotka ovat juuri siirtyneet oppilaitosjohdon tehtäviin tai harkitsevat sellaisen hakemista.

Olen pitänyt 1-2-tunnin luentoa "Kokemuksen äänellä" sekä OPH:n opetushallinnon kursseilla että Palmenian uusien rehtorien ja rehtoreiksi aikovien kursseilla. Käyn  luennolla läpi omaa, pian 25 vuoden mittaista rehtoriuraani ja erittelen koulun johtamisen käyttöteoriaani, joka on syntynyt näiden vuosien aikana osin oivalluksista,  osin kivusta, jota syntyy kun lyö kunnolla  päätään seinään.  Teen siis itse itselleni "ruumiinavauksen".

PALMENIAN kursseilla vastuullani on myös ns. kehittämishanke. Jo pitkään tällaisiin ns. pitkäkestoisiin kursseihin on sisältynyt pienimuotoinen raportti jostakin oman osaamisen tai oman työyhteisön kehittämishankkeesta. Niillä oli tärkeä osuus jo 2000-luvulla silloisen Opekon oppilaitosjohdon peruskursseilla. Muistan noilta ajoilta monia uskomattoman upeita hankkeita. Terveisiä vaan Heinolaan, Lappeenrantaan, Turkuun, Uuteen kaupunkiin...

Kehittämishanke on silta teoriasta käytäntöön ja sillä ystävällisesti mutta päättäväisesti tönäistään kurssilaisia omaa työtä tutkivaan otteeseen. Kehittämishankkeiden ohjaamisessa voi hyödyntää koko osaamistaan, niin akateemista kuin käytännön kokemuksista syntynyttä. Rakastan kehittämishankkeita.

MOLEMMILLA Palmenian kurssilla on upeita opettajia. Ja mikä jännittävintä: yhteensä kolme opettajaa Aurorasta. Yksi rehtorin keskeinen tehtävä on Andy Hargreavesin mukaan tuottaa uusia, hyviä  johtajia. Teen sitä kaksin käsin.

2 kommenttia:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Olemme taas kouluttamassa samassa kokonaisuudessa. Hauskaa kun saa seurata väkevän osaajan jalanjälkiä. Kiitos mentoroinnista! Tulen perässä -kaukana perässä.

t. naapurikunnan reksi

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos, Esa, sanoistasi ja höpsis.

Hyvässä koulutusohjelmassa on varaa käyttää rehtorin uran eri vaiheissa olevia kouluttajia. Ja ainakin yhdessä yhteisessä koulutusohjelmassamme kruununa on rexikoulutuksen grand old man Atso Taipale.

Martti