Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

lauantaina, kesäkuuta 30, 2012

Tuntijaon "koeponnistus" Auroraan

AAMUJUMPPANA koeponnistin uuden tuntijaon Auroraan. Perusoletuksina (huom. vain oletus!!) oli (1)  että luokille olisi tunteja 19-19-23-24-25 ja 26  (2) että en oleta Espoon antavan tuon enempää.  En katsonut, kuinka yläluokkien kävisi.

Millaisia havaintoja tein?

(1) Taulukon tunnit eivät  riitä tavoiteltuihin viikkotuntimääriin, jollei jo 1-6-luokille valuteta valinnaisuuteen tarkoitettuja tunteja (4/9). Tämä söisi valinnaisuutta yläkoulusta (Sinne jäisi kuitenkin 5 + myöhemmin määriteltävät mahdolliset 3 = 8 valinnaistuntia sekä Taito- ja taideaineiden valinnaisuudesta 5 yhteensä 13).

(2) Tässä mallissa opetukseen tulisi aika isoja  muutoksia: a) A1-kieli (englanti) alkaisi jo tokaluokalla ja sitä opetettaisiin 1 tunti enemmän. b) historia ja yhteiskuntaoppi alkaisi jo neljänneltä, ja sitä opetettaisiin alakoulussa kaksi tuntia enemmän.  Uutta olisi se, että B1-ruotsia opiskelisivat kaikki kuudennella. A2-kieli alkaisi kevyemmin neljännellä (se jatkuisi yläkoulussa 7 tuntia) - ja se olisi esim. saksa (tai vaikkapa kiina- meillä on talossa senkin kielen osaaja).

(3) Tässä mallissa taito- ja taideaineiden välystä ei ole siirretty liikuntaan vaan kolmeen muuhun T&T-aineeseen, jotta tavoileltu luovuus ei vähenisi.  Liikunnan osuus kasvaisi kuitenkin yhdellä. Tällä mallilla  taattaisiin myös käsityölle kaikilla luokilla perinteinen kaksi tuntia.

(4) Jos mallia vertaa Auroran nykyiseen tuntijakoon, edellisten lisäksi kävisi seuraavasti:
- äidinkieli ja kirjallisuus menettäisi siis 2 vvt
- matematiikka vähenisi 2 vvt
- luonnontieteelliset aineet menettäisivät 1 vvt
- katsomusaineet menettäisivät 1 vvt
- oppilaanohjaukseen varaamamme 2 vvt menetettäisiin.
- luokkien T&T-painotuksesta luovuttaisiin
- taito- ja taideaineiden uusi yhteenlaskettu minimi olisi 41. Siinä on yhden tunnin vähennys.
- ruotsin tuntimäärä putoaisi meillä kuudesta kahteen.

Taulukossamme on kuitenkin jakamatta 4 valinnaisuudelle korvamerkittyä tuntia. Jos ne valitaan kunnan tai koulun  tasolla, ne voidaan suunnata mm. äidinkieleen ja matematiikkaan. Tällöin aidosti häviäjiä olisivat meillä:
- ruotsi (4 vvt)
- oppilaan ohjaus (2 vvt)
- katsomusaineet ( 1 vvt)
- luonnontieteelliset aineet (1 vvt)
- A2-kieli (1 vvt)
- ja luokka-asteista alkuopetus, joka menettäisi 2 vvt

Voittajia taas olisivat
- historia ja yhteiskuntaoppi (+ 2 vvt)
- englanti (+ 1vvt)
- liikunta (+1 vvt)
- ja luokka-asteista 4. luokka, jolle tässä mallissa tulisi + 1vvt

Muiden aineiden asema ei muuttuisi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Martti kun jaksat koeponnistaa! Olisi ollut hyvä valmistelijoidenkin tehdä sama.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelitko, että kunta/koulu sijoittelisi valinnaiset tunnit valmiiksi oppiaineisiin?
Siis etteivät oppilaat saisi itse päättää niistä oman kiinnostuksensa mukaan?

Martti Hellström kirjoitti...

Valinnaisuus voidaan toteuttaa monella tavalla. Joko niin, että oppilaat voivat valita tai että valintaoikeus on koululla tai kunnalla. Varsinkin alakoulujen osalta.

Saa nähdä, kuinka tuota tullaan ohjeistamaan.