Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

lauantaina, tammikuuta 07, 2012

Luokanopettajan päiväkirja 2012-2013: tekstit lähdössä taittoon


ON se viikonloppu, jolloin syntyy Luokanopettajan päiväkirja 2012-2013. On synnyttävä, sillä taitto alkaa maanantaina.

Minulla on ollut ilo olla mukana tekemässä jo 22 painosta tätä ehkä maamme suosituinta opettajien päiväkirjaa. Työryhmä on pysynyt tosi pitkään kasassa. Mukana ovat yhä  Mirja Holste, Pekka Rokka ja  Inger Sundblad.  

Mikä ihmeen päiväkirja?

Opettajilla oli  80-luvun lopulle saakka virkavelvollisuus pitää päiväkirjaa. Siihen kirjattiin jokainen oppitunti, sen aihe, annetut rangaistukset jne. Nykyään päiväkirja on vapaaehtoinen ja  henkilökohtainen;  sitä ei tarvitse luovuttaa lukuvuoden päätyttyä kanslian arkistoihin.

Suuri osa opettajista käyttääkin yhä päiväkirjaa. Osa opettajista kirjaa opetusta koskevat asiat mieluummin irtolapuille tai  ruutuvihkoihin. Tai on siihen koulun rahapulan vuoksi pakotettu.

PÄIVÄKIRJOJA  on tarjolla useita. Kaikissa niissä on kalenteri ja tilaa muistiinpanoille. Osa on tosi halpoja.  

Luokanopettajan päiväkirjan erikoisuuksia ovat  monipuoliset opetustyön suunnittelupohjat ja  valmiit lomakepohjat  oppilaista, koearvosanoista, tukiopetuksesta, kerhotyöstä, hallinnollisista päätöksistä opettajan omista poissaoloista ja esim. määrärahojen käytöstä. Hyvää palautetta on tullut myös monistepohjasta, jolla voi antaa  ohjeita sijaiselle.  Luokanopettajan päiväkirjan  kiitelty  erikoisuus on  juuri nyt päivittämäni  ”Pykäläviidakko”,  johon olen koonnut  aakkosellisesti hakusanoittain  opettajalle tärkeät säädökset. Mallejakin on neljä; kovakantinen tai kierreselkäinen, pieni tai iso.

Jokaisessa Luokanopettajan päiväkirjassa on ollut teema, jota käsitellään kaikilla viikkoaukeamilla. Seuraavan lukuvuoden päiväkirjan teemana on ammattikirjallisuus. Kirjavinkkaamme  kymmeniä tekijäryhmäämme syvimmin koskettaneita  huipputeoksia. Kullekin viikolle on koottu näistä teoksista  ajatelmia ja toiminnallisia ideoita tukemaan opettajaa ja hänen luokkaansa.

Ei kommentteja: