Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Lukuvuoden neljännen kvinttiilin välitilinpäätös



TYÖT TAAS ALKAVAT. On loppunousun aika kohti kesää.

SUOMALAINEN kouluvuosi jakaantuu viiteen kvinttiiliin (ei kvarttiiliin). Nyt päättyvä neljäs alkoi talvilomasta ja kesti pääsiäislomaan saakkaa. Viimeinen kvintiili kantaa sitten huhtikuusta kesäkuun alkuun. Se on 35 työpäivän mittainen., ja siten kvinttiiliksi hieman pitkä.

MITEN lukuvuoden neljäs kvinttiili (kuusi viikkoa; viikot 9 -14) sujui? Vuoden 2007 ensimmäiset kuusi kouluviikkoa olivat olleet tehokkaan koulunkäynnin aikaa. Tässäneljännessä aksossa asiat ovat edenneet. Tupa-suunnitelma on allekirjoitettu. Väkivalta-ongelma on toistaiseksi voitettu. Aurorapäivä oli menestys- Ja opebändikin sai heittää onnistuneen keikan.

Kuten ennustin helmikuussa, tämä neljäs kvinttiili pakottaa työn ohella pohtimaan seuraavan lukuvuoden asioita. Ensi syksynä käytettävissä oleva tuntimäärä on arvioitu (n 560 tuntia viikossa). Uusien eppujen määrä on about tiedossa (vielä salainen tieto). Kaava, jolla avustajatuntimäärät lasketaan tiedetään sekin (mutta sovellut on vielä kesken). Opetustoimenjohtaja on tehnyt valintansa uusiksi vakinaisiksi opettajiksi, ja meillä se tarkoittaa sitä, että toinen sope-luokan opettajamme siirtyy ensi syksystä Nöykkiönlaakson. Onneksi olkoon. Saivat hyvän tyypi. Ensimmäisiä tunnusteluja on myös tehty rehtorille, löytyisikö meiltä töitä ensi syksyksi. Määräaikaisia tehtäviä tulee hakuun viikon parin sisällä.

Eheytetyn koulupäivän suunnittelua ja lobbausta on jatkettu- ja pääsiäislomaksi kannoin kotiin kyselylomakkeet.Ne on nyt käyty läpi ja analysoitu. Tässä jaksossa henkilökunta on myös tehnyt Efecaf-arvioinnin, että on sitä myöskin tuijoteltu taaksepäin. Johtokunta on hyväksynyt budjetin- ja oppikirjatilauksetkin on käytännössä päätetty.

Talvikin ehti muuttua kevääksi ja taas viileämmäksi. Lumet sulivat. Neljäs kvintiili päättyi meillä pieneen juhlaan, Via Dolorosaan. Koskettavaa. Yle kävi tekemässä siitä uutisen.

REHTORI on saanut tämänkin kvintiilin aikana olla monin tavoin tyytyväinen kouluunsa. KUNTA 10-hyviä tuloksia sai edelleen esitellä muille työyhteisöille. Eheytetty koulupäivä ja siestamme on ollut mediassa. Eläviä vieraita ei ole tällä kertaa käynyt. Ei kyllä kuolleitakaan.

LUKUVUODEN viimeinen kvintiili vie siis kohti valoa ja aurinkoa. Edessä on paljon mukavia koulupäiviä ja erityisesti odotan Ronjan harjoitusten käynnistymistä.

Ei kommentteja: