Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Quest 2008


QUEST 2008- seminaarin ensimmäinen aamupäivä on nyt takana. Poikkesin pitkästä lounasjonosta lähettämään blogille iloisia terveisiä.

Sama kaiku askelten kuuluu kaikissa maiden pedagogiikasta: kohti oppilaskeskeisyyttä, toiminnallisuutta, yhdessä tekemistä, oppilaiden osallistamista omaan opiskeluunsa. Enemmän huomiota opiskelun taitoihin kuin yksittäisten oppiaineiden sisältöihin. Huomio aineesta oppilaisiin. Kaikista oppilaista halutaan pitää huolta.

Lisäys keskiviikkona 19.11. klo 18.13 paikallista aikaa.


"LESSONS LEARNT"

ESIKONFERENSSIN jälkeen mielessä on seuraavat asiat:

1. tavoitteiden selkeys on Kanadassa ihailtavaa. Meillä niitä on liikaa.
2. huomio on täällä kiinnitetty formaaleihin tavoitteisiin: oppimaan oppiminen, opiskelutaidot jne. Meillä tämä idea kirjattiin vuoden 1970 opsiin, mutta onko idea toteutunut?
3. oppilaat halutaan aidosti osallistaa omaan opiskeluunsa. Meillä asiaa käsitteellistetään tavoitteellisuudeksi,
4. opettajien tulisi ottaa vastuu kaikkien oppilaitten oppimisesta. Ei vain helppojen tai korkeakouluun tähtäävien. " Kuuntele oppilasta kun hänellä ongelma. Kuuntele ryhmää, kun ryhmällä on ongelma."
5. Johtamista tulisi kehittää niin, että fokus olisi oppilaitten oppimisessa.
6. Kriittinen kysymys:Ovatko koulut paikkoja, joissa oppilaat voivat hyvin ?
7 Ajatus: opetus on sopeutettava oppilaisiin, ei päinvastoin.

IRLANNISTA kuultiin esitys, joka innosti opettajat taputtamaan. Paikallinen Irmeli Halinen avautui ja kertoi, kuinka hallinnolta on mennyt tähän asti muutosenergia papereiden tekemiseen. Ja kuinka hallinnon energia onkin uuvuttanut opettajat.Hallinnon olisi tehtävä vähemmän opettajille ja enemmän opettajien kanssa.

Irlannissa oli käynnistetty kokeilu, jonka ytimenä olivat avaintaidot. Nämä avaintaidot olivat:
1. informaation prosessointi (mm. käsitekartta)
2. toisten kanssa työskentely
3. kriittinen ja luova ajattelu
4. kommunikointi
5. persoonallinen tehokkuus (itsetuntemus,)
Kokeilu tuotti tuloksia. Oppilaat saavuttivat tavoitteet. He innostuvat. He motivoituivat. He tekivät kovemmin työtä.

KUVA: Cathy Costello

ILTAPÄIVÄLLÄ osallistuin Cathy Costellon ja Tamara Steinin workshoppiin. Teemana oli "Kuinka luokasta rakennetaan oppimiseen sitoutunut yhteisö". Pari antoi konkreetteja vinkkejä siihen, kuinka opettaja saa oppilaat sitoutumaan (engagement) koulutyöhön. Avainideoita olivat: * selvät muutamat säännöt * rutiinit , päivän ohjelma ( minulla on suunnitelma, sitä ei tuhota, meidän täytyy tehdä vielä tämä)* aloitus ja lopetus-rutiinit * kerro päivän haaste * kuvatarinat * lupa koristella omaa luokkaa * lahjakkuusposterit.

PÄIVÄN viisaus kuului: " Menestyminen koulussa on elämän ja kuoleman kysymys- erityisesti köyhille.

Rogers Public School


KUVA: Lahjakkaiden lasten ohjelmaa noidattavassa luokassa selvitettiin rikosta TV:sta tuttuun tyyliin.
TIISTAIN oli ohjelmassa tutustuminen kanadalaiskouluihin. Jokainen meistä meni eri kouluun. Kaikkien kokemukset olivat upeita. Kanadassa on hienoja kouluja, ja heidän tavassaan järjestää opetusta on aineksia, joita kannattaa jäädä pohtimaan. Tavoitteena on hyvä luonne, jolla pärjää yhteiskunnassa ja hyvät literacy-taidot, joilla pärjää opiskelussa.

ROGERSIN koulurakennus oli tiilinen, kaksikerroksinen neliö, keskellä oli jumppasali, ja sitä kiertävistä väljistä käytävistä pääsi luokkiin. Rehtorilla oli pääsisäänkäynnin luona oma toimistonsa, jossa oli sihteerin ja osa-aikaisen rehtorin lisäksi vaaaehtoistyöntekijöitä (äitejä). Toimistoa vastapäätä oli upea kirjasto. Tietotekniikkaa ei juurikaan käytetty.

Koulussa oli esikoulu, primary-, junior- ja senior-osastot. Kaikkiin osastoihin kuului useita luokkia, jotka tekivät aitoa yhteistyötä keskenään. Käytävästä näki luokkiin lasi-ikkunan läpi. Huikeinta oli junior-osaston yhteistyö, jossa luokkien solumaista sijoittelua käytettiin tekemällä tiimistä aito työryhmä. Erityisesti esikoulussa oli äitejä avustamassa. Avustamisen yhteydessä he observoivat omaa lastaan ryhmässä.

LITERACY näkyi kaikkialla. Ideana on, että kieltä on kaikkialla niin paljon kuin mahdollista. Seinillä oli ohjeita, kuinka luetaan, haetaan tietoa jne. Niinikään luokissa oli luonnekasvatusta tukevia kehotuksia " Älä tee koskaa muuta kuin parhaasi!". Koulun käytävien nimet olivat "rehellisyydenkatu" jne. Tavoitteisuus oli läpitunkevaa. Jokaisen oppilaan tavoitteet olivat seinillä, portfoliotyylisesti (vrt.Ben Furman). Edistymistä seurattiin johdonmukaisesti testein ( niistä näkyi, kuinka moni  oli saavuttanut luokka-asteen tavoitteet. Joissain luokissa aste oli 100). Opetus on arviointipohjaista: Opettajat tutkivat oppilaitten testituloksia, dataa. Näsitä testeistä näkyy esim. onko oppilailla ongelmia ottaa tietoa tekstistä. Parhammin menestyneiden nimet oli hakattu kunniakyltteihin.

Literacy-aihekokonaisuutta opetetaan siis joka päivä 100 minuuttia. Opettajilla on valmis ohjelma, jota noudatetaan. Jota kaikki noudattavat. Tämä ohjelma on kehys, jonka sisällä opettajat voivat olla luovia. Osuimme tunnille jossa kokenut opettaja mallinsi hyvää tuntia toiselle opettajalle. Tapaamani opettaja oli innoissaan: raamit auttavat; jokaisen ei tarvitse olla kaikessa innovatiivinen.

Opetusvälineet ja erityisesti erilaisille lukijoille tarkoitetut kirjat olivat erityisessä kirjahuoneessa.

ILMAPIIRI oli huikea. Kaikki lapset tekivä työtä. Tavoitteet olivat riittävän selkeät? Rehtori rakasti opettajiaan ja oppilaitaan, ja päinvastainen ihailu oli silmiinpistävää. Kanadassa rehtorit ja opettajat määrätään kouluihin tai pitäisikö sanoa; sovitaan. Rogersin rehtori varasti toisista kouluista parhaat opettajat. Ja nämä opettajat kertoivat haluavansa tehdä töitä juuri Bill-rehtorille. Opettajat kokivat, että heillä on rehtorin täysi tuki, ja rehtori hankki opettajille kaiken, mitä nämä tarvitsisivat

OPETUS perustui pääosassa luokkia yleiseen ohjelmaan. Ylemmillä luokilla Rogersissa noudatettiin lahjakkaiden lasten erikoisohjelmaa. Näille luokille tultiin laajalta alueelta testien perusteella. Joissain toisissa kouluissa oli vastaavasti erityisluokkia.

PÄIVÄSSÄ opetusta annettiin 300 minuuttia. Päivän rakenne oli seuraava
Koulu alkaa 8.15
Klo 8.15- 9.55 Litercy
Tauko 30 min
Klo 10.25- 12.05 oppitunti
Ruokatunti 60 minuuttia. (Ulkopuolinen järjestää, osa oppilaista menee kotiin syömään)
Klo 13.05-14.45 Oppitunti
OPETTAJIEN työaika on 25 tuntia viikossa, johon sisältyy 200 minuuttia viikossa valmisteluaikaa (hyppytunnit). Palkkaansa opettajat olivat tyytyväisiä. Luokanopettaja saa 80 000 €. Palkkauksessa on neljä kokemukseen perustuvaa tasoa. Opettajien ammattiyhdistys on käynnistämässä lakkoa. Alakoulun opettajat haluavat lisää suunnitteluaikaa.

Rehtorin palkka on 108 000 €. Muutama vuosi sitten Kanadassa oli mielenosoitus, johon osallistui rehtoreita. Tämän jälkeen hallitus kielsi rehtoreita kuulumasta liittoon. Koska Kanadassa vain opettajaliittoon kuuluvat saavat opettaa, rehtorit eivät saa opettaa.


KUVA: Meille tarjottiin maukas välipala. Esittelykierroksen jälkeen rehtori ja apulasrehtori vastasivat kysymyksiimme,
KANADALAISKOULUT pyrkivät kehittymään oppiviksi organisaatioiksi. Rehtorit ja apulaisrehtorit muodostavat vastaavanlaisten koulujen kanssa verkon. Osa opettajista suunnittelee ja toteuttaa opetusta yhdessä. Opetuksen toivotaan kehittyvän kohti eriyttämistä. Pyrkimys on irtautua opettajajohtoisuudesta.

REHTORIN pohjakoulutuksena on opettajan koulutus. Opettajien koulutus tapahtuu yliopistossa (3vuotta) ja opettaja-collegessa ( +1 vuosi). Apulaisrehtoriksi ja rehtoriksi pätevöidytään erillisiää 1-2-vuotta kestävillä kursseilla.

KOULUIHIN satsataan Kanadassa, koska "haluamme satsata tulevaisuuteemme". Tänä vuonna Rogersissa voidaan käyttää tarvikeisiin jne. 154 dollaria/oppilas.

tiistaina, marraskuuta 18, 2008

NHL: Toronto- Boston


KUVA: Toronton komea jäähalli. 20 000 katsojaa.
MAANANTAIN ohjelmassa oli eurooppalaisten Quest-vieraitten tapaaminen. Meitä perehdytettiin Yorkin alueen koulujen koulutuspolitiikkaan, jota hallitsee ns. "literacy". Jokaisella alakoulun luokalla on joka päivä tätä aihekokonaisuutta 100 minuuttia yksityiskohtaisen ohjelman mukaisesti. Tunneilla opitaan lukemaan, opiskelemaan jne.

Lopuksi ryhmittäydyimme huomisten vierailukohteitten rehtorien ympärille. Minun kohteeni on Rogers Public School. Toinen linkki on tässä.

ILLALLA koko team-Finland reissasi Canada-halliin seuraamaan Toronton ja Bostonin ottelua. Liput saimme 125 dollarin hintaan. Taksi keskustaan maksoi 70 dollaria. Mutta olihan jäällä kaksi suomalaistahteä Niclas Hagman ja Vesa Toskala. Hurjasta huudosta huolimatta Toronto hävisi 3-2.

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Suru-uutinen

TÄNNE Kanadaan tuli surupuhelu. Auroran koulun pitkäaikainen talonmies Pauli Puranen on menehtynyt sairauskohtaukseen. Pauli oli talonmiehenä Auroran koululla aina 1950-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Pauli oli todellinen vanhan ajan talonmies, jota lapset ja aikuiset rakastivat. Hänen poismenonsa hiljentää.

Niagara Falls


KUVA: Uskomaton putous
UUSI HUOMEN Eilen bussiretkellä putouksilla. Upeaa! Ruoka Seraton hotellissa, josta oli hieno näköala valtoimenaan syöksyvään veteen. Mielenkiintoisesti täällä nähtävyyksien ympärille ei ole rakennettu oluttelttoja.

Illalla jatkoimme luentojen viimeistelyä hotellilla ajatuksia joensuulaisten kanssa vaihtaen. Yöruokailu (Suomen aikaan) paikallisessa pihvipaikassa.

Sisäiset kellot sekaisin ainakin muutaman tunnin verran.

PUHELIMET SOIVAT

Yöksi piti sulkea puhelimet aikaeron vuoksi. Mukavasti tuntui kuitenkin työpuheluita tulleen unen aikana. Hyvä, että rehtoria tarvitaan.

sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Huomenta uudelta mantereelta


KUVA: Hotellissa on uskomattoman upea aamiainen. Munakasta tilaamassa Vesa ja Ilpo
HYVÄÄ huomenta, Suomi! Täällä Torontossa kello on puoli kuusi aamulla. Ilma on sateinen. Klo 6.30 pääsemme aamiaispöytään, ja klo 7.30 on lähtö Niagaran putouksille.

lauantaina, marraskuuta 15, 2008

Kohti Kanadaa

HYVÄÄ huomenta, blogi. Nyt kohti Kanadaa, Torontoa. Lähtöeväänä opettajamme Ismo Lehikoisen ohje: " Keep our Finnish educational mission strong!"".

RETKUEESEEN kuuluvat opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen, opetuspäällikö Ilpo Salonen, rehtori Vesa Äyräs ja Matikkamaan konsultoivat opettajat Minna Salminen ja Meri-Tuuli Varama. Matkanjohtajana toimii monelle tuttu entinen espoolaisrexi Mikko Salonen.
PS. Perillä Torontossa. Täällä kello on nyt 19 (siellä pian 01). Lento Frankfurtiin kesti 2,5 tuntia ja Atlantin yli 9 tuntia.

perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Auroran Viikkokirje (Nro 47)


KUVA: Avoinna olevaa ELA-opettajan paikkaa hakeneita on kutsuttu haastatteluun, johon kuuluu opetustuokio.


VIISI VIIKKOA JOULUUN!

TÄSSÄ Auroran koulun tuorein viikkokirje! Viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai. Kun www-sivujemme päivitysasiat siirtyvät taas koulun vastuulle, viikkokirje siirtynee sinne.

TERVEISIÄ SIELTÄ TÄÄLTÄ

HUH, mikä viikko. Tarkoitan ennen muuta Espoon taloustilanteen korjausliikkeistä aiheutunutta sekaannusta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehkä. Viikon toiseksi viimeisella työtunnilla kouluja koskeneet säästöohjeet palautettiin vastuullisiksi. Sijaiset saa ottaa opettajille, ja hankinnoissa noudatetaan malttia. Taustatyötä on kaupungissa tehty enemmän kuin uskotaankaan.

KOULUJEN ensi vuoden budjettitilannekin näyttää valoisalta. Espoossa vanhemmat jne. eivät ole jääneet maahan makaamaan, vaan toimivat. Suurella todennäköisyydellä mm. oman Susanna Lehtemme johtamat vanhempien joukot onnistuvat estämään leikkaukset. Espoolaisvanhempien hankkeesta kertoo mm. tuorein Esse-lehti. Ja keskiviikon Hesari.

KUVA: Perjantaina 14.11 opettajat kokoontuvat toisen kerran perehtymään oppimisvaikeuksien tunnistamisen ja toisen tekemisen saloihin Sari Karjalaisen opastuksella. Lapset, avustajat ja rexi nauttivat samaan aikaan maailman parhaista lastenleffoista. Tällä kertaa oli vuorossa Astrid Lindgrenin Melukylän lapset.


ON etuoikeus saada vierailla eri puolilla maata puhumassa kouluväelle. Vaikka siihen vuosilomapäivät kuluvatkin. Kajaanissa sain puhua tulevaisuuden koulusta esi- ja alkuopetuksen opettajille. Sää oli samanlainen vesikeli kuin täällä, ja opettajat työstään innostuneita kuten meilläkin.

VIIKKO on juossut ripeasti. Rehtorin pitämät tavoitevartit ovat jatkuneet. TIP-hanketta koskenut kysely sulkeutui kun päivä vaihtuu perjantaihin. Vastauksia tuli lähes 90. Kiitos. Viisikon lapsipääroolit neljään eri miehitykseen jaettiin, ja JJ veti harjoituksia.

REXIN naama on näkynyt (jopa liian) monessa mediassa. Mutta ekaluokkalaiset juoksivat kehumaan rexiään. "Mä näin sut telkkarissa!" Söpöä.

ALKAVASTA VIIKOSTA

REKSI lähtee lauantaina muille maille viikoksi. Kanadassa on kansainvälinen Quest-seminaari, jossa Espoon koulutoimen joukkue esittelee suomalaista pedagogiikkaa.

Viikon ajan koulusta vastaa apulaisrehtori Ulla Hämäläinen. Ja hänen poissaolleessaan Uma Jutila ja Kaija Kuivanen. Viikon tärkeitä hallinnollisia asioita ovat tulipalossa tuhoutunutta omaisuutta korvaavat tilaukset ja kutsut ehdokkaitten asettamiskokouseen johtokuntaan 2010-2013. Kokoushan on 24.11. klo 18 alkaen.

VIIKON ajan koululle on varattu vuoroja Laaksolahden jäähallissa. Nyt olisi hyvä alkaa kaivella luistimia, kypäriä ja mailoja esille.

Maanantaina 17.11.2008
YT-istuntoa ei ole. Ilmeisesti Kalajärven opettajilla on tiimikokous. Kari ja muut talonmiehet noutavat koululle "nousevan katsomon" elementit.

Tiistaina 18.11. 2008
Oppilashuoltoryhmä klo 13.30-15 ( 6a 14.30)

Keskiviikkona 19.11.2008
Ei YT-istuntoa

Torstaina 20.11.2008

Perjantaina 21.11.2008
Aamulla OHR klo 8.15- 9.00 (4b)

Martti-rexi

Opettajille saa ottaa sijaiset

TÄMÄN aamun Hesarissa esitellään keinoja, joilla Espoo yrittää sinnitellä talouskriisissään. Koko artikkeli löytyy tästä linkistä.

OHJEIDEN mukaan koulujen tulisi yrittää selvitä opettajien lyhytaikaisista sairauslomista ottamatta sijaista. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan on mahdollista, että pian saadaan uudet lasten turvallisuuden selkeämmin tiedostavat ohjeet.

Päivitys klo 15.00
OPETUSTOIMENJOHTAJALTA tuli klo 14.51 seuraava kirje:

Hyvät rehtorit ja päälliköt

Uuden toimialan ohjeen mukaan opetushenkilöstö ja vahtimestarit on vapautettu täyttökiellosta. Sijaiset otetaan normaalisti...

Kaisu Toivonen
opetustoimenjohtaja


ON ollut päiviä, jolloin olen ollut ylpeämpi kotikaupunkini tavasta toimia.

OPETUSLAUTAKUNNAN puheenjohtaja Sanna Lauslahti käsittelee tätä säästöprosessia omilla nettisivuillaan. Tässä linkki.

HESARIN uutinen uudesta päätöksestä löytyy tästä linkistä.

Blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 13.11.2008


KUUKAUDEN KUVA: Rexillä oli upea tilaisuus esiintyä samassa tv-ohjelmassa mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kanssa. Kuva lainattu MTV3:n nettisivuilta.

ENSIMMÄINEN BLOGINI PEDAGOGIIKKAA JA KOULUPOLITIIKKAA ehti toimia 11 kuukautta MSN-spacessa helmikuusta 2006 lähtien. Lukukertoja oli blogin hylätessäni lähes 18 000, eli noin 1700 luettua sivua/kk. Tällä hetkellä tuolla "kuolleella" blogilla on (15.10) 29 741 eli edelleen yhä noin 1100 lukukertaa kuussa.

Tammikuun 12. 2007 vaihdoin blogialustaksi bloggerin. Sen ominaisuuksiin kuuluu nyt mahdollisuus laskuriin. Blogin etusivulla on vierailtu 18.10 alkaen 3926 kertaa, eli noin 150/päivä. Eilen (13.11) sivuilla tehtiin uusi ennätys: 205 vierailua päiväss. Tosi mukavaa.

Seuraavassa blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 13.11.08. Uusi blogi ensin. Boldatut ovat uusia lisäyksiä.

PEDAGOGIIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA II: Käsitellyt aiheet 12.1. 2007-13.11.2008

Aamu- ja iltapäivätoiminta ( 8.7) • Aamu-tv (24.09.08) • Afrotales ( 13.9) • Aggresio (16.7.08) • Aikapolitiikka (29.1.2008) • Aino Kontula (12.7.08) • Akvaario (24.10.08) • Alkuopetuslisä (26.3) • Alkusyksyn saldoa (17.10.08) • Anneli Rautiainen (30.9.08) • Antti W. Aro ( 12.10.08) • Antti Heikkilä ( 15.4) • Antti Lappalainen (30.9 ) • Anttu Koistinen (11.10) • Arto Laamanen (28.3.08)• Arviointi (7.1.2008) • Arvokasvatus-oppiaine (28.2.08 10.5.08) • Asko Leppilampi ( 12.11.08)ATK-laitteet (18.10.08) • Aulangolla (5.3.2008 7.3.2008) • Aulis Pitkälä (7.11 1.2.2008 05.10.08) • Aurora-info (5.8.08) • Aurora 50 v (26.1 9.8 9.12 10.12 11.12 15.12 22.12) • Aurora-lehti (21.9) • Auroran koulun saneeraus (8.10 21.09.08 ) • Auroran päivä (2.3.2008 10.3.2007 8.3.2008) • Aurora-seminaari (23.8.08 2.9.08) • Auroran YU-joukkue (25.09.08) • Autot (19.6.08 6.7.08)

Barbro Höström (28.8.08) • Beatles ( 11.2.2008 11.5.08) • Blogi (12.1 17.2 22.2 3.11 8.9.08 29.09.08) • Blogilista (1.11.08)Budjetti (4.11.08)

Comenius-hakemus (26.3) •

Death Proof ( 27.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Diaspora II (26.7.08 29.7.08 1.8.08 11.8.08 14.8.08 15.8.08 17.10.08 )• Diaspora-paita (21.8-08) •Diasporapäivän rakenne (10.8.08) • Direktio-oikeus (25.1.2008) • Duuniblues (23.1) •

Eduardo Andere (4.9.08) • Educa (27.1 26.1.2008 27.1.2008) • Edunvalvomta (16.5.) • Eduskuntavaalit (19.3. 20.3) • EFQM ( 29.12. 30.12 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Efecaf (18.1) • Eheytetty koulupäivä (16.2 2.3 12.3 17.3. ) • "Ei eläinkokeita. Käyttäkää mopoja" (12.708) • Eija Kaaro (26.09.08) • Ekaluokan muodostaminen ( 16.4) • EKOAY (7.10 17.10 18.3.08 18.8.08 05.10.08 23.10.08) • ELA-opettajan paikkaa ( 11.10.08) • Elvis (8.12) • Eläkepalkka (5.1.2008) • Ensivaikutelma (29.4.08) • Eppujen tutustumispäivä (14.5208) • Eppuvanhempainilta ( 14.5.2008) • Eppuopas (17.9.08) • Erityisopetus (18.2 29.6 8.7 9.8 ) • Erityisoppilaiden vanhemmat (5.2) • ERP-HR (7.8.08) • Esikouluyhteistyö (13.2) • Esko Aho (1.10.08) • Esse (28.1.08 15.8.08) • Espoo 550 (4.9.08) • Espoon perinneyhdistys Aurora (26.8.08) •Espoon sivistystoimenjohtaja ( 12.8) • Etevä-tapahtuma ( 8.11.09) • Etäluento ( 24.1.2008) •

Flooran päivä (13.5) • Fullan (1.4 14.6 7.9 16.10 ) • Fundamentalisti (1.2) • Futures ( 1.7) •

Googlen nettikalenteri ( 27.12. 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Grasping the Furure (01.10.08) •

Haapajärvi (9.11.08) • Haitari ( 8.8. 08) • Hallitusohjelma (16.4) • Hannu Suntio ( 23.10.08) • Harrastus ( 18.4) • Helena Notkonen (3.12) •Heljä Misukka (24.4) • Homekoulut ( 8.2.2008) • Henkilökunnan jaksaminen (06.10.08) • Huippupomot (2.5.08) • Huoltajien kokous ( 4.11.08) • HUS (21.9.08) • Hyvä opettaja (24.8.08) • Hyvä opetus (15.4 18.5 21.10.08) • Hyvä, paha opettaja (19.5 23.5 ) • Hämeenlinnassa (20.9.08) • Hölmöläiset (13.9 10.10 20.1.2008 2.4.08 11.4.08 23.4. 08 7.5.08 10.5.08 13.5.08) •

Ihannekoulu (10.9.08 17.9.08 ) •Iltapäiväkerho ( 14.8) • Iltapäivätoiminnan koordinaattori ( 7.7 16.8) • Ilkivalta ( 11.10) • Ilon pedagogiikka ( 15.10.08 16.10.08) • iMovie (12.1.2008) • Ilpo Salonen ( 7.8.08) • Improving School Leadership (29.8.08) • Irmeli Halinen ( 30.9.08) • Irwin Goodman (9.2.2008) • Isäni ( 14.9) • Itsearviointi (13.1 11.4. 19.10)• Itsekasvatus (1.4.08) •

Jaana Lemminkäinen (15.3.08) • JET (12.5) • Jiri Haapamäki (6.8.08 24.10.08) • Johanna Karimäki (1.4.08) •Johtajien johtamisesta (6.4 9.4) • Johtaminen ( 10.2.2008 12.9.08) • Johtamisen rooliteoria (12.10.08) • Johtokunta (22.3 6.9 21.9.2007 11.3.2008 30.09.08 06.10.08) • Jokelan koulu (8.11 19.11.) • JORY ( 30.10) • Jorma Munne (2.4) • Jouni Hörkkö (9.4.08) • Juha Juurikkala (15.10.08 16.10.08) • Juha Hyvärinen (28.6.08 19.7.08 14.8.08 06.10.08 ) • Juha Hyvärisen muistotili (14.7.08) • Juha Nurmi (7.8.08) • Juhani Hytönen (2.4.08 16.10.08 ) • Jukka Jokiranta (26.3.08 9.4.08 21.7.08) • Jukka Sarpila (8.4.08) • Jyrki Hämäläinen (19.3.08) • Järvenperän koulu (17.4) • JET (4.2) •

Kadonneet nuoret (17.8.08)• Kaisu Toivonen ( 22.2.08 24.7.08 28.7.08 7.8.08 23.09.08 12.11.08 ) • Kajaani (12.11.08) • Kalajärven koulu (21.9.07. 12.8.08 ) • Kalajärvellä ( 1.8.08 15.8.08)• Kantelu (22.1.) • Kari Evinsalo (20.8.08) • Kari Kuusisto (05.10.08) • Kasvatusfilosofiaa (1.8 5.8 25.8) • Kati Tuurala (3.5.08) • Kari Uotila (05.10.08) • Kauhajoen tragedia ( 24.09.08 25.09.08 27.09.08) • Kauko Hämäläinen (9.4.08) • Kehittämiskeskustelut (15.5. 15.6 29.10 ) • Kehitysvammaisten ryhmäintegraatio (16.1) • Keikalla (19.1 25.1 27.1 29.1. 30.1 31.1 1.2 7.10 14.10 10.11 17.11. 23.11. 24.11. 1.12 17.1.-08) • Kerhotoiminta (8.7 6.4.08 29.4.08 8.9.-08 10.9.08) • Kerhokeskus (5.2) • Keski-Espoon koulu (3.2)• KeSu (8.7 11.12 ) • Kesätunnelmia ( 30.6 2.7 6.7 11.7) • Kirsi Lindroos ( 21.09.08) • Kiusaaminen (23.5 4.9 6.9 11.9.08 ) • Kodin ja koulun yhteistyö (30.3 9.10 31.10 22.11. 23.1.2008 15.9.08 20.10.08)KoKo (6.11.08 13.11.08) • Koko koulun näytelmät (10.1.2008 22.10.08 9.11.08) • Koskemattomuusuoja (22.7) • Koti & Koulu ry. (26.09.08) • Koti & koulu- www-sivut (07.10.08) • Koto ja Kahleet (20.8.08) • Koulujen lakkauttaminen ( 21.2. 27.3 25.6 8.7 9.8) • Koulun alku (14.8 16.8) • Koulukerhot (28.9.08) • Koulukiusaaminen (20.9 23.9 10.11.08) • Koulukuvaus (21.9) • Koulumestarin koulu (21.11) • Koulunkäyntiavustajat ( 23.9 17.10.08) • Koulunkäynnin historiikki Lippajärvellä • Kouluttajan arkea ( 3.5. 8.5 7.9 29.8 10.9 27.10 2.11. 19.1.2008 14.9.08) • Koulutuksen arviointi ( 21.9)• Koulutuspolitiikka ( 14.1) • Koulupäivän alku (6.9.08) Kouluruokailu ( 9.1.2008 15.1.2008 15.8.08) • Koulu-uutisia (25.6) • Kriisiohjeita ( 23.09.08) • Kristina Wikberg (22.4) • Kuitinmäen koulu (25.11) • KULPS ( 9.5.08) • Kullervo (25.09.08) • Kunniamerkki ( 26.1) • Kuntavaalit (20.10.08 28.10.08) • Kuopio (14.3.2008) • Kuntavaalit 2008 ( 26.09.08) • Kurt Byma (05.10.08) • Kuukauden kirja (1.3.2008 1.4.08 2.5.08 16.7.08 31.7.08 31.8-08 1.11.08) •Kuusijuhla (14.12 15.12) • Kyselykone ( 6.5.08) • Käsitteet (1.8 4.8) • Kööpenhamina (1.5) •

Lakko ( 10.7 1.9 6.9 9.9.) • Lama ( 22.1.2008) • Lapsen hinta ( 1.3) • Lapsen salaisuus (31.8.08) • Lapsikeskenen kasvatus (1.3.2008 2.4.08) • Lapsuus (26.8 16.9.) • Lasten ja nuorten pahoinvointi (11.11.08) • Liisa Huokuna (14.3) • Liisa Tommila ( 30.10.08) •Lisärakennus (12.4.08) • Lomalla (6.8.08) • Lo-liitto ( 11.2. 26.3. 16.5 1.9 2007 17.2.2008 14.3.2008 16.3.08) • LO-tarvike oy (17.2.2008) • Lukkari (23.7.08) • Lukuvuoden arviointi (155.2008)• Lukuvuoden työ- ja loma-ajat (20.10.08)• Luokanopettajaksi (16.9.08) • Luokanopettajan päiväkirja (6.1.2008 15.3.2008) • Luokanopettaja-lehti (30.3 13.9 29.9 10.11 4.1.2008 5.4.08 14.4.08 24.10.08) • Luokkahenkin (14.4) • Luovuuslauantai (19.8.08) •Luunja (5.3 6.9 21.9.08 27.9.08 ) • Lähikoulut (4.2.) •

Maahanmuuttajaperheet ( 12.5.08) • Maija Daavittila (22.2.2008) • Mamma Mia (31.5) • Maria Montessori (31.8.08) • Marjo Matikka (05.10.08) • Markku Sistonen (05.10.08) • Martti (26.8.08) • Martti Merra (05.10.08) • Media ( 21.7 11.8 23.9 14.2.2008 8.4.08) • Mediakasvatus ( 15.2.2008) • Median koulupuhe (8.7.-13.7.08) • Meidän luokka (14.4) • Mentorina (15.1 6.6) • Merivesiakvaario (6.8.08) • Merja Mantila- Knuuttila (9.11.08) • Miehet (24.9) • Miesopettajat ( 15.8.08) • Motivaatio (13.6) • Mr. Bean (8.4) • Murrosikä (12.3.2008) •Muutokset ja lapsi (31.3. 5.5) • Muutoskoulutus (17.1. 24.1.2008) • Muutosote (21.9.08) •Muutosvastustus (5.5 15.7 19.1.2008) •

Nahkiaiset (9.9) • Nettikiusaaminen ( 15.2.2008) • Nivelbussi (12.8.08)• Nuorisovaltuusto (6.11.08)

Oliver Twist (30.7. 31.7 2.8 16.8 14.11 28.11.13.12 16.12 17.12 19.12 20.12 21.12) • Olli Poutiainen (19.8) • Opebändi (13.2 15.2) • Opettaja-asunnot (05.10.08) • Opettajablogit (2.9.08) • Opettajainhuone (09.10.08) • Opettajaksi valinta ( 21.4 6.5) • Opettajan oma ote opetukseen (25.8.08) • Opettajan persoona (17.1) • Opettajan työ (20.4.08 31.8.08) • Opettajatv (9.1.2008 15.1.2008 2.4.08) • Opettajien ja päättäjien kohtaaminen (05.10.08) • Opettajien koulutus (30.10) • Opettajien rekrytointi ( 26.6 11.5.08 ) • Opettajien täydennyskoulutus ( 8.7) • Opettajien vaihtuminen (2.4) • Opetuksen laatu ( 8.7) • Opetuksen määrä (9.9) • Opetuksen tehokkuus (16.6.08) • Opetusalan VES-tilanne ( 10.7 25.1.2008) • Opetushallitus (8.4 13.8 9.9 2410 21.10.08 ) • Opetusministeri (1.5.08) • Opetusoppi (17.1. 25.2) • Opetussuunnitelma ( 8.7 4.2.2008 25.3.08 15.4.08) • Opetustoimenjohtajan säästöohjeet ( 12.11.08) • Opinmäki ( 4.3.2008) • Oppilasarviointi (14.1) • Oppikirja (21.3.08) • Oppimateriaalit ( 27.2) • Oppimiskeskus (2.3 12.5 8.8. 10.8 7.10 10.1.2008 20.1.2008 29.1.2008 2.2.2008 29.3.08 2.4.08 7.9.08) • Oppimistulokset (22.3.08) • Oppitakuu • Osallisuus ( 21.11.) • Osmo Hupli (2.10.08) • Oulussa (21.2.2008) •

Paavo Kokkala (05.10.08) • Painotettu opetus /luokat (7.9.08) Pakkomuutos (14.7 15.7) • Palkat ( 9.9.) • Palautevartit (15.5)• Palkitseminen ( 25.1.2008 6.4.08) • Parakin jälleenrakennus (08.10.08 21.10.08 29.10.08 1.11.08 13.11.08) • Pariopettajuus (4.4) • Parhaat työpaikat (7.2) • Pedagoginen ajattelu (14.9.09)• Pedagoginen johtaminen (4.11 9.11) • Pedagoginen suhde ( 15.4) • Pedagogy for tomorrow (30.09.08) • Pekka Himanen ( 26.10) • Peppi Pitkätossu (30.10.08) • Perinneyhdistys Aurora (27.2.2008) • Perusopetus ( 12.7.07 23.3.08 29.3.08) • Peter Johnson (27.3) • Pil (14.6) • Pikku Prinssi (8.3.2008 2.4.08) • Planet Terror ( 27.12.) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Praha (28.10.08) • Pro Rexi 2015 (16.10 23.11. 29.11. 1.12 17.1.-08 ) • Producers (1.10) • Promootio ( 23.4 26.5. 27.5.) • Päivähoidon hallinto (13.10.08) •Päämäärä (13.10) • Pääsiäinen (20.3.08) •

Quest (13.11.08)

Raisa Cacciatore (16.7.08) • Rehtorin arkea (18.1 9.2 17.2 23.2. 27.2. 7.3 15.3 23.3. 26.3. 11.4. 12.4 9.5. 12.5 2.6 3.6 5.6 8.6 11.6 15.6 16.7 18.7 20.7 27.7 20.8 24.8 30.8 31.8 15.9 2.9 22.9 26.9 7.10 21.10 22.10 23.10 26.11 31.12. 3.1.2008 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 26.1.2008 3.2.2008 5.2.2008 18.2.2008 3.3.2008 11.3.2008 13.3.2008 17.-18.3.08 27.-28.3.08 14.4.08 23.4.08 24.4.08 17.-19.6.08 15.7.08 18.7.08 21.7.08 4.8.08. 22.8.08 24.8.08 10.10.08)• Rehtorikiistat (21.8) • Rehtori-info (13.12 23.10.08) • Rehtorijaosto ( 18.8.08) Rehtori-monologi (26.3.08 9.4.08) • Rehtori tutkijana verkosto ( 22.09.08) • Rehtoriksi (26.4. 08 27.4.08) • Rehtorikoulutus (7.8 16.10 28.10 2.11 21.4.08 23.4.08 7.5.08 ) • Rehtorin työ (4.11 9.11) • Reijo Jouttimki (9.4.08) • Rektorsdagar 2008 ( 09.10.08) • Resurssit ( 8.7) • Retoriikka (19.2.2007 26.2.2008) • Rexi tutkijana-verkoso (1.4.08) • Riitojen käsittely (26.3.08) • Rock Concert (10.12 11.12) • Ronja (28.2 3.4 11.4. 9.5. 17.5 21.5 28.5 31.5) • Ruotsin laivalla (18.4.8) • Ryhmäilmiöt (13.11) • Ryhmäintegraatio ( 6.9 3.10.2007 27.2.2008) • Ryhmäkoko (4.4 8.7 9.8 ) •

Salanäytelmä (21.7.08) • Saneeraus (2.5 4.1. 11.8 20.10 ) • Sari Sarkomaa (16.4 1.5.08 25.09.08) • Sata sanaa opetuksesta (31.11 10.1.2008 22.1.2008) • Satu Hellsten (16.12) • Sari Karjalainen (05.10.08) • Sarpilan Jukka (8.6 17.10) • Sata sanaa kasvatuksesta (18.2.2008 15.3.2008) •Sata sanaa opetuksesta (18.11 30.12. 31.12. 3.1.2008 27.2.2008) • School fo tomorrow (02.10.08) • Seurakuntanuoret ( 3.3.) • Sijaisopettaa (25.09.08) • Sirpa Wass (10.1.2008)• Sisäinen koulutus (30.10.08) •Sivistystoimenjohtajan paikka (9.9) • SixMix (31.3 4.4 5.5. 9.5. 2.6 3.8 31.8 10.10 ) • Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Studia Aurora (8.4.08) • Sukupuolten erot (18.2) • Suko (18.1)• Suomen Vanhempainliitto ( 31.10) • Suomi (13.4.08) • Sure (24.09.08) • Surkeakuntoiset koulut ( 28.4.08) • Surutyöohjeita (1.8.08) • Susanna Lehti (6.11.08) • Suunnittelupäivä ( 13.8) • Syksyn 2007 saldo (23.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Syrjäytyminen (25.9) • Syysloma (14.10.08) • Syyslomatoiminta (6.9.08 13.9.08 18.09.08 27.09.08 ) •Säästöt (12.7, 1.11.08 4.11.08 5.11.08 6.11.08 10.11.08 11.11.08 12.11.08 13.11.08 ) •

Taikausko (13.4) • Tallinnassa ( 10.8.08) • Tanskalaiset koulut (28.4) • Tapakasvatus (11.10) • Tapio Erma (7.8.08) • Tapio Säävälä (30.9.08) •Tapio Toivanen ( 27.1.2008) • Tasa-arvo (1.4.08) •Tasotestit (8.1.2008) • Tavoitteet ( 8.7) • Terho Pursiainen ( 31.7.08) • Tiedotustilaisuus (21.8.08 27.8.08 3.9.08) • Kettunen (24.3) • Timo Lankinen ( 8.1.2008) •TriMIx (31.8) • Tulevaisuuden koulu (26.10 15.2.2008 20.2.2008 5.3.2008 4.3.2008 24.2.2008 19.4.08 30.4.08) • Tulevaisuuden opettaja (26.10) • Tulevaisuuden rehtori (26.10) • Tulevaisuus- johtolankoja aihekokonaisuuksiin ( 02.10.08) • Tulevaisuuskasvatus (1.7 21.11 5.2.2008 4.3.2008 26.3.08 3.-4.4.08 6.8.08 9.9.08 10.9.08 30.9.08 01.10.08 02.10.08 07.10.08 13.10.08 ) • Tulipalo ( 24.7.08 27.7.08 28.7.08 30.7.08 15.8.08 20.8.08 27.8.08 2.9.08 3.9.08) • Tulipalon käsittely lasten kanssa (25.7.08) • Tulospalkkio (18.10 18.12. 14.1.2008) • Tunteiden rata kriisissä (27.7.08) • Tuntematon sotilas (18.8 28.12) • Tuntijako (9.8) • Tuntikehys (20.2) • (TIP) Turvallinen iltapäivä eli TIP (25.1. 8.3. 9.3. 17.3. 28.3. 21.4 15.6 25.7 23.8 27.8 6.9 27.9 26.9 29.9 11.10 23.10 6.11 29.3.08 11.4.08 17.6.08 7.8.08 9.8.08 11.8.08 15.8.08 29.09.08 5.11.08 10.11.08 11.11.08 ) • Turvamiehiä kouluun? (25.1) • TVA (16.2.) • Tyytyväisyyskyely (4.12) • Työhyvinvointi (24.1. 27.2 10.8) • Työpaikkakokous ( 9.1.2008) •Työrauha (13.1.2008) •TVA (26.3) • Työpahoinvointi (20.1 12.10.08) • Työssä jaksaminen (28.09.08) • Työssä viihtyminen (15.2) • Työuupumus (29.10.08) •Täydennyskoulutus (9.4.08)•

Uimahallissa ( 21.10.08) • Ulkomaanmatkat (2.9) •

Vaalit (4.3 11.3 14.3) • Valintakokeet (6.5) • Valmiussuunnitelmakoultus (23.10) • Valtuuston puheenjohtajista (15.2) • Vanhemmat (25.11. 4.12)• Varhaisnuoret (16.8.08) • Vanhempien kohtaaminen vaikeassa asiassa (19.10.08) • Veroilmoitus (4.5.08) • Vertaisryhmä (9.3.2008)• Vesot (24.1 20.9.08 ) • Vespa ( 23.5.08 17.7.08 30.10.08 ) • Veteraanit (8.12) • Via Dolorosa (4.4. 6.4 20.3.08) • Vieraita (7.10 12.11 26.11) • Viikin Normaalikoulu ( 11.5) • Viikkokirje ( 30.8.08 5.9.08 12.9.08 21.9.08 27.09.08 05.10.08 10.10.08 18.10.08 24.10.08 1.11.08 9.11.08 13.11.08) • Viisikko (20.10.08 1.11.08) • Virkistystoiminta (11.2.2008) • Vuoden luokanopettaja (24.3 15.3.08) • Vuosi 2007, arvointia (1.1.2008) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Vuosi sitten ( 18.3. 25.3. 1.4) • Väkivalta (9.9 7.2.2008) • WSOY (28.1) • W.R. Bion (13.11) •

Yhteislaulu (25.4.08) • Yhtenäinen peruskoulu (27.3. 19.4 ) • Yhteistoiminta (20.9.08) • Yksin pärjääminen (30.10.08) •Yksityiskoulut (25.3.08) • Yläasteen opetus (28.7 29.7) • Ympäristöteko ( 24.2)• YT (16.8 25.1.2008 18-8-08). YT-toiminnan johtaminen (18.2.2008)•


PEDAGOGIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA I (osoitteessa http://marttihellstrom.spaces.live.com/ ) Käsitetellyt aiheet 15.2. 06- 12.1.07. Vanhat lastut löytää käyttämällä päiväkirjan nuolinäppäimiä ( rullaus loppuun ja sitten "lisää". Myöhemmillä sivuilla nuolet ovat sivun yläosassa).

• Agressiivinen lapsi (2.9) • Aristokatit (8.12 13.12 15.12 16.12 17.12 ) • Arvojohtaminen ( 10.9) • Auroraseminaari (8.9) •

Didaktiikka-blogi (16.11 3.12 7.1.-07 ) •

Eheytetty koulupäivä (18.10 8.11 19.11 1.12 29.12) • EKOAY (17.10) • Erityisopetus (23.3. 7.6. 16.6. 30.10 12.12) • ErkkiLahdes 12.1.-07 • Euroopan tulevaisuuden haasteet (27.10) •

Feenix-koulu (16.5) • Fyysinen kuritus (19.11) •

Helsingin koulutoimi (7.11) • Hidas aika (17.4) • Hyvä isä ja äiti (24.8) •

Ihmisen voimavara ( 20.8 21.8) •Ilon pedagogiikka (2.8) • Integraatio (19.6.) •

Jaettu johtajuus (28.4) • Jaksaminen (10.9 11.1.-07) • JET ( 23.4 12.5. 6.6. 30.11 19.12 10.1-07) • Johtokunta (7.3.) •Johtoryhmä (31.5) • Jäätyneet lapset (24.11) •

Kansainväliset hankeet (10.11) • Kansanopettajasukupolvet (26.6.- 1.7) • Kesälomat (16.8) • Kasvatuksen haasteita (22.8) • Kehittämiskeskustelut ( 9.11) • Kesäkeskeytys (8.8.) • Kiire (18.11 19.12) • Kodin ja koulun yhteistyö (12.3 25.4. 6.8 9.8 13.8 8.9) • Koko koulun näytelmä (12.8) • Kokonaistyöaika (27.10 19.11 ) • Kokopäiväkoulu (25.5 18.6 18.10 17.11) •Kokous (hyvä) (3.8) • Koulu ja yhteiskunta (10.9) • Koulujen kilpailu/vetovoimaisuus (29.8) • Koulujen tiedotus (17.11) •Koulukasvatus (21.5.) • Koulukiusaaminen (17.11) • Koulujen lakkauttaminen (21.10 7.11. 17.11 19.11) • Koulu-kaikkeuden keskus (18.8) • Koulukerhot (17.9) • Koulukiusaaminen (31.8 4.10 ) • Koulun valinta (6.3 26.8) • Koulunkäyntiavustajat (24.4 28.5) • Koulupäivän aloitus (15.10) • Koulutuspolitiikka 2.12. -07 • Kuritus (19.11) • Koulutuspolitiikka ( 26.8) • Koulu-uutisia mediassa (14.8 15.8 16.8 28.8 30.8 19.9) • Kouluvalitukset ( 5.9) • Kristillinen koulu ( 2.4 2.1-07 6.1.-07) • Käsitteet, sanat (21.7) •

Lahjakkaiden lasten opetus (28.9) • Lapsiperheet (12.10) • Lasse Pöysti (20.10) • Lasten asema yhteiskunnassa (1.1.-07) • Lasten pedagoginen ajattelu (13.3 16.9 ) • Loma ( 23.2 24.6 1.7) • Lukujärjestys (hyvä) (29.7) • Lukuvuosi 2005-2006 (palaute) (17.5) • Luokanopettajalehti (14.11 21.11 6.12 10.12 3.1. ) • Luokanopettajaliitto (3.9) • Luokanopettajan koulutus (13.6 20.9) • Luokanopettajat-aineenopettajat (13.10) •”Luova tuho” ( 19.5.) • Luovuus (11.6.) • Luunjan koululeiri (21.9)• Länsiväylä ( 31.10 30.11) •

Maahanmuuttajat ( 3.10) • Media peruskoulupuhe 2005 (8.12) • Michael Fullan (28.3) • Musiikkiluokat (11.10) •

OAJ (17.2. 17.3 23.3. 27.3) • Opettajan moraali( 29.9 30.9) • Opettajien valinta (16.2. 5.3. 19.4. 7.5.) • Opetuksen käsitemaailma (10.7- 18.7) • Opetuksen teorian perusaineksia (20.7) • Opetus pedagogisena dramaturgiana (21.6) • Opetussuunnitelma (18.4. 2.10) • Opetustapahtuma (22.7) • Oppilaaksiotto (4.4) • Oppilaat opetuksen suunnittelijoina (3.5.) • Oppilaiden kouluviihtyvyys (4.3. 14.3. 30.4) • Oppilashinta (16.11) • Oppilasryhmä (26.2. ja 5.8) • Oppimisen intohimo ( 25.4.) •Oppimiskeskukset ( 9.12) •Oppimistulokset (7.12) • Oppiva yhteisö (30.3.) • Osaamiskeskukset (10.10) •

Palkanmaksun ongelmia (28.11 19.12) • Pariopetus (16.9) • Parviäly (25.7 ) • Paskapuhe (5.11) • Pedagoginen johtaminen (12.6.) • Perheiden hyvinvointi (19.9) • Peruskoulu (27.2 27.10 5.11 6.11) • Peruskoulun maksuttomuus (19.2. 21.2. 3.3. 21.3 7.4. 20.4. 22.4 8.5. 21.9) • Perusopetuksen taloudellisuus (25.10) • Perustehtävä (20.6.) •Pisa-ihme (24.3 5.4 13.8 5.11) • POPS I ja II ( 26.7 ) • Positiivinen energia ( 28.10) • Promootio (4.11) • Pro Peruskoulu 2007 (21.11 10.12) • Prosessien johtaminen (12.12) •

Rehtorikoulutus (18.10. 11.11 4.1.) • Rehtorin työ ja arki (18.3. 19.3. 10.5. 15.5. 29.5 4.6. 10.6. 22.6. 7.8 11.8 21.8 25.8 1.9 4.9 15.9 25.9 1.10 16.10 22.10 29.10 2.11. 3.11. 9.11 16.11 22.11. 28.11 2.12 3.12 17.12 21.12-23.12 28.12 30.12 31.12 3.1.07 4.1.07 9.1.-07 11.1-07) • Reputusprosentti (19.11) • Retoriikka ( 1.12) •Ronja (20.11) • Ruumiillinen kuritus ( 6.9) • J.V. Snellman (6.4.) • SixMix ( 22.11.) • Sorella (24.10) • Strategia-ajattelu (8.3.)• Sure (27.11) • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki (5.12) • Suomisen Olli (20.10) • ”Suoraa puhetta” (25.4 15.6. 17.6.) • Syrjäytyminen (31.3.) • Säästöt ( 19.11) •

”Taitava opettaja” (23.7) • Taiteilija koulussa (15.3) • Tampereen kouluista (14.10) • Tasa-arvo (7.12) • Tehokkuus ( 2.3) • Todistukset (3.6 7.12 ) • Tulevaisuuden koulu ( 9.6.) • Tulevaisuuskasvatus (21.4. 5.6) • Tuloksellisuus (10.6.) •Tulospalkka ( 20.2. 10.4.) • Tuottavuus ( 28.10 28.12) • Turvallinen iltapäivä ( 8.11 17.11 19.11 1.12 20.12 29.12 ) •Tyttö- ja poikaluokat (26.9) •Työhyvinvointi (13.8 23.8 30.11 11.1.-07) • Työn kehittäminen (8.4. 28.4. 4.8 ja 1.8 ja 31.7) •Täydennyskoulutus (23.9 24.9 ) •

Uinnin opetus (4.12) • Uskonnon opetus (30.7) • Uusliberalismi (11.9) •

”Valo”-elokuva (2.5) • Vantaan koulutoimi (21.10.) • Vastuukysymykset (16.11) • Vieraita Saksasta (1.11) • Viestintäohjeet (12.11) • Vuoden luokanopettaja (25.3) • Vuorovaikutteisuus ( 8.10) • Väkivalta (15.2. 14.9 22.9 5.10 6.10 9.10 23.10 13.11) •

Yhtenäinen perusopetus (27.10) •

Äidit ja isät (27.9) •

torstaina, marraskuuta 13, 2008

Työt jatkuvat



PARAKIN jälleen- rakennus- työt jatkuvat hyvää vauhtia. Kävin eilen uudessa osassa,ja luokat alkavat taas näyttää oikeilta luokilta. Upeaa. Johanna ja Riitta ovat tilanneet uudet pulpetit tuhoutuneiden tilalle. Vakuutusrahoja on myönnetty lähes 30 000 €, ja niillä hankitaan parhaillaan uusia opetustarvikkeita, pelejä jne.

MYÖS vanhassa parakin osassa näytti valoisalta. En haistanut enää "palaneen käryä". Vielä (enää) kuusi viikkoa diasporaa!

PS. Ripa kokosi eilen uudet teatterivalolaitteistomme saliin, ja sai koulutusta niiden käyttöön. Laitteisto on hankittu erillisellä kehittämismäärärahalla (5000 €), jonka Espoo myönsi meille keväällä. Samaan hankkeeseen liittyy lavaelementtien hankinta (2800 €) Elementtien avulla voimme rakentaa saliin ns. nousevan katsomon.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

Opetustoimenjohtajan säästöohjeet

Päivitetty 13.11.

SAIN rexiseminaarista teksiviesteinä opetustoimenjohtajan antamia suullisia säästöohjeita,joita rehtoreiden on noudatettava vuoden loppuun saakka. Mikäli viestit oikein luin, näin ne kuuluvat:

Sijaiset

OPETTAJILLE ei oteta sijaisia. Lyhyet sijaisuudet hoidetaan Vessiä soveltaen OTOna (ts. opettaja hoitaa kahta luokkaa, ja saa 30 %:n lisätuntipalkan). Sijainen saadaan ottaa Sope-luokille ja luokille, joilla on integroituja oppilaita, jotka aiheuttavat vaaratilanteen. Rehtori vastaa turvallisuudesta.

Kolmea päivää pidempiin sijaisuuksiin saadaan ottaa sijainen.

Avustajien sijaisuuksista ei tullut vielä ohjeita. Kehitysvammaisten avustajille saa kuitenkin ottaa

Hankinnat

KOULUT saavat hankkia vain tarvikkeita ei opetusvälineitä.

KIRJALLISET ohjeet tulevat myöhemmin toimialajohtajalta.

MUUTAMAN puhelun jälkeen selvisi, että Siton ohjeilla ei ole ole tarkoitettu näin tiukkaa linjaa sijaisten osalta. Aina pitää katsoa lapsen parasta. Sen sijaan hankintojen osalta ohjeet ovat tiukemmat. Sovitut hankinnat kuitenkin hoidetaan.

TARKEMMAT ohjeet sijaisasioista saadaan pian kirjallisesti.

Terveisiä Kajaanista

KUVA: Kun on nyt tiuhaan tahtiin avannut Finnairin muovipussista saman sämpylän jne. todella toivoisi hiukka vaihtelua.


VAPAAPÄIVÄLLÄ ajelin lentokoneella Kajaaniin. Puhuin 1 t 15 minuuttia noin 200:lle Oulun läänin esi-ja alkuopettajalla koulun tulevaisuudesta ja tulevaisuuden koulusta. Tekniikka toimi, ja yleisö oli ystävällistä. Kaupunki on ollut lujilla, kun UPM lakkauttaa tehtaansa. Mutta uskomattoman positiivinen oli väen fiilis. Sain lämpimiä terveisiä Teppanan koululta ja Tuirelta. Kiitos. Oi niitä 90-luvun koulun kehittämisen kultavuosia!

Ennen kaupungin vastaanottoa kävelin tovin keskustassa, ja tapasin Asko Leppilammen, oman kouluttajaguruni. Tarjosi limpskat. Siinä olisi mainio mies vetämään Espoon oppimiskeskusten kouluttajakoulutusta. Täytyy ottaa puheeksi.

Illaksi kotiin, kuten mainos lupaa. Tällä kertaa Oulun kautta. Pari tuntia.

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Espoon säästökuuri uhkaa koulujen tukiopetusta ja kerhoja


KUVA: Hannes Heikuran HS:n juttuun ottama kuva Auroran bändikerhosta. "Martta Virtanen, 10, soitti kitaraa, Sakari Karisto, 8, rumpuja ja Laura Jukka, 10, bassoa Auroran koulun bändikerhossa maanantaina. Risto Schiray opetti."


SAMULI LEIVONNIEMI on toimittanut huomiseen Hesariin jutun Espoon säästökuurista (= suunnitelmista). Jutussa haastatellaan mm. opetustoimenjohtaja Kaisu Toivasta ja EKOAY:n puheenjohtaja Hannu Suntiota. Koko juttu on luettavissa HS-nettilehdestä. Tässä linkki. Ja aamun Hesarista.

Lasten ja nuorten pahoinvointi

KUVA: MTV3- uutistoimitukseen voi nähdä lämpiöstä


MTV-3:n keskiviikon 45 MINUUTTIA-ohjelman teemana on keskiviikkona 12.11. klo 20 alkaen lasten ja nuorten pahoinvointi. Koulujen ääntä ohjelmassa käyttää Martti Hellström. Martin ilmiantoi toimittajille Kari Kinnunen. Teema on niin tärkeä, ettei tehtävästä voi kieltäytyä.

MTV3 puffiin ohjelmasta pääsee tästä linkistä.

Minulle voi lähettää esille nostettavaksi toivottavia ajatuksia, joko tähän blogiin tai sähköpostiin martti.hellstrom (at) iki.fi

PS. Päivitys klo 21.45. Himassa. MTV3:n sivuilla on raportti ohjelmasta. Tästä linkistä pääsee lukemaan sitä

Joululoman ajaksi TIP-toimintaa?



TARJOSIMME Auroran huoltajille mahdollisuutta ilmoittaa lapsensa syysloman ajaksi ohjattuun TIP-toimintaan. Tässä blogissa syyskuussa tehdyssä pikakyselyssä näytti siltä, että tarvetta olisi, mutta "tosipaikan tullen" toimintaa kaipasi vain muutama yksittäinen perhe. Niin pienelle ryhmälle palvelua ei voitu järjestää. Tästä huolimatta käytämme pikakyselyä uudelleen, nyt joululoman osalta.

JOULULOMA alkaa tänä vuonna maanantaina 21.12. Jouluaatto on keskiviikkona, ja joulua saadaan sitten juhlia sunnuntaihin saakka kaikissa kodeissa. Oppilailla on joululomaa lisäksi koko viikko 52 ja vielä tammikuustakin kuusi päivää. Koulu alkaa keskiviikkona 7.1. 2009.

NÄIN pitkän loman osalta tarvetta ohjattuun toimintaa saattaisi olla riittävästi. Niinpä blogin oikeaan sarakkeeseen on avattu kysely, jolla kartoitamme alustavasti tällaisen toiminnan tarvetta. Jollei suurta tarvetta ole, ei ole järkevää käynnistää yksityiskohtaista suunnittelua. Siksi pyyntö: vastatkaa tosissanne.

Joulutoiminta olisi maksullista, ja sitä voitaisiin järjestää esimerkiksi neljäksi tunniksi päivässä (esim. klo 9-13). HIntaan vaikuttaa osallistujamäärä, mutta karkeasti se voisi olla viiden päivän (ma 29.12.- ma 5.1.) osalta noin 30 €. Toimintaa ei olisi uudenvuoden päivänä (to) eikä loppiaisena (ti). Hintaan sisältyisi jokin kevyt välipala (leipää, voita, juustoa jne.).

Alustava kysely on auki viikon ajan, ja se sulkeutuu keskiviikkona 19.11.2008.

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Miks kaikki kiusaa?

YLEN UUTISET kertoi 9.11. 08 mielenkiintoisesta tutkimuksestä otsikolla: " Kiusaaminen tuottaa mielihyvää". Jutun mukaan aivotutkimus, joka on vasta julkaistu Biological Phychology -lehdessä, osoittaa, että jotkut nauttivat nähdessään muiden kärsimyksiä.

TUTKIMUS toteutettiin niin, että tutkijat näyttivät kahdelle 16 - 18-vuotiaiden poikien ryhmälle videoita, joissa uhrille aiheutetaan kipua. Toiseen ryhmään kuului kuusi aggressiivisuuteen taipuvaista, toiseen yhtä monta rauhallista poikaa. Kaikkien aivotoiminnasta otettiin magneettikuvaa heidän katsellessaan videoita. Magneettikuvat paljastivat, että satuttamisen katselu aktivoi aggressiivisuuteen taipuvaisten teinien mielihyväkeskuksen. Sen sijaan alue, joka hillitsee käytöstä, oli heillä hiljaa, toisin kuin verrokkiryhmäläisillä. Ryhmien välinen ero oli erittäin suuri.

LÖYDÖS kumoaa vanhan käsityksen siitä, että toisia kiusaavat teinit suhtautuvat uhreihinsa tunteettomasti. Aivokuvista on pääteltävissä, että toisille aiheutetun kivun katselu on ykkösryhmän pojille jännittävä, hauska ja miellyttävä kokemus.

VAIKKA asia vaatii lisätutkimuksia, tulos on tärkeä. Meillä Suomessa on pitkään ajateltu, että kiusaaminen on ryhmäilmiö, jota voidaan hallita kunhan muut tekevät kiusaajille selväksi, etteivät hyväksy kiusaamista. Tämä jenkkitutkimus viittaisi siihen, että kiusaamisessa on kyse jonkinlaisesta luonnehäiriöstä. Samanlaisesta vääristymästä kuin lapsilla, jotka nauttivat kärpästen siipien repimisestä. Palaisiko muunkinlainen käsittämätön pahuus tällaiseen mielihyvävääristymään?

PS. Tämän päivän videona on Mandin ihana "Miksi kaikki kiusaa". Harmi kyllä alkuperäinen video on poistettu u-tubesta.

Espoon koulusäästöistä juttu Hesariin

ESPOON monen mielestä yllättävät koulusäästöt ovat herättäneet median. Hesarin toimittaja valmistelee lehteen juttua, jossa kerrotaan ainakin Espoon koti- ja kouluyhdistysten adressihankkeesta. Samaan aikaan poliittisella rintamalla kuplii, jollei ihan kuohu. Ks. esim. opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahden kirjoitus asiasta tästä linkistä. Parhaillaan valtuustoryhmät käyvät neuvotteluja ensi vuoden budjetista, ja lobbaajia riittää. Yksi asia agendalla on tuo 2 %:n leikkaus. Toinen KH:n "paniikkisäästöinä" tunnetut päätökset.

KOULUILLA on odotettu tarkempia ohjeita yleiseen määräykseen olla palkkaamatta ihmisiä ja käyttämättä rahoja muuhun kuin aivan välttämättömään. Huomenna kuulema kokoontuu Sivistystoimen johtoa laatimaan näitä ohjeita. Ne tulevat tosi tarpeeseen. Monesta asiasta on epäselvyyksiä. Lapsia ei voi jättää ilman opettajaa. Sijainen tarvitaan, jos opettaja on poissa. On oikeuden päätöksiä opettajia lomauttaneista kunnista, jotka on tuomittu sillä perusteella, että oppilaat eivät saa joka koulupäivä opetussuunnitelman mukaista opetusta.

HESARIN toimittaja kävi myös Aurorassa kuvaamassa kerhotoimintaa (joka on kuulema uhan alla).

REHTORIN asema tällaisessa tilanteessa on jossain määrin kiusallinen. Oman toimialan korkeille virkamiehille ja organisaatiolle pitäisi olla lojaali. Toisaalta moni rehtori katsoo olevansa ennenkaikkea vastuussa lapsille ja heidän huoltajilleen siitä, että lasten turvallisuutta ei vaaranneta päätöksillä, jotka on jouduttu tekemään kaikkia yksityiskohtia tuntematta.

sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

Kysely TIP-kokeilusta


KUVA: Tippiläisiä Martin päivänä.


AURORAN koululla on toista lukuvuotta käynnissä Turvallisen iltapäivän kokeiluhanke. Hankkeen jatkoon vaikuttavat mm. vanhempien kokemukset järjestelyistä. Olemmekin avanneet nettiin kyselyn, jonka avulla kokoamme niiden vanhempien kokemuksia, joiden lapsi osallistuu TIP-toimintaan, joko iltapäivätoimintaan, erilaisiin TIP-kerhoihin tai vain välipalaan. Tähän mennessä vastauksia on saatu 50. Toivomme saavamme vielä saman verran lisää.

Jos lapsenne osallistuu TIP-toimintaan, olette tervetulleita osallistumaan kyselyyn "TIP-KOKEILU 2008-2009 (kopio)". Kyselyn pääsee tästä linkistä
Kysely sulkeutuu torstaina 13.11.2008.

TÄLLÄ kertaa toivomme siis vastaajiksi vain niitä vanhempia, joiden lapset osallistuvat TIPin eri toimintamuotoihin.

Auroran Viikkokirje (Nro 46)

VIIKON KUVA: Auroran siirto-kelpoisen parakin jälleen- rakennustyö etenee hienosti. Koko talo on nyt paikoillaan.


TÄSSÄ Auroran koulun tuorein viikkokirje! Viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai. Kun www-sivujemme päivitysasiat siirtyvät taas koulun vastuulle, viikkokirje siirtynee sinne.

TERVEISIÄ HAAPAJÄRVELTA

On etuoikeus saada vierailla kouluissa eri puolilla maata. Oulun eteläisessä lapset ovat kovaa vauhtia vähenemässä, ja sillä on isot vaikutukset kouluihin. Silti koulua pidetään tosissaan ja hyvillä mielin. Ja kuinka kauniisti pienten kuntien murrosikäiset osaavatkaan käyttäytyä. Avasivat oma-aloitteisesti aikuisille oven, eivätkä kävelleet päin;-) Vaikka reussuissa aina väsyy, niistä saa myös energiaa.

VIIME VIIKOSTA

Rehtorin pitämät tavoitevartit alkoivat. Aikataulu on jaettu opettajlle, ja varauslista tulee myös flapille. Avoinna ollut koulunkäyntiavustajan paikka täytettiin. TIP-hankkeelle luvattiin ohjausryhmässä lisärahoitusta. Hanketta koskeva nettikysely on auki vielä viikon 46 torstaihin. Aurora näkyi Länsiväylässä sekä keskiviikkona että sunnuntaina (Merja Mantila-Knuuttila muisteli kauniisti koulumme joulunäytelmiä). Jutun löytää sivulta 8 tästä linkistä. ELA-opettajan sijaisuus on haussa 11.11. saakka. Viikon yllätys oli KH:n päätökseen perustuva toimialajohtajan päätös kieltää kaikki muut kuin välttämättömät hankinnat. Tarkentavia ohjeita tarvitaan pikaisesti.

ALKAVASTA VIIKOSTA

Maanantaina 10.11.2008
5.-6-tiimin opettajilla YT-istunto klo 8-9. Asialistalla Taloudenpitoon liittyvät ohjeet* Uusintavalokuvaustarve* Uusien smarttien asennus ATK-luokan osalta (TVT+kirjastoryhmä)* KULS (pystyisikö Emilia tulemaan myös tähän kokoukseen kertaamaan asiat)* Jäävuorot ensi viikolla* Ensi viikon(47)järjestelyt* Koulutustarvekyselyyn vastaaminen* Kuulumiset oppimiskeskusten ydinryhmien kokouksesta (Raija ja Julia)* Terveiset Hannalta*

ELA-opettaja ehdokas haastattelussa klo 9-10.
Martti Erityisen tuen pedagogisen ryhmän kokouksessa klo 12-14.

Tiistaina 11.11. 2008
Rehtori vuosilomalla Kajaanissa.
Oppilashuoltoryhmä klo 13.30-15. 6b-luokka (Jokiranta klo 14.30)

Keskiviikkona 12.11.2008
YT-istunto (loput opettajat)
Teatterivalokoulutus (Ripa klo 12-14). Sali varattu valoille.
Opettajateatterilla harjoitukset ( Viisikko) klo 18-20

Torstaina 13.11..2008
Martti Espoon rehtoreiden seminaarissa

Perjantaina 14.11.2008
Aamulla OHR klo 8.15- 9.00. (4ac-luokka, Ahonen ja Hämäläinen)
Martti virastossa klo 12-14
ELA-opettajahehdokas haastattelussa klo 14-15

Hyvää Isänpäivää

Martti-rexi

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Etevä tapahtuma Haapajärvellä



 

KUVA: (lainassa Haapajärven yläasteen sivuilta).

TERVEISIÄ Oulun eteläisestä. Satoja opettajia oli koolla Haapajärvellä kouluttamassa itseään kymmenissä eri pajoissa. Kaksi vetoa aiheesta "Koulun tulevaisuus. Tulevaisuuden koulu" takana, ja vielä yksi edessä. Pidin luennon muutama vuosi sitten saneeratun yläasteen komeassa auditoriossa. Tämän päivän luentoni ovat ammattikorkeakoulun auditoriossa.

KUVA: Paikallinen lehti Kalajokilaakso teki eilisestä rehtoreille suunnatusta sessiosta hauskan jutun (ks. myös sivu 3). Kuvan otti Jouko Lassila.



 

EILEN minulla oli kunnia osallistua kaupungin vastaanotolle valtuustosalissa. Saliin oli katettu maittava einespöytä. Salissa oli myös hiihtäjä Mika Myllylän näyttely. Tilaisuuden jälkeen sain vielä istua iltaa Irmeli Halisen seurassa.
PS. Näin tilaisuutta mainostettiin:.-) ETEVÄ 2008 - opetusalan messut Haapajärvellä 7.-8.11.2008 Haapajärvellä järjestetään 7. - 8.11.2008 ETEVÄ 2008 - Oulun eteläisen alueen opetusalan messut. Perjantain 7.11 teemana on JOHTAJUUS OSANA IDENTITEETTIÄ. Ohjelma (mm. KT Martti Hellström) on tarkoitettu rehtoreille ja johtamisen tehtävissä toimiville. Lauantain 8.11. teemana on YHDESSÄ ETEVÄKSI. Esi- ja perusopetuksen sekä lukioiden opetushenkilöstö voi valita kiinnostavia työpajoja lähes 40 vaihtoehdosta.

torstaina, marraskuuta 06, 2008

Nuorisovaltuusto vastustaa perusopetuksen leikkauksia

LÄNSIVÄYLÄN mukaan Espoon nuorisovaltuusto vaatii, ettei perusopetuksen määrärahoja leikata 700 000 eurolla. Nuva ehdottaa, että tarvittavia säästöjä etsittäisiin vähemmän kriittisistä kohteista. Espoossa on viisaita nuoria. Juttu löytyy tästä linkistä.

KoKon puheenjohtaja haastaa vanhempia vastustamaan leikkauksia


KUVA: Susanna Lehti, Kokon puheenjohtaja


Päivitetty 14.11.2008

ESPOON koti- ja kouluyhdistysten yhteisfoorumin puheenjohtajalta tuli kirje.

"Espoo aikoo taas karsia löysät pois perusopetuksesta. Vastustan tätä kynsin, hampain ja muin teräasein KoKoEspoo ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa ja kaikissa muissakin olomuodoissa."


PUHEENJOHTAJAN kirjeessä oli "lämpimäisinä liityttäväksi tuore adressi, mikäli tunnet samoin". Adressia voi käydä katsomassa osoitteessa, joka aukeaa mm. tästä linkistä.

PS. Perjantain 14.11.2008 LänsiVäylässä on sivulla 5 juttu KoKon hankkeesta ja addressista.

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008

Länsiväylä: Säästöleikkuri iskee perusopetukseen

KUVA: Lainassa Länsiväylästä 5.11.2008. Kuvannut Pekka Salonen.


LÄNSIVÄYLÄN toimittajan Päivi Hahkon maanantaina Auroran koululla tekemä juttu mahdollisista koulusäästöistä (sivulla 6) löytyy tästä linkistä.

Tärkeä TIP-kysely

KUVA: Muovailua ja välipalaa TIPissä


AURORAN koululla kokeillaan vielä tämän lukuvuoden ajan koulun järjestämää iltapäivätoimintaa. Kokeilu toteutetaan valtuuston päätöksen pohjalta. Idean äitejä ovat valtuutetut Pia Kauma ja Sanna Lauslahti

TÄNÄ lukuvuonna toimintaa on tarjottu kaikille koulumme 0.- 6.-luokkalaisille. Kouluun voi jäädä oppituntien jälkeen aina klo 17 saakka. Lapset voivat päivittäin valita itseään kiinnostavan pajan (klo 13.30-15). Klo 15-17 on lisäksi tarjolla erilaisia harrastuskerhoja, joista pääosa on maksuttomia. Ns. lakisääteiseen iltapäivätoimintaan osallistuvat 1.-2.luokkalaiset ja erityislapset maksavat toiminnasta ja välipalasta 60 €/kuussa, ja isommat oppilaat 20 €, mutta he maksavat välipalan erikseen.

TIPiin osallistuu tällä hetkellä 115 lasta. Heistä huolehtii koordinaattori ja 12 ohjaajaa/avustajaa. TIP-kerhoihin osallistuu noin 185 lasta.

KAIKILLE TIP-toimintaan osallistuneiden lasten vanhemmille on lähetetty sähköpostitse linkki nettikyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on erittäin tärkeää, sillä valtuusto tekee päätöksen toiminnan jatkamisesta paitsi sen kustannustehokkuuden myös huoltajien ns. asiakastyytyväisyyden pohjalta. Jollei email-kirje löydä perille, linkin osoitteen saa rehtorilta (marttifi (at) gmail.com).

Kyselyyn voi vastata torstaihin 13.11.2008 saakka.

Martti Hellström Sari Törrönen

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Säästötoimet käynnistettiin

TÄNÄ AAMUNA kouluille tuli sivistystoimen taloushallintopäällikkö Karola Pätärin kirje. Toiminnan sopeuttaminen taantuman on siis aloitettu:

" Kaupunhallitus on eilen 3.11. päättänyt hankintakiellosta. Tästä päivästä lähtien VAIN PAKOLLISET TOIMINNAN YLLÄPITÄMISEEN LIITTYVÄT HANKINNAT ON SALLITTUA HANKKIA. Täten 21.10.2008 päivätty tiedotteeni "Määrärahankäyttö loppuvuonna 2008" on hankinnan osalta kumottu."


TÄNÄÄN KESKIVIIKKONA 5.11. Sain seuraavan viestin aluerehtoriltamme:

Hei! Keski-ja Pohjois-Espoon Reksit!

Olette saaneet KH:n päätöksen hankintakiellosta, joka on tehty koskien yleisesti kaikkia Espoon toimialoja.

Kuitenkin koulutoimen osalta on todettu tarpeelliseksi hankkia opetuksen kannalta välttämättömiä tarvikkeita.
Tämä tarkoittaa sitä, että sellaiset asiat, kuten oppikirjat, työkirjat, opetuksessa käytettävät välineet, käyttöaineet ja tarvikkeet sekä muu sellainen materiaali, jota tarvitaan opetussuunnitelman toteuttamiseen, hankitaan edelleen normaalisti.

Aiheesta saatanee tarkennetut ohjeet opetustoimen johtajalta lähiaikoina.

Ossi Airaskorpi
rehtori


TÄNÄÄN torstaina tuli seuraava ohje opetustoimenjohtajalta

Hyvät rehtorit ja sukolaiset

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.11.2008 päättänyt toimenpiteistä, joilla tämän vuoden nopeaa menokehitystä hillitään. Linjaukset koskevat koko kaupunkia. Asiasta on tiedote intran sivuilla.
Linjaus koskee palvelusuhteiden täyttöä ja hankintoja. Kaupungilta on tulossa asiasta tarkemmat ohjeet tällä viikolla. Myös sivistystoimi ohjeistaa meitä palvelusuhteista ja sijaiskäytänteistä erikseen. Vain toiminnan kannalta pakolliset hankinnat voidaan tehdä.

Näillä ohjeilla menemme siihen saakka, kunnes saamme uudet ohjeet.

Kaisu Toivonen
opetustoimenjohtaja

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Kaupunginjohtajan esitys

Kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen tiedotti tänään, että Espoo käynnistää toiminnan ja talouden tasapainotusohjelman. Tiedotteen mukaan tulojen notkahdus on jo tosiasia.

Henkilökunnalle pidetty esitys näkyy videona.

Kustannuskehitys halutaan sopeuttaa tulopohjan kasvun hidastumiseen. Suurpelto, Kehä I:n tunnelointi ja metro toteutetaan. Koulujen peruskorjaus jatkuu. Kun investointeja ei hidasteta, leikkauspaine kohdistuu käyttömenoihin.

Uuteen tilanteeseen valmistaudutaan (1) käyttämällä rahastoja ja muita puskureita, (2) ottamalla lainaa, (3) uudistamalla palvelurakenteita, jotta kaupungin henkilöstömäärän kasvua voidaan hidastaa olennaisesti. "Henkilöstömäärän kasvua tullaan hidastamaan olennaisesti". (4) Palveluprosesseja halutaan tehostaa ja yksinkertaistaa. Keinoina ovat sähköinen asiointi, tukipalvelujen keskittäminen, uudistuvat toimintakonseptit sekä eri toimijoiden selkeät roolit ja työnjaot. Niinikään keinovalikoimaan taitaa kuulua (5) palveluverkon ja (6) toimitilojen käytön tehostaminen.

MITÄ TÄMÄ tarkoittaa kouluille? Hyvä uutinen on, että peruskorjaukset jatkuvat esityksessä. Auroran lisärakennus ja peruskorjaus alkaisi vuonna 2013. Hyvää ehkä lupaa myös kaupunginjohtajan lausunto Hesarissa: " Äkkinäisiin säästöliikkeisiin kaupunginjohtaja Kokkonen ei näe syytä tai mahdollisuutta. "Me emme voi sulkea tuotantolaitoksia niin kuin teollisuus voi tehdä. Emme voi laittaa ovia kiinni ja sanoa, että ei hoideta lapsia eikä kouluteta oppilaita."

Kaupunginjohtajan esityksessä keskeinen säästökeino on henkilöstömäärän kasvun hidastaminen. Tavoite on vaikea toteuttaa kouluissa, tilanteessa, jossa oppilasmäärät ja oirehtivien oppilaitten osuus kasvavat. Niinikään opetuspalveluita on tosi vaikea- ainakin alakouluissa- siirtää nettiin. Toivottavasti palveluverkon tehostaminen ja toimitilojen käytön tehistaminen eivät tarkoita koulujen lakkauttamista ja yhdistämistä. Jo nyt pääosassa kouluja on tosi ahdasta. Eikä iltavuoroa kouluihin.

Taloudentasapainotusohjelma tuodaan valtuustolle huhtikuussa 2009. Sitten nähdään.

Huoltajien kokous maanantaina 24.11.2008 klo 18

KUVA (Juha Hyvärinen): Auroran johtokunta 2005-2008


NYKYISEN JOHTOKUNNAN puheenjohtajan Paula Ahonen-Rainion kanssa on sovittu, että Auroran huoltajat kutsutaan koolle maanantaiksi 24.11.2008 klo 18 kokoukseen, jossa huoltajat asettavat omat ehdokkaansa koulumme johtokuntaan vuosiksi 2009-2012. Ohjeiden mukaan virallisen kokouskutsun lähettää rehtori viimeistään viikkoa ennen. Kokouksen puheenjohtajana toimii usein edellisen johtokunnan puheenjohtaja.

KOULUN johtokunnassa on 3-5 huoltajajäsentä, ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Toivomus on, että ehdokkailla olisi lapsia koulussa useana vuonna, innostusta ja mahdollisuus osallistua kokouksiin. Kokouksia on tavallisesti kolme vuodessa.

HUOLTAJIEN kokouksessa päätösvaltaa käyttävät paikalla olevat. Ehdokkailta vaaditaan kirjallinen suostumus. Huoltajien edustajana ei voi toimia koulun henkilökuntaan kuuluva.

HUOLTAJIEN kokous esittää myös, kuka ehdokkaista nimitetään puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi.

Lisäksi johtokuntaan valitaan kaksi henkilökunnan keskuudestaan esittämää henkilöä. Kokoonpanon tulee noudatta tasa-arvolakia, ts. miesten ja naisten suhteen tulee olla 4-6.

UUDEN johtokunnan nimittää uusi suomenkielinen opetuslautakunta. Uusi johtokunta kokoontuu ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa.

JOHTOKUNNAN TEHTÄVÄT löytyvät suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohjeesta.

lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Taloudellinen taantuma ja koulut

KUVA: Koulumielenosoituksesta Savossa. Kuva lainattu täältä.


JOS huonosti käy, Espoon kyky rahoittaa koulutoimeaan rapautuu ensi vuonna. Espoon tulothan koostuvat paljolti omista verotuloista. Jos ihmisten palkat pienenevät, myös kunnan verotuloille käy samoin. Hyvinvoiva kunta ei oikeasti saa valtionapuja, vaan se itse asiassa antaa rahojaan muille. Kuitenkin jos. Voi nimittäin olla, että omien tulojen vähetessä, Espoo olisikin oikeutettu saamaan vastaavasti valtiontukea.

Silloinkin jos lopulliset tulot uhkaisivat pienentyä samaan aikaan, kun menot kasvavat, on vaihtoehtoja: voidaan purkaa rahastoja, ottaa syömävelkaa tai kiristää vyötä. Kaikilla ratkaisuilla on puolensa. Jos olen oikein vaalitulosta lukenut, suuri osa espoolaisista ei halua julkisten menojen kasvua. Suomeksi se tarkoittaa tällaisessa tilanteessa menopuolen kurissapitoa ja palvelujen leikkaamista. Koska koulutoimi on iso menoerä, se joutunee myös maksumieheksi. Mistä kouluissa sitten leikattaisiin?

KOULUPALVELUISSA suurimmat menoerät ovat palkat ja kiinteistövuokrat. Näin olen ymmärtänyt. Jos koulupuolen palkoista leikataan, se tarkoittaa loogisesti (1) vähemmän opettajan pitämiä tunteja, (2) vähemmän avustajapalvelutunteja/koulu, (3) vähemmän rehtoripalveluita.

(1) Opetustuntien vähentäminen

Opettajan pitämiä tunteja voidaan vähentää neljällä tavalla.

a) lopettamalla opetus, joka ei ole kunnalle pakollista.

Monessa kunnassa on luovuttu neljänneltä luokalta alkavan vapaaehtoisen kielen opetuksesta. Aurorassa ruotsin kielen opetus lopettamalla säästetään 2-4 tuntia (1600-3200 €)/ikäluokka, eli yhteensä vuodessa 4800 €- 9600 €.

Monessa kunnassa opetusta annetaan niinikään vain laissa määritelty minimiviikkotuntimäärä. Espoolaiskoululainen saa toistaiseksi 1.-2.-luokilla sekä 5.:llä luokalla jokaisella yhden extratunnin viikossa ja kuudennella peräti kaksi. Jos Espoo päätyy tähän ratkaisuun, säästö syntyy esim. Aurorassa 14 vvt (eli 22.400€).

Pääosassa kuntia on lopetettu kerhotunnit. Aurorassa kerhotunteihin käytetään tällä hetkellä (toki ylimääräisen rahoituksen turvin) lähes 20 tuntia viikossa (32 000 €). Omasta kehyksestä kerhoihin käytetään 7 vvt (eli 11.200 €)

b) lopettamalla opetus luokkaa pienemmissä ryhmissä

Tällaista opetusta annetaan meillä mm. englannin kielessä ja käsitöissä. Jos A-kieltä päätettäisiin opettaa koko luokalle kerrallaan, leikattaisiin kuluja 4-6 tuntia/ikäluokka (6400 €- 9600 €). Käsitöissä työturvallisuussäästöt muodostavat esteen suurryhmille. Olemme opettaneet valinnaiskursseja 5.-6.-luokille pienissä ryhmissä. Niihin on tarvittu noin 6 tuntia lisää (9600 €). Niinikään monella luokka-asteella poikien liikuntaa on opetettu pienissä ryhmissä. Säästöä voisi saada siirtymällä isoihin ryhmiin noin 4 tunnin verran (6400 €).

Tukiopetusta voidaan vähentää, sen saamiseen ei oppilaalla ole subjektivista oikeutta Meillä tukkaria on varattu joka luokalle 1 tunti viikossa. Jos siitä leikataan puolet (ts. rinnakkaisluokkien oppilaat saavat tukiopetusta yhdessä), säästöt olisivat noin 8 tuntia viikossa (siis 12.800 € vuodessa).

c) lopettamalla opetus pienissä luokissa

Espoossa luokkakoot ovat nyt kohtuulliset. Meilläkin pääosassa luokkia on 20-25 oppilasta. Käytössä olisi suurluokkien muodostaminen yli luokka- ja koulurajojen. Jos nykyluokat hajoitettaisiin ja niistä muodostettaisiin kouluun yhdysluokkia, syntyisi mahdollisesti säästöjä. Samoin, jos luokat hajotettaisiin, ja oppilaat siirrettäisiin naapurikouluihin. Säästön suuruusluokan arvio on kuitenkin vaikeaa. Ehkä 5- 10 %?

d) jättämällä sijaisopettaja palkkaamatta

Monessa kunnassa on ajauduttu tilanteeseen, jossa opettajan sairastuessa luokalle ei oteta sijaista vaan määrätään opettaja opettamaan kahta luokkaa yhtä aikaa. Näyttää siltä, että opettajia on keskimäärin pois yksi/päivä. Tällä ratkaisulla säästöjä syntyisi Auroran kokoisessa koulussa noin 22 000 €/vuodessa. Siitä on kuitenkin vähennettävä kahta luokkaa opettavalle kuuluva 30 %-korvaus. Säästö olisi näin 15000 €.

(2) Avustajatunnit

Moni oppilas ei voi käydä koulua, jollei luokassa ole avustajaa. Niinpä avustajatuntimäärän vähentäminen on vaikea juttu, jollei samalla päätetä jättää erityistä tukea tarvitsevat oppilaat oman onnensa nojaan. Avustajapalveluihin oikeutettujen lasten määrä kasvaa koko ajan- ja osa lapsista voi oikeasti tosi pahoin.

(3) Rehtoripalvelut

Espoo on satsannut koulujen rehtoripalveluihin. Lähes joka koululla on oma rehtori. Lisäksi suurella osalla kouluja on apulaisrehtori, mikä ei ole tavallista. Jos esim. Auroran koulun rehtorin virka lakkautettaisiin, ja koulu yhdistettäisiin esim. Järveperän kouluu, syntyisi huomattava säästö, eikä muita säästötoimia tarvittaisi ehkä 3-4 koulussa. Rehtorivirkojen lakkautus onnistuu parhaiten rehtorin jäädessä eläkkeelle.

Muut vaihtoehdot: investoinnit ja kiinteistökulut?

ESPOOSSA niinkuin monessa muussakin kunnassa koulukiinteistöt tarvitsevat välttämättä peruskorjaustarahoja. Korjausten siirtämistä tulee varmasti tapahtumaan, niinkuin tähän asti hyvinäkin aikoina. Entä pitäisikö uusien koulujen rakentamista lykätä? Jotkut poliitikot ovat vakavasti pohtineet esim. Opinmäen hankkeen siirtämistä.

Entä kouluruoka ja välineet ja tarvikkeet?

KOULUATERIA maksaa Espoossa noin 2€/oppilas. Päivässä ruokaan palaa siis Aurorassa noin 640 €, lukuvuodessa noin 120 000 €. Jos annoskokoa pienennetään esim. 30 %, saadaan vuodessa 40 000 euron säästöt.

KOULUTARVIKKEISIIN (oppikirjoihin, vihkoihin, monistukseen, puhelimiin... jne,) taidetaan Espoossa käyttää noin 225 €/oppilas. Siis noin 1 €/oppilas/päivä. Pääosa rahoista käytetään kuluviin asioihin kuten kirjoihin. Jos tarvikkeista leikataan esim. 10 %, syntyy säästöä noin 7000 €.

Loppupohdintaa

Jo ennenkuin taloustaantuma oli koko voimallaan iskenyt, kulki huhuja että koulujen opetustuntien määrää leikataan 2 %:lla. Aurorassa se tarkoittaisi noin 13 tunnin vähentämistä viikossa (meillä on noin 616 tuntia + TIP-kerhot noin 11. 13 tunnin hinta on 20.800 €. Jos siis leikkaus olisi tuota suuruusluokkaa, on tärkeää pohtia, kuinka se näkyy koulun toiminnassa. Tältä se voisi näyttäiä:

(1) lopetetaan ruotsin opetus kaikilla luokilla. Säästö syntyy 9800 €. Lisäksi tarvittaisiin vielä 11 000 € muita säästöjä.
(2) pudotetaan viikkotuntimäärät kaikilla luokilla minimiin (19- 23-24). Säästöä syntyy riittävästi 22.800 €
(3) lopetetaa siestakerhotoiminta (säästö 11.800 €). Lisäksi tarvittaisiin vielä 9000 €.
(4) opetetaan englannin kieltä koko luokalle kerralla (jakotunnit siis pois; säästö 2tuntia/luokka eli 18 tuntia eli 28.800 €).
(5) opetetaan liikuntaa kaikilla luokilla (3.-6.-lk) isoissa ryhmissä (säästöä noin 4 tuntia eli 6400 €). Tarvitaan vielä 14.400€.
(6) luovutaan 5.-6.-luokilla pienistä valinnaiskurssiryhmistä. Säästöä syntyisi 6 tuntia eli 9600 €. Tarvitaan vielä 11.200 €.
(7) puolitetaan tukiopetuksen määrä. Säästöä syntyisi 8 tuntia eli 12.800 €. Lisäksi tarvitaan vielä 8000€.
(8) muodostetaan koulun sisälle suuryhdysluokkia, esim 1-2, 3-4 ja 5-6. Jo yhden tällaisen "hirviöluokan" muodostaminen tuottaisi vaaditun säästön (20 tuntia). Sama saavutettaisiin pilkkomalla jokin Auroran luokista ja jakamalla luokan oppilaat vaikkapa viiteen eri kouluun. Säästöä pienentäisivät kuljetuskulut.
(9) määrämällä sijaistenottokielto niin, että vuodessa saa ottaa sijaisia vasta kun 190 sijaispäivää on hoidettu sisäisin järjestelyin. Säästöä syntyisi noin 15 000 €, lisää tarvittaisiin 5800€. Eikä edes ihan näin paljon, sillä opettajalla pitäsi maksaa 30 % korvaus. Todellinen säätö noin 10 000 €.
(10) rajoitetaan annoskokoa koululounaalla 15 % (kielletään santaus jne). Säästö syntyy yksin tällä.
(11) leikataan tarvikerahoja niin, että jokainen saa 1-2 kirjaa vähemmän. Säästö noin 12000 €. Lisää tarvitaan 8800 €.

ON totta, että Espoo käyttää keskimäärin perusopetukseen enemmän rahaa kuin moni muu kunta. Summaa nostavat kuitenkin eräissä kouluissa tarjolla olevan luxus (mm. kielikylpy, harvinaiset kielet, painotettu opetus ja hyvin pienet koulut jne.) ja toisaalta erityistä tukea tarvitsevien oppilaitten palvelut. Ei tavallisen koulun tavallinen opetus. Ja sitä paitsi vieläkään opetusta ei anneta yhtä paljoa kuin ennen 90-luvun lamaa.

KAIKKI ym. leikkaukset näkyisivät väistämättä opetuksen laadussa. Päättäjät päättävät. Virkamies tietysti tottelee, mutta antaa mielellään tietoa, mitä ratkaisut koulun tasolla merkitsevät.

Kuka mitäkin blogia lukee

BLOGSPOTISSA on nyt mahdollista laittaa naamansa blogeihin joita lukee. Voi olla, että idea on suomalaisille liian raju. Jollei ole, klikkaa oikean marginaalin oikeaa linkkiä :-) Hyvä uusi palvelu on myös blogilista, josta näkee, milloin suosikkeihin on tullut uusia lastuja.

Kuukauden kirja: "Miehet, jotka vihaavat naisia"


PRAHAN syysloman kirjaseurana minulla oli Stieg Larssonin dekkari. Se on trilogian ensimmäinen osa. Päähenkilönä on taloustoimittaja Mikael ”Kalle” Blomkvist, joka tuomitaan kunnianloukkauksesta syyttömänä vankilaan. Lopulta oikeus voittaa, ja mahtava hämäräheikki-teollisuuspohatta saa pahalle kuuluvan palkan. Tätä ennen Blomqvistin on kuitenkin ratkaistava 40 vuotta sitten kadonneen tytön kohtalo, ja siihen hän saa apua pahasti syrjäytyneeksi tuomitulta tytöltä Lisbeth Salanderilta. Ratkaisu on karmea. Sen verran kannattaa kertoa.

Kirjaa voi lämpimästi suositella, eikä vain niille, jotka tarvitsevat lääkettä työhulluutensa katkaisuun. On kohottavaa lukea tekstiä, jossa toisaalta iso moraali on kohdallaan, mutta joka on samalla armahtavainen monessa muussa suhteessa. Ihmisen pahuudesta kirja piirtää tosi synkän kuvan, kuten kirjan nimestä voi jo arvella. Mutta paha ei lopulta voita hyvää, ainakaan kokonaan.

Ei ihme, että teos sai vuonna 2006 Lasiavain-palkinnon, joka myönnetään Pohjoismaiden parhaasta rikosromaanista- ensi kertaa postuumille teokselle. Odotan jo malttamattomana, milloin pääsen kahden jatko-osan kimppuun.

Stieg Larsson (1954–2004) oli tukholmalainen toimittaja, joka kuoli sydänkohtaukseen. Häneltä jäi valmiit käsikirjoitukset romaanitrilogiaa varten. Ne julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen, ja ärhäkästä toimittajasta löytyi myös taitava rikosromaanikirjailija.

Auroran Viikkokirje (Nro 45)


KUVA: Viikon upein upein asia oli tietysti siirto-kelpoisen parakin jälleen- rakennuksen vahva edistyminen. Viikon kuvan otti Johanna Pelkonen.


TÄSSÄ Auroran koulun tuorein viikkokirje! Viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai. Kun www-sivujemme päivitysasiat siirtyvät taas koulun vastuulle, viikkokirje siirtynee sinne.

OMALTA LOMALTA TÖIHIN

Rehtoreilla toisin kuin opettajilla on "tavallinen" lomaoikeus. Viime kesän ikävät tapahtumat keskeyttivät kesäloman. Nyt, kun toiminta on löytänyt uomansa, on mahdollista pitää rästiin jääneitä lomapäiviä rehtorin esimiehen luvalla. Niinpä oma syyslomani osui päättyvän viikon maanantaille ja tiistaille.

Lomasta huolimatta, kaikki on sujunut, ja miksei olisi. Viisikon harjoitukset ovat jatkuneet Kalajärvellä. Oppilasparlamenttii on kokoontunut ensi-istuntoon ja valinnut kuukauden toiveruuat. Terveellisiä ja tavallisia valitsivat tällä kertaa. Oppimiskeskuksemme toteutti keskiviikkona pedagogisen johtaminen koulutuspäivän kuudelle teemasta kiinnostuneelle muiden koulujen opettajille, ja torstaina koulua esiteltiin portugalilaisille vieraille. Vierailijat toivoivat muuten Auroran lähtevän mukaan heidän kanssaan Comeniushankkeeseen. Pohditaan.

KOHTI ENSI VIIKKOA
Tällä viikolla alkavat rehtorin pitämät tavoitevartit, aluksi opettajien kanssa. Aikataulua sovitellaan YT-istunnoissa. Sarin 5d-luokassa on tämän viikon ajaksi palkattu tuntiopettaja vahvistamassa joukkuetta. Aurorassa on avoinna ELA-opettajan kevään sijaisuus ja koulunkäyntiavustajan paikka. Kutsut haastatteluihin on lähetetty. Lisäksi meillä aukeaa ensi lukuvuodeksi kaksi luokanopettajan tehtävää. Niihin voi hakea etukäteen kaupungin sisältä. Alkamassa on siis rekrytointien viikot.

Maanantaina 3.11.2008
5.-6-tiimin opettajilla YT-istunto klo 8-9. Länsiväylä- lehden toimittaja teke juttua ensi vuoden budjetista.
Klo 13 Martti ja Sari Törrönen osallistuvat turvallisen iltapäivän ohjausryhmän kokoukseen.
Klo 15.00 Auroraan tulee viranhakija haastatteluun ja opetustuokioon.

Tiistaina 4.11. 2008
Martti neuvotteluissa Pikku-Aurorassa klo 12.30
Oppilashuoltoryhmä klo 13.30-15.

Keskiviikkona 5.11.2008
YT-istunto (loput opettajat)
Martti ja JJ väestönsuojelukoulutukseen.

Torstaina 6.11..2008
Martti on aamupäivällä Helsingissä.

Perjantaina 7.11.2008
Martti-rehtori vuosilomalla Pohjois-Suomessa.
Aamulla OHR klo 8.15- 9.00. (Ulla sijaistaa Marttia).
Osa oppimiskeskuksen valmentajista osallistuu Oppimiskeskusten suunnittelukokoukseen. Sovitaan lähtijät YT-istunnoissa


Hyvää Pyhäinpäivää
Martti-rexi