Tohtori Pierre Henri Ritter (1851-1912) oli hollantilainen kasvatusajattelija. Hän kirjoitti kaikkiaan 50 teosta, joita käännettiin kuudelle kielelle.
Kirjan suomennoksen "Lastemme kasvatus" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1900. Alkuteos "Paedagogische fragmenten" oli ilmestynyt Hollannissa vuonna 1888 , ja vuoteen 1924 mennessä siitä otettiin 29 painosta.
Juuri muuta tietoa en Ritteristä löytänyt en omalta kovalevyltäni mutten netistäkään. Hakua ei helpottanut että saman nimisiä henkilöitä oli useita.
Tämä Ritterin teos oli minulle innostava- eikä vain siksi, että hän käsittelee tuota käsitettä hienosti. Yritän selvitellä itselleni kolmessa lastussa, miksi.
Tässä osassa I tarkastelen Ritterin kasvatukselle antamaa tehtävää ja sitä ohjaavaa kasvatuspäämäärää. Toisessa osassa myöhemmin kasvatuksen metodia. Kolmannessa yritän sijoittaa kirjan osaksi kasvatusajattelun kehityksen historiaa.
Kasvatus ja sen tehtävä
RITTER kirjoittaa kirjan vanhemmille, tulkitsen että erityisesti säätyläisperheen vanhemmille ja pitkälti juuri poikien vanhemmille. Kirja alkaa vängästi:
" Eläimiä elätetään,Sitten Ritter avaa kasvatuksen käsitettä, josta hänen mukaansa luulee jokainen ymmärtävänsä ja pystyy lausumaan viisaita ajatuksia, jokainen syrjäinenkin, varsinkin ne, joilla ei ole omia lapsia.
kasveja hoidetaan,
ihmisiä kasvatetaan."
Ritter määrittelee kasvatuksen tehtävän. "Kasvatuksen päämaali on tehdä vanhemmat tarpeettomiksi ja nuorukainen itse ohjaamaan elämänsä purtta." Itse asiassa siis tavoitteita on kaksi.
Vastasyntynyt on avuton. Sen on opittava itse syömään. Sen on opittava liikkumaan itse ilman toisten apua. Samoin kuin ruumista tulee kehittää myös luonnetta. Kasvatuksen päämäärä on kehittää lapsi sille asteelle, että se ilman vanhempien apua - omasta halustaan- vapaaehtoisesti pyrkii täydellisyyteen ja huolehtii itse henkisestä kehityksestään.
Kasvatuksen kaksi päämäärää
Taustalla on hyvin individualistinen ihmiskäsitys. Ihminen on yksilö. Kukaan ei ole toisen jäljennös. Jokaisessa ihmisessä on jotakin, joka on yksin hänelle ominaista, jota ei ole kenessäkään muussa. Jokaisella on omat erityiset taipumuksensa, erityiset lahjansa, oma erityinen käytöstapansa ja omat kykynsä.
Tämä yksilöllisyys on kalleinta, mitä hän omistaa. Se on hänen häviämätön omaisuutensa, johon hänellä on yksinomainen omistusoikeus.
Lapsen on opittava tuntemaan itsensä. Itsensä tunteminen on korkein viisaus.Yksilöllisyyden luontoon kuuluu, että se ilmaisee itsensä. Jollei sitä tukahduteta. Kasvatuksen tehtävä on tunnistaa nuo yksilöllisyyden aihiot. Kasvatuksen tulee kypsyttää oraalle, kukkaan ja hedelmään ne hyveen siemenet, jotka ovat lapsen luonteeseen kätkettyinä.
Pelkkä yksilöllisyys ei kuitenkaan takaa onnea. Yksilöllisen kehityksen rinnalla on sopusointuisen kehityksen vaatimus. Harmonia - yhteenliittyminen, oikea suhde.
Elämässä tarvitaan monia taitoja: myötätuntoa, kykyä ottaa osaa toisen suruihin ja iloihin ja kykyä osoittaa kunnioitusta. Totuuden tuntoa ja rakkautta. Kauneuden tuntoa. Hyvän ja oikean tuntoa, kykyä erottaa hyvä ja paha - tähän liittyy uskonnollinen kasvatus - ja vastuuntuntoa.
Sielun kykyjen: ymmärryksen, tunteiden ja tahdon tulee olla tasapainossa. Ihminen, jota johtaa vain
järki on kylmä kone. Ihminen, jota johtaa vain tunne, on epäjohdonmukainen ja häneltä puuttuu vastustuskykyä. Ihminen, jota johtaa vain tahto, on itsepäinen. Tunteen tulee lämmittää järkeä ja
järjen ohjata tunnetta. Tahtomisen oppiminen on vaikeinta.
Kasvavan on löydettävä oikea käsitys omasta arvostaan, ei ole oltava liian vaatimaton, muttei myöskään itserakas. Oikea käsitys synnyttää itseluottamusta ja itseluottamus synnyttää voimaa.
Elämäntehtävän valinta
Jokainen saa syntyessään erikoisen kehtolahjan. Tämä jotakin on hänen omaisuutensa, voimansa ja yksilöllisyytensä. Jokaisella on siveellinen velvollisuus ei vain vastaanottaa vaan myös omasta puolestaan antaa. On suoritettava jokin elämäntehtävä. Sen täyttäminen on siunaus itselle ja koko ympäristölle.
Oma elämäntehtävä on ensinnäkin löydettävä. Juuri yksilöllisyys on paras neuvo ja apukeino työalan etsinnässä, valinnassa ja elämäntyömme suorittamiseksi. Yksilöllisyys osoittaa kuin neula kompassissa sitä suuntaa, josta elämäntyö on löydettävä.
Elämäntehtävä on jokainen käsityö, ammatti, virka, toimi, palvelus, liikeyritys, tieteen ja taiteen harjoittaminen, joka tapahtuu muiden ihmisten hyväksi. Jopa varakkaiden omaisuuden hoitaminen, jos he tekevät sen itse.
Vanhemmille Ritter antaa kaksi kasvatusohjetta:Kasvatuksen ja opetuksen avulla lapsi saa tiedot, taidot ja kyvyt, joilla hän voi harjoittaa vaihtokauppaa.
1. Jokainen lapsi on kasvatettava määrättyä elämäntehtävää varten- myös rikkaiden lapset.
2. Lapsen yksilöllisyys on luonnollisin opastaja lapsen vastaista toimialaa valitessa. Kasvata lapsesi elämäntehtävään, joka soveltuu hänen luonnonlahjakkuudelleen. Väärä uravalinta on helvetti maan päällä. Jos lahja kuitenkin viittaa johonkin sopimattomaan alaan kuten sirkukseen, niin ei sille alalle.
Ritterin mukaan lapsen taipumukset eivät näyttäydy aina niin selvästi, että lapsi voisi itse valita elämänuransa. Vanhempien tulee silloin tarkkailla lapsensa taipumuksia alusta pitäen ja valita lapsen puolesta. Tämä liittynee siihen, että uraratkaisut tehtiin hänen aikanaan varsin nuorina.
Kirjan ensipainoksen aikaan Hollannissa elettiin aikaa, jolloin kaikki elämänurat olivat jokaiselle avoimena. Tie voi tosin olla työläämpi toiselle kuin toiselle. Voimakkaat yksilöllisyydet murtsivat itse kaikki esteet tieltään ja raivasivat tulevaisuuden uransa. Varattomallekin oli apukeinoja.
Hänen mukaansa ihanne ei ole, että kaikki saisivat saman yhteiskunnallisen asema, vaan että kukin löytäisi oman asemansa. Ihmisen arvo ei riipu hänen alemmasta tai korkeammasta yhteis-kunnallisesta asemasta. Lahjat ei ole tasan jaettu.
Ohjeita maailmaan astuvalle
Lapsella on määrätyt taipumukset, mutta onko varmaa, että hän löytää opintoaikansa päätyttyä siltä alalta toimeentulonsa.
Voidakseen käyttää yhteiskunnassa voimiaan, voidakseen harjoittaa vaihtokauppaa tiedoillaan, taidoillaan ja kyvyillään, on välttämätöntä osata myös asettua yhteiskunnan vaatimusten mukaan. Voimat on tarjottava yhteiskunnalle soveliaassa muodossa. On sovittauduttava yhteiskunnan tapojen ja muotojen mukaan. On opittava yhteiskunnallinen käytöstapa.
Ritter luettelee seurustelutavan sääntöjä:
- Älä ole muille vaivaksi: Älä loukkaa sivistyneiden silmää äläkä korvaa. Karkeuden tulee kadota. Älä keskeytä toisen puhetta.
- Kunnioita jokaista ansionsa mukaan: Iän, arvon, säädyn.Kunnioita vanhuutta.Mutta ei ketään enempää
- Älä ole vaatelias oma arvosi suhteen: Älä puhu koko ajan itsestäsi ja omista ansioistasi. Kaikkia miellyttää vaatimaton ja koruton käytös. Ei saa olla myöskään liian vaatimaton ja nöyristellä Älä salli, että läsnäollessasi puhutaan vähemmän kunnioittavasti vanhemmistamme, uskonnostamme ja isänmaastamme.
Ritter antaa myös eräänlaisia survival-ohjeita:
Elämäntehtävän valinta ja löytyminen ovat vasta alku. Seuraava vaihe on sillä pysyminen - tai elämänuralta toiselle muuttelu. Tuolloin tehty työ menee hukkaan. Ei ole varmaa, oppiiko uuden kunnolla? Toisaalta on hänestä parempi kääntyä puolivälissä kuin kulkea kokonaan harhaan.
- Hän siteeraa Immanuel Kantin kahta käytännöllistä elämää koskevaa sääntöä: 1. Maailmanviisaus on taito vetää kykynsä näkösälle. 2. Kun lapsi astuu maailmaan, tulee hänen kyetä salaamaan ja peittämään omat aikeensa, mutta pääsemään muiden aikeista perille.
- Älä paljasta sisintäsi enempää kuin on tarpeen.
- Älä luota lapsellisesti ihmisiin. Älä aiheetta paljasta omia virheitäsi.
- Älä halveksi muotoa.
Elämänura on hoidettava tunnollisesti. Tunnollisuus vähäpätöisessäkin tehtävässä. On oltava uskollinen velvollisuuden täyttämiselle. Ammattitehtävä on suoritettava ilman moitteen aihetta. Kun täyttää virkavelvollisuutensa on oikeus siihen elämän osaan, joka on ammattitehtävän ulkopuolella.
Joka täyttää täsmällisesti virkansa vaatimukset, on vapaa mies.
Kasvattajien toinen tehtävä
Kasvattajatehtävä on onnistunut, kun
- lapsen luonnonlahjat ovat kehittyneet mahdollisimman onnellisesti ja monipuolisesti,
- hänellä on sydän paikallaan. Hänen toimintaansa ohjaavat jalot tarkoitusperät,
- hän kykenee johonkin ammattiin,
- hän tahtoo hyvää.
Siten varustettuna nuoren tulee astua maailmaan ottaakseen puolestaan osaa ihmiskunnan suureen yhteistyöhön.
Ja sitten se toinen kasvatuksen tehtävä
Ja sitten se toinen kasvatuksen tehtävä
Vanhempain tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomiksi. Vanhempien tulee vetäytyä syrjään. Pois lentäviä ei pidätettäkö, vaikka eroamiseen liittyy suru.
 |
| Ritterin teos ilmestyi Kotilieden kirjasto- sarjassa. Sarja kirjoilla tuettiin koteja monella tavalla. |
Vielä tuolloin vahvan kristillisen kasvatusideologian mukaisesti kasvatustehtävä on Ritterin sanoin loppuun suoritettu vasta, kun uskonnollinen elämä on vallannut lapsemme mielen.
" Silloin lapsesi on turvassa. Jumala suojelee häntä kun vanhemmat eivät ole enää rinnalla."
" Silloin lapsesi on turvassa. Jumala suojelee häntä kun vanhemmat eivät ole enää rinnalla."
Jälkisanoja
Erityisesti kaksi seikkaa viehättää minua tässä kirjassa.
Ritter antaa kasvatukselle - ja samalla kasvulle -mielenkiintoisen, mielekkään ja elämänmittaisen päämäärän, jota kohti edetään askel askeleelta.
Ritter antaa kasvatukselle - ja samalla kasvulle -mielenkiintoisen, mielekkään ja elämänmittaisen päämäärän, jota kohti edetään askel askeleelta.
Avuttomasta tulee askel askeleelta itsensä, omat lahjansa tunteva, omaksi itsekseen kasvaa saanut yksilö, joka on oman elämänsä purren ohjaaja, nykysanoin itseohjautuva - mutta samalla viisaasti yhteiskunnan todellisuuteen suostuva aktiivinen kansalainen. Hän on löytänyt elämäntehtävän, jossa voi olla hyödyllinen osa kokonaisuutta.
Toisen seikka, joka minua viehättää, on tapa kristallisoida vanhempien rooli. Pienen lapsen vanhemmilla on tärkeä tehtävä tukea lapsen itsenäisyyttä. Heidän tulee vähetä, jotta lapsi saa kasvaa.
Kasvattajan lopullinen tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Ja hyväksyä velvollisuutensa väistyä. Mutta vasta, kun tehtävä on täytetty.
Kasvattajan lopullinen tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Ja hyväksyä velvollisuutensa väistyä. Mutta vasta, kun tehtävä on täytetty.
P .H. Ritterin kasvatusajattelu rakentaa hienosti nostalgista siltaa menneestä tämän päivän haasteisiin. Mutta siitä enemmän kolmannessa osassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti