Akateemista keskustelua peruskoulusta mediassa

KERROIN 7.9. tässä blogissa  että  olen saanut kutsun Opetushallituksesta 19.9.2019  tapaamiseen, jonka tarkoituksena on pohtia, miten voisimme vaikuttaa yleiseen mielikuvaan perusopetuksesta ja siten ehkäistä perusopetusta koskevaa huolipuhetta ja lisätä autonomisten toimijoiden keskinäistä luottamusta.

JATKOIN  käsitysten kalastusta, siitä, miksi peruskoulua vedetään mediassa kölin ali, myös Helsingin yliopiston kasvatustieteen osastossa. Tiistaina "uhreina" olivat  yleisdidaktikkojen ryhmän kokous ja tänään torstaina vetämäni kasvatustieteen  ainedidaktiikan luentokurssin opiskelijat.

Yleisdidaktikot katsoivat myös itse peiliin: opettajankoulutukseen

Yleisdidaktikot käyvät jatkuvasti pääkaupunkiseudun kouluilla, joten me emme tarkastelleet asiaa mistään norsunluutornista. Monilla meistä oli kokemuksia siitä, että  vähän vaikeasti aukeavalla kielellä kirjoitetut perusteet toteutuvat kouluilla eri tavoin. Keskustelussa heitettiin arvio, että jopa 75 % opettajista näyttää olevan siilipuolustuksessa uudistuksia vastaan. Laaja-alaisista taidoista ollaan  ulalla.  Huolta kannattaakin kantaa mm. inkluusiosta, jolleivat resurssit ole kohdallaan.

Silti paljon hyvää tapahtuu suomalaiskouluissa. Ylilyönnit ovat toki mahdollisia. Mutta ei kouluissa mitään yleistä kaaosta ole. Missään tapauksessa ratkaisun ongelmiin  ei pitäisi olla koulujen autonomian rajoittaminen esimerkiksi tiukemmilla arviointikriteereillä.

PYSÄHDYIMME myös pohtimaan, koulutammeko me opettajia "pyhäkouluun". Luommeko - tahtomattamme väärä työkuvaa opettajan työstä, joissa kaikki oppilaat ovat ideaalioppilaita ja  puhkuva intoa oppia. Syntyykö opiskelijoille kuva, että ne joilla on vaikeuksia koulunkäynnissä, ovat  jotenkin mustetahra, väärää joukkoa. Lääkäreitä ei kouluteta hoitamaan terveitä, eikö totta.  Pitäisikö myös opettajankoulutuksessa  siirtää fokusta kympin oppilaista.

Kasvatustieteen opiskelijat tunnistivat ongelmia

Vetämäni luentokurssin paristakymmenestä opiskelijasta pääosa on kokeneita  hieman varttuneempia  opiskelijoita; osalla on paitsi kokemusta koulusta myös jopa useita lapsia.  Joten uskalsin pyytää heitä pohtimaan kasvatustietelijän aivoilla, mistä tässä ongelmassa  on kysymys. Onko vika  naamassa vai peilissä?

Uudistusten ajajille esitettiin kysymyksiä:

• Onko  uudistusten tavoitteena tyydyttää lasten vai työelämän tarpeet - vaikkeivat nämä välttämättä olekaan vastakkaisia? Tuottavan kansalaisen ihanne on liiaan suppea. Eikö tärkein tehtävä ole  opettaa elämään yhdessä?
• Onko joistakin uudistuksista tullut itsetarkoituksia? (esim. määräykset käyttää joka toinen tunti ICT;tä) Eikö uudistusideoita pitäisi seurata, reflektoida ja tehdä korjausliikkeitä nopeammin kuin kerran 10:ssä vuodessa?
• Käytetäänkö rahat oikeisiin asioihin?  Olisiko digilaitteiden vaatimia investointeja kannattanut käyttää vaikkapa ryhmäkokojen pienentämiseen?
• Kirjoitettiinko ops kieleltään liian vaikeaksi?  Eräs opiskelija-äiti oli saanut koululta pyynnön kommenoida sen opsia, mutta hän ei ymmärtänyt mitään. "Ops oli hepreaa".

Tukkapöllyä valtiolle ja kunnille 

Opiskelijat olivat huolissaan koulujen eriarvoistumisesta. Kunnat ohjaavat opetukseen hyvin eri tavalla rahaa.  Vaikeuksia kokevaa oppilasta pompotellaan. Koulujen oppilashuollon henkilöstöstä kukaan ei ota kunnolla  koppia.

Inkluusioita on käytetty säästökeinona- jota se ei saa olla. 

Tukkapöllyä myös kouluille ja opettajille 

Kouluja ja opettajia tukistettiin liian heikosta puuttumisesta koulukiusaamiseen- mistkä terminä pitäisi luopua.

Inkluusioita pitäisi toteuttaa sellaisilla tunneilla, joilla on selkeä struktuuri -ei esim. taide- ja taitoaineissa. Vieläkin on opettajia, jotka sysäävät tukea tarvitsevan oppilaan koulunkäyntiavustajan opetettavaksi.

Aika kummalliselta kuului erään opiskelijan tutun kokemus; Kun hän aloitti uudessa koulussa ja kysyi opsista, hän sai vastauksen " Ei me  lähdetä tähän opsiin."   Opetussuunnitelma saattaa edellyttää taitoja, joita opettajilla ei ole eikä ehkä halua oppiakaan. Niinikään varoitettiin liiasta luottamisesta lasten itseohjautuvuuteen.

MIELENKIINTOISESTI kumpikaan akateeminen ryhmä ei tukistanut  mediaa. Vino oli siis naama ei peili.