Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Miesopettajaindeksi

KUVA: Reijo Qvintus, miesopettaja.


OLEN kirjoittamassa seuraavan Essen kolumnini miesopettajista. Laskin espoo.fi-sivustoilta alakoulujen (ja yhtenäiskoulujen) opettajalistoista miesindeksin (Valitettavasti kaikkien koulujen sivuilta tietoa ei helposti löytynyt - ei muuten Aurorastakaan).
Luvussa ei ole eroteltu pää- ja sivutoimisia opettajia. Klappia voi olla myös eräiden kotikielen opettaien osalta. Heidän nimestään en osannut aina päätellä, onko kyseessä mies vai nainen.

55 KOULUN tietojen perusteella tilanne on seuraavalainen: Keskimäärin espoolaiskouluissa on 23 opettajaa, joista miehiä on 4! Faktisesti eniten miesopettajia oli Mainingin (18), Martinkallion (13) ja Ruusutorpan koulussa (12). Kaikki kolme ovat yhtenäisiä peruskouluja, eli niissä on myös yläkoulun luokat ja aineopettajia.

Keskimääräinen miesopettajien osuus oli 17 %. Löysin seitsemän koulua, joissa useampi kuin joka joka neljäs opettaja on mies. Koulut olivat (1) Maininki (36 %), (2) Jousenkaari (30 %), (3) Jalavapuisto ja Niipperi (29 %), (5) Lintuvaara ja Friisilä (28 %) sekä (7) Tuomarila (26%).

Kahdessa koulussa ei ollut yhtään miesopettajaa. Alin miesindeksi oli seuraavissa kouluissa: (-1) Hösmärinpuisto ja Meriusva (0 %), (-3) Koulumestarin, Tiistilän ja Westendin koulut (8%) sekä (-6) Lahnus (9%).

PITÄISIKÖ asialle jotain tehdä? Vai onko tilanne hyvä näin?

ENSI syksynä Aurorassa on kahdeksan miesopettajaa, ja opettajien kokonaismäärä on 25-26 ( siis miesindeksi on 31-32 %). Tuolla indeksillä pomppaamme miesindeksissä Espoossa hopeatilalle, ja pelkkien alakoulujen listalla otamme kultaa (vaikka emme laske mukaan harvinaisten uskontojen opettajia).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi ja hyvää kesää sekä onnittelut uusista Auroran opevalinnoista :)

Luin blogistasi, että valmistelet juttua miesopettajista, tässä muutama meikäläisen mielipide asiaan (josko näistä olisi jotain apua jutun suunnittelussa, onnea muuten kolumnisteista, ne ovat olleet hyviä):

1) asialle todella täytyisi jotain tehdä, esim.meidän isossa koulussa on miesopettajia alakoulu-yläkoulu-erityispuoli 9/54, ja ensi vuonna vielä vähemmän, alakoululle ei ole palkattu yhtään miesluokanopettajia, kaikki ovat naisia, minä olen huolissani, työyhtesön ja oppilaiden kannalta hyviä miesopettajia, varsinkin alakoulun puolelle tarvitaan!

2) kokemusteni mukaan alakoulun luokilla on useita lapsia avioeron tms. takia jääneet ilman isää/säännöllistä isän kanssa olemista, tälläisissä tilanteissa miesope on kullanarvoinen, vaikka naisopettaja mitä tekisi, ei "isähahmoksi" voi muuttua, äitihahmoksi kylläkin ;) Tämän takia olisi hyvä, jos vähintään liikuntaa ja teknistä työtä opettaisivat pojille miesopettajat, näin on onneksi meidän koulussamme, että aineenopet huolehtivat näistä aineista, mutta eihän niitä ole kuin n.4-5h viikossa ja muita aineita opettaakin naispuolinen luokanopettaja ja naispuoliset aineenopettajat...

3) miten motivoida miespuolisia hakijoita hakeutumaan luokanopettajakoulutukseen? siinäpä onkin hyvä kysymys... olen jutellut useiden miespuolisten opiskelukavereiden kanssa, joista muutama vain on päätynyt oikeasti työelämään, moni lähtee esim.alhaisen palkan ja työolojen takia aivan muihin kuin luokanopettajahommiin...

4) vaikkei luokanopettajakoulutukseen olekaan mieskiintiötä nykyisin, varmasti kaikki hyvät mieshakijat huomioidaan (EIKÖ?), tällä kannustin taannoin (2 vkoa sitten) yhtä ylioppilaspoikaa hakeutumaan luokanopekoulutukseen, oli kuulemma päässyt kirjatentin jo läpi...arkaili vähän soveltuvuuskoetta, mietti myös psykologian ja sosionomian opintoja...

5) katselin noita miesprosentteja, jotka olit laskenut, ovatpa alhaiset Espoossa...teillä Aurorassa on hyvä tilanne ensi vuonna, hyvä että edes jossain koulussa on riittävästi miesopeja :)

Anonyymi kirjoitti...

Tässä kommentti lähes kaiken kokeneelta miesopettajalta.

Ikääntyneet miesopettajat: Miten yleensäkään motivoida/motivoitua opettajan yhä vaativampiin viranhoidon vaatimuksiin, kun on jo kaikki aaltoliiikkeet koulumaailmassa ja elämässä nähnyt, kun arvomaailma on tyystin erilainen kuin nuorempana.

Kunnia suunnittelemiselle, mutta nöyryys ja metsän näkeminen puilta lisääntyköön ja annettakoon kokeneiden miesopettajan kulkea omia latujaan toivottavasti kunnialla saavuttamaansa eläkeikään saakka. Kuten Oscar Wilden Itsekäs jättiläinen -sadun onnellisena kuolevan jättiläisen viimeiset repliikitkin todistavat: -Mutta kauneimmat kukkaset puutarhasani ovat lapset. He tarvitsevat aikaa, laatuaikaa ja ennen kaikkea rakkautta, paljon ja joka päivä.